Kuolemansyyn selvittelyissä löydettiin Tampereelta miehen asunnosta Annalankadun varrelta olevasta edellä mainitun miehen asunnosta kuollut vuonna 1993 syntynyt nuori nainen. Tapahtumapaikkatutkimusten mukaan naisen kuoleman on aiheuttanut ulkoinen väkivalta ja asiaa tutkitaan rikoksena. Tutkintanimikkeenä on tappo.
Lempäälästä löytyi perjantaina nuoren miehen ruumis Kuokkalankosken rannalta läheltä Tampereentietä. 1991 syntyneen miehen kuolemaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana.
Mies ja nainen tunsivat toisensa. Alustavien tutkimusten mukaan molempien kuolema on tapahtunut torstai-illan ja perjantaiaamupäivän välisenä aikana. Keskeisesti asiassa tutkitaan miehen osuutta naisen kuolemaan. Tutkimukset jatkuvat lähinnä nuorten lähipiirien kuulemisella.
"Kyseinen nuori mies asui Tampereella TYTTÖYSTÄVÄNSÄ kanssa.. Hän asui täällä ennen ja oli tulossa katsomaan vanhempiansa. Löydettiin noin kymmeneltä aamulla kalastuspaikalta."
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194663205560/artikkeli/kaksi nuorta loytyi menehtyneena - toinen rannalta toinen asunnosta.html
Nuori tyttö tapettu
133
10031
Vastaukset
- MAMUmiehiltä!
Miksi annatte lastenne seurustella ja hengailla näiten mamujen kanssa?
Kulttuuri erot normaali suomalaisiin nähden ovat niin suuret, ettei mikään ihme että tälläistä tapahtuu!- enkeleitä?
Tuollaisella ulkonäöllä varustettua kundia. Jätkä oli söpö kuin mikä.
- Raaka Aarne
enkeleitä? kirjoitti:
Tuollaisella ulkonäöllä varustettua kundia. Jätkä oli söpö kuin mikä.
Ei oikein tiedä, pitäiskö tommosta panna vai lyödä. Joka tapauksessa, hyvä että ymmärsi tappaa itsensä.
- olen suomalainen
Hyvin suuri osa vanhemmista ymmärtää että tyttö laittaa itsensä pahaan tilanteeseen.
Siinähän on koko suvun määräysvallan alla,jos nuihin sortuu.Nuiden pakolaisten käsitys
kunnollisesta elämästä on niin kaukana pohjoismaisen ihmisen normaalista elämisestä
että ei tule onnistumaan.
Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään/ne ovat ja pysyvät seurassamme.
Raiskaukset ja tapot tulevat lisääntymään jatkuvasti. - Isukki Kalevasta
menisi niin sekaisin, että ryhtyisi seurustelemaan muslimin kanssa, niin ehkäpä
kuolema olisi silloin armeliaampi. - Miksu Putki
niin sairaan uskonnon kuin Islam, ovat syypäitä muslimien tekemiin raiskauksiin ja tappoihin.
- Punaniska Reino
enkeleitä? kirjoitti:
Tuollaisella ulkonäöllä varustettua kundia. Jätkä oli söpö kuin mikä.
oli tuo ählämi. Normaali tyttö ei olisi koskenut pitkällä tikullakaan.
- Psychologi
tyttärensä seurustella muslimin kanssa, he ovat osasyyllisiä tytön kuolemaan.
- Suomiäiti
Islam on erittäin mielisairas uskonto.
- K.P.Ourama
enkeleitä? kirjoitti:
Tuollaisella ulkonäöllä varustettua kundia. Jätkä oli söpö kuin mikä.
pystyy.
- Paa pappa ripa
Isukki Kalevasta kirjoitti:
menisi niin sekaisin, että ryhtyisi seurustelemaan muslimin kanssa, niin ehkäpä
kuolema olisi silloin armeliaampi.Samaa mieltä. Muslimin kanssa seurusteleva ei voi elää ihmisarvoista elämää.
- Ior Mäkinen
enkeleitä? kirjoitti:
Tuollaisella ulkonäöllä varustettua kundia. Jätkä oli söpö kuin mikä.
Heh heh...jokainen järjissään oleva pystyy vastustamaan niitä haisevia paskaläjiä.
- Ihmiset erikseen
Vaan paskaläjä on tytärkin, jos Muslimin kanssa seurustelee.
- Hakki TMFLT
Näissä tapauksissa myös uhrin vanhemmat pitäisi istuttaa syytettyjen penkille.
- Islam ulos
Ottakaahan vanhemmat itseänne niskasta kiinni, niin tulee vähemmän hautajaisia.
- Jorma Jorma
Minä en anna. Selkasaunan antaisin jos tytär sekoisi moisiin.
- yhteensattumiako?
Raaka Aarne kirjoitti:
Ei oikein tiedä, pitäiskö tommosta panna vai lyödä. Joka tapauksessa, hyvä että ymmärsi tappaa itsensä.
Kummallisinta on, että tähän tapaukseen liittyy Karoliina Kestin katoaminen ja Anneli Auerin lasten iholta Saatananpalvontaa "havainnut" tamperelainen lääkäri.
www.anneliauer.com
Onko kaikki vain yhteensattumaa?
- vankinaan?
Nuoret tuntenut tuttava kertoo:
"Kyseinen nuorimies sulki tämän tytön pois muusta maailmasta ja halusi omistaa tämän kokonaan yksin. Tämä nuorimies piti huolen siitä että tietää kaiken mitä tyttö tekee ja missä tyttö menee. Tyttö pelkäsi pitkään jättää tämän ulkomaalaisen pojan, mutta jätti sen tässä lähiaikoina."
Pitäkää lapsistanne huolta ja suojelkaa tyttäriänne näiltä tyypeiltä!!!
"Osanottoni kaikille tytön läheisille ja joita tämä tapahtuma satuttaa. Tyttö toi iloa monien ihmisten elämään ja sai kaikki ympärillään olevat hymyilemään. Mutta ei kai tässä enään muuta voi kun toivottaa jaksamista ja kestämistä kaiken yli." - mamutappaja?
"Syytä tapaukselle haettu lamasta tai yhteiskunnan toiminnasta. Tässä surullisessa tragediassa ei ole kyse siitä, vaan henkisesti ja moraalisesti yhteiskuntaamme soputumattomasta henkilöstä jonka ratkaisun taustalla saattaa olla myös syvempi kysymys eri kulttuurien välisistä ristiriidoista."
Miksei kulttuurieroista saa suomalaisessa yhteiskunnassa keskustella?
Varsinkin kun seuraukset ovat näin dramaattisia! - ruumis?
"Rikoskomisario Antti Heijari sanoo, että tapaus lähti siitä, kun nuori mies löydettiin kuolleena yleiseltä kalastupaikalta perjantaina kello 10 jälkeen. Kalastuspaikka sijaitsee Lempäälässä lähellä Tampereentietä Kuokkalankosken rannalla."
Eli poliisi oli ensin löytänyt tappajan ruumiin rannalta ja vasta sitten kuoliaaksi pahoinpidelyn tytön ruumiin miehen kotoa Annalasta?- Allahu akbar
tappaa itsensä. Maailma on taas vähän parempi paikka.
- ei tarvita nimmareit
Allahu akbar kirjoitti:
tappaa itsensä. Maailma on taas vähän parempi paikka.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ Näin se on.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
- Rautaputkihakkaajat
Nuori suomalaistyttö oli mennyt ystävänsä kanssa 8.4.2008 klo 17.00 aikaan Koskikeskuseen. Kello 19.30 aikaan tytön tuntema romaani oli soittanut ja pyytänyt suomalaistyttöä tulemaan Koskikeskuksen parkkihalliin juttelemaan.
Parkkihallissa romaani oli odottanut joka oli vienyt suomalaistytön sivummalle. Romaani oli repinyt suomalaistyttöä hiuksista ja potkinut polvella kasvoihin.
Tyttö oli juossut ystävänsä kanssa pakoon Koskikeskuksen sisällä olevan elokuvateatteri Atlaksen luokse, missä romaanin kaveri oli saanut hänet kiinni ja pidellyt paikallaan, kunnes romaani oli tullut paikalle, jolloin ropmaani oli jatkanut suomalaistytön pahoinpitelyä. Romaani oli tarttunut suomalaistyttöä kaulasta kiinni ja lyönyt nyrkillä kasvoihin. Suomalaistyttö oli juossut pakoon sillalle, mutta romaani oli jälleen tavoittanut hänet ja jatkanut pahoinpitelyä. Romaani oli repinyt hiuksista, potkinut polvella kasvoihin ja kaatanut Jennin maahan jatkaen potkimista.
Paikalle oli tullut romaniasuun pukeutunut nainen, joka oli myös repinyt hiuksista ja potkinut maassa makaavaa suomalaistyttöä kasvoihin.
Vihdoin suomalaistyttö oli päässyt pakoon ja juossut keskustorille, mistä soittanut isälleen. Suomalaistyttö käynyt samana iltana Hatanpään ensiavussa lääkärintarkastuksessa ja myöhemmin seuraavana päivänä rotgenkuvauksissa. Pahoinpitelyn seurauksena tytölle tullut ruhjeita ja mustelmia kasvoihin sekä niska-ja päänsärkyä.
Pahoinpitelijäksi selvinnyt tekohetkellä 13-vuotias romaanityttö. Romaani kertoi, että hän oli pahoinpidellyt suomalaistytön, koska hänen kaksi mamuystäväänsä olivat yllyttäneet hänet siihen.
Mamumiehet olivat luvanneet 100 euroa, jos romaanityttö pahoinpitelisi suomalaistytön. Romaanityttö ei tiennyt miksi mamumiehet halusivat, että suomalaistyttö pahoinpideltäisiin, mutta hän tietää, että toinen mamumiehistä ja suomalaistyttö ovat seurustelleet aikaisemmin.
Mamumies myöntää syyllistyneensä pahoinpitelyn yllytykseen ja tunnisti poliisin kuvarekisteristä täydellä varmuudella toisen romaninaisen, joka pahoinpiteli suomalaistyttöä lyöden ja potkien.
Myös toinen mamumies myöntää syyllistyneensä pahoinpiteyn yllytykseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9587254#comment-47666795
Tamperelaismamuille ihan tuttua toimintaa... - Treen Moskejassa
23.1.2011 on muhiksen hautajais-muisto Treen Moskejassa klo 16-20
- Mallimamu
Treen Moskejassa kirjoitti:
23.1.2011 on muhiksen hautajais-muisto Treen Moskejassa klo 16-20
Poitsu näytti ihan Enrico Iglesiaselta.
Se ois saanu ihan kenet tahansa suomalaistytöistä.
Miks sen tarvi tappaa se? - P.walden
Mallimamu kirjoitti:
Poitsu näytti ihan Enrico Iglesiaselta.
Se ois saanu ihan kenet tahansa suomalaistytöistä.
Miks sen tarvi tappaa se?saa muslimi. Kaatopaikkakamaa ovat muslimien suomalaiset naiset.
- tietoa kansalle
Mallimamu kirjoitti:
Poitsu näytti ihan Enrico Iglesiaselta.
Se ois saanu ihan kenet tahansa suomalaistytöistä.
Miks sen tarvi tappaa se?On Suomalaistytöissä kuitenkin järjissään oleviakin.
Antakaa tietoa enemmän (jopa valtiovalta) mamujen tavoista ja niinsanotusta kulttuurista
niin useampi ymmärtää kiertää mamut kaukaa. - tunnen suurta inhoa
Treen Moskejassa kirjoitti:
23.1.2011 on muhiksen hautajais-muisto Treen Moskejassa klo 16-20
paljon kannattais Mekkaa kohti pyllistellä !
- Uskonto tappaa?
Tua väitetään että se mamu ois hakannu sen suomalaistytön koraanilla kuoliaaks?
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=10237&start=75- Järkyttynyt edelleen
> Tua väitetään että se mamu ois hakannu sen suomalaistytön koraanilla kuoliaaks?
Jep totta se on. Älkää hankkiko kovakantisia kirjoja lapsillenne.
Kuvittelin ennen, että "kynä on miekkaa väkevämpi" tarkoittaa jotain muuta.
- Osanottomme
Niin kaunis ja niin nuori elämä päättyi väkivaltaisesti:
http://www.facebook.com/profile.php?id=100001264972155
Osanottomme perheelle :'(- Allahu akbar
Semmosia muslimit on. Pitserian tuhopoltossa tappoivat kolme. Nyt meni vaan yksi.
Tähän saamme tottua kulttuurin rikastuessa... - Feija Tammelasta
Allahu akbar kirjoitti:
Semmosia muslimit on. Pitserian tuhopoltossa tappoivat kolme. Nyt meni vaan yksi.
Tähän saamme tottua kulttuurin rikastuessa...Komppaan.
- tappaneen tyttönsä?!
Ei noilla perkeleillä ole mitäään häpyä, sain seuraavan vastauksen kun vähän kerroin mielipiteistäni tuollaisen murhaajan palvomisesta:
"Renita Amin 23. tammikuuta kello 2:43 Ilmianna
pidää nyt vittu pääs kiinni ottaa ensin asiasta selvää ja sitten tule puhu vaikka päin naama!! asiasta ei ole tiedo miten on käynyt lehti taas jälleen suurentelee asiaa kun on kyse ulkomaalaisesta!!! ja sen tyttöystävähän oli otamassa tämän pojan uskontoa niin mietipäs asiaa toisen suuntaan!!! voi olla hyvin mahdollista että tyttön omaiset on itse tämän tehnyt tästä asiasta koska tyttön perhehän ei tykkänyt että se mene pojan kanssa naimisiin ja ottaa tämän uskonton joten painu sinä vittun mistä ikinä oletkin tullut!!! "
Joo, pahat rasistilehdet valehtelee ja murhaajia ovatkin tämän mimmin mukaan uhrin omat vanhemmat
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=10237&start=90#p365443- Sairas Uskonto
että kristityille saa valehdella, edistäessään Islamin asiaa. Paskanpuhujia kaikki tyynni.
- ????????????????????
Ei sitten se paljonpuhuttu kotouttaminen ole oikein onnistunut. Miten ikinä voi Suomessa asuva, olkoon mamukin, kuvitella että SUOMALAISET tappaisivat tyttäriään epämieluisan vävypojan takia????? Mistähän kaikesta muusta mamut ovat pihalla kuin lintulaudat? Eikö näille kerrota mitään ja kulkevatko ihan laput silmillä jos eivät itsekään mitään eroavaisuuksia huomaa?
- 40v vuotta tehnyt
Muslimit aivopesee toisiansa. Maassa maan tavalla tai MAASTA ULOS! Nyt loppu toi mustien Suomeen rahtaaminen ja paapominen. Johan tää on nähty sossujen ulkomaalaispolitiikan sato, tänne ne tulee loisimaan meidän veronmaksajien kustannuksella. Eduskunnasta puolet pihalle ja edustajien avustukset alas, menköön itse asumaan etelämaihin heidän uskontonsa lakien mukaisesti ja heti. Kyllä teidämme ketä äänestämme seuraavaksi.
- vihainen vihainen vi
Vai että tytön vanhemmat teki kaiken tämän ??? /// on ne ählämit sikoja.
Jos jostakin pitää ottaa mamuja niin miksi ei kaukoidästä ???
Ne on erilaisia ihmisiä ei ne käy muiden ihmisteen kimppuun niinkuin nämä.
Missä viipyy taas kommentit Haloselta, Päivi Lipposelta , Kimmo kiljuselta ,Astrit Thorssillta ?????
Koska te järjestätte sen rasisminvastaisen kulkueen // missä viipyyyyyyyy ???? - maassa maan tavalla
lehdissä ? niinkuin tämä ilmeisesti Irakilais akka vaahtoaa.
Mikäpä Suomalaisperhe nyt siitä tykkää jos tyttö sortuu näiden kelkkaan,se tietää pelkkiä vaikeuksia.
Mutta yksikään Suomalaisperhe ei ala tyttäriään sen taki murhaamaan, jos niinkin ikävästi käy,me ei olla muslimeita.
"Tyttö vaihtamassa uskontoa" muslimi akka puhuu niinkuin ei sitä tietäis,pakko on muuttaa uskontoa jos heidän kanssa meinaaolla.Se kuitenki hällä unotu kertomatta että tyttö yritti päässä erilleen tästä muslimimiehestä.Siinäpä sitä ollaanki ,se ei ole helppoa.
- JN75
Aamulehti on valinnut puolensa ja se on Asteroidi Thorsin puoli. Voi tietysti olla myös niin, että eivät halua julkaista kommentteja senkään takia,kun valitettavasti joissain kommenteissa on hieman sopimattomia kommentteja.
Tärkeintä nyt kaiketi on se, että kulttuuri on jälleen rikastettu?
Muistakaa äänestää eduskuntavaaleissa jotain oppositiopuoletta.- Käntyn äänestäjä
on kuin enkeli. Hämeenkadulla pitserian polttaneet ja ihmisiä murhanneet oli sosiaalisia,
mukavia ja kovia työmiehiä. Sairasta tulee olemaan uutisointi tästäkin. - JN75
Aamulehti julkaisee runsaasti uutisia koskien tätä Irakilaisen tekemää murhaa. Lukijoiden kommentit poistetaan kaikki ja uusia kommentteja ei pysty kirjoittamaan. Aamulehden jutuissa ei mainita murhamiehen ulkomaalaistaustasta mitään.
- Niinpä;
Käntyn äänestäjä kirjoitti:
on kuin enkeli. Hämeenkadulla pitserian polttaneet ja ihmisiä murhanneet oli sosiaalisia,
mukavia ja kovia työmiehiä. Sairasta tulee olemaan uutisointi tästäkin.Hyvä että tuo mielisairas murhaajapaska kuoli. Jotain positiivista uutista tänään. Voi kun olisi tappanut koko sukunsa niin päivä olisi vielä parempi!
- Reino Pekka
Niinpä; kirjoitti:
Hyvä että tuo mielisairas murhaajapaska kuoli. Jotain positiivista uutista tänään. Voi kun olisi tappanut koko sukunsa niin päivä olisi vielä parempi!
Toivottavasti tämä muhis mullah kuoli hitaasti kituen.
- Sos.Virk.Tre
Niinpä; kirjoitti:
Hyvä että tuo mielisairas murhaajapaska kuoli. Jotain positiivista uutista tänään. Voi kun olisi tappanut koko sukunsa niin päivä olisi vielä parempi!
miljoonia, jos koko hänen loissukunsa olisi kuollut.
- Pedot ulos
aikana muslimit ovat tappaneet neljä tamperelaista ja hakanneet muutamia rautaputkilla.
Tästä pitäisi syytettyjen penkille istuttaa myös kaikki maahanmuuttoon myötamielisesti
suhtautuvat ihmiset.- suomi on paska maa
Murhaajien maahantuoja näkee unta mamumiehistä tyytyväisenä ja palkka juoksee..
http://www.youtube.com/watch?v=aQye8tFG4og - Krist.Mies
suomi on paska maa kirjoitti:
Murhaajien maahantuoja näkee unta mamumiehistä tyytyväisenä ja palkka juoksee..
http://www.youtube.com/watch?v=aQye8tFG4ogOlenkin miettinyt, onko Thors va Ahtisaari antikristus. Äärimmäistä pahuutta edustavat kumpikin.
- avuttomattt
Krist.Mies kirjoitti:
Olenkin miettinyt, onko Thors va Ahtisaari antikristus. Äärimmäistä pahuutta edustavat kumpikin.
Lenin sanoi aikanaa Suomessa asuu tyhmä ja hyväuskoinen kansa!!
Mitähän tarkoitti????
Voimia tytön sukulaisille ystäville. - Musullah
avuttomattt kirjoitti:
Lenin sanoi aikanaa Suomessa asuu tyhmä ja hyväuskoinen kansa!!
Mitähän tarkoitti????
Voimia tytön sukulaisille ystäville.kun noin pimeen uskonnon edustajan kanssa seurusteli.
- entinen demari
ministereitä muuten syyttää kun olemalla äänestämättä näitä maan mamuttajia ?
Yhtä syyllisiä mamutukseen ovat niin kommunistit ja sosdemit kun hallituspuolueetkin.
Jäljelle jää perus-suomalaiset.Muutos 2011 on niin pieni porukka että siksi en heitä äänestä.
Oikealla asialla he kyllä ovat. se on sanottava. - Kansan tuomari
Syytettynä rikoksesta Suomen kansaa vastaan: Tarja Halonen (Stasi, DDR), Päivi Lipponen (SDP), Astrid Thors (RKP).
Kansan toivoma tuomio: karkotus Somaliaan ilman paluuoikeutta ja kansalaisuuden poistaminen. - homo sapiens
onhan tanskalainen setä kristensseenkin käynyt suomessa murhaamassa poliiseja puhumattakaan eräänsuomalais miehen tapporetkestä ruotsiin kyllä nämä asiat pitäisi erottaa kaikesta kiihotuksesta ja etnisyys syytöksistä kaikki ketkä riistävät ihmisiltä hengen ovat sairaita ovat he sitten mitä kansalaisuutta hyvänsä kyllähän meilläkin osataan koulumurhat ym.... ja kait ikäväkyllä meidänkin kansalaiset ovat tehneet väkivallan rekoja muualla kuin suomessa olen muuten ihan suomalainen joka kirjoittaa tämän tekstin ja haluan että tekijä saa rangaistuksen ja murhista ja tapoista voisi rangaistuksia huomattavasti korottaa kiitos
- Ählämsähläm
tappoi suomalaisen veronmaksajan.
- Seuraava uhri
Hakattiinko tyttökin vastaavalla tavalla kuoliaaksi?
http://tomashot.pp.fi/SIVUSTO/LINDAN JA JENNYN TARINA
VAROITUS!!!!!!
VERISET KUVAT JA JÄRKYTTÄVÄ KERTOMUS SAATTAVAT JÄRKYTTÄÄ HERKIMPIÄ!!!!
MUISTAKAA TEIDÄN TYTTÄRENNE VOI OLLA SEURAAVA UHRI!!!!!!- uusi rasisti
Tästä näkee kuinka nämä elätit arvostavat" vääräuskoisia" elättäjiään.
Kummallinen tämä lapsenraiskaaja uskonto/ se antaa melkoisia vapauksia muhametti miehille.
Eipä tainut Ruotsin valtio tätäkään rosvolaumaa palauttaa sinne mihin ne kuuluisivat (somalia)
Tietenki on niin että niille on annettu Ruotsin kansalaisuus niin mihinkäs niitä sitte palauttaa ?
Kuinka vaa,mutta perkeleellistä porukkaa ne on.
Koitappas sitte nuitten kaa olla kaveri. Ei kiitos !!!!! - ...enemmän...
...täällä:
http://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/12/uudenvuoden-raiskaus-goterborgissa.html - ruotainsuomalainen
somaleista / Heijaa kuinka hienoa !!
- Fanny nenä
ja noita saastoja jotkut haluaa suomeen.
- ...kansalaisuuden...
ruotainsuomalainen kirjoitti:
somaleista / Heijaa kuinka hienoa !!
....Mursal Mohammud Abdullahille?
Kukas sitten päästi jengiraiskaajan kouluavustajaksi? - Nössö Paatero
...kansalaisuuden... kirjoitti:
....Mursal Mohammud Abdullahille?
Kukas sitten päästi jengiraiskaajan kouluavustajaksi?haluvat näille rikollisille vapauksia.
- Antimusu
Annetaanko muslimien loputtomasti raiskata ja tappaa, ja hyssyttely vain jatkuu???
- valmiiksi harkittu
Niillä on eduskunnan säätämät lait puolellaan.
- Akka kolunkatu
Kuulemani mukaan veti tytön kurkun auki. Vaan pimeä täytyi olla tytönkin, kun muslimin
kanssa seurusteli. - ...vaarallista...
...jos mies on mamu:
Nuori mallityttö seurusteli trendikkään "Wilson Korwan" kanssa, ja seuraukset olivat järkyttävät.
Happoa kasvoilleen saanut Katie Piper pyysi sairaalaan häntä katsomaan tulleelta äidiltään: "Tapa minut". Katie kirjoitti tämän viestin paperille, koska hän ei pystynyt puhumaan. Katie olisi halunnut mieluimmin kuolla, kuin kärsiä edessäolevan pitkän hoitojakson, jonka tuloskin oli silloin epävarmuuden peitossa.
Kuitenkin Katie sai elämänhalunsa takaisin. Nyt, 26-vuotiaana ja yhä hoitotoimenpiteiden kohteena, hän haluaa kertoa kokemuksestaan ja yhä jatkuvasta taistelustaan normaaliin elämään palaamiseksi,
TV-juontajaksi aikonut Katie raiskattiin entisen "poikaystävänsä" toimesta, ja sitten hänen kasvonsa turmeltiin. Julkisuuteen tuleminen on Katielle myös henkisesti hyvin raskasta, mutta kohtalonsisartensa tukeminen on hänelle omia tunteita tärkeämpää. Kostaminen naiselle heittämällä hänen kasvoilleen happoa tai muuta syövyttävää ainetta näyttää kuuluvan tiettyyn tapakulttuuriin, joka on leviämässä myös Eurooppaan.
....
Koko juttu:
http://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009_12_20_archive.html- sossuu
mutta minkäs teet nämä mokkakikkelit suklaasilmät ovat nuorille tytöille niiiiin vastustamattomia!
Näiden kavereiden kanssa ei lopeteta seurustelua ainakaan tytön toimesta!
No järjestelmä ruokkii itseään lisää mamuja lisää toitä kunnan/valtion viranhaltijoille
pakolaiskeskuksille.
Pitäähän meidän olla niin solidaarisia auttavaisia ym Suomi pelastaa mailman pakolaiset ja köyhät.
Tähän on tullut sosialidemokratia! - JM-K
sossuu kirjoitti:
mutta minkäs teet nämä mokkakikkelit suklaasilmät ovat nuorille tytöille niiiiin vastustamattomia!
Näiden kavereiden kanssa ei lopeteta seurustelua ainakaan tytön toimesta!
No järjestelmä ruokkii itseään lisää mamuja lisää toitä kunnan/valtion viranhaltijoille
pakolaiskeskuksille.
Pitäähän meidän olla niin solidaarisia auttavaisia ym Suomi pelastaa mailman pakolaiset ja köyhät.
Tähän on tullut sosialidemokratia!haksahtaa muslimiin. Jos on itsetuntoa ja järkeä, ei vilkaisekaan musuihin.
- Sisäpiiritietoa?
"Sisäpiiritietoa irakilaisen miehen kertomaa(tätä ei media tiedä): Poika oli ollut ihan helvetin mustasukkainen. Oli tivannut jokaisesta liikkeestä tyttöä tyyliin: Missä olit, kenen kanssa jne. Tytöllä oli mennyt hermo häneen ja halusi erota pojasta. Tästä ilmeisesti sitten poika suuttui ja tappoi tytön.
Poliisit olivat näyttäneet pojan isälle kuvaa pojan kasvoista. Kuvassa pojalla oli ollut toinen silmä punertava ja verinen suupieli. Tyttö on siis pistänyt hanakasti vastaan taistelussa.
Poika oli soittanut vielä kahdeksan aikaan isälleen ja sanonut olevansa tulossa kotiin. Isä ei ollut huomannut mitään erikoista pojan äänessä tai muutenkaan puheissa.
Tämän surmatun tytön siskokin seurustelee jonkun ulkomaalaisen tyypin kanssa. Shocked
Perheen omaiset ja tutut ovat luonnollisesti järkyttyineitä. He eivät voi ymmärtää, miksi poika meni tappamaan tytön.
Nyt kerätään pojan perheelle rahaa, jotta voidaan lennätää pojan ruumis haudattavaksi Irakiin."
Meinaatteko lahjoittaa rahaa mamuille?- kapppas kummaa
miks Irakiin vasta kuolleena eikä aikaisemmin? puhuvat aina että suku ja tutut ovat täällä? joten miksi sinne sitten hautaan? "minulla ei ole irak mitään" tyylillä vai olisiko täällä vaan se helpompi ilmainen elämä?
- löisin tuolta jostai
kapppas kummaa kirjoitti:
miks Irakiin vasta kuolleena eikä aikaisemmin? puhuvat aina että suku ja tutut ovat täällä? joten miksi sinne sitten hautaan? "minulla ei ole irak mitään" tyylillä vai olisiko täällä vaan se helpompi ilmainen elämä?
Päivitetty 13.1. 19:21, julkaistu 13.1. 19:20
Rautaputkitappelusta vangittiin viisi miestä - lisää vangitsemisia tulossa
Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona suljetuin ovin viisi miestä epäiltynä todennäköisin syin Tampereella viime sunnuntaiyönä tapahtuneesta joukkotappelusta. Vangituista miehistä osa on suomalaisia ja osa ulkomaalaisia.
Tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro Tampereen rikospoliisista kertoi Aamulehdelle, että tapauksesta on tulossa lisää vangitsemisia. Koska tutkimukset ovat kesken, ei Länsipuro halunnut arvioida kuinka monta.
Tampereen keskustan tuntumassa sattui pahoinpitely, jossa kolme miestä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisin mukaan tappelussa käytettiin rautaputkia.
Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia, mutta yhden osallisen leukaluu murtui.
Tappelu käytiin sunnuntain puolella noin kello 3.45. Se alkoi, kun noin 20-vuotiaille miehille tuli riitaa. Vielä ei tiedetä, mistä riita alkoi. Ainakin osa tappeluun osallistuneista oli hetkeä aikaisemmin tullut ulos Senssi-ravintolasta.
Aamulehti
Ei mikään joukkotappelu – Metsolla hakattiin sivullisia
15.01.2011 8:00
Viime viikonvaihteessa Tampereen yössä tapahtunut pahoinpitelyjen sarja ei ollut riidasta aiheutunut joukkotappelu, vaan rautaputkilla aseistautuneen kaveriporukan riehaantuminen, jossa uhrit olivat pääosin pelkkiä vastaantulijoita.
Poliisin mukaan yön tapahtumien kulku on varsin hyvin selvillä, mutta selkeää syytä silmittömälle riehumiselle ei ole löytynyt.
– Jotain suunsoittoa siinä on ollut, kun porukka lähti ravintolasta. Tällä hetkellä kertomuksia tarkistetaan vielä, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Joni Länsipuro.
Viisi epäiltyä on tällä hetkellä vangittuna. Kuudes henkilö pidätettiin torstaina. Pidätettynä oli myös samaan joukkioon kuulunut seitsemäs nuori mies, mutta hänet päästettiin vapaalle. Länsipuro uskoo, että päätekijät ovat kasassa, mutta yksittäisiä kiinniottoja saattaa vielä tulla. Tämän hetkisten tietojen mukaan riehuneessa ryhmässä oli 7–9 nuorta miestä.
Pidätetty ja kolme vangittua ovat ulkomaalaistaustaisia. Länsipuron mukaan poliisi ei ole löytänyt mitään viitteitä minkäänlaisesta rasistisesta käyttäytymisestä.
– Kaikki kiinniotetut kuuluvat samaan kaveriporukkaan. He ovat iältään 18–22-vuotiaita ja kotoisin eri puolilta kaupunkia.
Kaikki pahoinpitelyt tapahtuvat Pirkankadun varrella Metson liepeillä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 3.45. Sairaalahoitoa sai neljä uhriksi joutunutta. Pahiten loukkaantuneelta murtui muun muassa leukaluu. Kaikki kiinniotetut kuuluvat samaan kaveriporukkaan.”Poliisi pitää mahdollisena, että pahoinpideltyjä olisi enemmänkin. Heitä pyydetään ilmoittautumaan. Rautaputkella aseistautuneita pahoinpitelijöitä oli poliisin tietojen mukaan useampi. Poliisi selvittää edelleen sitä, missä vaiheessa putket haettiin. Ravintolassa rautaputkia ei ollut mukana.
– Pelkästään se, että tällaisessa pahoinpitelytapauksissa vangitaan viisi henkilöä, kertoo siitä, että tämä on hyvin poikkeuksellista, kommentoi Länsipuro.
Kiinniotettuja epäillään törkeistä pahoinpitelyistä.
Mitenkäs nämä perustellaan? Aina vedotaan siihen että ei olla sopeuduttu ja että nämä ovat yksittäis tapauksia. Alkaa pirkanmaan alueella oleen jo aika villiä toi meno. Voiko esimerkiksi näitä Senssin jälkeisiä tapahtumia puolustella mitenkään? Poliisin sanoin:
"Länsipuron mukaan poliisi ei ole löytänyt mitään viitteitä minkäänlaisesta rasistisesta käyttäytymisestä." Ja
"Tampereen yössä tapahtunut pahoinpitelyjen sarja ei ollut riidasta aiheutunut joukkotappelu, vaan rautaputkilla aseistautuneen kaveriporukan riehaantuminen, jossa uhrit olivat pääosin pelkkiä vastaantulijoita."
Ja ennen kuin joka alkaa itkemään, KYLLÄ joo tiedän että kantaväestökin tekee rikoksia mutta he ovat tänne syntyneet eivätkä saanut turvapaikkaa avaimet käteen periaatteella. Eikös turvapaikanhakijatkin ole lähteneet kotimaistaan juuri rikollisuutta (heihin kohdistuvaa) pakoon, joten juuri heidän ei pitäisi sortua rikoksiin koska ovat sitä paenneet kotimaastaan.
"Jokainen ulkomaalainen rikoksen tekijä on yksi liikaa" - mitäs tää taas on
löisin tuolta jostai kirjoitti:

"Jokainen ulkomaalainen rikoksen tekijä on yksi liikaa"Koiran ulkoiluttaja esti raiskauksen Tampereella
Tiistai 25.1.2011 klo 20.26 (päivitetty klo 21.32)
Pirkanmaan poliisi tutkii epäiltyä raiskauksen yritystä.
Koiraa ulkoiluttanut pariskunta näki kun noin 30-vuotias tummaihoinen mies hyökkäsi juoksulenkillä olleen alle 20-vuotiaan naisen kimppuun viime sunnuntaina illalla noin klo 23 Tampereen Härmälässä Pirkkahallin lähistöllä olevan koirapuiston vierellä kulkevalla pyöräilytiellä.
Mies repi iltahölkällä olleen naisen vaatteita ja piti hentoa lenkkeilijää otteessaan ja uhkasi tätä väkivallalla, kun koiraa ulkoiluttanut kulkija meni väliin ja riuhtaisi kiinni käyneen miehen irti. Nuori nainen pääsi pakenemaan paikalta lähistöllä sijaitsevaan kotiinsa.
Tapausta tutkitaan raiskauksen yrityksenä.
- Tilanne oli uhkaava ja uhri oli kovin järkyttynyt. Mies pakeni juosten paikalta. Nyt pyydämme koiraa ulkoiluttanutta pariskuntaa ilmoittautumaan poliisille, sanoo tapausta tutkiva rikoskomisario Joni Länsipuro Pirkanmaan poliisista.
Epäilty on tummaihoinen, pitkä, normaalivartaloinen ja hänellä on lyhyet tummat hiukset.
Poliisi pyytää koiraa ulkoiluttanutta pariskuntaa ottamaan yhteyttä poliisiin. Samoin muut asiasta jotain mahdollisesti tietävät ihmiset voivat ilmoittaa havainnoistaan numeroon 071 874 5682.
JUHA VELI JOKINEN
TAMPERE
[email protected] - ihmeellistä on
mitäs tää taas on kirjoitti:
Koiran ulkoiluttaja esti raiskauksen Tampereella

[email protected]Poliisi vahvistaa:
Surmattu tyttö halusi erota
Keskiviikko 26.1.2011 klo 12.26 (päivitetty klo 14.57)
Poikaystävä surmasi teräaseella tyttöystävänsä Tampereen Annalassa.
Uhri löytyi kuolleena poikaystävänsä asunnosta Tampereen Annalankadulla.
Poliisin mukaan tyttö oli eroamassa poikaystävästään.
Iltalehti kertoi eron taustoista tiistaina.
Surmatun 17-vuotiaan läheinen: "Hän oli lahjakas nuori nainen"AUSTA
17-vuotiaan tytön surma: poikaystävää epäillään
Nuoret löytyivät kuolleina rannalta ja asunnosta
Viime perjantaina poikaystävänsä asunnosta kuolleena löydetty 17-vuotias tyttö sai surmansa teräaseesta. Poikaystävää epäillään nuoren naisen taposta.
Lukiota käyvä koulutyttö kuoli oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen mukaan teräaseen aiheuttamiin vammoihin heti.
- Kuolinaika on myös vahvistunut. Se tapahtui torstaina noin kello 17.30 Annalankadulla Tampereen Annalan kaupunginosassa, eli 19-vuotiaan miehen asunnossa. Poliisin saamien tietojen mukaan nuoripari oli seurustellut 1-2 vuotta, ja tyttö oli eroamassa suhteesta, kertoo rikoskomisario Antti Heijari Pirkanmaan poliisista.
Poliisi pitää tapausta selvitettynä.
- Muilla henkilöillä ei epäillä olevan rikokseen osuutta, tutkintaa johtava Heijari toteaa.
Poliisin mukaan teon jälkeen nuorukainen lähti asunnostaan ja ajoi omalla henkilöautollaan Lempäälään, mistä hänen ruumiinsa löytyi perjantaina aamulla. Nuoren miehen kuolemaa tutkitaan kuolemansyyntukintana.
JUHA VELI JOKINEN
[email protected] - outoo outoo
ihmeellistä on kirjoitti:
Poliisi vahvistaa:

[email protected]Näin on rikastettu tampereen kulttuuria viime aikoina
- PussyPoppingmamut
löisin tuolta jostai kirjoitti:
Päivitetty 13.1. 19:21, julkaistu 13.1. 19:20
Rautaputkitappelusta vangittiin viisi miestä - lisää vangitsemisia tulossa
Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona suljetuin ovin viisi miestä epäiltynä todennäköisin syin Tampereella viime sunnuntaiyönä tapahtuneesta joukkotappelusta. Vangituista miehistä osa on suomalaisia ja osa ulkomaalaisia.
Tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro Tampereen rikospoliisista kertoi Aamulehdelle, että tapauksesta on tulossa lisää vangitsemisia. Koska tutkimukset ovat kesken, ei Länsipuro halunnut arvioida kuinka monta.
Tampereen keskustan tuntumassa sattui pahoinpitely, jossa kolme miestä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisin mukaan tappelussa käytettiin rautaputkia.
Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia, mutta yhden osallisen leukaluu murtui.
Tappelu käytiin sunnuntain puolella noin kello 3.45. Se alkoi, kun noin 20-vuotiaille miehille tuli riitaa. Vielä ei tiedetä, mistä riita alkoi. Ainakin osa tappeluun osallistuneista oli hetkeä aikaisemmin tullut ulos Senssi-ravintolasta.
Aamulehti
Ei mikään joukkotappelu – Metsolla hakattiin sivullisia
15.01.2011 8:00
Viime viikonvaihteessa Tampereen yössä tapahtunut pahoinpitelyjen sarja ei ollut riidasta aiheutunut joukkotappelu, vaan rautaputkilla aseistautuneen kaveriporukan riehaantuminen, jossa uhrit olivat pääosin pelkkiä vastaantulijoita.
Poliisin mukaan yön tapahtumien kulku on varsin hyvin selvillä, mutta selkeää syytä silmittömälle riehumiselle ei ole löytynyt.
– Jotain suunsoittoa siinä on ollut, kun porukka lähti ravintolasta. Tällä hetkellä kertomuksia tarkistetaan vielä, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Joni Länsipuro.
Viisi epäiltyä on tällä hetkellä vangittuna. Kuudes henkilö pidätettiin torstaina. Pidätettynä oli myös samaan joukkioon kuulunut seitsemäs nuori mies, mutta hänet päästettiin vapaalle. Länsipuro uskoo, että päätekijät ovat kasassa, mutta yksittäisiä kiinniottoja saattaa vielä tulla. Tämän hetkisten tietojen mukaan riehuneessa ryhmässä oli 7–9 nuorta miestä.
Pidätetty ja kolme vangittua ovat ulkomaalaistaustaisia. Länsipuron mukaan poliisi ei ole löytänyt mitään viitteitä minkäänlaisesta rasistisesta käyttäytymisestä.
– Kaikki kiinniotetut kuuluvat samaan kaveriporukkaan. He ovat iältään 18–22-vuotiaita ja kotoisin eri puolilta kaupunkia.
Kaikki pahoinpitelyt tapahtuvat Pirkankadun varrella Metson liepeillä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 3.45. Sairaalahoitoa sai neljä uhriksi joutunutta. Pahiten loukkaantuneelta murtui muun muassa leukaluu. Kaikki kiinniotetut kuuluvat samaan kaveriporukkaan.”Poliisi pitää mahdollisena, että pahoinpideltyjä olisi enemmänkin. Heitä pyydetään ilmoittautumaan. Rautaputkella aseistautuneita pahoinpitelijöitä oli poliisin tietojen mukaan useampi. Poliisi selvittää edelleen sitä, missä vaiheessa putket haettiin. Ravintolassa rautaputkia ei ollut mukana.
– Pelkästään se, että tällaisessa pahoinpitelytapauksissa vangitaan viisi henkilöä, kertoo siitä, että tämä on hyvin poikkeuksellista, kommentoi Länsipuro.
Kiinniotettuja epäillään törkeistä pahoinpitelyistä.
Mitenkäs nämä perustellaan? Aina vedotaan siihen että ei olla sopeuduttu ja että nämä ovat yksittäis tapauksia. Alkaa pirkanmaan alueella oleen jo aika villiä toi meno. Voiko esimerkiksi näitä Senssin jälkeisiä tapahtumia puolustella mitenkään? Poliisin sanoin:
"Länsipuron mukaan poliisi ei ole löytänyt mitään viitteitä minkäänlaisesta rasistisesta käyttäytymisestä." Ja
"Tampereen yössä tapahtunut pahoinpitelyjen sarja ei ollut riidasta aiheutunut joukkotappelu, vaan rautaputkilla aseistautuneen kaveriporukan riehaantuminen, jossa uhrit olivat pääosin pelkkiä vastaantulijoita."
Ja ennen kuin joka alkaa itkemään, KYLLÄ joo tiedän että kantaväestökin tekee rikoksia mutta he ovat tänne syntyneet eivätkä saanut turvapaikkaa avaimet käteen periaatteella. Eikös turvapaikanhakijatkin ole lähteneet kotimaistaan juuri rikollisuutta (heihin kohdistuvaa) pakoon, joten juuri heidän ei pitäisi sortua rikoksiin koska ovat sitä paenneet kotimaastaan.
"Jokainen ulkomaalainen rikoksen tekijä on yksi liikaa"No nää rautaputkihakkaajat on jo vuosia "rikastuttaneet" tamperelaista kulttuuria:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9587254
ja edelleen sama meno jatkuu kun poliisi päästi ne vankilasta parin viikon jälkeen pois!
Nämä mamuthan ovat Tampereen suosituimpia nuoria. PussyPoppingPartyjen järjestäjiä. Kaikilla heillä on nuoria (alaikäisiä) suomalaistyttöjä jonossa.
Yksi näistä rautaputkihakkaajista on tuomittu ainakin 5 kertaa oikeudessa, vastaavista rikoksista:
- 10/2007 varkaudesta
- 5/2008 kätkemisrikoksesta
- 1/2010 ryöstö, ryöstö, pahoinpitely, varkaus, ryöstö, varkaus, maksuvälinepetos, pahoinpitely, varkaus sekä kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta
- 4/2010 pahoinpitelystä
- 10/2010 näpistys, pahoinpitely, laiton uhkaus, pahoinpitely, vahingonteko
Jatkoa tuomiolle tulee taas aikanaan, mutta jatkuuko ehdollinen tuomio linja edelleen, vai joutuisko ne vihdoin vankilaan? Sais tamperelaiset olla ees hetken aikaa rauhassa. - kukkahattu kiertään
osuuteni.Eikö nyt pitäis laittaa kukkahattu kiertään ?nehän niitä tänne haluavat.
- mitä tehä nuille?
mitäs tää taas on kirjoitti:
Koiran ulkoiluttaja esti raiskauksen Tampereella
Tiistai 25.1.2011 klo 20.26 (päivitetty klo 21.32)
Pirkanmaan poliisi tutkii epäiltyä raiskauksen yritystä.
Koiraa ulkoiluttanut pariskunta näki kun noin 30-vuotias tummaihoinen mies hyökkäsi juoksulenkillä olleen alle 20-vuotiaan naisen kimppuun viime sunnuntaina illalla noin klo 23 Tampereen Härmälässä Pirkkahallin lähistöllä olevan koirapuiston vierellä kulkevalla pyöräilytiellä.
Mies repi iltahölkällä olleen naisen vaatteita ja piti hentoa lenkkeilijää otteessaan ja uhkasi tätä väkivallalla, kun koiraa ulkoiluttanut kulkija meni väliin ja riuhtaisi kiinni käyneen miehen irti. Nuori nainen pääsi pakenemaan paikalta lähistöllä sijaitsevaan kotiinsa.
Tapausta tutkitaan raiskauksen yrityksenä.
- Tilanne oli uhkaava ja uhri oli kovin järkyttynyt. Mies pakeni juosten paikalta. Nyt pyydämme koiraa ulkoiluttanutta pariskuntaa ilmoittautumaan poliisille, sanoo tapausta tutkiva rikoskomisario Joni Länsipuro Pirkanmaan poliisista.
Epäilty on tummaihoinen, pitkä, normaalivartaloinen ja hänellä on lyhyet tummat hiukset.
Poliisi pyytää koiraa ulkoiluttanutta pariskuntaa ottamaan yhteyttä poliisiin. Samoin muut asiasta jotain mahdollisesti tietävät ihmiset voivat ilmoittaa havainnoistaan numeroon 071 874 5682.
JUHA VELI JOKINEN
TAMPERE
[email protected]Kumma että ei alkanut heiluun puukon kanssa ?
Ei nuilla ole ihmisyyttä. - ...samoja kuin...
PussyPoppingmamut kirjoitti:
No nää rautaputkihakkaajat on jo vuosia "rikastuttaneet" tamperelaista kulttuuria:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9587254
ja edelleen sama meno jatkuu kun poliisi päästi ne vankilasta parin viikon jälkeen pois!
Nämä mamuthan ovat Tampereen suosituimpia nuoria. PussyPoppingPartyjen järjestäjiä. Kaikilla heillä on nuoria (alaikäisiä) suomalaistyttöjä jonossa.
Yksi näistä rautaputkihakkaajista on tuomittu ainakin 5 kertaa oikeudessa, vastaavista rikoksista:
- 10/2007 varkaudesta
- 5/2008 kätkemisrikoksesta
- 1/2010 ryöstö, ryöstö, pahoinpitely, varkaus, ryöstö, varkaus, maksuvälinepetos, pahoinpitely, varkaus sekä kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta
- 4/2010 pahoinpitelystä
- 10/2010 näpistys, pahoinpitely, laiton uhkaus, pahoinpitely, vahingonteko
Jatkoa tuomiolle tulee taas aikanaan, mutta jatkuuko ehdollinen tuomio linja edelleen, vai joutuisko ne vihdoin vankilaan? Sais tamperelaiset olla ees hetken aikaa rauhassa...."pillun-korkkaajat"?
Onko yhteyttä Hämeenkadun murhapolttoon? - K. urdi
...samoja kuin... kirjoitti:
..."pillun-korkkaajat"?
Onko yhteyttä Hämeenkadun murhapolttoon?Koska Suomessa ei saa sanoa suoraan mistä maasta ja kulttuurista kyseiset tyypit olivat,
niin koittakaa itse päätellä totuus.
Ei tarvitse olla Sherloc, tajutakseen mikä on karu totuus... - ...löytynyt...
K. urdi kirjoitti:
Koska Suomessa ei saa sanoa suoraan mistä maasta ja kulttuurista kyseiset tyypit olivat,
niin koittakaa itse päätellä totuus.
Ei tarvitse olla Sherloc, tajutakseen mikä on karu totuus......"pillunpoksautus"-bailujen järjestäjiä?
"Enkeli" -feisbuukissa??? - tunnen suurta inhoa
outoo outoo kirjoitti:
Näin on rikastettu tampereen kulttuuria viime aikoina
kulttuuri.Murhapoltetaan ja raiskataan,mutta Halonenhan peräänkuuluttikin suvaitsevaisuutta
Suomalaisilta.Omalta osaltani voin todeta,todella lujille ottaa olla suvaitsevaisena näitä
mamuja ja myös maan mamuttajia Halosia Lipposia Kiljusia Thoorsseja ym kohtaan.
- Happy-endkö
taas tästäkin maahanmuuttopolitiikkanne helmestä.
- JM-K
Hyvä Thors ja kumppanit.
- Fanny Tammelasta
Tätähän te mamuhyysärit haluatte. Nauttikaa nyt hyysäyksenne hedelmistä.
- J.MÄKINEN
ymmärsi sentään tappaa itsensä. Jotain hyvää.
- Hakki Tamflt
täysi sika muita talon asukkaita kohtaa annalassa.
- Bryggare-Kivipensas
Loiset lisääntyy ja murhat myös.
- markus seppälä
Äiti toimii korvalääkärinä ja muutenkin suru on mittaamaton. Viime sunnuntaina Aamulehden alanurkassa tytön kuolin ilmoitus.Näitä tapahtuu joka paikassa ja kaikkialla, osaa vain ei julkaista.
- eipä taas yleistetä
Kukaan suomalainenhan ei koskaan toki ole tappanut ketään.. Mustasukkaisuudesta sun muusta syystä parisuhteissa kuolee kyllä aika paljon ihmisiä ilman mamujakin.
- P.walden
Nämä mamujen tekemät murhat olisi ollut helposti estettävissä järkevämmällä maahanmuuttopolitiikalla. Muslimit on syöpäkasvain.
- Persuvaari Kaleva
Puolen vuoden sisään mamut on tappaneet neljä tamperelaista. Tuo tyttö ja kolme murhasivat pitseriaansa polttaessaan. Joko kohta riittää?
- Simo Toini
Selvästi Turkulaisten salajuoni!
- Astrid Sinnemäki
Sujka hattuun taas tästäkin hyvästä mamuhyysäreille.
- Siokjhg
Koska suomalaiset sanovat, Nyt riittää!
- Lempis Ekku
Muistakaa tämäkin tyttö, kun annatte äänenne eduskuntavaaleissa.
Mamuhyysärit tuostakin vastuussa. - Surullinen äiti
Muistakaa nyt hyvät ihmiset tämäkin maahanmuuton mukanaan tuoma tapaus,
kun mietitte ketä äänestätte. - Kouluavustajatar
Tyttö oli kehitysvammainen, tai ainakin hyvin heikkolahjainen. Poikaystävän valintaa voi ymmärtää paremmin tätä taustaa vasten.
- Abdikadir
Näinhän se on. Ei täyspäinen seurustele muslimin kanssa.
- Sippo s 7c
Nuo teot ovat väistämättömiä muslimien myötä.
- Jenni 16
Kun on kerran saanut maistaa käyrää arabisapelia ei suomipojan prinssinakki enää kelpaa.
- Aisha 9v
Samaa mieltä
- Nacke Järvi
Keuan antavat suomalaiset mamujen tappaa. Eikö suomessa ole enää miehiä?
- Täti kauppahallista
Muistin tuon tytön äänestyskopissa. Persuille meni ääni.
- Realistical
Sitä saa, mitä tilaa...
- J.mäkinen
Tämä muhis uhkaili huumepäissään ihmisiä Annalassa.
- Hervannan Hende
Tämä on väistämätöntä Islamin myötä.
- Juha Annalankadulta
Tämä samainen Muhis kunnostautui pikkutyttöjen ahdistelijana. Kuuluu kulttuuriin.
- KRIS-TIT-TY
Tyttö sai mitä tilasikin. Niin se vaan on.
- Sukulainen Annala
Mädätköön Muhis Helvetissä.
- Kummaa väkeä
Tätäkö Vihreät haluaa???????????????????
- Humanisti 66
Eläimeensekaantumisessa on riskinsä.
- Jyrki 66
Kiitoksia vaan löysän maahanmuuttopolitiikan kannattajille oikein paljon.
- Krisse vaan
Pysykää nyt Suomi-tytöt erossa Ählämeistä !!!
Siitä ei seuraa mitään muuta kuin pahaa euroopplaiselle ihmiselle.
Arvomme ja ajatuksemme ovat aivan eri vuosituhannhelta.
Ählämit eivät halua integroitua, eivätkä myöskään hyväksy /kunnioita meidän yhteiskuntamme sääntöjä.
Muista, että kauniit ruskeat silmäät pahimmillaan vievät ainoastaan ja vain tuhoon. - Arse Perska
Islam pitäisi ehdottomasti kriminalisoida.
- kateelliset paskat
pitäkää nyt saatana kaikki pellet päänne kiinni
- eeeeeva
luoja mä toivon ettette te oo tosissanne tän keskustelun kanssa.
- mieti vähän
Valitettavasti kaikki on niin totta, kuin mikään vaan voi olla, tyttö on ollut kuolleena haudassa jo monta kuukautta, eikä eläväksi palaa. Sietäisit hävetä kommenttiasi.
- Kraksukainen
Taidetaanpa olla ja perustellusti aiheesta.
Emmekä ole yksin mielipiteinemme.- Dksozm
Voi vittu mitä kommentteja.. Vaikka tapauksesta on kohta kulunut kaksi vuotta, niin kommentoin silti.. Muhikselle luotiin ryhmä Facebookiin, koska kukaan hänen läheinen/ystävä ei usko tota paskaa mitä media on tähän asti väittänyt. Kyllä kaikenlaisia murhia ja rikoksia saadaan joskus selville jopa 10vuoden kuluttua.. Never know. Tulee jossain vaiheessa uutinen, kuinka saatiin jotain lisää selville ja poliisit olivat väärässä. Kuitenkin Muhiksen naapurissa asuessani jonkun aikaa, muhis oli erittäin ystävällinen ja hän moikkasi ja hymyili iloisesti.. Hän oli hyvin auttavainen ja nuori mies.. Tätä ennen olen myös tuntenu häntä parisen vuotta.. Täällä nää kommentit, että Muhis käytti huumeita tms on jotain täyttä paskaa!! Hän oli absolutisti ja kiltti. En edelleenkään usko, että hän olisi Lauran tappanut .. Eikös Laura ollut uhannu tappaa itseään jos Muhis jättää hänet? Tiesin et viime ajoilla heillä meni huonosti ja Muhis oli jättämässä lauraa, ei Laura häntä.. Tästä tiedosta olen 100% varma!
Media puhuu täyttä paskaa niinku te muutkin rasistit.. Mm, Muhis ei ollu omalla autollaan! Eikä mistään olla varmoja tosiaa, kaikki on vaa epäilyjä.. Missään ei lue et hei nyt ollaan varmoja ja tässä on todisteita. Todisteita ei varmaan julkasta uutisiin ihmisille, mutta joka tapauksessa tää juttu on varmasti vieläkin poliiseilla tutkinnassa .. JA noi muutama negatiivinen kommentti Muhiksesta, on ihan varmasti yks ja sama paskiainen henkilö joka yrittää väkisin leimata Muhiksen murhaajaksi..
Enkä jaksa a nyt selittää kuinka tästä nousi iso haloo kaikkia muslimeja kohtaan, koska ei ollut uusi juttu, että kaikki ihmiset leimataan jos yksi heistä jotain väärin tekee tai hänestä leviää pelkästään huhua.. Joka tapauksessa, olen sanonut kaikki mitä mulla on ja tähän päivään asti KUKAAAN kuka tuntee/tunsi Muhiksen ei usko tätä paskaa mitä media jauhaa ja mitä ihmiset luulee, - jaba684
Dksozm kirjoitti:
Voi vittu mitä kommentteja.. Vaikka tapauksesta on kohta kulunut kaksi vuotta, niin kommentoin silti.. Muhikselle luotiin ryhmä Facebookiin, koska kukaan hänen läheinen/ystävä ei usko tota paskaa mitä media on tähän asti väittänyt. Kyllä kaikenlaisia murhia ja rikoksia saadaan joskus selville jopa 10vuoden kuluttua.. Never know. Tulee jossain vaiheessa uutinen, kuinka saatiin jotain lisää selville ja poliisit olivat väärässä. Kuitenkin Muhiksen naapurissa asuessani jonkun aikaa, muhis oli erittäin ystävällinen ja hän moikkasi ja hymyili iloisesti.. Hän oli hyvin auttavainen ja nuori mies.. Tätä ennen olen myös tuntenu häntä parisen vuotta.. Täällä nää kommentit, että Muhis käytti huumeita tms on jotain täyttä paskaa!! Hän oli absolutisti ja kiltti. En edelleenkään usko, että hän olisi Lauran tappanut .. Eikös Laura ollut uhannu tappaa itseään jos Muhis jättää hänet? Tiesin et viime ajoilla heillä meni huonosti ja Muhis oli jättämässä lauraa, ei Laura häntä.. Tästä tiedosta olen 100% varma!
Media puhuu täyttä paskaa niinku te muutkin rasistit.. Mm, Muhis ei ollu omalla autollaan! Eikä mistään olla varmoja tosiaa, kaikki on vaa epäilyjä.. Missään ei lue et hei nyt ollaan varmoja ja tässä on todisteita. Todisteita ei varmaan julkasta uutisiin ihmisille, mutta joka tapauksessa tää juttu on varmasti vieläkin poliiseilla tutkinnassa .. JA noi muutama negatiivinen kommentti Muhiksesta, on ihan varmasti yks ja sama paskiainen henkilö joka yrittää väkisin leimata Muhiksen murhaajaksi..
Enkä jaksa a nyt selittää kuinka tästä nousi iso haloo kaikkia muslimeja kohtaan, koska ei ollut uusi juttu, että kaikki ihmiset leimataan jos yksi heistä jotain väärin tekee tai hänestä leviää pelkästään huhua.. Joka tapauksessa, olen sanonut kaikki mitä mulla on ja tähän päivään asti KUKAAAN kuka tuntee/tunsi Muhiksen ei usko tätä paskaa mitä media jauhaa ja mitä ihmiset luulee,Haluutko kertoo miks kyseinen muhis sitten tappo itsensä, ellei syyllisyyden tuskissa juuri tehdystä murhasta. Jos kaveril oli kerran huumetaustaa ja alkoholiakin käytti niin ei siinä oo mitä uutta että olis tappanu muijansa, sitten syyllisyyden tuskissa itsensä. Totta on että homma menee taas vähä överiks tääl internetis, mutta mun mielest toi on ihan looginen teoria ja en ihmettele yhtään miks ihmiset ottaa kuumaa siitä.
Ja kerran nyt kun leimataan että MEDIA puhuu paskaa ja on rasistinen? Nyt eletään Suomessa, täällä uutisointi tehdään ainakin melko relaistisesti, eli perjaatteessa niihin voi luottaa eikä se kyllä varsinkaan ole rasistinen, koska edes etnistä taustaa harvoin kerrotaan. En ole rasisti, mutta on tilastollisesti todistettu että mamut tekee moninkertaisesti enemmän ryöstöjä ja väkivaltarikoksia kuin suomalaiset, joten tietenkin vituttaa enemmän kun joku ulkomaallainen tekee rikoksen suomalaista kohtaan, joka on ottanut sen kotimaahansa. Mun mielestä pitäis olla nollatoleranssi, maahanmuuttaja joka tekee rikoksen josta kuuluisi saada ehdotonta vankeutta, saa heti karkoituksen Suomesta, ei väliä vaikka olis jo kansalaisuus.
Kyl säkin aika mustavalkosesti koko juttua ajattelet, jos poliisi sanoo että näin se on, niin yleensä täällä Suomessa se on niin, koska rasistinen meidän oikeusjärjestelmä ei ainakaan ole.
Ei, en oo aikasemmin kirjottanu mitään tänne.
- Dksozm
Voi vit*n idiootti, kukaan ei myöskään usko, että Muhis itseään olisi tappanut. Tähän liittyy varmasti ulkopuolisia! Olen aika varma. Mistä sä vedät tollasta p*skaa, että hänellä on huumetaustoja ja käytti alkoholia? Just sanoin, että hän on absolutisti, mikä v ei mene perille??
En usko, että Muhis on tappanut itsensä ja hänen tyttöystävän, enkä tule ikinä uskomaan. Eikä kukaan hänen läheinen varmasti eikä hänen ystävät. Tää juttu tuli kaikille niin shokkina.. Molemmat olivat suhteessa mustasukkaisia toisia kohtaan ja eikös hänen tyttöystävällä ollu jotain mielenhäiriöitä? En oo varma, mut näin oon kuullut. Kaikkea sitä kuulee, muttei tiedä mikä on oikeasti totta.
Tosta vielä et ulkomaalaiset rikolliset takaisin kotimaahan, oon täysin samaa mieltä! Eikös Tanskassa tullut tällainen laki jo voimaan? Toivottavasti Suomeenkin myös pian, eiköhän sillonkin viimeistään olla maassa maan tavalla. Tosin se olis sitten vähän epäreiluja suomalaisia kohtaan, esim jos maahanmuuttaja ryöstää vaikkapa pankin=iso rikos = paluu kotimaahan. Suomalainen tekee saman, mitäs hänelle sitten? Tottakai hänet myös rangaistaan, mut ulkomaalaisille se olis todella epäreilua palata sinne maahan mistä on tullut (olettaen et kotimaassa on vieläkin asiat todella huonosti jne) parilla varoituksella on ok lähettää ne takaisin kotimaahan mutta joo.. Meni vähän ohi aiheen, mutta kuitenkin.
En ole siis todellakaan rasisti, mutta kerroin kantani tähän asiaan, välillä miettiessäni en millään meinaa uskoa asiaa todeksi. Kaks vuotta mennyt pian.. Muistan kun eilisen sen päivän kun kuulin tuon hirveän uutisen. - suomalainen1
Jep joo. Muistele sä vaan hirveätä uutista. Sun kommenttis että kaikki ollaan täysiä pa.... kun uskotaan kuulemaamme että rättipää oli narkkari jne,jne. Silti itse olet kuullut että tytöllä mielivika. miks tollasia sitten kuuntelet? "epäreilua palauttaa rättipää omaan maahansa missä asiat huonosti" Mistäs tiät kuinka huonosti ne siä oikeasti on ? Ootko käyny katsomassa vai uskotko vaan puheita mitä rättipää sulle kertoo ja samaa pas,,, kukkahattu tädit jauhaa telkkarissa? Voinhan mäkin sanoo etten ikinä polttanu tupakkia,juonut alkoholia,syöny pillereitä,polttanu pilvee,rikkonut millään lailla lakia tai yhtäkään sääntöä maailmassa ja kaikkien on se uskottava kun niin oon sanonu ja sen on joku kuullut. Eiköhän kannata antaa noin vanhan jutun olla ja jumaloi sä yksin sitä rättipäätä ja niitä muita. llä niitä täälä viä riittää ja lisää tulee koko ajan.
- jarno213
Asioista on hyvä keskustella a mielenkiintoisia kommentteja on tullut. Itse tunsin vain toisen osapuolen heistä, tosi mysteerinen ja kummallinen juttu.. Kuulemma tytön sisko mennyt uhkailemaan kaikkia ulkomaalaisia poikia ja haukkunut heitä, vaikka seurustelee myös itse kebun kanssa.. Joo en oo rasisti mut tästä jutusta kuulee paljon kaikkee, niinku joku ylempänä sano niin ei tiä mikä on totta. Niinku sanotaa et ' juorut kiertää mut harva totuuden tietää'
Rasistit vois vaikka syödä päänsä ja kaivaa itsellensä kuopan ja mennä sinne. Myötähäpeä oikeesti hävettää meijän suomalaisten puolesta!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona
Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin811812Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee
Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä111342- 1021112
Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta
Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin3441076Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."
No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed31012Täytyy sanoa
Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu21799Harmi, kun sillä nousi
kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔53781Miten saisin
Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess31727Raamatun tärkein lause
Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,367698Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä
Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo237697