UUSI PUOLUE KERTOO ILTASADUN VANHOILLE PUOLUEILLE

MENKÄÄ NUKKUMAAN

Vanhat puolueet, uusi puolue kertoo sadun insinööreistä, ekonomisteista ja poliitikoista.
Insinöörit eivät voi olla ekonomisteja, koska osaavat laskea. Insinöörit eivät myöskään voi olla poliitikkoja, koska ajattelevat loogisesti. Insinööreille ei siis jää muuta virkaa kuin pitää kansalaisten elintasoa yllä ekonomistien ja poliitikkojen vastustelusta välittämättä.

Insinööri tietää, että jos vanha ei mene kaupaksi, pitää keksiä uutta. Poliitikko tietää, että ääniä saa parhaiten karsimalla rahaa uuden synnyttämisestä ja syytämällä sitä vanhan ylläpitämiseen. Ekonomisti ei ymmärrä uudesta eikä vanhasta, joten hän tekee lineaarisen ennusteen, ikään kuin kaikki jatkuisi entisellään.

Kerrotaan asia satuna, jospa joku poliitikko ymmärtäisi. Ekonomistit tuskin sittenkään.

Olipa kerran maa, jossa tuhat yritystä valmisti saunankiuluja. Niitä yritykset myivät sadalla eurolla siinä maassa asuvalle miljoonalle saunojalle.

Sitten maailma muuttui ja kiinalaiset saivat päähänsä ryhtyä kiulubisnekseen. Kun siellä kiuluja tehtiin ahkerammin ja pienemmillä palkoilla, kiinalaiset kiulut maksoivat viisikymmentä euroa.

Kiulunvalmistajien yhdistys päästi kamalan porun ja maan poliitikot päättivät tukea kotimaisia kiulunvalmistajia, jotta kotimaiset työpaikat säilyisivät.

Insinöörit näkivät asian toisin. Jos miljoona saunojaa saa kiulunsa viisikymmentä euroa halvemmalla, kiulukaupan asiakkaille jää säästöön viisikymmentä miljoonaa euroa, jolla he voivat ostaa muita kotimaisia tuotteita.

Insinöörit yrittivät selittää poliitikoille, että jos miljoona kansalaista saa kiulun halvemmalla, niin ei kannata tukea verovaroin tuhatta kiulunvalmistajaa. Mutta turhaahan se oli, maassa ryhdyttiin tukemaan kiulunvalmistajia verovaroin.

Niinpä kiulut maksoivat kuluttajille kaupassa viisikymmentä euroa, koska verovaroista maksettiin kiulunvalmistajille viisikymmentä euroa jokaisesta valmistuneesta kiulusta.

Ekonomistit olivat tyytyväisiä, ongelmaa ei enää ollut, kiulut maksoivat viisikymmentä euroa. Kiuluteollisuuden kansainvälinen kilpailukyky oli palautettu ja kansalaisten ostovoimaa oli kasvatettu.

Insinöörien mielestä kansalaisten ostovoima ei parantunut. Tosin kiulut maksoivat viisikymmentä euroa, mutta verotusta jouduttiin kiristämään, koska kiulunvalmistajille piti kerätä rahaa.

Ekonomistien mielestä kiulunostajien ostovoima oli keskimäärin kasvanut, koska maassa oli viisi miljoonaa asukasta ja vain miljoona kiulunostajaa.

Poliitikkojen mielestä asia oli vieläkin paremmin, sillä he määräsivät saunojille kiuluveron, jolla kiulunvalmistajille maksettu tuki katettiin.

Kun insinöörit totesivat, ettei tuulimyllyjä vastaan kannata taistella, he lähtivät pois kiuluja valmistavista yrityksistä, ja perustivat kännyköitä valmistavan yrityksen.

Kovalla työllä ja uhrauksilla he kehittivät kännykän, joka meni kaupaksi ensin kotimaassa ja myöhemmin ulkomaillekin.

Poliitikot tilasivat ekonomisteilta laskelman, joka todisti että uusi teollisuus vaaransi olemassa olevan kiuluteollisuuden työpaikat, tarjoamalla parempia palkkoja. Siksi uusille yrityksille määrättiin perustamisvero, jotta sellaisten syntymistä voitiin hidastaa.

Sen pituinen se.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Timo Koivistoinen kannattaa tällaista sadun kerronta kulttuuria Suomeen

http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogiarkisto?etunimi=&sukunimi=&kunta=Helsinki&puolue=Vapauspuolue&aihe=All

http://fi.linkedin.com/pub/timo-koivistoinen/18/4A1/76B

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

1

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lohhonen

      Annetaan poliitikkojen pitää valtinkkansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      413
      3265
    2. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      100
      2433
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2339
    4. On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon

      Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat
      Maailman menoa
      44
      2292
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      24
      2042
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      191
      1551
    7. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      12
      1362
    8. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      202
      1160
    9. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1122
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      93
      1051
    Aihe