Kummasti on

tullut noihin nimettömänäkin kirjoitettuihin juttuihin.
Aivan kuin joku olettaisi, kenen kirjoittamia jutut ovat.;)
25487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

väliä kenen tekemä aloitus on johon vastaa, kunhan se kestää vaan päivänvalon. Miinus-, tai plustalkoisiin en ole osallistunut ja ihan sama keneksi mua täällä luullaan. Ilo olkoon arvailijan puolella, jos hän saa siitä tyydytyksen :))

Äänestä
  • että kuka kirjoittelee kunhan on vain sellainen jonka kanssa juttu luistaa:)
    Miinuksille ja plussille ihan sama .Senkin asian voi sopia toisen kanssa ja pyytää toisia laittamaan niitä:)

    Äänestä

  • ylipäätään päivänvalolla? Ei näitten juttujen tarvitse kestää päivänvaloa.

    Äänestä

  • ingaliina kirjoitti:

    että kuka kirjoittelee kunhan on vain sellainen jonka kanssa juttu luistaa:)
    Miinuksille ja plussille ihan sama .Senkin asian voi sopia toisen kanssa ja pyytää toisia laittamaan niitä:)

    täältä lumen keskeltä. Taas tul lunta iltayöstä oikein kunnolla, piti käydä jo kolahommissa, että pääsee edes tonne postilaatikolle :)
    Pelleilyähän tuo plusmiinustelu on, eikä sillä ole mitään tekemistä kirjoituksen sisällön kanssa. Joillain on vaan tilanne mennyt siihen, että miinustetaan henkilöä, kirjoittipa hän mitä hyvänsä. Jospa siitä hommasta saa hyviäkin kiksejä, niin silloinhan se on paikallaan. Joten annateen heidän nauttia touhuistaan ja olkaamme me muut iloisia noinkin hyvästä harrasteesta :))

    Äänestä

  • huuhaalla on kirjoitti:

    ylipäätään päivänvalolla? Ei näitten juttujen tarvitse kestää päivänvaloa.

    vaikeasti ymmärrettävissä. Koitin sen "päivänvalolla" sanan sisältää tekstiyhteyteen hiukan eri tarkoituksessa, mutta ei se mitään, milloinpa se tyhjä lato ois kattoa kaivannut :)
    Itse en vastaa esim. Prööt, hehheh buahhahhaah, toisiin kirjoittajiin herjoja sisältäviin ym.. mielen älyttömyyksiä sisältäviin aloituksiin :))))

    Äänestä

  • PerErik kirjoitti:

    täältä lumen keskeltä. Taas tul lunta iltayöstä oikein kunnolla, piti käydä jo kolahommissa, että pääsee edes tonne postilaatikolle :)
    Pelleilyähän tuo plusmiinustelu on, eikä sillä ole mitään tekemistä kirjoituksen sisällön kanssa. Joillain on vaan tilanne mennyt siihen, että miinustetaan henkilöä, kirjoittipa hän mitä hyvänsä. Jospa siitä hommasta saa hyviäkin kiksejä, niin silloinhan se on paikallaan. Joten annateen heidän nauttia touhuistaan ja olkaamme me muut iloisia noinkin hyvästä harrasteesta :))

    sama täällä uutta puhdasta lunta tullut.Hyvää liikuntaa kolaaminen on.Minäkin olisin mennyt mutta
    vieraita on tulossa.
    Mutta ei ne miinuksetkaan mitään auta..silti täällä kirjoittaa ne jotka haluaa.Eihän ne mitenkään ne
    miinukset vaikuta:)
    Kyllä vain iloisella mielellä ja huumorilla täällä ollaan;)

    Äänestä

sinäkö niitä miinuksia olet kerännyt.

Äänestä
  • sen tiedä, että miinukset sataa tietyille ihmisille, kirjoituksista viis eli pärstän tai oletetun pärstän mukaan.

    Äänestä

  • paneutua.Kyllä vain miinuksia mulle laitetaankin mutta olen vain ajatellut asian noin eikä kyllä
    että se menee jotenkin noin:)

    Äänestä

  • ingaliina kirjoitti:

    paneutua.Kyllä vain miinuksia mulle laitetaankin mutta olen vain ajatellut asian noin eikä kyllä
    että se menee jotenkin noin:)

    kirjottajathan kerää ne minkat, ja taas puskat saa plussat. mitä sen on väliä kumpia tulee, tai tuleeko ollenkaan. omaa minuuttaanhan ne puskista miinustelevat tai plussaavat.

    Äänestä

  • nikillään kirjoitti:

    kirjottajathan kerää ne minkat, ja taas puskat saa plussat. mitä sen on väliä kumpia tulee, tai tuleeko ollenkaan. omaa minuuttaanhan ne puskista miinustelevat tai plussaavat.

    ja kun tää on huuhaata niin miinuksien ja plussien saaminenkin pitää ajatella että huuhaatahan nekin
    vain on:)

    Äänestä

  • igaliina kirjoitti:

    ja kun tää on huuhaata niin miinuksien ja plussien saaminenkin pitää ajatella että huuhaatahan nekin
    vain on:)

    Huuhaata ne peukutkin ovat täydellä. Sitä eivät tajua ne hölmöt ittelleen plussittajat ja muiden miinustajat.
    Minä olen varma miinus:))) ja se hymyilyttää aina:)

    Äänestä

  • H / H kirjoitti:

    Huuhaata ne peukutkin ovat täydellä. Sitä eivät tajua ne hölmöt ittelleen plussittajat ja muiden miinustajat.
    Minä olen varma miinus:))) ja se hymyilyttää aina:)

    ollut alusta lähtien vaikka en ole vielä ehtinyt kauaa täällä ollakkaan:) Muistaakseni olen saanut ihan yksi tai kaksi plussaa:))
    Ei miinus kyllä masenna muakaan:))Ollaan miinuksia jos joku sitä haluaa:))

    Äänestä

Ei ainakaan nimettömien aloituksissa juuri näy miinuksia.
Sikäli ihan hyvä systeemi tuo plus/miinus -systeemi. Helppo lukaista nuo parhaat jutut. Miinuksen puolella olevia avauksia en edes vilkaise.

Äänestä
  • kun en tee koskaan aloituksiakaan. Tenhohan älykkönä kirjoittaa Huuhaan parhaat jutut. Sinä vaan et kansakoulupohjalla ymmärrä mikä on toisaalta varsin ymmärrettävää.

    Äänestä

  • ja lujaa, se oli arvattavissakin. Huomiota kun en tarvitse niin en tee aloituksiakaan. Totta onkin, että mullimaisia T3-tarinoita en osaa kirjoittaa. En edes jaksa yrittää, ei riitä energia. Energia kuluu tuonne kelkkabaanoille, hiihtoladuille ja ajatustyöhön.

    Äänestä

  • \o/ kirjoitti:

    ja lujaa, se oli arvattavissakin. Huomiota kun en tarvitse niin en tee aloituksiakaan. Totta onkin, että mullimaisia T3-tarinoita en osaa kirjoittaa. En edes jaksa yrittää, ei riitä energia. Energia kuluu tuonne kelkkabaanoille, hiihtoladuille ja ajatustyöhön.

    makusi kun viitsit kehua 222 kertaa spämmättyjä samoja aloituksia, joissa on keskiarvolla 1 vastaus, sekin spämmääjän itsensä ja hänen sairautensa tuottamat 10 - 15 yläpeukkua. Haisee niin palaneelle:) Vai mistä moinen katkeruus muita kohtaan?

    luulotauti, että Tenho itse vastaisi viesteihinsä tai peukuttaisi itse itseään. Ja miksipä Tenho täällä tuhlaisi energiaa uusien viestien kirjoittamiseen kun vanhatkin tuntuvat purevan nasakasti. Muilla palstoilla saamme nauttia Tenhon asiapitoisista ja virhettömistä uusista kirjoituksista.

    Kovin tunnut olevan katkera meitä liikkujia kohtaan. Pääsethän sinäkin käymään tupakalla parvekkeellasi. HOH HOH HOH!

    Äänestä

  • 3-4 vuoden ajalta neljältä viideltä palstalta, en muuten. Taitava kirjoittaja hän on ja viisas mies.

    Äänestä

  • vaikka itseltäsi vaikka tosin et yletä HOH HOH HOOx10.000^100

    Äänestä

luullut, että peukkuja annetaan kirjoituksille, ei kirjoittajille......

Äänestä
  • ajan huuhaata, että peukkuja antoivat kirjoituksille.

    Kyllä se nykyään näkyy olevan niin, että peukkuja saavat kirjoittajat.
    Erityisesti miinustajat itse saavat valtavasti plussa peukkuja:)))

    Äänestä

  • H / H kirjoitti:

    ajan huuhaata, että peukkuja antoivat kirjoituksille.

    Kyllä se nykyään näkyy olevan niin, että peukkuja saavat kirjoittajat.
    Erityisesti miinustajat itse saavat valtavasti plussa peukkuja:)))

    Helsingin Sanomien TV-elokuva -arvosteluissa. Jos leffaa kehutaan, ei kannata katsoa, jos haukutaan, niin kannattaa. Jos leffaa ei huomioida ollenkaan, niin silloin se on must. Eli katsomisinto on kääntäen verrannollinen yläpeukkuihin nähden.

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    Helsingin Sanomien TV-elokuva -arvosteluissa. Jos leffaa kehutaan, ei kannata katsoa, jos haukutaan, niin kannattaa. Jos leffaa ei huomioida ollenkaan, niin silloin se on must. Eli katsomisinto on kääntäen verrannollinen yläpeukkuihin nähden.

    jo viimeisen kymmenen vuoden aikana, kaikki miinustetut alta lipan arvostellut leffat kannattaa katsoa.
    Tosin mieltymyksiä on tietysti erinlaisia. Mutta yhden tähden* leffoissa on usein ydintä ja sanomaa enemmän kuin neljän**** tähden.
    Joskus jonkun leffan kohdalla pyrin lukemaan arvostelut useammasta lähteestä ja katson niiden keskiarvon. On käynyt niinkin, että Hesarin sivulla voidaan lytätä, toisessa julkaisussa kehutaan yläkanttiin.

    Äänestä

eipä paljoa näy miinuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

noita miinuksia kirjoitti:

tullut noihin nimettömänäkin kirjoitettuihin juttuihin.
Aivan kuin joku olettaisi, kenen kirjoittamia jutut ovat.;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu