Kymmenen prosenttia kansanedustajista on ollut posessa

tai heita on rankaistu rikoksesta.
Todellinen luku olisi paljon suurempi, jos he olisivat kiinni jaanneet.
Koitetaan ensi vaaleissa saada taas kunnon kopla eduskuntaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012413032554_uu.shtml
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ministeri Jan Vapaavuori. Hänet on tuomittu varkaudesta, rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä.
Eikö ministeri tasoiselta voisi odottaa parempaa, heidän valtansa takia?

Nyt selvisi moni asia minulle. Vapaavuoren toimet kaavoituksessa on ollut uskomatonta vedätystä
ja kähmintää.

Äänestä
  • Esimerkiksi Mikko Alatalo sai 30 vuotta sitten sakot lievästä huumausainerikoksesta. Lisäksi kolme kansanedustajaa on tuomittu rattijuopumuksesta: Tanja Karpela, Olli Nepponen sekä Jan Vapaavuori, joka on tuomittu aikoinaan myös pahoinpitelystä. Vuonna 1995 Vapaavuori sai lähteä silloisen oikeusministeri Sauli Niinistön avustajan tehtävästä.
    Suomessa on niin paljon entisiä linnankundeja, että Jani saa jatkaa kähmintää.

    Äänestä

on aina huippurehelliset ihmiset yritetty savustaa pois tai hiljaiseksi keinolla tai toisella.
Muistan asioita tältä osin kuudenkymmenen vuoden ajalta ja aina sellaiselle ihmiselle, edustajalle, joka alkaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä, on järjestetty jotain hankalaa tai hänet on siirretty ikään kuin sivuun.
*Eli siinäkin toteutuu jonkinlainen kiusaamisen malli.
Takavuosilta erikoisesti muistan S. Aittoniemen, joka jo varsinaisessa ammatissaan joutui sivuun, kun polkaisi liian suurille saappaille. Sama epäsuosio jatkui sitten Eduskunnassa, jossa hän ei halunnut puhua mitään kapulakieltä, vaan puhui niin, että kansalaisetkin ymmärsivät.
Sama peli jatkuu edelleen. Puhutaan paljon, muttei sanota mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnon kopla kirjoitti:

tai heita on rankaistu rikoksesta.
Todellinen luku olisi paljon suurempi, jos he olisivat kiinni jaanneet.
Koitetaan ensi vaaleissa saada taas kunnon kopla eduskuntaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012413032554_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu