Eduskunta on rötöspesäke

Liki kymmenen prosenttia kansanedustajista on joko tuomittu rikoksesta tai parhaillaan rikosepäilyjen kohteena.
Kansanedustaja Harri Jaskari (kok) on yksi rikoksesta tuomituista kansanedustajista. Hän sai vuonna 2007 sakkorangaistuksen laittomasta uhkauksesta.

Voisi luulla, että kansanedustajat, joiden tärkein tehtävä on valtakunnan lakien säätäminen, itse olisivat lainkuuliaisuudessa kelpo esimerkkejä muullekin kansalle.

Tilastot kuitenkin kertovat toista. Vaikka tarkasteluun otettaisiin mukaan vain ne istuvan eduskunnan kansanedustajien rikokset ja parhaillaan käynnissä olevat rikosepäilyt, jotka ovat julkisuudessa nousseet esiin, liki kymmenen prosenttia lainsäätäjistä joutuisi "rötöslistalle".

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012413032554_uu.shtml
16224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sasi tappanu jonkun joskus autolla ku nukahti rattiin. eikä saannu mitää, pienet sakot vaa.

Äänestä
  • Heidän omaksi Haudaksi/Vankilaksi ?

    Äänestä

  • Tilanpuute tauti kirjoitti:

    Heidän omaksi Haudaksi/Vankilaksi ?

    Läjäpäin Rattijuoppoja. Varkaita. Pahoinpitelijöitä.

    Talousrikollisia. Lahjusten ottajia/antajia. Väärentäjiä.

    Laitonta uhkaamista. Paritusta. jne...

    Suurella joukolla vielä tuomiot saamatta tai tutkinta kesken.

    Hohhoh !!!

    Ja ne vaalit on sitten keväällä.

    Äänestä

  • Suomen kansalainen.. kirjoitti:

    Läjäpäin Rattijuoppoja. Varkaita. Pahoinpitelijöitä.

    Talousrikollisia. Lahjusten ottajia/antajia. Väärentäjiä.

    Laitonta uhkaamista. Paritusta. jne...

    Suurella joukolla vielä tuomiot saamatta tai tutkinta kesken.

    Hohhoh !!!

    Ja ne vaalit on sitten keväällä.

    Tilanne korjaantunee HIEMAN jos kansalaiset älyäisivät olla äänestämättä kolmea suurinta puoluetta, koska he ajavat vain lahjojiensa etua.
    Toinen vaihtoehto on äänestää nukkuvien puoluetta...
    Siinä vaiheessa kun kansa tajuaa että heidät on verotettu mökeistään taivasalle alkavat mellakat, eikä siinä auta mikään vaikka seinähullu poliisiylijohtaja kuinka raivoaisi kansaa kuriin ja orjuuteen.
    "Nälkäinen kansa voi syödä johtajansa."

    Äänestä

  • Jopsjoo kirjoitti:

    Nukkuvien puolue on huono vaihtoehto, sillä vain annetut äänet lasketaan. Sekin olisi parempi, että kaikki tälläytyy vain uurnille, ja kirjoittaa lappuun "MUUTOS!" (tai "Nukkuvat" tai "Aku Ankka") kuin jää kotiin. Se olisikin paukku, jos annetuista äänistä 25% olisi hylättyjä (="suurin puolue"). Ei jäisi poliitikoilta huomaamatta, että nyt kansa ei ole tyytyväinen. Kuitenkin oikealle ehdokkaalle annettu ääni on aina parempi.

    Äänestä

  • Vankeuteen tuomittuja

    Jan Vapaavuori (kok) Pahoinpitely 1982, varkaus 1984, rattijuopumus 2001
    Sirkka-Liisa Anttila (kok) Perätön lausuma 1965

    Sakkorangaistuksiin tuomittuja

    Harri Jaskari (kok) Laiton uhkaus 2007
    Kimmo Sasi (kok) Kuolemantuottamus 2007
    Maria Guzenina-Richardson (SDP) Liikenteen vaarantaminen 2010
    Tanja Karpela (kesk) Rattijuopumus 1993
    Olli Nepponen (kok) Rattijuopumus 1996
    Petri Salo (kok) Kunnianloukkaus 2007, liikenteen vaarantaminen 2010

    Tutkinta tai oikeuskäsittely kesken

    Antti Kaikkonen (kesk) Lahjuksen antaminen
    Ilkka Kanerva (kok) Lahjoman vastaanottaminen
    Sampsa Kataja (kok) Lahjusrikkomus ja virkavelvollisuuden rikkomus
    Marja Tiura (kok) Lahjoman vastaanottaminen

    Äänestä

  • Rötösherra kirjoitti:

    Vankeuteen tuomittuja

    kun ajatellaan sitä kaikkea sontaa,mitä kansalle on ko. pesästä päätetty, tuskin jää ketään jota
    ei voi tuomita.
    johtuuko herrojen rötöstelyt jopa kansasta,joka vain katsoo sivusta tekemättä mitään ?

    alkakaa nyt jukolauta kiinnostumaan mitä ne touhuaa. maa myyty eu:lle,ryssille loput ja meidät on ajettu velkakierteeseen kansana ja suurelta osin yksityisinäkin. mamuja kipataan pitkin maata kuin sorakuormia,
    kun nekin varat pitäisi laittaa uuden ja vanhankin kehitykseen ja työllisyyteen.

    on elvytetty,mutta kaamealla velalla,jota ei muuten äkkiä pois survaista nykymenolla. kumpi siinä
    elpyy,velan kasvu vai keinotekoinen työllisyys ja työttömien määrien korjailu keinotekoisin tavoin.

    nyt leikitään mm. energian hinnoilla tasan tarkkaan tietoisesti.

    mikä perkele on,että on valittu juuri noin tolloja omia asioitamme ""parantamaan"" ? järkyttävää ja sikamaisen röyhkeää päätösvaltaa.

    Äänestä

äänestää keväällä perussuomalaisia tai muutos 2011 puoluetta. Menkäähän uurnille siitä niin saadaan muutosta aikaiseksi.

Äänestä
  • Konnagalleriassa on kokoomus aika mallikkaasti edustettuna. Kepulaisten tilastoa kaunistaa se, että monet ketkut, kuten Vanhanen, ovat jättäneet eduskunnan jäätyään kiinni.

    Äänestä

  • dfhfdhhfdfhd kirjoitti:

    http://veispuuk.wordpress.com/

    lista poliitikkojen pikku paheista

    Veispuukin yksi suosikkini: Suvi Linden.. Hyvä esimerkki "rehellisestä" poliitikosta. Ihmettelen aina että kuka häntä äänestää...

    Lainausta

    “27. toukokuuta 2002 Ilta-Sanomat julkaisi uutisen, jossa kerrottiin kulttuuriministeri Lindénin myöntäneen valtionapua golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Lindén ilmoitti erostaan yllättäen eduskunnan kyselytunnilla torstaina 30. toukokuuta. Hän myönsi virheensä ja kertoi, ettei ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi, ennen kuin luki asiasta Ilta-Sanomista. Jo ennen eroamispäätöstä tutkimuksensa aloittanut oikeuskansleri Paavo Nikula antoi Lindénille huomautuksen virheellisestä menettelystä 12. kesäkuuta. [...]

    Helmikuussa 2009 Suvi Lindén virheellisesti sanoi, että yritykset voivat jo nykyisen lainsäädännön mukaan tarvittaessa pakottaa työntekijänsä ruumiintarkastukseen.

    Syksyllä 2007 suomalaisessa mediassa käsiteltiin useasti Lindénin adoptiota ja siitä seurannutta kohua, jossa hänen päätöstään hoitaa ministerintoimensa etätyönä arvostelivat etenkin muutamat oppositiopoliitikot. Päätös herätti myös paheksuntaa oikeuskanslerin virastossa. Lindénin oman näkemyksen mukaan hän on toiminut asiassa oikein ja hän koki käydyn keskustelun loukkaavana.

    Eduskuntavaaleissa 2007 Lindén sai vaalitukea Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä 5 000 €. Vaalien jälkeinen kohu vaalituesta aiheutti myös lahjontaepäilyjä. [...]

    Kansalaisten sähköisiä oikeuksia valvova Electronic Frontier Finland ry (Effi) jakoi vuoden 2009 Isoveli-palkinnon Suvi Lindénille ihmisten oikeuksien polkemisesta.”

    Äänestä

  • Köydenrasvaaja kirjoitti:

    Konnagalleriassa on kokoomus aika mallikkaasti edustettuna. Kepulaisten tilastoa kaunistaa se, että monet ketkut, kuten Vanhanen, ovat jättäneet eduskunnan jäätyään kiinni.

    tuokin uudelleen ehdolla, vaikka on toiminut törkeästi? Kansan ei pidä äänestää ketään uudelleen niin tulee selväksi miten ei saa toimia. Kansa on tyhmää kun on aina äänestänyt rikollisia ja tuomittuja uudelleen eduskuntaan. Miksi , voi kysyä???

    http://www.uusisuomi.fi/asiasanat/jukka-vihriala

    Äänestä

rikoksistaan arvostella, sai haasteen käräjäoikeuteen.

Sekin kertoo selvää kieltä siitä, missä nykyään mennään.

Äänestä

tuntuuvat olevan kokoomuksesta tai keskustasta , jatkakaa vain näiden äänestämistä , niin ei saada valtakunnan asioita milloinkaan kuntoon.

Äänestä

kunnon rikollisjärjestö eduskunta. nimenvaihdos banditos, helvetin enkelit...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

. kirjoitti:

Liki kymmenen prosenttia kansanedustajista on joko tuomittu rikoksesta tai parhaillaan rikosepäilyjen kohteena.
Kansanedustaja Harri Jaskari (kok) on yksi rikoksesta tuomituista kansanedustajista. Hän sai vuonna 2007 sakkorangaistuksen laittomasta uhkauksesta.

Voisi luulla, että kansanedustajat, joiden tärkein tehtävä on valtakunnan lakien säätäminen, itse olisivat lainkuuliaisuudessa kelpo esimerkkejä muullekin kansalle.

Tilastot kuitenkin kertovat toista. Vaikka tarkasteluun otettaisiin mukaan vain ne istuvan eduskunnan kansanedustajien rikokset ja parhaillaan käynnissä olevat rikosepäilyt, jotka ovat julkisuudessa nousseet esiin, liki kymmenen prosenttia lainsäätäjistä joutuisi "rötöslistalle".

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012413032554_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu