KEPU uppoaa Nuorisosäätiön myötä

Eiliset uutiset KEPUn Nuorisosäätiön poliisitutkimuksiin liittyen olivat taas uusia nauloja KEPUn arkkuun. Kiviniemikin änkytti toimittajien edessä kuin mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen pahimmillaan.

Kohta meillä on Kanki-Kaikkosen sijaan Vanki-Kaikkonen. Vihriälän surkimus itki KEPUn omassa lehdessä sitä, että oli jäänyt kiinni.

Nuorisosäätiön juttu pyörii otsikoissa mukavasti koko kevään ja nakertaa samalla KEPUn muutenkin syöksyssä olevaa kannatusta.

32

383

    Vastaukset 32

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13

      oikeusmurhan uhri, voi jumalauta, on aikoihi eletty.

      • oikein kepukoirille

        löysässä hirressä. On siinä meillä vastuunkantajat, varsinaista maalaisliiton parhaimmistoa.

      • kepu merihädässä
        oikein kepukoirille kirjoitti:

        löysässä hirressä. On siinä meillä vastuunkantajat, varsinaista maalaisliiton parhaimmistoa.

        pahasti hörppii jo kepuruuhi vettä, viisaammat onkin jo jättäneet seulaksi muuttuneen paatin.

      • saitin ääni
        oikein kepukoirille kirjoitti:

        löysässä hirressä. On siinä meillä vastuunkantajat, varsinaista maalaisliiton parhaimmistoa.

        vollottavan kriminaalin vaaliehdokkaaksi, on siinä meillä loistava pääministeri.

      • Gansalainen
        saitin ääni kirjoitti:

        vollottavan kriminaalin vaaliehdokkaaksi, on siinä meillä loistava pääministeri.

        Vaalitilaisuuksissa kananmunat lentävät päin näitä paskiaisia.

    • yllättäen ja pyytämä

      Ohjelmassa tuli ilmi kuinka kepusatraapit vastailivat vastoin dokumentteja, joita itse olivat kirjoittaneet.

      Sitten toivottiin, että äänestäjät "tuntevat" hemmot ja tietävät, etteivät he epärehellisiä ole....

      Joopa joo, Käry kävi puun takaa "yllättäen ja pyytämättä".

      • VÄÄRIN:..!%#?+

        .

        mutta se on jotenkin maagisesti muuttunut "käytännöksi" kun kukaan ei ole uskaltanut puuttua asiaaan

        .

      • SetaDP
        VÄÄRIN:..!%#?+ kirjoitti:

        .

        mutta se on jotenkin maagisesti muuttunut "käytännöksi" kun kukaan ei ole uskaltanut puuttua asiaaan

        .

        Tukean antanieta säätiöitä on n. 10, joten tutkinnat ovat vasta alussa.

      • Näin oN
        SetaDP kirjoitti:

        Tukean antanieta säätiöitä on n. 10, joten tutkinnat ovat vasta alussa.

        Tukean antanieta

    • Sonnimies,

      Katsotaan nyt punikkisianpossu Kana-Aulis. Se voi olla sossupunikit jotka persut haukkaa karvoineen.

    • Jakamaton vastuu

      Myös rötösjutun vanhas-haaran arviontiin on tämän tutkintamateriaalin vaikutettava. On nähtävissä teon suunitelmallisuus ja pitkä-aikaisuus.

      Ei Vanhanen eikä kepu-puluolue ole voinut olla tietämätön itselleen ja kavereille jaetusta valtavasta vaalituesta. Siten koko kepuliorganisaatio on asetettava syytteeseen. Tutkitaa pitäisi seuraavaksi laajentaa kepu-puolueen päätöksentekoon.

      Ministeri ymmärtää (jopa kepu ?) että hän on jäävi jakamaan valtion rahaa oman puoleesa peitejärjestölle, joka jakaa rahaa hänelle itselleen. Lisäksi puolueen puheenjohtaja on vastuussa kaikesta toiminnasta ml. vaalirahoitus.

      Jos poliitikot päästävät Vanhasen kuin koiran veräjästä, on annettu ennakkotapaus siitä, miten veronmaksajien rahoja saa pistää omaan taskuun.

      • Kierolauma

        Tarkoitatko, että Heinäluoman ja Lipponen ovat toimineet täydessä ymmärryksessä säätiötouhuissaan?

      • Juha Kajo
        Kierolauma kirjoitti:

        Tarkoitatko, että Heinäluoman ja Lipponen ovat toimineet täydessä ymmärryksessä säätiötouhuissaan?

        .

      • Tottapa hyvin

        Suvun sisäinen insesti on sekoittanut näitten vammaisten päät.

    • ja paskakaivolaki

      tietää vaaleissa kepulle noin -5% pudotusta siis alle vihreiden!! Hyvä niin:))

      • Kanki suurtanssija

        Kaikkonen ilmoitti, että keskusrikospoliisin olisi pitänyt puhaltaa pilli pois jo aikoja sitten. Kuuluuko poliisikin jo keskustaan. Mitään rikosta Kaikkonen ei ole tehnyt. Hänen kaverinsakin on sanoneet, ettei Kaikkonen ole
        gangsteri.

        Onkohan tämä Kemppisen asianajotoimistokin saanut nuorisosäätiön rahat. Ilmeisesti nuorisotalojen asukkaat
        maksavat jo nyt asianajopalkkiot. Tuntitaksa kepun toimistolla on 300 euroa/kk.

      • Aune Alatuuhonen
        Kanki suurtanssija kirjoitti:

        Kaikkonen ilmoitti, että keskusrikospoliisin olisi pitänyt puhaltaa pilli pois jo aikoja sitten. Kuuluuko poliisikin jo keskustaan. Mitään rikosta Kaikkonen ei ole tehnyt. Hänen kaverinsakin on sanoneet, ettei Kaikkonen ole
        gangsteri.

        Onkohan tämä Kemppisen asianajotoimistokin saanut nuorisosäätiön rahat. Ilmeisesti nuorisotalojen asukkaat
        maksavat jo nyt asianajopalkkiot. Tuntitaksa kepun toimistolla on 300 euroa/kk.

        Kyllä se vain niin on, että nyt tästä lähtien pitää kepulaisenkin alkaa kunnioittaa lakia. Kaukana ovat ne ajat, jolloin "hyvä velI" tuomarit katsoivat kepulaisten rötöksiä läpi sormien Urho Kaleva Kekkosen suojeluksessa.

      • OnTotuudenAika2011
        Aune Alatuuhonen kirjoitti:

        Kyllä se vain niin on, että nyt tästä lähtien pitää kepulaisenkin alkaa kunnioittaa lakia. Kaukana ovat ne ajat, jolloin "hyvä velI" tuomarit katsoivat kepulaisten rötöksiä läpi sormien Urho Kaleva Kekkosen suojeluksessa.

        ei kepulien tarvitse lakia noudattaa, sehän on vallan ennenkuulumatonta!!

    • Law & Order

      Nuorisosäätiö on sellainen sontaläjä, että se upotta monta kepulia.

      On törkeää, että Kepu on rakentanut vähävaraisten nuorten asuntotuotantoon tarkoitetusta Nuorisosäätiöstä raha-automaatin, joka on jakanut valtion rahaa surottomasti kepulien taskuun. On syytäkin tuomita nyt ja ankaralla kädellä.

      • LEX Finland

        Tarveasunnot oli Virolaisen lanseeremassa sosiaalisessa rakennustuotanossa. Rakennuskohteita perustettiin kepu enemmistöisiin kuntiin pienellä pääomalla ja asumistuki maksoi, mutta jostakin syystä kepu hätääntyi ja möi eräälle päällikölleen tai lahjoitti puolueentukemista vastaan tarveasuntonsa. Olisi paikka tutkivalle journalismille ja myös nuorisosäätiölle eikä mistään tietovuodosta.

      • Ei ne niin yksinker-

        -taisia

        15 000 euroa vuodessa keskimäärin.

        On se mahdotonta rahan mässäystä:D

        Suhteellisuutta kehiin vähän.

        "Lukuja
        Vuoden 2010 lopussa säätiöllä on valmiina 47 kiinteistöä, jossa on 2 982 asuntoa. Säätiön asunnoissa asuu yli 4 100 nuorta. Asukkaiden keski-ikä on 26 vuotta (vuonna 2009)."

        "17.2.2010

        ARA:n johtokunta tutkii Nuorisosäätiötä koskevan tarkasturaportin maaliskuussa.

        ARA:n virkamiesten tekemiä tarkastuksia ja korjaustoiminpidevaatimuksia ei yleensä tuoda johtokunnan käsiteltäväksi. ARA:n tarkastajat tutkivat vuosittain joitan valtion tukemia vuokranantajayhteisöjä. Jos tarkastuksessa havaitaan puutteita, ne edellytetään korjattaviksi ja asia on sillä selvä.

        Suomenmaan-lehden verkkosivuilla ilmestyneen jutun mukaan myös Nuorisosäätiön kohdalla olis menetelty näin, ellei asialla olisi poliittisia ulottuvuuksia, sillä mitään vakavia rikkeitä Nuorisosäätiössä ei ole tehty ja useissa asioissa kyse on tulkinnasta. Esimerkiksi siitä, mihin säätiö voi käyttää muulla kuin suoraan valtion tukemalla liiketoiminnalla hankkimiaan varoja.

        Nuorisosäätiötä koskevan tarkastusraportin ensimmäinen allekirjoittaja, ARA:n kehittämispäällikkö Markku Virtanen sanoo, että ainakaan ARA:n näkökulmasta Nuorisosäätiössä ei ole tehty mitään sellaista, joka voisi johtaa esimerkiksi aravalainojen tai korkotukilainojen irtisanomiseen.
        Virtasen mukaan mm. Nuorisosäätiön ara-tuotannossa kaikki on kunnossa, kohteet ja hankkeet on hoidettu hyvin.

        – Nuorisosäätiön kiinteistöyhtiöiden kulurakenne on kunnossa, eikä sieltä löytynyt mitään sellaista, joka ei olisi kuulunut sinne, Virtanen sanoo.-

    • Pumppuveikko

      Kot, kot, kot, kotkottaa kana-aulis, tuo punikkisianpossu, jonka avaus meni taas kerran TÄYSIN KETUILLE. Hoh, hoh, hoooooooo, tuota ryssä-erneston morsianta ja kapun anusputsaria.

      Ps. taidankin poistaa tuon surkimuksen ulostuksen.

    • joseph.porta

      tälläisellä paskapuheilla nujerreta. mistele persu sitä miten kävi smp:n se on teidän persujenkin tie

      • ei enää ääntä

        minä jaon aikanaan tuusulassa Virolaisen vaalimainoksia -50 luvulla
        ja kuvittelin , että tämä on se puolue joka on aito ja rehellinen.
        pelko oli skp:n noususta. nyt ei ole muuta pelkoa kun kuinka
        selvitetään tämä kaikki sekamelska jonka kansanedustajat
        ovat keittäneet ahneuksissaan. olen äänestänyt siitä lähtien,
        mutta nyt en äänestä ketään.

      • kepukepukepu
        ei enää ääntä kirjoitti:

        kepu kepuli

      • Eino Uusitalo

        Väyrynen, Aho, Jäätteenmäki, Vanhanen ja Kiviniemi ovat viisi iloista rosvoa. He ovat tehneet Kepusta täysin rikollisjärjestön, jossa koko rahanhaku perustuu vilpillisyyteen.

      • eikös vain?
        Eino Uusitalo kirjoitti:

        Väyrynen, Aho, Jäätteenmäki, Vanhanen ja Kiviniemi ovat viisi iloista rosvoa. He ovat tehneet Kepusta täysin rikollisjärjestön, jossa koko rahanhaku perustuu vilpillisyyteen.

        Tässä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, ei mene rehellisen suomalaisen kaaliin nämä kepulaisten vaalirahoituskuviot. Miten tämä Matti Vanhanen piti Kesärannassa oikein kiitokaronkan, kun Suomeen saivat tällä pimeällä rahalla ostettua hallituksen ja sen ministerit? Pitääköhän Mari Kiviniemi nyt samanlaisia kiitoskaronkoita Kesärannassa Matti Vanhasen tapaan? Voi olla, että ei uskalla pitää, vaan hän viettää siellä tavallista perhe-elämää. Hänen edeltäjällään Matti Vanhasellahan ei ollut Kesärannassa tavallista perhe-elämää, vaan tilapäistä seuraa aina lööppeihin asti.

      • KYSYÄ:.!%#?+
        eikös vain? kirjoitti:

        onko tällä Ostetulla Asehallituksella edes legimiteettiä

        .

      • Eipäs vaan
        eikös vain? kirjoitti:

        Tässä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, ei mene rehellisen suomalaisen kaaliin nämä kepulaisten vaalirahoituskuviot. Miten tämä Matti Vanhanen piti Kesärannassa oikein kiitokaronkan, kun Suomeen saivat tällä pimeällä rahalla ostettua hallituksen ja sen ministerit? Pitääköhän Mari Kiviniemi nyt samanlaisia kiitoskaronkoita Kesärannassa Matti Vanhasen tapaan? Voi olla, että ei uskalla pitää, vaan hän viettää siellä tavallista perhe-elämää. Hänen edeltäjällään Matti Vanhasellahan ei ollut Kesärannassa tavallista perhe-elämää, vaan tilapäistä seuraa aina lööppeihin asti.

        Mistä eikös vaan tietää mitä rehelliset suomalaiset ajattelevat? Oletko kysynyt joltakin?

      • OnTotuudenAika2011
        eikös vain? kirjoitti:

        Tässä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, ei mene rehellisen suomalaisen kaaliin nämä kepulaisten vaalirahoituskuviot. Miten tämä Matti Vanhanen piti Kesärannassa oikein kiitokaronkan, kun Suomeen saivat tällä pimeällä rahalla ostettua hallituksen ja sen ministerit? Pitääköhän Mari Kiviniemi nyt samanlaisia kiitoskaronkoita Kesärannassa Matti Vanhasen tapaan? Voi olla, että ei uskalla pitää, vaan hän viettää siellä tavallista perhe-elämää. Hänen edeltäjällään Matti Vanhasellahan ei ollut Kesärannassa tavallista perhe-elämää, vaan tilapäistä seuraa aina lööppeihin asti.

        ainoo vaan että yläpäästä puuttuu jotain :))

    • kohtalo ja se

      nähdään seuraavan 10v aikana kun suomen kepulien kannatuksesta katoaa 14% :))

      • QQ

        Kepu on leimallisesti agraaripuolue ja sen aika on mennyttä. Kepu putoaa jo tämän kevään vaaleissa marginaalipuolueeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      271
      767
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe