Naisten

ymmärtäminen on kieltämättä taitolaji? Olen kuitenkin enemmän, kuin ymmälläni erään 35 vuotiaan Lahdesta kotoisin olevan naisen mielenkäänteistä. Ensimmäinen huomiosi oli, että sinäpä olet elämää kokenut ja huomasitko mikä minä olen? Niinkuin se nyt sitten oikeasti kantaisi läpi elämän, vaikka lääkäri oletkin. Ei siinä mitään epäselvää ole, ettenkö sinua olisi palvonut, mutta rajansa nyt kaikella kuitenkin. Olen pahoillani puolestasi, mutta mustapekka jäi käteen-kummanko?
5653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mutta en minäkään osaa Saksaa. Saksassa tehdään maailman parhaiden autojen lisäksi suhteellisen hyvää musiikkia ja tämä kappale pluskvamperfektissä!:-(

http://www.youtube.com/watch?v=Rv9hfuocvEI&feature=related

Hyvää viikonjatkoa sinulle,, arvaa tekisikö mieli sanoa.

Äänestä
  • että olisit kultakutri eilen kommentoinut. Olit sivuillasi samaan aikaan, kun tätä kirjoitin ja olen jokseenkin vakuuttunut sinun käyttävän myös tätä sivua harrastuksen vuoksi. Vieläkö jatkat sitä hillitöntä työntekoa? Sinä toki tiedät minun olevan myös työnarkomaani ja siksikin oltaisiin oltu oikein sopiva pari!;-)

    Äänestä

  • Men on black kirjoitti:

    että olisit kultakutri eilen kommentoinut. Olit sivuillasi samaan aikaan, kun tätä kirjoitin ja olen jokseenkin vakuuttunut sinun käyttävän myös tätä sivua harrastuksen vuoksi. Vieläkö jatkat sitä hillitöntä työntekoa? Sinä toki tiedät minun olevan myös työnarkomaani ja siksikin oltaisiin oltu oikein sopiva pari!;-)

    oltaisiin oltu kova sana maailmaa vastaan sinun sanoillasi riippumattomia ympäröivästä maailmasta. Se on kyllä neitsytnaiselta kova veto, kun paremminkin se sopisi tällaisen kaurismiehen kertomaksi. Oli niin, tai näin, niin olet silti suloisen oloinen ja juuri tuollaista aikanaan etsin oikein oikeasti käyttämällä suhteellisen paljon energiaa. Käyden ylikierroksilla. Nyt olen jo turhankin rauhallinen, mutta kyllä tässä päivittäin urheillaan ja talvellakin ihan sellaista 8 tuntista. Kesällä sitten taas tuplavuoroa 6 pv viikossa.:-) Suukkoja suloiselle poskellesi ja vielä kerran hyvää työviikon jatkoa.

    Äänestä

  • Men in black kirjoitti:

    perua kauniit sanani. Olen kyllä pettynyt sinuun. Tämä viikonloppu todisti sen!:-(

    Äänestä

  • Men in black kirjoitti:

    perua kauniit sanani. Olen kyllä pettynyt sinuun. Tämä viikonloppu todisti sen!:-(

    estit minut. En enää jatka kyllä treffit palstalla. Täytyy sanoa, että mee hoitoon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Men in black kirjoitti:

ymmärtäminen on kieltämättä taitolaji? Olen kuitenkin enemmän, kuin ymmälläni erään 35 vuotiaan Lahdesta kotoisin olevan naisen mielenkäänteistä. Ensimmäinen huomiosi oli, että sinäpä olet elämää kokenut ja huomasitko mikä minä olen? Niinkuin se nyt sitten oikeasti kantaisi läpi elämän, vaikka lääkäri oletkin. Ei siinä mitään epäselvää ole, ettenkö sinua olisi palvonut, mutta rajansa nyt kaikella kuitenkin. Olen pahoillani puolestasi, mutta mustapekka jäi käteen-kummanko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu