Olen itsekseni miettinyt, mistä on kyse, kun halu hiipuu hyvän alun jälkeen noin vaan, siis "haihtuu" ilmaan. Samaan aikaan kaikki mitä kumppani tekee, on ihan yhdentekevää, ts. kosketus ei herätä mitään. Ja hetkeä aikaisemmin olen halunnut kovasti. Halun häipyminen saa aikaan sen, ettei yhdyntä onnistu millään. Kumppani ei pääse sisälle, alapään lihakset ovat liian tiukat, sekä mua että miestä sattuu. Kostunut olen kyllä, mutta se kostuminenkin saattaa häipyä yllättäin. Jälkikäteen surettaa ja nolottaa, kun mieli olisi halunnut, mutta kroppa ei. Ikää mulla karvan yli 40 vuotta.
Ainoa selitys, minkä itse keksin, on ex-suhteessani. Se loppui puolitoista vuotta sitten ihan seinään, kun puoliso jätti toisen naisen takia. Puoliso kerran kertoili mulle, miten makeaa oli naida toista naista. Oli siinä kohden niin rakastunut, ettei piitannut mun tunteistani (tai halusi tarkoituksella loukata, en tiedä). Tuntuu, että hirveän helposti seksiin liittyy suorittamista ja kuvitelma, että olisi "pakko" haluta, ettei mies jätä saman tien. Ja alapään kramppi on sitten omaa kapinaa pois siitä "pakosta". Gynekologi diagnosoi mulla vestibuliitin joitain vuosia sitten ja ex-suhteessa käytin välillä puuduttavaa geeliä yhdynnässä. Ex-mies ei koko aikana oikein tajunnut yhdyntäkipujani (siis ymmärtänyt niitä). Siinä suhteessa ei kumminkaan ollut näitä "mies ei pääse sisään" -ongelmia.
En oikein tiedä, miten tätä lähtisi purkamaan. Pitäiskö ajatella, että aika tekee tehtävänsä ja kun ex-suhde häipyy johonkin muistojen arkistoon, niin halutkin normalisoituvat? Vai pitäisikö tehdä jotain? Mitä? Mulla ja nykyiselläni on onnistunuttakin seksiä kerran, kaksi viikossa. Mutta etenkin jos ollaan useampia päiviä yhdessä, niin mulla toistuu tuo, että halut vaan kesken seksin häipyvät ja yhdynnästä ei tule mitään. Siinä mielessä on hyvä tilanne, että on kyetty puhumaan tästä ja päällimmäisenä on ajatus "kyllä se taas joskus onnistuu". Ja onhan seksiä muukin kuin yhdyntä, tässä on vain toistaiseksi käynyt niin, että jos mun sisään ei ole päässyt, niin miehenkin erektio on lopahtanut.
Lähinnä mua kai huolettaa se, jos noita "ei pääse sisälle" kertoja tulee liian monta peräkkäin. Sitä alkaa nimittäin etukäteen jännittää ja kokee itsensä jotenkin kyvyttömäksi ja epäkelvoksi. Tähän kohtaan liittyy ikävästi ex-suhteen loppuminen siihen, että mies "löysi paremman naisen".
Ainoa selitys, minkä itse keksin, on ex-suhteessani. Se loppui puolitoista vuotta sitten ihan seinään, kun puoliso jätti toisen naisen takia. Puoliso kerran kertoili mulle, miten makeaa oli naida toista naista. Oli siinä kohden niin rakastunut, ettei piitannut mun tunteistani (tai halusi tarkoituksella loukata, en tiedä). Tuntuu, että hirveän helposti seksiin liittyy suorittamista ja kuvitelma, että olisi "pakko" haluta, ettei mies jätä saman tien. Ja alapään kramppi on sitten omaa kapinaa pois siitä "pakosta". Gynekologi diagnosoi mulla vestibuliitin joitain vuosia sitten ja ex-suhteessa käytin välillä puuduttavaa geeliä yhdynnässä. Ex-mies ei koko aikana oikein tajunnut yhdyntäkipujani (siis ymmärtänyt niitä). Siinä suhteessa ei kumminkaan ollut näitä "mies ei pääse sisään" -ongelmia.
En oikein tiedä, miten tätä lähtisi purkamaan. Pitäiskö ajatella, että aika tekee tehtävänsä ja kun ex-suhde häipyy johonkin muistojen arkistoon, niin halutkin normalisoituvat? Vai pitäisikö tehdä jotain? Mitä? Mulla ja nykyiselläni on onnistunuttakin seksiä kerran, kaksi viikossa. Mutta etenkin jos ollaan useampia päiviä yhdessä, niin mulla toistuu tuo, että halut vaan kesken seksin häipyvät ja yhdynnästä ei tule mitään. Siinä mielessä on hyvä tilanne, että on kyetty puhumaan tästä ja päällimmäisenä on ajatus "kyllä se taas joskus onnistuu". Ja onhan seksiä muukin kuin yhdyntä, tässä on vain toistaiseksi käynyt niin, että jos mun sisään ei ole päässyt, niin miehenkin erektio on lopahtanut.
Lähinnä mua kai huolettaa se, jos noita "ei pääse sisälle" kertoja tulee liian monta peräkkäin. Sitä alkaa nimittäin etukäteen jännittää ja kokee itsensä jotenkin kyvyttömäksi ja epäkelvoksi. Tähän kohtaan liittyy ikävästi ex-suhteen loppuminen siihen, että mies "löysi paremman naisen".
Vastaukset 10
Vanhimmat
sama juttu vaan eri näkökulmasta kun olen mies.
Hmm. En nyt ole paras neuvomaan, mutta kerron jotain mitä tuli mieleen. Olen itse 29-vuotias nainen.
Ekana mieleen tuli kommunikaatio: eli tekeekö mies sellaisia juttuja joista kiihotut ja tykkäät? Tai siis oikeastaan tietääkö hän mistä tykkäät. Täällä tuo kommunikaatio ei ole vahvin alue, ja joskus oma haluni lässähtää siihen, kun toinen tekee jotain "samantekevää" enkä itse tule ohjanneeksi tekemään muuta. Toisaalta aina ei edes tiedä mitä se "muu" olisi, on vaan jotenkin samantekevä fiilis ja alkaa turhauttaa koko seksi niin että ennemmin vaan lopettaisi. Se halukkuus ylipäänsä on jotenkin nuorallatanssimista, eli katoaa tosi herkästi. Ns normaalitilassa se ei noin herkästi kyllä katoaisi mutta nyt on ollut jo jonkin aikaa tuollaista.
Jos homma esim. etenee kovin hitaasti, niin tylsistyn ja turhaudun, ja hetkessä halu haihtuu ilmaan. Usein minullekin käy juuri noin niin kuin kuvaat, että ennen seksiä voi hyvinkin olla sellainen fiilis, että tekee mieli. Sitten se vaan lässähtää, yhtäkkiä ei tunnukaan miltään (ja se taas tuntuu henkisesti pahalta). Nykyään en kyllä halua yhdyntää ellen OIKEASTI tunne halua yhdyntään (hyvä lause:D). Tarkoitan siis, että yhdyntä on jotenkin sellainen juttu, josta tulee aika masentava fiilis jos siihen lähtee ilman mitään omaa intoa. Sitten mielummin jätän sen väliin ennemmin ja tyydytän toisen vaikka käsin... Usein siis homma päätyy tuohon, vaikka alussa olisikin ollut yhdyntähalukas olo. Kun se vaan tulee se haihtuminen jossakin vaiheessa.
Tai sitten jos ajatellaan laajemmin, niin esim. iltasella telkkaria katsellessa saattaa tullakin sellainen olo, että voisi haluttaa. Sitten ei tarvita kuin jokin vähän ärsyttävä kommentti toiselta niin tuleekin vitutus tilalle. Eli mieliala ylipäänsä heittelee. Olen kyllä havainnut hormoneissani olevan jotakin häikkää, esim ovulaation tapahtumista en havaitse joka kuukausi ollenkaan (yleensä tähän ovulaation puutteeseen liittyy myös haluttomuus ja huono mieliala). Ehkä vaikuttaa yhteen muuttaminenkin, kun on sellaista yleistä ärtymystä ilmassa enemmän kuin erillään asuessa. Jos toinen ärsyttää puheillaan ja tekemisillään, niin ei siinä hirveästi himota.
"Ja alapään kramppi on sitten omaa kapinaa pois siitä "pakosta""
Tuo on varmaan ihan totta.
Vestibuliitti on sen verran ikävä sairaus, että se nyt varmaan ainakin vaikuttaa tuohon tosi paljon, ja osittain siihen liittyen se tietty paine tai pakontunne ja trauma tuosta entisestäsi. Nytkö ei kuitenkaan kipuja ole (silloin kun yhdyntä onnistuu)?
Pakontunteen ongelmia on osittain omalla kohdallanikin. Mies on joskus mököttänyt tai sanonut pahasti jos minulla ei ole ollut haluja, ei siis ole kertaakaan rakentavasti ja suoraan asiasta puhunut vaan vihjaillen syytellyt ym. Siispä minä joudun "skarpata" hirveästi, että saisin pidettyä itteni halukkaana. En siis tarkoita, että joutuisin skarpata jotta voisin palvella miestä :D Mutta siis... haluan tietysti itsekin kokea seksuaalista halua, mutta siitä tulee aika ambivalentti fiilis kun toisaalta tuntuu että toinen saattaa suuttua, jos en satukaan haluamaan. Ei se nyt mitenkään "uhkaavasti" suutu todellakaan, mutta saattaa juuri mököttää ym, mistä tulee taas entistä paskempi fiilis ja kierre syvenee (mitä ikävämpi olo niin sitä vaikeampaa tietysti halutakaan). Joudun siis tekemään työtä, että mieli pysyisi seksin osalta sikäli positiivisena ettei se haluttomuuden kierre pahenisi.
Eli tavallaan sitä oman halun syttymistä tulee häiritsemään monia juttuja. Minulla vaikuttaa sekin asia, että halun lässähtäminen saa aikaan tosi inhottavan tunteen ja pettymyksen, joka ruokkii sitä kierrettä, jossa taas halukkuudesta ja haluttomuudesta tulee jokin kompleksi itselle ja sitä alkaa miettiä liikaa (tai siis se oma lässähtäminen on itsellekin hirveä pettymys). Niin pitkään tämä ongelma ei ole ollut, että pelkäisin jotain kroonisempaa ongelmaa olevan, tiedän että haluttomien vaiheidenkin jälkeen tulee niitä (valitettavasti kyllä lyhyitä) kausia kun onkin himokas olo. Mutta jotain tarttis ehkä tehdä...
"Lähinnä mua kai huolettaa se, jos noita "ei pääse sisälle" kertoja tulee liian monta peräkkäin. Sitä alkaa nimittäin etukäteen jännittää ja kokee itsensä jotenkin kyvyttömäksi ja epäkelvoksi"
Tuo on kanssa sitä inhottavaa kierrettä, joka pitäisi pyrkiä katkaisemaan. Tiedän tuon epäkelpouden tunteen hyvin, miehet eivät ehkä sitä niin ymmärrä (ennemminkin tuntuvat joskus kuvittelevan naisen kiusallaan "pihtaavan"). Kuitenkin se voi tuntua ihan yhtä rankalta kuin impotenssi miehestä.
Ei tästä varmaan mitään apua ollut, kunhan tulin kohtalotoverina avautumaan...
Niin ja tarkennan vielä, että kohdallani tuo yhdyntä varmastikin onnistuisi (ja kyllä sitä siis harrastetaankin muttei just viime aikoina pahemmin). Mutta henkisistä syistä olen tosiaan oikeastaan päättänyt, että jos yhtään siltä tuntuu ettei yhdyntää tee mieli niin en siihen lähde. No onneksi minulla ei ole mitään ongelmia suihinottamisessa, voin sitten sitä tehdä jos on kausia ettei siihen yhdyntään asti riitä himot. Ja miksei muutenkin. Kaikkea tietysti helpottaisi suora kommunikaatio ihan ylipäänsä, mutta se on toistaiseksi ollut aika toivotonta. Kaikenlaiset "muhivat" ärtymykset ja epäselvyydet kyllä vaikuttavat negatiivisesti.
Niin ja tosiaan siihen seksiin vaikuttaa ylipäänsä suhteen tila paljon. Jos ei oikeasti mikään hierrä, ahdista eikä vituta, niin kiintymys pääsee pintaan ja seksiäkin haluaa. Minulla ainakin halut katoavat heti, jos on kränää. Ei siinä paljon haluta, jos on loukkaantunut jostakin tms.
Samaa, sain kirjoittamastasi ajattelun aihetta!
Joo, olen tietoinen siitä, että liian vähän ohjailen/pyydän mieheltä sängyssä mitään. Ja silloinhan toinen joutuu vähän summamutikassa arvailemaan, mistä innostuisin. Hommaa helpottaa se, että mies monesti kysyy multa, haluaisinko että hän xx - ja sitten hyväksyn/hylkään ne hänen ehdotukset. Mutta jotenkin se ääneen toiveiden sanominen on tooodella hankalaa. Ex-suhteessa oli monesti tunne, ettei mua kuunnella. Ja siitäpä sitten seurasi, ettei huvittanut mitään sanoakaan.
Yhdynnän kohdalla mun on vaikea sanoa, milloin oikein haluan sitä ja milloin ajattelen vaan, että se kuuluu pakettiin. Joskus huomaan sitten vasta yhdynnässä, olisinko tätä todella halunnut vaiko en. Eli jos yhdyntä ei tunnu oikein miltään, niin tajuan, että olin lähtenyt siihen mukaan vain kun mies halusi... Ja oma lukunsa nuo kohdat, jolloin yhdyntä ei onnistu lainkaan. Silloin se ei-haluaminen on näkyvämpää, olen jo ennen yhdyntää tajunnut, etten kauheasti halua (mutta haluaisin haluta). Miksi haluaisin haluta? No haluaisin suoda toiselle sen mielihyvän ja sitten tunnen itseni ikäväksi ihmiseksi, kun en vaan pysty.
Vestibuliitti aiheutti sen, että pitkään pelkäsin ja jännitin yhdyntää. Pelkäsin sitä, että kipu kävisi ylivoimaiseksi. Se kivun tuntemus itsessään oli ahdistava, ei "kuuluisi" tuntea kipua, jollain lailla viallinen olen, kun tässä kipuilen... Ei se todellisuudessa koskaan sietämätöntä ollut, häiritsevää kyllä. Kipuja on vieläkin joskus, mutta ei niin paljon, että haluaisin puudutussalvaa käyttää. Tärkeämpää on se, että nyt olen pystynyt sanomaan ääneen, jos kivut tuntuvat, ja on silloin otettu hyvin hitaasti ja rauhallisesti. Mun kipuni eivät jatku koko yhdynnän ajan, vaan tuntuvat vain alussa minuutin-pari.
Toisaalta ex-suhteessa oli meidän seksi suurimmaksi osaksi ei-yhdyntää ja silloin tuntui, että todellinen läheisyys puuttui. Välillä oli kuin olisimme käyttäneet toinen toistemme kroppaa masturbaatiovälineinä, se oli pelkkää laukeamiseen pyrkimistä ja jätti tyhjän olon.
Mulla on yhdynnän kohdalla kyllä omien rajojen opettelun paikka. Mun elämä on mennyt aika epätavallisesti, ja aloitin seksielämän vasta kolmekymppisenä. Jotenkin niin "vanhana" aloittaminen sai omat rajat sumenemaan (sama ilmiö kuin hyvin nuorena aloittamisessa kai). Olen joskus suostunut seksiin, vaikken ole erityisemmin alussakaan halunnut (tämä siis ex-suhteessa, ei tässä nykyisessä). Ex-suhteessa meillä ei ollut seksitöntä halailu/pussailuläheisyyttä lainkaan. Minä sitten suostuin seksiin, vaikka pohjimmiltani olisin halunnut hellyyttä. En ole koskaan torjunut yhdyntää - mitä nyt mun kroppani tuntuu torjuvan, kun tulee näitä "mies-ei-pääse-sisään" -tilanteita. Ehkä mun itseni kannalta olisi tärkeä oppia tunnistamaan, milloin en haluakaan yhdyntää, ja antaa itselleni lupa sanoa ei silloin kun siltä tuntuu.
Varmaan voi olla kyse juuri tuosta, että rajat ovat hukassa. Minulla on vähän samaa vikaa, ainakin ollut aiemmin. Itsekään en kovin nuorena ole seksinharrastamista aloittanut, joskus 25-vuotiaana vasta vähän aktiivisemmin. Eli tunnistan itsessänikin sen, että rajat sumenivat. Alkuun sitä oli jo iloinen, että homma ylipäänsä onnistui ja mies oli tyytyväinen, pidemmän päälle saattaa kuitenkin alkaa ahdistaa, jos ei omat halut ole oikeasti mukana ollenkaan tai hyvin vähäisesti. Suhteessa sitä alkaa kaivata itselleenkin tyydytystä jossain vaiheessa.
Minulla ei ole vestibuliittia, mutta nykyisen suhteen ollessa tuoreehko minulle tuli kyllä vulvodynia-tyyppisiä oireita ja vieläkin ajoittain jotain pientä. Välillä kävi mielessä, että olisiko se oikeasti tullut juuri niiden omien rajojen vuoksi... Siis siksi, etten henkisesti ollut valmis ja annoin vaan mennä. Ja jossain vaiheessa tulikin sitten raja vastaan, ja vaikka se raja oli tavallaan psyykkinen niin se ilmeni fyysisesti.
Omat oireeni eivät mahdottomiksi menneet eikä ollut yhdyntäkipuja, kuivuutta ja kaikenlaisia epämääräisiä tuntemuksia sekä huonoa mielialaa kyllä. Olen huomannut vulvodyniaoireiluun (? jos se nyt sitä oli, monet oireet ainakin olivat samoja) liittyvän selvästi haluttomuuden ja masentuneen mielialan, lieneekö sitten ihan jotakin hormonaalista perää koko juttu. (Itselläni ainakin Terolut- hormoni auttoi aluksi aivan ilmiömäisen hyvin ongelmiin, pidempään käytettynä meni tosin "teho" jotenkin.)
"Ehkä mun itseni kannalta olisi tärkeä oppia tunnistamaan, milloin en haluakaan yhdyntää, ja antaa itselleni lupa sanoa ei silloin kun siltä tuntuu."
"Miksi haluaisin haluta? No haluaisin suoda toiselle sen mielihyvän ja sitten tunnen itseni ikäväksi ihmiseksi, kun en vaan pysty."
Tuo on varmaan aivan totta. Tilannetta voi helpottaa sillä, että ottaa vaikka toiselta suihin niin saa toisen kuitenkin tyytyväiseksi :) Eli ei tule sellaista hirveää huonommuudentunnetta tai syyllisyyttä siitä kieltäytymisestä. No, toki sitä saa ihan vaan kieltäytyäkin, jos ei ole yhtään fiilistä, mutta jos taas on sellainen olo, että mielellään tekisi toiselle hyvää niin suihinotto on ihan hyvä keino siihen. Miehetkin yleensä kyllä tykkäävät suihinotosta sen verran, että tuskin hirveän katkeria ovat, jos joskus yhdyntä jää väliin ja suihinotto tulee tilalle :)
"Yhdynnän kohdalla mun on vaikea sanoa, milloin oikein haluan sitä ja milloin ajattelen vaan, että se kuuluu pakettiin. Joskus huomaan sitten vasta yhdynnässä, olisinko tätä todella halunnut vaiko en. Eli jos yhdyntä ei tunnu oikein miltään, niin tajuan, että olin lähtenyt siihen mukaan vain kun mies halusi.."
Minäkin joskus kyllä löydän itseni tuosta tilanteesta, kuitenkin niitäkin kertoja on, kun ihan selvästi huomaan miten "panettaa" ja yhdyntä on juuri sitä mitä haluan. Se kyllä vielä riippuu kierron vaiheesta ja vaikka mistä, että tuntuuko se siltikään mitenkään erikoiselta, joskus tuntuu ja joskus "lässähtää" kun ei tunnukaan oikein miltään.
Otin juuri geishakuulat (smartballsit) käyttöön taas pitkän tauon jälkeen. Muistan olleeni aika himokas siihen aikaan, kun käytin niitä aktiivisesti. Toisaalta olin silloin myös sinkku, jolloin "uskaltaa" ja on tilaakin olla vaikka miten himoissaan kun yleensä sitä kuitenkin voi ihan turvallisesti haaveilla keskenään. Suhteessa taas seksiä on aina tarjolla, niin ei ehkä EHDI itselle sitä halua samassa määrin herätäkään. Minulle ainakaan se halu ei kovin helposti herää, jos toinen jo valmiiksi puskee päälle.
tuosta suihinotosta. Lämmittelynä sitä oon kyllä käyttänyt, mutta muuten tässä on kaksi hiukan outoa yhdessä. Mies on mun kanssani lauennut vain yhdynnässä. Yhdynnässäkin on välillä se tilanne, että mies ei vaan laukea. Alussa yritettiin vähän tuhankin päämäärätietoisesti laukeamista, nyttemmin ei. Jos homma menee väkinäiseksi suorittamiseksi, niin lopetetaan. Eli tästä seuraa: jos mun sisään ei pääse, niin miehelläkin laukeaminen jää sillä kertaa väliin.
Hassua kyllä nuo miehen laukeamisongelmat on helpottaneet mun oloa. Eli jos tulee tällainen mies-ei-pääse-sisälle -yhdyntäyritys, niin se ei kaada maata. Olen alkanut ymmärtää, ettei seksissä tarvita mitään oikeaoppista suoritusta. Ydin ei välttämättä ole edes yhdynnässä vaan isommassa - kosketuksessa ja hyväilyn nautinnossa. Tosin jos viritys katoaa kesken kaiken, niin silloin mikään ei tunnu miltään. Pitäisi kai opetella vain olemaan ilman ajattelua tai järkeilyä näissä kohdin, luulen että kadonneenkin fiiliksen voisi silloin tavoittaa. (Oikeasti joskus on käynyt niin, että kadonnut fiilis on palannut 10-15 minuutin tauon jälkeen.) Mutta jos murehtiminen "kääk taas kävi näin" -tyyliin lähtee käyntiin, niin sitten on ihan sama, makaako vieressä mun kumppani vai pahvikuva.
Välillä olen miettinyt sitäkin, onko nämä mun ja miehen fyysiset ongelmat jotakin merkkejä siitä, ettemme sovi toisillemme. Mutta meidän on helppo olla lähekkäin, helppo osoittaa hellyyttä toisillemme, toisen kosketus tuntuu hyvältä. Ja on vielä hauskaakin, meistä kaivautuu jotain aika leikkisää yhdessä :) Seksissä on sitten näitä sujumattomuuksia, jotka nekin taitavat olla asennekysymyksiä enemmän kuin Isoja Ongelmia. Emme toistaiseksi asu yhdessä, joten meille tulee luontaisesti taukoa seksissä. Aina ei ole siis seksiä tarjolla, vain viikonloppuisin ja jonain iltana arkena. En tiedä, miten yhteenmuutto vaikuttaisi (suunnitelmissa epämääräisessä tulevaisuudessa). Kävisikö niin, että kun toinen on aina saatavilla (ja seksiä periaatteessa aina tarjolla), niin halu hiipuisi pysyvämmin.
"En tiedä, miten yhteenmuutto vaikuttaisi (suunnitelmissa epämääräisessä tulevaisuudessa). Kävisikö niin, että kun toinen on aina saatavilla (ja seksiä periaatteessa aina tarjolla), niin halu hiipuisi pysyvämmin."
Kyllä se varmaan aina omat haasteensa tuo, mahdollisesti senkin kautta kun yhdessä asuessa saattaa ruveta monet asiat ärsyttämään eikä toista ehdi ikävöidä samalla tavalla. Kuitenkin tuohon haluun sinänsä ei VÄLTTÄMÄTTÄ yhdessä asuminen niin hirveästi vaikuta, ellei käy sitä perinteistä kierrettä, että toinen puskee liikaa päälle ja toinen ahdistuu ja alkaa vältellä.
"Välillä olen miettinyt sitäkin, onko nämä mun ja miehen fyysiset ongelmat jotakin merkkejä siitä, ettemme sovi toisillemme. Mutta meidän on helppo olla lähekkäin, helppo osoittaa hellyyttä toisillemme, toisen kosketus tuntuu hyvältä. Ja on vielä hauskaakin, meistä kaivautuu jotain aika leikkisää yhdessä :) Seksissä on sitten näitä sujumattomuuksia, jotka nekin taitavat olla asennekysymyksiä enemmän kuin Isoja Ongelmia."
Heh, tuo voisi olla minunkin kirjoittamani :)
"Mutta jos murehtiminen "kääk taas kävi näin" -tyyliin lähtee käyntiin, niin sitten on ihan sama, makaako vieressä mun kumppani vai pahvikuva."
Joo, ja muutenkin pitäisi oppia vain olemaan siinä tilanteessa eikä miettiä muuta, se on aina paha jos huomaan miettiväni jotakin ihan muuta :P Mutta tosiaan, pitäisi varmaan itsekin yrittää vaan nauttia hetkestä eikä heti turhautua/lannistua, jos halu häipyy. Ehkä se voikin hetken kuluttua tulla uudelleen takaisin.
saattaisivat hoitua tehokkkaalla pc-lihasten jumpalla.
Usein touhotetaan vain miehen kalun puristelusta, mutta vähintään yhtä hyödyllistä on jumpan avulla opittu hallittu lihasten rentouttaminen. Sitten nuo ”ei pääse sisälle” eivät johda enää siihen, että mies lähtee löysemmän etsintään.
miten pc-lihaksia sitten jumpataan? Pc-kuulostaa muovilta...
Nuorempana mun sisälleni ei päässyt edes tamponi. Naurattivat ja itkettivät tamponimainokset, kun omassa kropassa tamponin asettelusta ei tullut mitään, sattui vaan niin paljon. Ja ties mitä mielikuva- ja rentoutusharjoituksia olen käyttänyt ja harrastan joogaa. Mutta kramppeihin harjoittelu ei ole auttanut.
Kiva loppukommentti. En tiedä, lähtikö se edellinen mies löysemmän etsintään. Sen tiedän, ettei se ex koskaan välittänyt esimerkiksi suutelemisesta tai halaamisesta. Joten taisi olla hyvä, että lähti.