Mielipide...

Mitä ne vastustajat täällä taas kitisee?? Isänmaaliset Suomalaiset kannattaa vahvaa OMAA puolustusta ja sen rahoittamista ja VAHVAA puolustus yhteistyötä POHJOISMAIDEN ja NATON kanssa. Itse me Suomalaiset maatamme puolustamme mutta se on kivempi tehdä kun tietää että apua sadaan jos kriisi tulee. Puolustus yhteistyö vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Eikä vastustajat ole pystyneet todistamaan asian olevan toisin.
19295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aloite pohjoismaisesta yhteistyöstä oli erinomainen. Toivottavasti molempia yhteistyö muotoja kehitetään Pohjoismaista sekä Nato yhteistyötä. Vasemmiston huuto/itku natoa vastaan on turhaa. Suomen täysjäsenyys ei ole vielä ajankohtainen mutta päätöksen jäsenyyden hakemisesta tekee sitten Presidentti ja hallitus aikanaan jos se on tarpeen.

Äänestä
  • se vie valinnanvapauden tehdä eri maiden kanssa hyödyllistä yhteistyötä Suomen etujen ajamiseksi. Washingtonin maailmanhallinnanpyrkimykset ovat aina etusijalla Nato-koplassa. Huomiota saa vain tekemällä oman kriisin eli ampumalla omaan jalkaan. Niin kuin Georgiat ja muut pikku vintiöt tekevät. Mutta sekin on vain se 15 minuutin julkisuus ja sitten kärsitään kun optiot on käytetty provoiluun.

    Äänestä

Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.

Äänestä

Nato vahvistaa porvarispunttien turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.

Äänestä

Yhteistyö on hyvästä varsinkin kun vihervasemmisto ajaa puolustusta alas.

Äänestä

Minkä takia ilmavoimien Horneteihin hankittiin hyökkäys tarkoitukseen kelpaavia ohjuksia???
Mihin suomi on hyökkäämässä???
Mihin suomi tarvitsee miehistönkuljetus helikoptereita???
Näiden hankintojen jälkeen on selvää,että ollaan kohta sodassa!!!

Liittyminen Natoon merkitsee epävakautta skandinavian alueelle,toisin kuin kuvitellaan.Vai onko todella niin,että ollaan tekemässä 3.maailmansotaa liittymisen myötä???

Äänestä
  • Veteranfan perustelee väitteesä. Miten kuljetuskopterit vie mihinkään sotaan?? kukaan ei ole sotimassa vaan vahvistamassa puolustusta.

    Äänestä

  • Tavanomaista viher-vasurin vainoharhaisuutta.
    NATOon liittyminen merkitsee Suomen valtion ja suomalaisen kansan säilymistä.
    NATO on Slobojen terrorismille este.

    Äänestä

  • "Minkä takia ilmavoimien Horneteihin hankittiin hyökkäys tarkoitukseen kelpaavia ohjuksia???"

    Silloin, kun maata puolustetaan niin tarvitaan myös kykyä hajoittaa vastapuolen hyökkäysryhmityksiä. Esim. suihkuhävittäjän rynnäköinti palvelee juuri tätä. Sinun ajattelutavallasi ei saisi varmaan olla edes kenttätykistöä? Sehän ampuu rintamalinjan yli?

    " Mihin suomi on hyökkäämässä???"

    Ei mihinkään.

    "Mihin suomi tarvitsee miehistönkuljetus helikoptereita???"

    Kuulostaako sana kuljetus sinun korvaasi kovin hyökkäävältä? Kuljetushelikoptereilla voidaan nopeasti siirtää miehistöä ja huoltokalustoa. Niillä voidaan myös saada haavoittuneet pikavauhtia hoitoon. Kaikki tämä on mielestäsi pahasta?

    "Näiden hankintojen jälkeen on selvää,että ollaan kohta sodassa!!!"

    Ja höpö höpö! Paloauto merkitsee välitöntä tulipaloa. Aika heikko perustelu!

    "Liittyminen Natoon merkitsee epävakautta skandinavian alueelle,toisin kuin kuvitellaan."

    Millä tavalla? Yhdenkään Nato-jäsenmaan kimppuun ei ole hyökätty 60 vuoteen. Sinulla on aika omituisia käsityksiä?

    Äänestä

Jos Suomi liittyisi Natoon Suomalaistenkin pitäisi olla valmiustilassa sotaa varten. Tämä varmaankin herättäisi kapinaa miesten keskuudessa. Jos Euroopassa tulee sotia niin Suomi tuskin on ensimmäisenä Naton auttamis listalla, jos minulta kysytään. Tähänkin asti Suomi on pärjännyt hyvin ilman Natoa niin miksi tarvitsisimme yhtäkkiä sitä? Ja jos III maailmansota tulee niin koko Eurooppa räjähtää muutamissa minuuteissa.

Äänestä
  • "Jos Suomi liittyisi Natoon Suomalaistenkin pitäisi olla valmiustilassa sotaa varten."

    Miksi? En ole havainnut tanskalaisten tai norjalaisten olevan minkäänlaisessa valmiustilassa...

    "Tämä varmaankin herättäisi kapinaa miesten keskuudessa."

    Miksi? Olet vain toivorikas:-D

    "Jos Euroopassa tulee sotia niin Suomi tuskin on ensimmäisenä Naton auttamis listalla, jos minulta kysytään."

    Jäsenyyden idea on juuri siinä, että niitä sotia ei tule kun ollaan isoisten joukossa.

    "Tähänkin asti Suomi on pärjännyt hyvin ilman Natoa niin miksi tarvitsisimme yhtäkkiä sitä?"

    Talvisodassa olimme yksin ja kuinkas kävi?

    "Ja jos III maailmansota tulee niin koko Eurooppa räjähtää muutamissa minuuteissa."

    Ja silloinko meitä suojaa liittoutumattomuus vai mitä tarkoitat?

    Äänestä

Yhteistyö kammoiset voisivat koittaa perustella p...... Jauhamisen sijaan. Uskottava puolustus on kaikesta huolimatta säilytettävä vaikka vihervasurit iloitsee puolustuksen alas ajosta. Kompensaatio pitää löytää koulutuksen uusien asejärjestelmien ja yhteistyön kautta. Puolustusliitto Naton ja Pohjoismaiden kanssa.

Äänestä

"Yhteistyö kammoiset"

"Mitä nämä on?" Ei ole kyse siitä millainen esim. USA on. Se ei muuten ole eurooppalainen valtio ja sillä on supervaltana ihan omat globaalit etunsa ja tarpeensa, joita koetetaan tyydyttää myös eurooppalaisille sopiviksi. Siis rakentaa tahallaan jonkinlainen leikki Kylmä Sota, mutta se on läpinäkyvää.

Maapallo on, kuin USA:n hämähäkinverkko pinnoitteella, josta ristilukki kätevästi menee puremaan minne päin se haluaa.

Euroopan osalta tämä hämähäkinseitti on osaksi Nato ja sen lisäksi täällä oleva US-armeija itse. Kosmeettisia Euroopassa tuollaiset 10 prosentin miesvähennykset US-armeijan osalta, kuin "tulivoima" ja teho kasvaa, kuitenkin huomattavasti enemmän, tekniikan kokoajan kehittyessä tälläkin alalla.

On sanaton totuus ettei USA suvaitse, eikä salli Euroopan sotilaallista irtiottoa heistä. Tämä on päivänselvä asia, vaikka diplomaatiassa on hyvin kankea kertoa suoraan tästä, eri maiden edustajille, puhumattakaan se selvittäminen eurooppalaisille itselleen. Siksi on keksitty erilaisia suurinpiirtein "peiteteemoja" Natolle, kuten "Terrorismivastainen sota" ja " Rauhaan pakottaminen" itse sotien. ns Asiantuntijat tietää "miten tehdään" (siihen heidät on koulutettu) , mutta "ei tiedä miksi tehdään?" (siihen ei edes voi kouluttautua.) - sillä se on polittinen päätös, ei pelkästään asiantuntemuskysymys.

- Joo kyllä ne koneet sinne kaksoistorneihin pöllähtivät, mutta jälkipyykin saisivat selvittää USA, Arabit ja Israel, joka ei asianvuoksi ole muuta tehnyt, kun korkeintaan kiihdyttänyt alueen epä tasopainoa.

Ei ole mitään mieltä liittyä Natoon, sillä emme saa yhtään sen enempää päätöksentekovaltaa järjestössä, suhteessa velvoitteisiin.

Se 5. artikla.... niin jos Suomi ei olekaan se ensimmäinen johon isketään? Iskevät jonakin päivänä vaikka ihan itse.... tai toinen ihan muualle.... Riippuu Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikasta, johon asiallisesti ottaen emme voi mitenkään vaikuttaa.

USA on ok, mutta EI ME SEN TAKIA SEN KANSSA LIITTOUDUTA!

Natsi-Saksa ei ollut niin ok, mutta sen kanssa kannatti liittoutua, niin kauan kun kannatti. Muutahan vaihtoehtoa ei ollut (käydä sen rinnalla erilissotaa 1941-1944). Saksalle muuten oli aluksi ihan samantekevää miksi suomalaiset halusivat liittoa kutsua, aina Stalingradiin asti. Tässä ei ole / ole ollut nyt pelkästään siitä kiinni, onko joku valtio jonkin mielestä ok vai ei!! Olimmehan demokratia 1941-1944 ja Kolmatta Valtakuntaa se ei missään vaiheessa haitannut.

Samalla tavalla nyt Suomesta halutaan täysi Nato jäsen, eikö me olla Natossa jo nyt liikaakin mukana? Siitä pitäisi päättää valtionkorkeimmat lakiviranomaiset (jos oletetaan, että he ovat puolueettomia, eivätkä ole vaikutteille alttiita). Ei ylin päällystö ( he vain koettavat sitten tehdä mahdottomankin mahdolliseksi), eikä itse asiassa edes presidentti, koska näissä asioissa myös Presidentti on lain alaisuudessa. Sen verran vakavia asioita.

Minulla ei ole muuten vasemmiston kanssa mitään tekemistä, sen sinä ehkä saatat vaistotakin?

-masson.

http://www.saul-masson.info

Äänestä
  • Nato on humanitaarinen ja täysin puolueeton. Vain rikos koko ihmiskuntaa kohtaan vastustaa vapaita vaaleja. Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.

    Äänestä

Tervemenoa itse polkemaan miinoja NATO:n viitoittamalla polulla.

Äänestä
  • "Tervemenoa itse polkemaan miinoja NATO:n viitoittamalla polulla."

    Ja missä näin on tapahtunut?

    Äänestä

Natoon

Äänestä

Koska Nato on imperialistien sotilasliitto, ei sillä ole mitään tekemistä Suomen puolustamisen vaan herrojen arvovallan kanssa.

Äänestä
  • Nato ei ole miehittänyt mitään valtiota toisin kuin nämä sinun imperialistiset valtiosi Kiina ja Venäjä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vasemmisto kuriin. kirjoitti:

Mitä ne vastustajat täällä taas kitisee?? Isänmaaliset Suomalaiset kannattaa vahvaa OMAA puolustusta ja sen rahoittamista ja VAHVAA puolustus yhteistyötä POHJOISMAIDEN ja NATON kanssa. Itse me Suomalaiset maatamme puolustamme mutta se on kivempi tehdä kun tietää että apua sadaan jos kriisi tulee. Puolustus yhteistyö vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Eikä vastustajat ole pystyneet todistamaan asian olevan toisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu