Eräs kristittynä itseään pitävä liberaaliajattelija lausui näinkin tyrmäävän
arvion Jeesuksen ristinkuoleman laillisuudesta:
"" hänet tuomittiin väärin perustein ja vastoin Jumalan tahtoa. Jumala ei tuominnut Jeesusta - vaan maaailman pahuus.
Se on JOPA TÄRKEÄÄ - että ymmärrämme että se tuomio millä Hänet tuomittiin kuolemaan oli VÄÄRÄ JA EPÄOIKEUDENMUKAINEN
Jonkun se täytyy aina maksaa, jonkun täytyy kuolla..""
PAKKO OIKAISTA
Raamattu sanoo, että Jumala näki hyväksi tuomita Jeesus, tuomita meidän sijastamme.
Tietysti meidän pahuutemme tähden, ei hurskaiden edestä suonkaan, mutta todellinen
tuomarihan oli Jumala itse ja Hän hyväksyi Jeesuksen sijaiseksemme, kun Jeesus otti
meidän syntimme, syyllisyytemme kantaakseen. Hänestä tuli syntipukki edestämme.
Liitto Jeesuksen veressä perustuu todellakin siihen, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti
maailman itsensä kanssa. Näinollen meidän täytyy tunnustaa, että olimme niiden kanssa,
jotka huusivat: ristiinnaulitse. Olimme osa syntisten joukkoa, ja teimme Jeesuksesta
uhrikaritsamme. Emme tienneet syntisinä syvällisempää totuutta, sitä minkä nyt uskovina
tiedämme: Jumala lukee hyväksemme tuon uhrin, kun emme kiistä syyllisyyttämme.
OLEMMEKO PONTIUS PILATUKSIA?
Jos sanomme ettemme me vaan jutalaiset ja roomalaiset, tappoivat Jeesksen, niin pesemme kätemme kuin Pontius Pilatus: viaton olen minä tämän miehen vereen. Kuitenkin koko maailma on syyllinen, sillä Jeesus otti päälleen laillisesti kaiken syyllisyyden ja meidät
tuomitaan sen mukaan uskommeko vai emme, että Jeesus on meidän syntipukkimme.
Sanoessamme, ettemme olisi syyllistyneet Jeesuksen surmaamiseen, teemmi armosta niin
halvan, ettei Isä ja Poikakaan pärjää siinä alennusmyynnissä. Ajattelemme, että häh häh hää,
nuo joutuvat kadotukseen, kun tappoivat Jeesuksen, mutta me otamme siitä täyden hyödyn irti, heh heh hee. Itse asiassa silloin teemme noista surmaajista sijaiskärsijämme, emmekä
Jeesuksesta! Armo on ilmaista, mutta ei se ole halpaa, niin että voimme sanoa: emme ole syyllisiä.
__________________________________________
Olen viime päivinä kirjoittanut aiheesta enemmänkin:
RISTIINNAULITSENKO TAAS JEESUKSEN http://keskustelu.suomi24.fi/node/9622225/thread
VÄÄRÄ TUOMIO - GOLGATAN OIKEUDENKÄYNTI UUSIKSI?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9622225/thread
SAATANAKO JEESUKSEN TAPATTIKIN ?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9622806/thread
Olemmeko Pontius Pilatuksia: syyttömiä?
2
122
Vastaukset 2
On kirjoitettu ennen kaikkea näin:
2. Kor. 5:21
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Jos sanoisin ettei Jeesus ole minun teurastamani ja Jumalan hyväksymä syntipukki minun edestäni,
tekisin Jumalan valhettelijaksi ja syntisyyteni jäisi iäksi päälleni. Herran Pyhässä Ehtoollisessa on
näinkin syvä piirre ja totuus kätkettynä:
SYÖ JA JUO ! Ei tietenkään fyysinen käsky, vaan uskon kautta hengellisesti Jumalan lakia.
Liitto Jeesuksen veressä omistetaan uskon kautta. Ei vatsan kautta.
Joh. 6:50 Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi.
Joh. 6:51
Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.
Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
Joh. 6:53
Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille:
ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
Joh. 6:54
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä,
ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
Joh. 6:57
Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta,
niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
Joh. 6:58
Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne:
he söivät ja kuolivat;
joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
Paholainen ei tehnyt Jeesusta synniksi, eikä roomalainen oikeusistuin, eikä kansa joka huusi: ristiinnaulitse.
Vaan taivaallinen Isä teki Ihmisen Pojan Jumalan Karitsaksi ja siksi ristiinnaulitseminen oli laillinen ja pätevä
tuomio meidän hyväksemme. Meidän olisi kuulunut sille ristille mennä, mutta Jeesus sen teki!
antti- Hiuskarvan varassa
Eräs tarjosi Jeesukselle kaiken maailman herruutta
mutta Jeesus tokaisi: mene pois
Jo poikasena papit tahtoivat Jeesuksen joukkoonsa
Kansakin tahtoi Jeesuksen kuninkaakseen, vapauttajaksi
Pilatuksen toimestakin meinasi Jeesuksen uhrityö estyä
Kun Pontius houkutteli kansaa päästämään Jeesus
ja ristiinnaulitsemaan Barabbas sensijaan
-pääsiäisen kunniaksi aina vapautettiin yksi syyllinen-
myhäili perkele tyytyväisenä, kai ajatellen:
pian saan syntisen niellä, kun ei ole lunastajaa
Mutta Jumalani oli päättänyt ristiinnaulita Jeesuksen
että minun syntini pyyhittäisiin pois
minun paikkani olisi ollut ristillä silloin
Kuinka Joku voi niin rakastaa minua viheliäistä
että oman poikansa uhraa ennemmin?
Minä en sano että olisin viaton Jeesuksen vereen
sillä onhan se hinta minun lunastamisekseni
vaan minä kiitän Isää ja Poikaa vanhurskauden lahjasta
olen ikuisesti kiitollinen
ja onhan Jeesus ainakin minun kuninkaani jo täällä alhaalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 811324
- 721194
- 791051
- 95889
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois257827- 49767
- 29759
- 55693
- 72669
- 44612
