Kommunismin aate

Kuka levittää kommunismin aatetta?
20809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kommunismin aatetta levittää se joka on kommunisti, sinä, naapuri, opettaja, kansanedustaja jne. se joka myöntää olevansa 2011 kommunisti.
Kommunismin aatteisiin voi tutustua myös lukemalla esim. Leninin aatteita tai sitten pelkästään Karl Marxin teoksia. Marx paneutuu enemmän taloudelliseen hyvinvointiin kuin taas Lenin vapaampaan yhteiskuntaan. Kommunismin levittäjää ei ole mielestäni (vielä) määritetty joten kannattaa ottaa kaikki hyöty irti netistä, kirjoista ja vanhemmista.

Äänestä
  • Lenin tapatti toisella tapaa ajattelevia maanmiehiään ihan samalla tapaa kuin toveri Stalinkin, ei tosin ihan niin paljoa. Silläkö tapaa Lenin opetti pääsemään vapaampaan yhteiskuntaan?

    Äänestä

Kommunistit.

Äänestä
  • Tässä muutamia niistä periaatteista joita kommunismista kuulin 50-60 lukujen vaiheessa jolloin ääri vasemmiston kannatus oli suurta ja näihin ääriin kuului Kommunismi ja SKDL tämä viimeinen taitaa tarkoittaa suomen kansan demokraattinen liitto. Kommunismissa ei ole mitään JUmalaa tai uskontoa. Ainoa korkein on kansa ja kaikki mitä kansaan kuuluu kuten poliisi hallitus ym. Ihminen ei omista mitään kiintainta ei edes taloa tai asunto osaketta, kaikki edellä mainitut on valtion omaisuutta. Valtio kouluttaa kullekkin alalle sopivimmaksi katsomansa henkilöt. Sama palkkaisuus on myöskin kommunismin periaatte. Venäjällä maksettiin kuitenkin vähän parempaa palkkaa kuin muille esm kaivos työstä, koska se katsottiin epäterveelliseksi ja raskaaksi työksi. Kaikki perustuisi ihmisten tasaarvoisuuteen. viimeistä. myöten. Terveyden huolto olisi valtion käsissä, ja kansalaisille ilmaista. Yrittäjyyttä ei kommunismi tunne, ainoa yrittäjä on valtio ja sen kansalaiset. Uskonto katsotaan kommunismissa mielisairaudeksi tai mystiikaksi.
    Kun taannoin kävin venäjän karjalassa niin siellä talon isäntä jossa yövyimme sanoi, että me olimme ryysyläisiä mutta onnellisia ja me uskoimme kommunistiseen valtioon. Ei silloin ollut rikollisuutta esm niin paljon kuin nyt. Venäläinen oli hyvä toiselle venäläiselle. Nyt on siinä ja siinä uskaltaako enää yksin iltaisin minnekkään lähteä. Ilmeisesti on näin että ihminen on onnellinen jos kellään muullakaan ei ole aineellisesti paremmin kuin hänellä itsellään on. Kapistalistisen järjestelmän menestys perustuu pitkälti kateuteen myöskin, tämä tunne panee ihmisen ponnistelemaan menestyäkseen yhtä hyvin kuin naapuri. Tässä järjestelmässä mikä suomessakin on perustuu jo ihmisarvon mitta siihen mitä me omistamme ja kuinka paljon" Kyhnyä" eli rahaa meillä on.
    En ole kommari, mutta silmäni on ehkä avautuneet sille jonkun verran mikä ihminen oikeastaan loppujen lopuksi on ja mitkä on ne hänet onnelliseksi tekevät tekiät joita on hänen elämässään. En välttämättä sanoisi, että se kommari olisi loppujen lopuksi yhtään onnettomampi kuin se kapitalistikaan. Kummankaan ääri muodon onnellisuus ei riipu siitä mitä ääri laitaa he edustavat vaan siitä millaisessa yhteiskunnassa ne kumpikin asuvat ja ovat.

    Äänestä

Neuvostoliitto ei ollut kommunistinen valtio, ainoastaan sosialistinen diktatuuri.

Äänestä
  • Kyllä Suomen kommunistit 1950 - 1980 luvuilla vannoivat Neuvostoliiton kommunistisuuteen. Vasta kun koko maa kupsahti ja siirtyi rauhanomaisella vallankumouksella kapitalistiseksi niin meidän komuiltamme pääsi hätävalhe ja he alkoivat väittää, ettei se mikään kommunistinen edes ollut. Olisitte saarnanneet sitä 1950, 1960, 1970 ja 1980 luvuilla suureen ääneen niin ehkä uskoisimmekin teitä.

    Äänestä

  • Porvari vaan kirjoitti:

    Kyllä Suomen kommunistit 1950 - 1980 luvuilla vannoivat Neuvostoliiton kommunistisuuteen. Vasta kun koko maa kupsahti ja siirtyi rauhanomaisella vallankumouksella kapitalistiseksi niin meidän komuiltamme pääsi hätävalhe ja he alkoivat väittää, ettei se mikään kommunistinen edes ollut. Olisitte saarnanneet sitä 1950, 1960, 1970 ja 1980 luvuilla suureen ääneen niin ehkä uskoisimmekin teitä.

    Kommunistien saarnat eivät muuta sitä tosiasiaa että Neuvostoliitto ei ole koskaan ollut kommunistinen valtio, maailmassa ei ole koskaan ollut yhtäkään kommunistista valtiota.

    Tiedätkö edes mitä on kommunismi ?

    Äänestä

  • Porvari vaan kirjoitti:

    Kyllä Suomen kommunistit 1950 - 1980 luvuilla vannoivat Neuvostoliiton kommunistisuuteen. Vasta kun koko maa kupsahti ja siirtyi rauhanomaisella vallankumouksella kapitalistiseksi niin meidän komuiltamme pääsi hätävalhe ja he alkoivat väittää, ettei se mikään kommunistinen edes ollut. Olisitte saarnanneet sitä 1950, 1960, 1970 ja 1980 luvuilla suureen ääneen niin ehkä uskoisimmekin teitä.

    Joo näinhän se oli.Ne jotka muistavat Saarisen , Sinisalon , Aallon , Kuusisen ym toiminnan maamme liittämiseksi osaksi suurta työläisten onnelaa jossa ei ole puutetta eikä riistoporvareita elämää vaikeuttamassa tietävät homman nimen.Kovempia kommunisteja kun yllämainitut olivat saa hakea.He tekivät parhaansa suomalaisten saattamisen naapurin orjuuteen,Keinot olivat loputtomat joista tärkeimmistä mainittakoon talouselämän kaikkinainen häirintä lakot ja levottomuudet etupäässä.Oivana käyttövoimana oli kateuden istuttaminen ihmisten mieliin.On niitä vielä nytkin jotka haikailevat systeemin perään.Uskomatonta.

    Äänestä

  • 3 kirjoitti:

    Kommunistien saarnat eivät muuta sitä tosiasiaa että Neuvostoliitto ei ole koskaan ollut kommunistinen valtio, maailmassa ei ole koskaan ollut yhtäkään kommunistista valtiota.

    Tiedätkö edes mitä on kommunismi ?

    Tiedätkö edes mitä on kommunismi?

    En tiedä opasta siis minua sinä joka tiedät eli nimm 3 Kerro myös mikä hallitus muoto kiinassa oli silloin kun se oli suljettu muulta maailmalta, entä pohjis Kora miten siellä oli. Kuvaile käsitystäsi Kommunismista sinä joka tiedät mitä se on tai on ollut. Minä jo pääpiirteittäi kuvasin kommunismia tälle palstalle niin kuin olen kommunismin ymmärtänyt, sana on vapaa ja nyt on sinun vuorosi.

    Äänestä

Mitä lie väliäkö sillä pääasiassa että kaatu.

Äänestä

Mutta muutama jäärä jaksaa tätäkin aatetta kannattaa senverraan on ijäkästä tämä kaari antaa elää omien uskomustensa kanssa . Nuoriso ei tätä potaskaa enää niele mutta täytyy vaan ihmetellä kova on ollut uskomus totakin aatetta kohtaan kun on tääkin puolue vielä hengissä . Onnittelu .

Äänestä
  • Neuvostoliitto on aina ollut Kokoomuslainen valtio. kansalle ja kansakunnille on vaan väitetty että Neuvostoliitto olisi jotain muuta.tosiasia on että Neuvostoliitto on aina ollut Kokoomukselainen. Kokoomus on vaan ottanut itselleen kätevän nimen.

    Äänestä

  • Isämeidän joka olet laivassa, et kai ole taas siellä kokkia naimasa.Anna meille satamasa meidä tuliaisviinamme, äläkä saata meitä kiusaukseen juksaamalla unohtaneesi ne.Annat vaan tuliaiset heti ja päästät meitit meneen kavereittan kaa juhlimaan.Sit voit taas kuvittella ,että sä omistat puolivaltakuntaa ja oles pollea hvyydestäs...
    eikös se isämeidän rukous mene jotenkin noin ,en oo sitä koskaan lukenu

    Mutta kommunismiin olen perehtynyt.
    Kommunistien yhteiskunta syntyy vastaa siinä vaiheessa ,kun yhteiskunnan tuotantovoimat ovat niin korkealla tasolla-jonka edellytyksenä on tietotekniikan ja automaatiorobottien kehittäminen- ettei tavaratuotanto ole enää riippuvainen satojen miljoonien ihmisten työstä sorvin ääressä. Ihmistyö korvataan automaatiolla ja hihnatyön hoitavat koneet.
    Suunnittelussa ja tutkimuksessa käytetään senkin jälkeen vielä pitkään ihmisaivoja ,mutta nekin käyvät lopulta tarpeettomiksi koneälyn kehittyessä.
    No ihminen haluaa käyttää päätään ja tulee lisäämään aivojensa kapasiteettia ,kasvattamalla aivomassaansa ja liittämällä aivonsa globaaliin neuroverkkoon. Tällaista on kommunismissa, mutta nythän se on yhtä murhaamista, niinkuin kapitalismiksin on.
    Kaipaa kaiken pohjalla on suuri vitutus huomata eläneensä pimeällä keksiajalla ,eikä aikakautena ,jolloin ihmisikää voidaan pidentää loputtomiin .
    Siunausta kuolevaiset!

    Äänestä

  • Ketku Kieronperä kirjoitti:

    Isämeidän joka olet laivassa, et kai ole taas siellä kokkia naimasa.Anna meille satamasa meidä tuliaisviinamme, äläkä saata meitä kiusaukseen juksaamalla unohtaneesi ne.Annat vaan tuliaiset heti ja päästät meitit meneen kavereittan kaa juhlimaan.Sit voit taas kuvittella ,että sä omistat puolivaltakuntaa ja oles pollea hvyydestäs...
    eikös se isämeidän rukous mene jotenkin noin ,en oo sitä koskaan lukenu

    Mutta kommunismiin olen perehtynyt.
    Kommunistien yhteiskunta syntyy vastaa siinä vaiheessa ,kun yhteiskunnan tuotantovoimat ovat niin korkealla tasolla-jonka edellytyksenä on tietotekniikan ja automaatiorobottien kehittäminen- ettei tavaratuotanto ole enää riippuvainen satojen miljoonien ihmisten työstä sorvin ääressä. Ihmistyö korvataan automaatiolla ja hihnatyön hoitavat koneet.
    Suunnittelussa ja tutkimuksessa käytetään senkin jälkeen vielä pitkään ihmisaivoja ,mutta nekin käyvät lopulta tarpeettomiksi koneälyn kehittyessä.
    No ihminen haluaa käyttää päätään ja tulee lisäämään aivojensa kapasiteettia ,kasvattamalla aivomassaansa ja liittämällä aivonsa globaaliin neuroverkkoon. Tällaista on kommunismissa, mutta nythän se on yhtä murhaamista, niinkuin kapitalismiksin on.
    Kaipaa kaiken pohjalla on suuri vitutus huomata eläneensä pimeällä keksiajalla ,eikä aikakautena ,jolloin ihmisikää voidaan pidentää loputtomiin .
    Siunausta kuolevaiset!

    Nevostoliitto ei ollut lähelläkään kokoomusta olemassa olonsa aikana. Jos tiedätte siellä olleen yhtään yksityis yrittäjyyteen pohjatuvaa firmaa tai laitosta, jos tälläisen tiedätte niin toivon, että kirjoitatte yhtiön firman tai yksityisen ihmisen nimen tälle palstalle. Kyllä neuvostoliitto tavallaan oli diktatuuri hallitus, mutta niinhän on jokainen maa tai kansa jossa on yksipuolue hallinto. Neuvosto liitto oli tavallaan kansojen liittymä saman hallintomuodon ja lipun alle, niin sanoakseni Ns neuvostoliiton nimikin joka oikein kirjoitettuna on nän: Sosiaalisten neuvostotasavaltojen liitto. Siis se oli useamman kansan yhteen liittymä, ja kansallisuuksien. Neuvostoliiton hallinnosta en mene sanomaan, onko se sitten hyvä tai

    Mutta kommunismiin olen perehtynyt

    Minä kun oletan taas, että sinä et ole perehtynyt kommunismiin. Kommunismi ei perustu mihinkään koneelistamiseen vaikka nämä mainitsemasi koneelstamiset kommunistinen hallintomuoto voikin asettaa tavoitteekseen, muuta missään tapauksessa se ei ole kommunismin edellytys.
    Puutun vielä siihen miksi noina vuosina 1950-1970 oli otollisempi ,maaperä Kommunismille. Se johtui siitä kun maassamme oli kouluttamatonta kansaa paljon ja meidän palkka tasomme oli paljon alhaisempi kuin ns herrojen palkat, muutenkin oli maamme poliittinen jakauma oli selkeämpi oikeistoon ja vasemmistoon. Tottakai tämä tälläinen olo herätti oikeutettua kaunaa ns oikeisto kansaa kohtaan. Me lakkoilimme siksi, että saisimme olomme korjaantumaan ja työ taisteluin saimmekin jotai korjausta palkkoihimme ja työ oloihimme. Vaikka tällä palstalla sanottiin, että me aiheetta yrimme haitata yhteiskunnan toimintaa.
    Lakoillaja levottomuuksilla, yhtään mielestäni laitonta lakkoa ei meillä ollut. Me ajoimme asioitamme niillä luallisilla keinoilla joita tänäkin päivänä kaikki työn tekiät etujansa ajavat ja lakko kuuluu näihin keinoihin. Kommunistisen puolueen pää tavoitteisiin kuuluu kyllä vallankumos, mutta ennen kaikkea korostettiin veretöntä vallan kumousta, joka merkitsee sitä, että ääri vasemmisto olisi saanut yli puolet kaikista äänistä, Neuvostoliiton tuki sanottiin silloin merkittäväksi, jos vasemmisto vastaisuus olisi suomessa kehittynyt väkivalta tasolle. Tämä asenne johtui vielä tuoreessa muistissa vanhemman väen keskuudessa olleeseen kapina kevääseen. Meille oli korostettu esm sitä, että me emme saaneet mitenkään vastata niihin uhkailuihin joita meille huudettiin kun vappuna olimme työväen vappu marssilla. Moni pieni palkkainen työläinen mielsi tuona aikana ääri vasemmiston ainoaksi pelastuksekseen puutteesta. Moni teistä jotka tälle palstalle olette kirjoittaneet, ette todellisuudessa ymmärrä mitään, niistä syistä, miksi tuolloin kommunismi ja yleensä ääri vasemmiston kannatus oli voimissaan.

    Äänestä

  • tietoa on. kirjoitti:

    Neuvostoliitto on aina ollut Kokoomuslainen valtio. kansalle ja kansakunnille on vaan väitetty että Neuvostoliitto olisi jotain muuta.tosiasia on että Neuvostoliitto on aina ollut Kokoomukselainen. Kokoomus on vaan ottanut itselleen kätevän nimen.

    Neuvostoliitto on aina ollut kokoomukselainen valtio

    Niin täällä voi jokainen aukoa päätään miten tahtoo. Mutta varmasti et osaa perustella väitettäsi mitenkään, siitä Neuvostoliitto olisi ollut kokoomukselainen. Muuten olisit jo väitteesi perustellut tällä palstalla olevien kirjoituksiesi jatkona. Tyhmäkin voi väitellä juupas eipäs väittelyä, joka tyyli jo ilmeneekin perustelemattomina sivu huuteluna teksteissäsi. Olen kirjoittanut tänne kommunismista ja selittänyt mitä se on turha on mitään huudella jos ei asiaansa voi perustella mitenkään. Sen kyllä jokainen kommenteistasi huomaa, että et ole mikään älyn jättiläinen. Kun sinulla "Tietoa on" niin siitä vaan perustelut väitteellesi.

    Äänestä

  • tietoa on. kirjoitti:

    Neuvostoliitto on aina ollut Kokoomuslainen valtio. kansalle ja kansakunnille on vaan väitetty että Neuvostoliitto olisi jotain muuta.tosiasia on että Neuvostoliitto on aina ollut Kokoomukselainen. Kokoomus on vaan ottanut itselleen kätevän nimen.

    tietoa on.
    Sulle umpiluu voi jo sanoa, että tieto lisää varmasti kallossasi tuskaa !

    Äänestä

Ja kätevä Käteinen on Kokkarien käsikassara.

Äänestä

Kahden eri rodun risteytys on luonnonlakien vastaista!

Äänestä

Niin mut eks fiksut pidä tappaa. Ei me tarvita muuta kuin Leninin patsas.

Äänestä

Väite siitä että venäjä ei ollut kommunistinen ei pidä paikansa mutta myöskään väite siitä että neuvostoliitossa olisi noudatettu tätä aatetta 100% tisesti ei myöskään pidä paikansa. kommunismi ei toistaiseksi ole kovin kumoisesti toiminut vaikka neuvostoliitossa se aika ajoin toimikin voisin sanoa että venäjälle kuuluu kommunismi!kommunismi toimisi jos päätäjät olisivat todelakin viisaita ja tunteita omaavia johtajia .historia täläisia suurihmisä vähän tietää.. kommunismin yksi ongelma on että ihmistenkin pitäisi olla viisaampia jotta aate todella toimisi marxi/leninin aateet ovat enemmän kun fiksuja normaaleille ihmisille mutta onko ne silloin fiksuja aateita ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lohhonen kirjoitti:

Kuka levittää kommunismin aatetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu