Somalialaisten vähemmistökristittyjen tilanne huononi entisestään Somaliassa vuoden 2010 aikana. Media on käynnyt kampanjaa kristittyjä vastaan antaen heitä hyvin negatiivisen kuvan. Vuoden aikana kahdeksan kristittyä surmattiin heidän kristillisen uskonsa tähden ja neljäsosa maan kristityistä pakeni ulkomaille.
Somalia voidaan 1980–1990 -luvuilla käydyn sisällissodan seurauksena jakaa itsenäiseen Somalimaahan, autonomiseen Puntmaahan sekä Etelä-Somaliaan, jossa sijaitsee pääkaupunki Mogadishu. Somalimaa ja Puntmaa ovat suhteellisen rauhallisia, mitä Etelä-Somalia ei ole siellä taistelevien eri islamistiryhmittymien vuoksi. Näistä ryhmittymistä Al-Shabaab niminen ryhmittymä pitää yhtenä tavoitteenaan kristittyjen eliminoimista maasta.
Islamilaista fundamentalismia Somaliassa
MrSmithy
0
125
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30626