junassa join usein kuumaa teetä vaunupalvelijan tarjoilemana.Mukaan tuli pari suurta sokeripalaa.Tämä tapahtui 70-luvun alkupuolella.Jo silloin totesin, etten ole koskaan ennen saanut niin hyvää teetä.Nyt vanhana miehenä se tullee usein mieleeni.Olen ostellut erilaisia tee-laatuja löytääkseni edes sinnepäin olevan maun.Tutut Venäjällä kävijät ovat tuoneet sieltä teetä,kun olen pyytänyt.Kaikki tuodut ovat olleet pettymyksiä.
Nyt kyselenkin Teiltä,onko kellään samanlaisia muistikuvia junatarjoilusta ja mitä mieltä olitte/olette teen mausta? Ja mistä ehkä voisi vielä saada kyseistä laatua? Sehän oli tietenkin haudutettua teetä.Joka vaunussa oli hiilillä toimiva samovaari,jota hoiteli vaunupalvelija.Tzaijua se taisi heidän kielellään.Maku oli melko voimakas.
Nyt kyselenkin Teiltä,onko kellään samanlaisia muistikuvia junatarjoilusta ja mitä mieltä olitte/olette teen mausta? Ja mistä ehkä voisi vielä saada kyseistä laatua? Sehän oli tietenkin haudutettua teetä.Joka vaunussa oli hiilillä toimiva samovaari,jota hoiteli vaunupalvelija.Tzaijua se taisi heidän kielellään.Maku oli melko voimakas.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Rautatiet taisi olla viimeinen, joka Venäjällä säilytti vanhan samovaarikulttuurin. Ja saattoipa olla, että vaunumaatuskan kopissa röyhysi ja tuhahteli vielä pitkään vanha hiilisamovaarikin. Sitten tuli aika jolloin samovaareista tuli sähköisiä ja Neuvostoliiton hajottua ja kaupan vapauduttua otti Lipton ja kumppanit otteen markkkinoista. Vaaleat, mitäänsanomattomat, mutta niin helpot, pussiteet ottivat vallan.
Silloin kun tein vielä businessmatkat junalla ja kaupanteko oli Neuvostoliitossa helppoa; ostajia yksi ja mijoonakaupat ratkaistiin mikroaaltouunin napppuloiden määrällä, kantoi junamaatuska aina viimeistään rajalle tultaessa tsajumukin ja ne kaksi harmaata legopalikkaa, jotka eivät koskaan sulaneet Pietariin mennessä.
Tee oli tummaa, mutta varsin kevyttä gruusialaista teetä, jossa oli usein ohuenohut luikare sitruunaa mukana. Uskonpa, että nyt kun Venäjän ja Gruusian välit ovat lähes kovapanosammuntojen tasolla, ei Venäjä osta gruusialaista teetä ja näinollen sitä ei ole saatavilla. Aikanaan gruusialainen tee oli melko rouheista ja aivan erilaista kuin omissa kaupoissamme myynissä oleva. Siinä oli isohkoja lehdenkappaleita ja pienemmäksi rouhittuja teenlehtiä ja se sopi erinomaisesti teen pitkään haudutukseen.
Venäläiset itse joivat teensä usein vadelmahillon kanssa.
En ole muutamaan vuoteen tehnyt enää matkojani junalla vaan lentäen, joten en tiedä, mitä junassa nykyään tarjotaan. Tuskin kuitenkaan enää tätä samovaariteetä vaan uskoisinpa Liptonin pussin roikkuvan mukin reunan yli sielläkin. Vanhasta venäläisestä teekulttuurista ovat kahvi ja muut juomat saaneet niskaotteen.
Muistuu mieleen kun olin vaimoni kanssa vähän ennen tsunamia Sri Lankassa ja vierailimme Nuwara Elyassa teeplantaasilla ihmettelemässä teentekoa. Neitoset lajittelivat teetä eri laatuihin tarkoin: OP, BOP... luetteli opas eri laatuja ja kun tee oli lajiteltu alkoivat tytöt lakaista lattiaa ja opas sanoi, että "Tuo on D1!" ja minä, "..että mitä?". "No, se tarkoitaa samaa kuin dust eli tomu. Se toimitetaan Liptonille ja pannaan pusseihin."