Venäläinen pikkupoika solvattiin pois koulustaan

Tuttava perheen venäläinen poika oli erinomaisen ahkera ja lahjakas ensimmäisinä kouluvuosinaan suomalaisessa koulussaan - ja on yhä edelleen, mutta nyt hän käy venäläistä koulua. Hän oli luokkansa paras oppilas kolmena vuotena peräkkäin. Ensimmäisen stipendin jälkeen koulukaverit alkoivat huudella häntä vastaan ”ryssä, ryssä, ryssä”. Kolmannen stipendin jälkeen kiusanteko oli aivan tolkutonta. Lopulta koulukiusattu venäläispoika hermostui, kun hän oli matkalla koulusta kotiin suomalaispojan kanssa, joka ryssitteli häntä piinallisesti. Venäläinen pikkupoika antoi turpiin suomalaispojalle. Seuraavana päivänä suomalaispojan äiti soitti kouluun ja venäläispoika joutui jälki-istuntoon. Opettaja ei edes kysynyt, mitä kiusantekijä oli tehnyt häntä vastaan. Itse asiassa poika oli kuullut myös opettajan suusta tuomitsevat sanat ”ryssä”. Lopulta pojan vanhemmat päättivät vaihtaa lapsi suomalaiskoulusta pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan venäläiseen kouluun, joita on varsinaisia oikeastaan vain kaksi: toinen on suurlähetystön koulu ja toinen on suomalaisvenäläinen koulu. Kummassakaan ei pilkata venäläisyyden tähden. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on joidenkin suomalaisten koulujen yhteydessä venäjänkieltä kehittäviä luokkia muutaman alaluokan verran.

Voit lukea lisää jutusta täältä: http://antifasistit.blogspot.com/
20405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

nurkkakuntaisuudessaan ei ole tottuneet maailmanmenoon. Valitettavasti vanhemmatkin ovat monesti täysin sivistymättömiä. Monet venäläislapset omaavat kotoa jo paljon paremmat taidot venäläisen huippupedagogian kautta ja kateushan on suomalaisessa kiimaakin voimakkaampaa.

Äänestä
  • Sinun sielunmaailmasi on kyvytön tajuamaan yhtä perusasiaa, joka on äärimmäisen tärkeä, ja sitä minä en sulle ja kaltaisillesi paljasta.

    Ja sinunlaisilla on kivinen tie päästä siitä perille, ja senkun taaplaat !

    Äänestä

  • Kovaa kalloa, TAPTAP kirjoitti:

    Sinun sielunmaailmasi on kyvytön tajuamaan yhtä perusasiaa, joka on äärimmäisen tärkeä, ja sitä minä en sulle ja kaltaisillesi paljasta.

    Ja sinunlaisilla on kivinen tie päästä siitä perille, ja senkun taaplaat !

    Olet taas aineissa. Lopeta Perkele, tai lähdet aamulla katkolle!

    Äänestä

  • Aki* kirjoitti:

    Olet taas aineissa. Lopeta Perkele, tai lähdet aamulla katkolle!

    On teitä heleppo vetää höplöttimestä,-gheheheh !

    On ihan sama , mitä teille puhuu, niin te vain ootte avuttomia luusereita:)

    Ja toiset kitisee penikkatautinsa kynsissä, vaikka saavat kaiken meidän veroeuroista, ja lahjaksi, myös koulutuksen, ja vielä tulevat voivottelemaan.
    Se hyvä siinä on, että luulevat kuitenkin tulleensa paratiisiin, vaikka aikoinaan koittivat laittaa meidät siperiaan, siis sinne, mistä itsekin lähtivät pakoon.-Mitähän varten ?

    Äänestä

  • Sietää kysyä kirjoitti:

    voisit lukea jostain muualta kuin kaukopartioromaaneista.
    mihikääm siperiaan meitä viety vaan amuriin, kunnon asuntoihin siihen aikaan.
    oppi ja sivistys tulee aina idästä.

    Äänestä

Mitä VENÄLÄISET TEKIVÄTKÄÄN SUOMALAISILLE, jos suomalaiset muuttivat venäjälle !!!!

OTAPPA SELVÄÄ, niin näet, että koulukiusaamiset on PIKKUJUTTU sen rinnalla !!!

PITÄKÄÄ JÄRKI PÄÄSSÄ, ja HANKKIKAA PAREMPI MUISTI !!!

TOTTAKAIT ASIANNE ON se, että- "EI NE MEIDÄN LAPSET, vaan NE muiden penikat"

Ja vai oikein oli erinomaisen ahkera SUOMALAISESSA koulussa, mutta miksei sitten venäläisessä.-Mikäs siihen oli vaikuttimena ?

Äänestä
  • "Mitä VENÄLÄISET TEKIVÄTKÄÄN SUOMALAISILLE, jos suomalaiset muuttivat venäjälle !!!!"

    Voitko kertoa, mitä tekivät? Venäjälle menijöitä oli, esim.kultaseppiä ja sotilaita. Useimmat menestyivät urallaan.
    Esimerkkinä Mannerheim. Joistakin tuli jopa Amiraaleja.
    Jos et viitsi kertoa, niin anna linkki, niin luen itse. Olet siis sitä mieltä, että isien teot on kostettava lapsille?

    Äänestä

  • voi sinnuu.. kirjoitti:

    "Mitä VENÄLÄISET TEKIVÄTKÄÄN SUOMALAISILLE, jos suomalaiset muuttivat venäjälle !!!!"

    Voitko kertoa, mitä tekivät? Venäjälle menijöitä oli, esim.kultaseppiä ja sotilaita. Useimmat menestyivät urallaan.
    Esimerkkinä Mannerheim. Joistakin tuli jopa Amiraaleja.
    Jos et viitsi kertoa, niin anna linkki, niin luen itse. Olet siis sitä mieltä, että isien teot on kostettava lapsille?

    MINÄ EN OO SITÄ MIELTÄ, vaan sinä OOT !

    Äänestä

taas asialla, että jaksatkin vääntää vieteriä väärään suuntaan, aina se napsahtaa takaisin sormillesi.
Uskoisit jo.

Äänestä

venäjänkielisille ja -mielisille fasisteille ?

Äänestä
  • AFA ei ole kiinnostunut Venäläisistä. Se on täysin vihervasemmistolainen terroristijärjestö. Todennäköisesti AFA pitää kumpaakin kansaa, Venäläisiä ja Suomalaisia arvottomina rasisteina.
    Juice ymmärsi tällaisten porukoiden näkemykset jo vuonna 1981 silloin ääntä pitäneiden stalinistien tapojen perusteella. "Rauhanvastustajat ammutaan hyvin omatunnoin"

    http://www.youtube.com/watch?v=USiHsEq0DWA

    Äänestä

venäläisvihaa lietsovan Hitman-1:n poika ?

Äänestä

Paska on paskaa vaikka voissa paistaisi. Vai miten se vanha suomalainen viisaus menee..

Äänestä

afrwt wt5t 5ygw5gw

reg try 5y5 5y

Äänestä
  • Miksi naapurisi vihaavat sinua?

    Äänestä

  • sinutontapettava kirjoitti:

    Miksi naapurisi vihaavat sinua?

    "sinutontapettava"

    buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!! buuaah!!

    Äänestä

  • Venäläiset ovat iänkaiken vittuilleet ja kieroilleet naapureilleen aina kun niillä on ollut siihen varaa. Hyvin sivistymätöntä. Sitten esim. ihmettelevät miksi naapurimaat liittyvät Natoon.
    Sitä saa mitä tilaa.

    Paha saa aina palkkansa.

    Minua se ei haittaa.

    Äänestä

  • Buua buuat ovat somppuja, ne on listittävä!

    Äänestä

aivan ominaista toimintaa.

Äänestä

Se on kyllä kumma, että osa suomalaisista on jäänyt makaamaan talvisodan poteroihin eivätkä pääse sieltä ylös.
Vanhemmathan ne ovat niitä, jotka lapsiinsa istuttavat tämän venäläisiin kohdistuvan ilkeyden, vaikka toisaalta kyllähän ne pahimmat juipit kiusaavat suomalaisia lapsiakin varsinkin, jos joku on toista lahjakkaampi tai ahkerampi.
Kyllä meidän suomalaisten pitäisi lopultakin sivistyä sen verran, että jättäisimme tällaisen parjaamisen aivan itsemme kaltaisiin lapsiin ja aikuisiin.
Kyllä ne kulttuurilliset vaarat tulevat aivan muulta taholta kuin Venäjältä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Russofobia kirjoitti:

Tuttava perheen venäläinen poika oli erinomaisen ahkera ja lahjakas ensimmäisinä kouluvuosinaan suomalaisessa koulussaan - ja on yhä edelleen, mutta nyt hän käy venäläistä koulua. Hän oli luokkansa paras oppilas kolmena vuotena peräkkäin. Ensimmäisen stipendin jälkeen koulukaverit alkoivat huudella häntä vastaan ”ryssä, ryssä, ryssä”. Kolmannen stipendin jälkeen kiusanteko oli aivan tolkutonta. Lopulta koulukiusattu venäläispoika hermostui, kun hän oli matkalla koulusta kotiin suomalaispojan kanssa, joka ryssitteli häntä piinallisesti. Venäläinen pikkupoika antoi turpiin suomalaispojalle. Seuraavana päivänä suomalaispojan äiti soitti kouluun ja venäläispoika joutui jälki-istuntoon. Opettaja ei edes kysynyt, mitä kiusantekijä oli tehnyt häntä vastaan. Itse asiassa poika oli kuullut myös opettajan suusta tuomitsevat sanat ”ryssä”. Lopulta pojan vanhemmat päättivät vaihtaa lapsi suomalaiskoulusta pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan venäläiseen kouluun, joita on varsinaisia oikeastaan vain kaksi: toinen on suurlähetystön koulu ja toinen on suomalaisvenäläinen koulu. Kummassakaan ei pilkata venäläisyyden tähden. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on joidenkin suomalaisten koulujen yhteydessä venäjänkieltä kehittäviä luokkia muutaman alaluokan verran.

Voit lukea lisää jutusta täältä: http://antifasistit.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu