MInä en ole Adventtikirkon raamatunopettaja, enkä kirjoilla Adventtikirkossa enkä missään hengellisessä yhdistyksessä kirjoilla.
Tänne ei ole koskaan perustettu raamatunopettajan virkoja ja lisenssejä- toisten palstoille (Suomi24)
-keskustelupalsta.
Olen joskus ollut Adventtikirkossa kirjoilla ja moiset sen aikaiset maallikkovastuuni jättänyt 1.6.2006.
(kaksituhattakuusi)
Kotisiviuni menevät uusiksi, minulla ei ole ollut voimia, aikaa ja varoja- ja hukkasin vanhan päivittäjän osoitteen että olisin sinne tehnyt muutoksia mm. poistanut valokuvan jossa olen puhujan paikalla.
Uudet sivut tulevat- ei niihin tule sisältymään mitään seurakuntayhtymiä vastustavia- ovat olleet aina seurakuntapiirejä loukkaamattomat.
Ihan vaan Raamatun asioita.
Yksityiset kirjoittavat sivuille mitä lystäävät ja laittavat linkkejä. Suomessa on kymmeniä- satoja tuhansia yksityisiä sivuja.
En ole kirjoilla hengellisissä piireissä- metsän linnut kirjaa pitävät.
Pitää joskus aina muistuttaa. Että tjuo asia selvä.
En ole sanonuyt koskaan itseäni papiksi, ja jos jotkut ovat minut halunneet nähdä moisena, niin on saattanut jäädä sitten tajuamatta että pitää itse uskoon tulla ja kiivetä sitten kirkon raput ylös jos haluaa pappeja etsiä.
jari

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.