Raamatussa

sanotaan hyvin selvästi ''se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu''. Siellä ei sanota että joka kastetaan ja joskus myöhemmin mahdollisesti tulee uskoon pelastuu.
40862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kyseisen kohdan alkukielisen tekstin oikeampi käännös olisi "Uskova ja kastettu on pelastuva." Tämän voit tarkistaa jopa hellareiden Novumista!

Kastettu pelastuu, jos hän ei ole ainoastaan joskus kerran elämässään, isompana tai pienempänä, kastettu vaan myös uskoo.

Tuo uskon löytämisen ja kasteen saamisen järjestys, mitä te uudestikastajat vaaditte on epäraamatullista selittelyä ja täyttä humpuukia. "Uskovien kaste"-oppi on keksitty vain RYÖSTÖKALASTUSTARKOITUKSEEN!

Kuten Paavalia seurasivat ympärileikkauksineen judaistit, niin luterilaisia uskoviakin yritetään uudestikastajien toimesta ryöstökalastaa heidän seuraajikseen. Mistään muusta ei ole kysymys! Jotkut arden kaltaiset märkäkorvat sitten näiden ryöstökalastuksen alkuunpanijoiden opetuksia toistelevat kuin papukaijat Raamatusta mitään tajuamatta.

Äänestä
  • Paavali oli yksi rikollisen kristinuskon perustajista, Jeesusta seuraajien kristillisten murhauttaja. Hän kuoli kastamattomana katolilaisena niinkuin toinen paha gootti nimeltä Luder/Lutherikin!

    Äänestä

  • Hieman siitä järjestyksestä sinulle, kirjoitit: "Uskova ja kastettu on pelastuva."

    -- Eli itsekin laitat uskon ensin, siinä teet Oikein, ensin Usko Evankeliumiin ja sitten kaste, eli järjestyksellä on merkitystä!

    Raamattu sanoo tästä järjestyksestä näin:
    "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja (1.) SAARNATKAA evankeliumia kaikille luoduille, (2.) joka uskoo ja (3.) kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
    *
    ♥ MARANATA! ♥

    Äänestä

  • eepu* kirjoitti:

    Hieman siitä järjestyksestä sinulle, kirjoitit: "Uskova ja kastettu on pelastuva."

    "ja" - sana ei viittaa aikajärjestykseen. Voin esim. sanoa, että katsoin tv:tä ja söin. Voi olla että tein ne samaan aikaan tai eri aikoihin, mutta ja-sana ei kerro aikajärjestystä. Raamattu ei anna uskolle ja kasteelle aikajärjestystä. Kaste on Jumalan teko ihmiselle. Jumalan tekoja meidän ei tarvitse yhtään epäillä eikä omilla toimilla (uudestikaste) niitä korjata.

    Äänestä

  • eepu* kirjoitti:

    Hieman siitä järjestyksestä sinulle, kirjoitit: "Uskova ja kastettu on pelastuva."

    -- Eli itsekin laitat uskon ensin, siinä teet Oikein, ensin Usko Evankeliumiin ja sitten kaste, eli järjestyksellä on merkitystä!

    Raamattu sanoo tästä järjestyksestä näin:
    "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja (1.) SAARNATKAA evankeliumia kaikille luoduille, (2.) joka uskoo ja (3.) kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
    *
    ♥ MARANATA! ♥

    Onko lapset luotuja, että koskeeko lähetyskäsky lainkaan lapsia?

    Tätä on siksi kysyttävä näin yksinkertaisesti tarkentaen, koska eepu* on ainakin aikaisemmin antanut ymmärtää pyhityskristittyjen järkeisopin mukaisesti, että vasta varhaisaikuisuuden, about teini-iän saavuttaneet ovat ymmärtäväisiä ja kykenevät tekemään oman henkilökohtaisen uskonratkasun ja ottamaan omana uskonratkasunaan uskonmukaisen upotuskasteen. eepu* on viisveisannut Jeesuksen opetuksesta, että lapset olisivat uskon ja myös aikuisille taivaan valtakunnan vastaanottamisen esikuvat. eepu* on myös varsin hiljaa ollut niistä uskon hedelmistä, joista Jeesus Raamatussa todistaa lasten, imeväisten osalle. Eepu on myös painunut suon turpeeseen esimerkiksi seuraavanlaisista kohdasta:
    - Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!" Luuk. 11:13
    - Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." Ap. t. 2:39

    Tarkoittaakohan eepu*:n mielestä seuraavakaan lapsia:
    Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea Sananl. 22:6.

    eepu* - tai sitten keksi taas nopeasti oma kommervenkkisi siihen, että voit rationaalista oppiasi tukea ja torjua lapset pois uskon ja evankeliumin piiristä (jota kastekin on).

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Kylläpäs Ahola osaa olla vitstkäs!!
    Pitääkö kaikki luodut kastaa? Linnut, kalat, kukat jne jne

    Miksihän apostolit eivät kastaneet kaikkia luotuja, vaan ainoastaan ne, jotka uskoivat:

    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..." Ap 2:41

    Miksi vanhempien ja kummien pitää tehdä se ratkasiu vauvan puolesta, ennenkuin Jumala voisi toimia??
    Eikö Jumala olekkaan kaikkivaltias????
    On tuo Ahosen oppi jännää.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    En ole ihan niin älypuutto, kuin annat sanoillasi ymmärtää minun olevan. Siis käypi niin päin, että paljastutkin käytämilläsi sanoilla minua vielä älypuutommaksi.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    Kylläpäs Ahola osaa olla vitstkäs!!
    Pitääkö kaikki luodut kastaa? Linnut, kalat, kukat jne jne

    Miksihän apostolit eivät kastaneet kaikkia luotuja, vaan ainoastaan ne, jotka uskoivat:

    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..." Ap 2:41

    Miksi vanhempien ja kummien pitää tehdä se ratkasiu vauvan puolesta, ennenkuin Jumala voisi toimia??
    Eikö Jumala olekkaan kaikkivaltias????
    On tuo Ahosen oppi jännää.

    Se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa - niinpä sanasi tarkoittavat sitä, että naurat seuraavalle:
    Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille Mark.16:15.
    No suurisuisena näyt puhuvan itsesi Jumalan sanan hylkääjäksi ja poljet Raamatun sieltä ja täältä jaloillasi lokaan..
    Minä en sille naura, vaan pidän kyseisen Jeesuksen ilmoituksen totena.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    Kylläpäs Ahola osaa olla vitstkäs!!
    Pitääkö kaikki luodut kastaa? Linnut, kalat, kukat jne jne

    Miksihän apostolit eivät kastaneet kaikkia luotuja, vaan ainoastaan ne, jotka uskoivat:

    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..." Ap 2:41

    Miksi vanhempien ja kummien pitää tehdä se ratkasiu vauvan puolesta, ennenkuin Jumala voisi toimia??
    Eikö Jumala olekkaan kaikkivaltias????
    On tuo Ahosen oppi jännää.

    Nauraaräkättäjä, kysyn sinultakin, että ovatko lapset Jumalan luomia, että nyt vähän käsittäisit ihmiset erilleen esimerkiksi karjaeläimistä ja muista luoduista. Et siis tuota vähää ymmärrä sitä, kenelle Jumala on opetuksensa antanut. Voiko noi opettaa kuin sinä teet. Et taida yhtään hävetä naamaas? Niin mutta taidatkin olla se pyhityskristitty, joille on tapasi olennaista.

    ymmärtää, että tuo sana "kaikille luoduille" tarkoittaa vain niitä, jotka kykenevät ottamaan
    sanan vastaan!
    Niinhän apostolitkin tekivät:
    "He menivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra...."

    Eivät apostolit kulkeneet vesikipon kanssa yrittäen tehdä kastamalla ihmisistä opetuslapsia.

    Lähetyskäskyssähän kehoitetaan: Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA evankeliumia
    kaikille kansoille. Siinä EI kehoiteta kastamaan väkisin kaikkia kansoja, mutta sen ymmärtämiseen
    Aholan kapasiteetti ei taida riittää.

    Mutta sen Aholakin jo tajuaa, että Jumala on luonut kaikki eläväiset, myös eläimet sekä
    lapset, mutta "kaikkia luotuja" ei ole tarkoitettu kastettavaksi!!!

    Kaste kuuluu vain niille, jotka ottavat sanan vastaan:
    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

    Se on aivan sama, mitä suustasi tai päästäsi väännät ja tukit suuhuni. Olet paljastanut itsesi jo ja osoittanut epäluotettavuutesi ja kristillisessä opissa alamittaisuutesi ja luulosi pelastukseen omista töistäsi. Tee vaan vapaasti niitä omia pyhityskristillisiä ratkasujasi ja luule ne Jumalalle kelpaavan. Mutta Jumalalle kelpaa ainoastaan ja yksin Kristuksen uhri. Se on pelastuksen syy ja se on uskon määrä ja muoto. Ei siis omista töistä, ettei kukaan kerskaisi. No siinä pyhityskristillisessä opissasihan sitten toistelet teko-oppiasi ja päätäsi auot ja niin teet tyhjäksi lähetyskäskyn universaalisuuden ja Kristuksen teon edestämme.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    Kylläpäs Ahola osaa olla vitstkäs!!
    Pitääkö kaikki luodut kastaa? Linnut, kalat, kukat jne jne

    Miksihän apostolit eivät kastaneet kaikkia luotuja, vaan ainoastaan ne, jotka uskoivat:

    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..." Ap 2:41

    Miksi vanhempien ja kummien pitää tehdä se ratkasiu vauvan puolesta, ennenkuin Jumala voisi toimia??
    Eikö Jumala olekkaan kaikkivaltias????
    On tuo Ahosen oppi jännää.

    Kun kiellät lapsikasteen, niin siksi kysyn, että uskovatko lapset, vai pelastuvatko lapset ilman uskoa? Voisitko sitten todistaa väittämäsi nimenomaisin Raamatun todistuksin.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Se on aivan sama, mitä suustasi tai päästäsi väännät ja tukit suuhuni. Olet paljastanut itsesi jo ja osoittanut epäluotettavuutesi ja kristillisessä opissa alamittaisuutesi ja luulosi pelastukseen omista töistäsi. Tee vaan vapaasti niitä omia pyhityskristillisiä ratkasujasi ja luule ne Jumalalle kelpaavan. Mutta Jumalalle kelpaa ainoastaan ja yksin Kristuksen uhri. Se on pelastuksen syy ja se on uskon määrä ja muoto. Ei siis omista töistä, ettei kukaan kerskaisi. No siinä pyhityskristillisessä opissasihan sitten toistelet teko-oppiasi ja päätäsi auot ja niin teet tyhjäksi lähetyskäskyn universaalisuuden ja Kristuksen teon edestämme.

    jälleen??

    Nyt ei keskusteltu vanhempien ratkaisuista ja heidän teko-opistaan, vaan siitä, että
    pitääkö kaikki luodut kastaa; kissoja ja koiria myöten!!!

    Kastoivatko apostolit kaikki luodut???

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Kun kiellät lapsikasteen, niin siksi kysyn, että uskovatko lapset, vai pelastuvatko lapset ilman uskoa? Voisitko sitten todistaa väittämäsi nimenomaisin Raamatun todistuksin.

    Lapset uskovat paljon helpommin kuin aikuiset, kun heille kerrotaan Jeesuksesta.
    Heillekin pätee:
    "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

    Tämäkin on kerrottu sinulle jo satoja kertoa.

    Miksi Ahola ei usko tätä, vaan koettaa kehittää lapsille erilaista pelastustietä pakollisine
    vauvakasteineen?

    Lapset uskovat mielestäsi, mutta eivät ole saava kastetta, niinkö?

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    jälleen??

    Nyt ei keskusteltu vanhempien ratkaisuista ja heidän teko-opistaan, vaan siitä, että
    pitääkö kaikki luodut kastaa; kissoja ja koiria myöten!!!

    Kastoivatko apostolit kaikki luodut???

    Onko Sinulla vähän huono viestieni lukutaito. Kokeiles vaan selittää niin, että KAIKKI KISSAT JA KOIRAT KASTETAAN ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN. Vaan en minä ole missään niin älypuuttua selittänyt ja antanut opistani ymmärtää. Olen koko ajan pyhunut ihmisiin kohdistuvasta lähetystyöstä, evankelioimis ja kastekäskystä. Ja sen ohjeena on mm. Jeesuksen taivaaseen noustessaan opetuslapsilleen antama seuraava KÄSKY:
    Mark. 16:
    14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
    15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
    16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
    JA:
    Matt. 28:
    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Siis ei voi olla niin lapsellista ajattelua, että tuossa käsketään kastaa kissoja ja koiria - eikö sellainen taholtasi ole jo Jumalan sanan pilkkaamista.

    tajuat, että kun Raamattu puhuu "kaikille luoduille", niin siinä tarkoitetaan vain sen ikäisiä, jotka ymmärtävät, mitä heille puhutaan.
    Ei kissoja, koiria, eikä edes vauvoja!!!,jotka kaikki toki ovat luotuja.

    Kun sanotaan: "Ja kaikki kansa sanoi aamen", niin tuskin silloinkaan vielä vauvat olivat puhetaitoisia!!!!!
    Aikuisethan siinä tunnustivat uskonsa!

    Kun "kaikki kansa" toi uhreja Moosekselle, niin tuskin siinäkään tarkoitetaan vauvoja.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Lapset uskovat mielestäsi, mutta eivät ole saava kastetta, niinkö?

    Kyllä lapset voidaan kastaa heti, kun he sitä itse haluavat ja tunnustavat uskonsa:

    "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."
    "Koetelkaa, oletteko uskossa. Ellei, niin ette kestä koetusta".

    Vai oletko vielä samaa mieltä, kuin Tunnutuskirjat, että vauva saa uskon
    seurakunnan ja kummien esirukousten kautta???? Siksi lapset voidaan kastaa väkisin!

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    tajuat, että kun Raamattu puhuu "kaikille luoduille", niin siinä tarkoitetaan vain sen ikäisiä, jotka ymmärtävät, mitä heille puhutaan.
    Ei kissoja, koiria, eikä edes vauvoja!!!,jotka kaikki toki ovat luotuja.

    Kun sanotaan: "Ja kaikki kansa sanoi aamen", niin tuskin silloinkaan vielä vauvat olivat puhetaitoisia!!!!!
    Aikuisethan siinä tunnustivat uskonsa!

    Kun "kaikki kansa" toi uhreja Moosekselle, niin tuskin siinäkään tarkoitetaan vauvoja.

    Vetosi kuuluu:
    Ei kissoja, koiria, eikä edes vauvoja!!!,jotka kaikki toki ovat luotuja.
    - onkohan tuo freudilainen lipsahdus eli parapraksis.
    Sinulla siis tosiaan onkin lapset eläinten arvossa, kategoriassa. En ole moista oppia ennen saanut noin selvästi lukea. Onkohan tuo oppisi laajemminkin perusoppina pyhityskristityillä. Mitähän tuohon sanookaan mm. vaikka eepu* ja sitten mathetes. Pelkään, että ablodit antavat pakanaiselle lausunnollesi.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    Kyllä lapset voidaan kastaa heti, kun he sitä itse haluavat ja tunnustavat uskonsa:

    "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."
    "Koetelkaa, oletteko uskossa. Ellei, niin ette kestä koetusta".

    Vai oletko vielä samaa mieltä, kuin Tunnutuskirjat, että vauva saa uskon
    seurakunnan ja kummien esirukousten kautta???? Siksi lapset voidaan kastaa väkisin!

    Sanomasi sisältää sanomattomasti väittämän:
    LAPSET EIVÄT USKO.

    Muistatko yhtään, että mitä Jeesus onkaan opettanut ja sanonut lasten uskosta ja sen esimerkillisyydestä mm. taivaan valtakunnann vastaanottamisessa ja sitten uskon hedelmissä.

    Ahola runoilee taas omiaan.
    Kuka on väittänyt, että kissat ja koirat ovat samanarvoisia kuin vauvat.
    Sinulla taitaa yleensä olla vaikeaa pysyä totuudessa, koska turvaudut aina valheisiin kun huomaat, että opiltasi putoaa pohja pois.

    Onko Aholalla vaikeuksia tajuta selvää tekstiä, vai eivätkö kissat ja koira olekkaan luotuja???

    nukkua hieman pitempään, kun tuntuu siltä, että näin aamuisin keksit omia, valheellisia selityksiäsi.
    Kelaat tuota samaa valhetta viikosta toiseen.

    Minähän nimenomaa korostin sitä, että lapset uskovat helpommin kuin aikuiset, kun heille kerrotaan
    Jeesuksesta.
    "Usko tulee kuulemisesta."

    Vai oletko todella sitä mieltä, että usko tulee vauvaan seurakunnan ja kummien esirukousten kautta???

    Mitenkäs sitten, kun kummit tuskin nykyisin eivät rukoile ja pappikin taitaa olla
    epäuskoinen???

    Yrititkö taas väistöliikettä?

    Kissat ja koirat ovat kuuluvia luomakuntaan eläiminä, mutta ei niitä käsitellä kuten Sinä teet yhdessä lasten kanssa, ajatellen lähetyskäskyä. Siis ymmärrä jo vihdoin mitä älyttömässä tekstissäsi sanot. Torjun siis sen tekstisi täysin sopimattomana teologiaan. Onko tosiaan pyhityskristillisissä liikkeissä teologia sillä tasolla, jota tuot esiin?

    En ole koskaan torjunut Jeesuksen opetusta, että opetuslapseuttaminen tapahtuu kastaen ja opettaen. Siis lue kohta:
    Markus 16:
    14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
    15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
    16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
    Matteus 28:
    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Mutta niinhän on, että Sinä puhut kissoista ja koirista, mutta minä puhun tässä asiayhteysessä ihmisistä.

    ymmärsit, että luomakuntaan kuuluu paljon erilaisia asioita, JOITA EI OLE TARKOITETTU kastettavaksi!!

    Mutta varmaan kohta taas kyselet tekopyhästi: Ovatko lapset luotuja"???

    Teillä tekopyhäkristityillä kun on taipumusta kieroilla Jumalan sanan kanssa, kun ette muuten
    saa vauvakastetta sopimaan Raamatun ilmoitukseen!

    kun kummit lupaavat vauvan puolesta luopua perkeleestä, niin vauva pelastuu sillä.

    Luovuitko sinä perkeleestä silloin vauvana?

    Ainakaan se ei näy sinun kirjoittelussasi, sillä vääristelet jatkuvasti toisten sanomisia ja lisäät
    Raamattuun omia tulkintojasi ja mitätöit Jeesuksen sanoja:
    Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta!!!

    Vai kuuluuko sellainen käytös teille tekopyhäkristityille?

    Rajaat lapset ulos lähetyskäskystä. Siihen sielunvihollisen juoneen en yhdy. Vaan Raamatun mukaan on niin, että lähetyskäsky on annettu seurakunnan käyttöön Jeesuksen toimesta. OPETUSLAPSEUTTAMINEN KASTAEN JA OPETTAEN (Matt. 28:19), ja tämä koskee ihmisiä, vauvasta vanhaan, ei kissoja eikä koiria. Ef. 4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    ymmärsit, että luomakuntaan kuuluu paljon erilaisia asioita, JOITA EI OLE TARKOITETTU kastettavaksi!!

    Mutta varmaan kohta taas kyselet tekopyhästi: Ovatko lapset luotuja"???

    Teillä tekopyhäkristityillä kun on taipumusta kieroilla Jumalan sanan kanssa, kun ette muuten
    saa vauvakastetta sopimaan Raamatun ilmoitukseen!

    Kysyn luulosi vastaisesti, että pelastuvatko lapset ilman uskoa. Olen nimittäin saanut sellaisen käsityksen, että luulet ihminen ns. omaa uskonratkasua uskoksi ja samalla kiellät lasten uskon. Minä taas väitän, että: Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" Joh.6:29. Väitän siis, että lapsetkin pelastuvat uskon kautta Jeesukseen, jonka uskon synnyttäjä on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Ei mun sitä tarvitse kysyä, että ovatko lapset luotuja. Olen sen siis huomannut, että tunnustat lapset Jumalan luomaksi, mutta sitäpä et taidakaan varauksettomasti hyväksyä, että:
    Joh. 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
    7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
    PYHITYSKRISTITTYNÄ KIELLÄT AADAMILLISEN VAIKUTUKSEN, TURMELUKSEN, SIIS SEN TOSIASIAN, ETTÄ MITÄ MERKIRSEE PARATIISISTA ULOSAJO.

    Miostä vauvojen pitäisi pelastua???

    Hehän ovat tukevasti Jumalan kämmenellä, vaikka sinä ja sin un oppisi yrittävätkin raivoisasti riistää
    heidät sieltä!!!

    Pelastusta tarvitsee vain sellainen, joka on on hukkumassa!!!

    Valehteliko Jeesus sanoessaan:
    Lastenkaltaiosten on taivasten valtakunta"!!!!

    Teillä tekopyhäkristittyillä on hirveä hinku saada vauvat helvettiin ilman vesiseremonioita!

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Rajaat lapset ulos lähetyskäskystä. Siihen sielunvihollisen juoneen en yhdy. Vaan Raamatun mukaan on niin, että lähetyskäsky on annettu seurakunnan käyttöön Jeesuksen toimesta. OPETUSLAPSEUTTAMINEN KASTAEN JA OPETTAEN (Matt. 28:19), ja tämä koskee ihmisiä, vauvasta vanhaan, ei kissoja eikä koiria. Ef. 4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.

    pois Jeesuksen sylistä.Se on sitä sielunvihollisen katalaa juonta jolla te peloittelette
    vanhempia.
    Te tekopyhäkristityt olette sitten julmia!!!Ikäänkuin Jumala tarvitseiesi teidän tekojanne voidakseen pelastaa luomansa lapsen!

    Oletko kuullut koskaan Jumalan armosta

    Käskikö Pietari helluntaina tuomaan myös vauvat kastettavaksi?????

    Luulette, että lapsi pelastuu vanhempien ja kummien teoilla!!!!

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    Miostä vauvojen pitäisi pelastua???

    Hehän ovat tukevasti Jumalan kämmenellä, vaikka sinä ja sin un oppisi yrittävätkin raivoisasti riistää
    heidät sieltä!!!

    Pelastusta tarvitsee vain sellainen, joka on on hukkumassa!!!

    Valehteliko Jeesus sanoessaan:
    Lastenkaltaiosten on taivasten valtakunta"!!!!

    Teillä tekopyhäkristittyillä on hirveä hinku saada vauvat helvettiin ilman vesiseremonioita!

    Latsen kaltaisten on taivasten valtakunta, sillä lapset uskovat.

    En mitenkään voi yhtyä siihen käsitykseesi, etteivät lapset usko.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    pois Jeesuksen sylistä.Se on sitä sielunvihollisen katalaa juonta jolla te peloittelette
    vanhempia.
    Te tekopyhäkristityt olette sitten julmia!!!Ikäänkuin Jumala tarvitseiesi teidän tekojanne voidakseen pelastaa luomansa lapsen!

    Oletko kuullut koskaan Jumalan armosta

    Käskikö Pietari helluntaina tuomaan myös vauvat kastettavaksi?????

    Luulette, että lapsi pelastuu vanhempien ja kummien teoilla!!!!

    Jaa, jotteiko lapset siis usko ja siitä huolimatta epäuskoisena olisivat otollisia. Minun Raamattuni ainakin todistaa itse Jeesuksen sanoin, että lapset uskovat ja ovat siten esimerkillisen otollisia taivasten valtakuntaan.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    Kyllä lapset voidaan kastaa heti, kun he sitä itse haluavat ja tunnustavat uskonsa:

    "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."
    "Koetelkaa, oletteko uskossa. Ellei, niin ette kestä koetusta".

    Vai oletko vielä samaa mieltä, kuin Tunnutuskirjat, että vauva saa uskon
    seurakunnan ja kummien esirukousten kautta???? Siksi lapset voidaan kastaa väkisin!

    Kumpi ensin opetus on kuuluttava kasteen jälkeenkin,usko ei synny ilman opetusta Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Kumpi sit ensin oli kumptahansa jos jää opetusta ei kasteella ole merkitystä vaikka on jeesusen kuolelmaan kastettu.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Latsen kaltaisten on taivasten valtakunta, sillä lapset uskovat.

    En mitenkään voi yhtyä siihen käsitykseesi, etteivät lapset usko.

    vaikeaa käsittää, mitä toinen on sanonut va muutenko vain valehtelet?
    Saitko tuon valehtelijan geenin siinä vauvakasteessa?

    En minä ole kieltänyt sitä, eteivätkö lapset usko, kun heille kerrotaan Jeesuksesta!
    Jeesuskin todisti sen, että lapset uskovat helpommin kuin aikuiset.

    Oletko vielä sitä mieltä, että vauva saa uskon seurakunnan ja kummien esirukousten kautta??
    Noin ikäänkuin automaattisesti!

    Raamattu ei tunne tuollaista uskon saantia.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Jaa, jotteiko lapset siis usko ja siitä huolimatta epäuskoisena olisivat otollisia. Minun Raamattuni ainakin todistaa itse Jeesuksen sanoin, että lapset uskovat ja ovat siten esimerkillisen otollisia taivasten valtakuntaan.

    vauvat ilmaisevat uskonsa? Riittääkö vauvan itku siihen?

    Raamattuhan kehoittaa koettelemaan omaa uskoaan:

    "Koetelkaa oletteko uskossa; ellei, niin ette kestä koetusta."

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    vauvat ilmaisevat uskonsa? Riittääkö vauvan itku siihen?

    Raamattuhan kehoittaa koettelemaan omaa uskoaan:

    "Koetelkaa oletteko uskossa; ellei, niin ette kestä koetusta."

    Pyhityskristillisessä järkeisuskossasi olet tietämätön Raamatun ja Jeesuksen todistuksista, jotka olisivat vastaus kysymykseesi.

    Äänestä

  • hauska oppi kirjoitti:

    vaikeaa käsittää, mitä toinen on sanonut va muutenko vain valehtelet?
    Saitko tuon valehtelijan geenin siinä vauvakasteessa?

    En minä ole kieltänyt sitä, eteivätkö lapset usko, kun heille kerrotaan Jeesuksesta!
    Jeesuskin todisti sen, että lapset uskovat helpommin kuin aikuiset.

    Oletko vielä sitä mieltä, että vauva saa uskon seurakunnan ja kummien esirukousten kautta??
    Noin ikäänkuin automaattisesti!

    Raamattu ei tunne tuollaista uskon saantia.

    Niin periturmelus on se pohjimmainen syy, ettei Sinulle Jeesuksen todistukset kelpaa lasten uskosta, vaan sepittelet lasten uskosta pääsi tuotteita. Olet lihanpyhä ja kierrät tosiasiassa Jeesuksen todistuksen: Joh.3:6 "Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki". Ja kun olet juotettu farisealaisella pyhityskristillisyydellä, niin kiellät todellisuudessa lihasta turmeluksessa sikiämisen ja niin muodoin luulet itsesi luonnostaan pyhäksi. Et kuitenkaan tosiasiassa ole muuta, mitä Raamattu opettaa luonnollisesta turmeluksesta ja siinä sikiämisestä. Et ole siinnyt Jeesuksen tavoin ilman turmelusta, että tämä tiedoksi Sinulle, oi arvoisa, luonnostaan turmeltumattomaksi itsesi luuleva. Kysynkin turmeluksen asiaa vaikutuksen puolelta, että oletko ollut kuoleman alainen syntymästäsi lähtien, kuten Raamattu ja käytännön elämä todistavat: Room.5:12 "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet". Pyhityskristillinen oppisi on minulle tullut selväksi jo riittävästi ja se on tullut minulle jo nuoruudessa selväksi, kun tutustuin lähemmin helluntailaiseen liikkeeseen ja sen lahkohenkiseen pyhityskristilliseen oppiin. Siispä sinun oppisi todistelut vaan todistavat omat harhasi. Että harakoille huudat, sillä se ei ole uskon , vaan kuvitellun lakihurskauden todistelua

    rupemista satusedäksi tai liittymistä valehtelijoiden klubiin, kun osaat noin taitavasti valehdella
    vuodesta toiseen?
    Tuollainen valehtelijan-lahja on nykyisin harvinaista.

    Keksit jatkuvasti omia selityksiäsi ja muuntelet totuutta ja toisten sanomisia.

    Johtuukohan se siitä periturmeluksesta, joka sinussa asuu eikä olet poistunut vauvakasteessa.

    Teillä tekopyhäkristityillä ei näköjään ole minkäänlaista omaatuntoa eikä häpyä.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Pyhityskristillisessä järkeisuskossasi olet tietämätön Raamatun ja Jeesuksen todistuksista, jotka olisivat vastaus kysymykseesi.

    luopua perkeleestä, vaikka kummisi niin vakuuttivatkin.

    Muutoin ei ole selitettävissä noin lahjakas Jumalan sanan väärentäminen!

    Saitko sinä sen teko-kristillisen uskon kummiesi päivittelyjen kautta?

    Äänestä

Monet joutuu harhaan niin pian kun lukevat raamatusta muiden kuin Jumalan ja Jeesuksen Omaa Sanaa; opetuksia ja tekoja!

Jos joku väittää sinulle, että Jeesus teki väärin kun otti ei uskossa olleen kastamattoman ryövärin paratiisiin niin saat olla varma että sellaisen uskovainen on pahasti harhassa!
JEESUS KAIKKIVALTIAANA TIESI JA TIETÄÄ SILLÄ HÄN ON JUMALALLISUUDEN TIETOUDESSA! Väärennetys raamatun yli 3500 omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen rikollisen kristinuskon herra epäjumalat oppeineen on perkeleestä väärennettyine raamattuineen!

herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA! tuossa herra nimitti itse itsensä (epä)jumalaksi.

"Minä olen Herra," = herra Luther (jota pitää jumaloida)
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
--
Jumalan Moosekselle antama ja Jeesuksen vahvistamana sama tieto on näin:
(Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

arde2 kirjoitti:

sanotaan hyvin selvästi ''se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu''. Siellä ei sanota että joka kastetaan ja joskus myöhemmin mahdollisesti tulee uskoon pelastuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu