Jaikal ja muut

viisaat. Mitä tarkoittaa tämä:
Gal 2:19-20 "Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle.
22530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Vastaahan Jaikal nyt omaan aloitukseesi tälle yksinkertaiselle.

Äänestä

kääntyvät kristityiksi ja niitä oli vähän ja nykyisin vielä vähemmän.
Lause on sinänsä täysin epälooginen kun on muka "lain kautta kuollut"
Jeesus ei itsekään kääntynyt uuteen uskoon kun sitä ei edes ollut ennen Paavalia, vaan kehoitti kaikkia pitämään lain, ilman että siitä muutettaisiin ainoatakaan piirtoa.

Paavali vuosikymmeniä myöhemmin hylkäsi Jeesuksen opit ja kehitti kolmipäisen kristinuskon ja käytti kuollutta Jeesusta hyväkseen tehden uuden Jumalan kuvan vastoin lakia ja Jeesustakin.

Äänestä
  • * Kyllä Pe.ku sinun tulisi jo lopettaa Raamatun selityksesi, ne menee yhä merkillisemmiksi? Säästyt turhilta nekatiivilstä kommenteilta.
    * Huvittavin oli tuossa kommentissasi se, että "Jeesus ei itsekkään kääntynyt uuteen uskoon?"
    * Jeesushan on itse uskon kohde! Hän TOI aivan uuden tien taivaaseen, eikä mitään uskomuksia. Hän avasi pyhän synnittömän ruumiinsa uhrin kautta aivan UUDEN mahdollisuuden kaikille ihmisille, juutalaislle sekä pakanoille. Hän itse on tie totuus ja elämä. Miten Jumalan pitäisi kääntyä johonkin uskoon? Mieti nyt vähän, ennenkuin kirjoittelet ihan pöyristyttäviä ajatuksiasi?

    Äänestä

Kristuksen kanssa, kuten edellinen jae osoittaa: >> Minä olen Krsituksen kanssa ristiinaulittu > Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun Hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" > Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiski, Hänen joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.... nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä piti meidät vankeina, niin että palvelemme Jumalaa Hengen uudessa olotilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

Äänestä
  • aivan itse kuolleensa lain kautta laille ja sinä väännät ja väännät tätä asiaa aivan eri suuntaan!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Väärin!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    aivan itse kuolleensa lain kautta laille ja sinä väännät ja väännät tätä asiaa aivan eri suuntaan!!!!!!!!!!!!

    Ei: >> Kritustus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun Hän tuli kiroukseksi meidät edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirjottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" Gal.3:13; 5 Moos.21:22,23.

    Äänestä

Ei taida jaikal, eikä kumppanit osata vastata.

Äänestä
  • Haukkasit

    Äänestä

1.Korinttolaiskirje:
14:34 olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.

Galatalaiskirje:
3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.


Paavali oli hyvin kiero tyyppi ja puhui itsensä useammin kuin kerran pussiin:
-Naiset olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
-Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.


Apostolien teot:
15:5 Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia."

Apostolien teot:
16:1 Niin hän saapui myös Derbeen ja Lystraan. Ja katso, siellä oli eräs opetuslapsi, nimeltä Timoteus, joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika, mutta isä oli kreikkalainen.
16:2 Hänestä veljet, jotka olivat Lystrassa ja Ikonionissa, todistivat hyvää.
16:3 Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.


-Paavali tahtoi Timoteusta mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden.
-Paavali: "me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne." (Paavali valehteli jopa itselleen ja se on pahinta Ap.t.16:3)
-Paavali: "Vapauteen Kristus vapautti meidät." (Mutta teki noin kaltoin Timoteukselle, alistuessaan antamaan laille myöten ja teki naisille myös kaltoin vedotessaan heidän tapauksessaan muualla kieltämäänsä lakiin. Laki oli milloin hyvä, milloin ei Paavalille. Paavali vetosi lakiin aina kun se hänen tarkoituksiinsa sopi.)


Roomalaiskirje:
7:16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.

1.Timoteuksen kirje:
1:8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään


-Paavali toteaa sitten jälkeenpäin:
"Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi."
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta."


-Kristus ei ollut oleva Timoteukselle miksikään hyödyksi, antaessaan Paavalin ympärileikata itsensä.
-Timoteuksen antaessa Paavalin ympärileikata itsensä, oli hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
-Antaessaan Paavalin ympärileikata itsensä, joutui Timoteus pois kristuksesta.
-Paavali teki opetuksiaan vastaan, osoittautuen siten kieroksi kuin korkkiruuvi.


Roomalaiskirje:
2:25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.

Galatalaiskirje:
5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.

Galatalaiskirje:
2:1 Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.
2:2 Mutta minä menin sinne ilmestyksen johdosta ja esitin heille sen evankeliumin, jota julistan pakanain keskuudessa; esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan.
2:3 Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä.
2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,
2:5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.

Äänestä
  • Selvää kieroilua Paavalilta:

    1.Korinttolaiskirje:
    9:20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
    9:21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
    9:22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.



    Damaksen tiellä tapahtunutta:

    Versio 1.
    -Paavali kaatui maahan
    -seuralaiset kuulivat äänen
    -seuralaiset eivät nähneet ketään

    Versio 2.
    -Paavali kaatui maahan
    -seuralaiset eivät kuulleet ääntä
    -seuralaiset näkivät valon

    Versio 3.
    Etsikää ja löytäkää "Raamatunasiantuntijat".


    Apostolien teot:
    9:3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
    9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
    9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
    9:6 Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
    9:7 Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.
    9:8 Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon

    Apostolien teot:
    22:6 Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni;
    22:7 ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
    22:8 Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.'
    22:9 Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui

    Äänestä

Vanhurskauttaminen uskon kautta irrottaa meidät lakiuskosta.

Laille kuolleena oleminen merkitsee sitä, että kaikki siteet Mooseksen lakiin ja lakiuskoon on katkaistu.
Tähän on päästy "lain kautta" joka on langettanut tuomionsa Kristukseen turvaavalle.
Laki ei voi esittää enää mitään vaatimuksia uskovan suhteen. Lain kuolemisen seurauksena on kyky
"elää Jumalalle" (vrt. Room. 7:4) koska meillä on asema Kristuksessa.
Meidät on ristiinnaulittu ja myös herätetty kuolleista yhdessä Kristuksen kanssa, ja nyt meissä asuva
Kristus voi elää elämäänsä meissä. Kristitty uskoo (Room.6:11) uuteen asemaansa Jumalan Pojassa.

Kun uskon, että olen mitä olen Hänen yhteydessään, saan kokea uuden asemani todellisuuden.
Tästä on kyse Kristus-elämässä.

Lain tekojen sekoittaminen tähän armoon tekee sen mitättömäksi, syrjäyttää sen.
Jumalan vanhurskaus voidaan lukea langenneen syntisen hyväksi vain Kristuksen kuoleman kautta
Muutoinhan Hänen kuolemansa olisi ollut turha.

Äänestä

sitä mitä Paavali kertookin. Hän ei olisi koskaan tiennyt mikä on syntiä, jos Jumalan laki ei olisi tullut hänelle tutuksi ja hän ei olisi sen lain edessä kieltänyt itseään, eli lihallistamieltään ja antanut näin ensimmäisen sijan Jeesukselle/Jumalan Sanalle. Paavali ei todellakaan puhu Mooseksen laista, joka oli väliaikainen laki ja liitonarkin sivulla pidettävä, vaan puhuu ikuisesta laista, joka on liitonarkin sisällä ja ihmisen henkeen kirjoitettu ja jonka usko Jeesukseen avaa ihmiselle tunnettavaksi niin, että hän sen lain kuolettamisen kautta saa uudistua vapaudenlakiin. Liitonarkissa on 10 käskyä, Jumalan omalla sormella kirjoittama laki, joka uskovaisessa muuttuu rakkaudenlaiksi: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi. Nuo kuninkaalliset kaksi käskyä pitävät sisällään kaikki Jumalan antamat käskyt.

Paavali kertoo kuuluneensa kiivaimpaan lainpuolustaja lahkoon, mutta uskon tultua hän kertookin, että hän tuli tuntemaan LAIN Jeesuksen tultua hänen elämäänsä ja sillä hän tarkoittaa, että hän tunsi ennen Mooseksen lain ja kiivaili sen puolesta, jopa antaen nimensä Jeesuksen seuraajien tappamista vaativiin asiakirjoihin. Sitä Paavali harmitteli lopun elämäänsä ja Saatana muistutti häntä usein siitä ja toisinaan Paavali piti itseään syntisistä suurimpana tuon kristittyjen vainoamisensa takia, vaikka uuden tultua hänen elämäänsä hän osaskin vastustaa syntiä niin, että ikuinen laki pysyi hänen kohdallaan täytettynä ja enää hän ei ollut laille vastuussa. Lain mukaan lihansa tahdon kuoletettuaan Paavali oli irti laista, sillä mikään laki ei ole heitä vastaan, jotka eivät ole lainrikkojia.

Roomalaiskirje 7
6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.

Äänestä
  • LUKEKAA TARKATKAA JA OPPIKAA NÄIN JUURI OIKEA OPETUS ON

    Äänestä

Laki vaatii minun kuolemaani syntieni tähden. Kristus kärsi tuon kuoleman. Minun kuolemani kuoltiin 2000 vuotta sitten. Ja näin tuo laki ei enää tehoa minuun, kun olen Kristuksessa. Näin olen lain kautta kuollut laille. Nyt kun minä olen kuoleman kautta vapautunut synnin ja kuoleman laista, ja siirretty Vanhurskauden ja Elämän Hengen lain alle, en enää elä synnille, vaan Hänelle, joka minun edestäni kuoli ja nousi kuolleista.

Äänestä
  • No tääläpä on täyvellinen mies tämä x sä.oompa kateellinen.

    Äänestä

  • >> joka, "itse kantoi meidän syntimme" (

    Äänestä

  • Vimpel Ville kirjoitti:

    No tääläpä on täyvellinen mies tämä x sä.oompa kateellinen.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9627207#comment-47882208

    Ja tämä täydellinen epätäydellisyys johtuu siitä faktasta, että liha ei pyhity. Sitä ei voi jalostaa. Siinä ei asu mitään hyvää.

    Mutta Jumalan silmissä täydellinen Kristuksen tähden. Eikä sinun kannata olla kateellinen. Hän näkee sinut yhtä täydellisenä, jos on saanut pukea sinut Kristukseen. Olet silloin uusi luomus Kristuksessa.

    Äänestä

  • x kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9627207#comment-47882208

    Ja tämä täydellinen epätäydellisyys johtuu siitä faktasta, että liha ei pyhity. Sitä ei voi jalostaa. Siinä ei asu mitään hyvää.

    Mutta Jumalan silmissä täydellinen Kristuksen tähden. Eikä sinun kannata olla kateellinen. Hän näkee sinut yhtä täydellisenä, jos on saanut pukea sinut Kristukseen. Olet silloin uusi luomus Kristuksessa.

    Vaan täydelliset Hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää: Kol.2:9,10. Siinä Jumalan armotaloudessa, jossa ei enää ketään, ei edes Kristusta Jeesusta, - tule tuntea lihan mukaan: 2 Kor.5:14-19.

    Äänestä

sanoo asian näin;

* "< Kun luin Raamatun kirjoituksia, aloin näet tajuta, etten koskaan löytäisi Jumalaa sillä yritysten ja epäonnistumisen tiellä, jolle laki johtaa. Ymmärsin, että Jumala hyväksyy minut, kun uskon Jeesukseen Kristukseen. Minut no naulittu ristille Kristuksen kanssa. Minä itse en enää elä, vaan Kristus elää minussa. Elän koko maanpäällisen elämäni luottaen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja kuoli puolestani. En voi pitää Kristuksen kuolemaa merkityksettömänä. Eihän hänen olisi tarvinnut kuolla, jos voisimme pelastua noudattamalla juutalaisten lakeja. >"

* Kaikenlainen lainkirjaimen noudattaminen siksi, että sen kautta voisimme saada Jumalan mielisuosion, on tuhoon tuomittu. Siksi olenkin kuollut lainkautta laille, ja elän Jeesuksen kuoleman kutta Hänelle, kuolema muuttui ylösnousemuksessa Kristuksen voitoksi, ja samoin uskovaisen voiksi.

* Ymmärrän tästä asian niin, että se oli laki joka pakotti Paavalin Kristuksen luo, ja niin hän kuoli laille, ja uudestisyntymisen kautta alkoi elää Jeesukselle, jonka kuolemassa kuoli Sauluksena ja syntyi Paavali.

* Ja niinhän tapahtuu aina, kun joku uudestisyntyy, koska Kriostus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo. Laki kuolee ja Kristus elää, ja minä Kristuksessa, koska olen kätkettynä Hänessä ja Hän on Jumalassa. Liha = vanha luontomme on naulittu ristille, ainakin tulisi olla? Joskus se vaan riistäytyy ja ei saa aikaan muuta kuin harmia, lähinnä itselleeen?
* MUtta koska Jeesus tietää heikkoutemme, Hän tuntee langenneen luontomme, ja olemme aina ja jatkuvasti alttiit lankeemuksille. Siksi jos omatuntomme syyttää, Jumala on suurempi, ja tuntee kaikki ja tietää kaikki. Joskus on vaan hyvä lyödä päänsä seinään, ei tosin tunnu kivalta, kun huomaa itsensä siinä tilassa, mutta silloin pitää ottaa vastaan nöyryytys.
* Daavidkin sanoi, että "< Ennenkuin minut nöyryytettiin, minä eksyin,mutta nyt minä noudatan sinun sanaasi.>"

Äänestä
  • Siksi Herramme sanoo: Kun minä tulen toivon, ette sinua löytäisi nukkumasta.
    Näin on meidän tulee alati valvoa sillä liha on herkkä ja Henki on se, joka valvoo.
    Meidän tulekin tarkailla itseä sillä synti tekee pesän ja moni muu synti pesiytyy siihen pesään.
    Meillä on mahdollisuus aina olla valveilla mutta se on tahtomme taivuttamista Jumalan tahtoon.
    Jos emme vapaa ehtoisesti valvo itseä ei meitä siihen kukaan pakkota.
    Siksi meidän tulee Jeesukselle luovuttaa itsemme kokonaan mitään peittämättä mitään salaamatta hän meidät tuntee ja tutkii.

    Mitä enemmän tahtomme taipuu sitä enemmän Jeesuken edessä puhdistumme. Ei tarvitse luula, että se on helppoa oma liha on sitkas ja aina valmis menemään muistojenkin muodossa samaan syntiin.
    Meillä on taistelu oman lihan himoja vastaan.
    Mitä pitemmälle kasvamme sitä vapaamaksi tulemme lopulta voimme päästä avaralle paikalle, jossa on hyvä olla.
    Avaralla paikalla onkin omantunnon hetkyys ihan erinlainen se on paljon herkempi ja seisoo koko ajan maan Herran edessä ja valvoo itseään, eikä enään tuijota niitä syntejä mitä toiset tekevät, vaan on Jeesuksen edessä vapaa ja Jeesuksen voimassa.

    Äänestä

että Paavali otti tosissaan lain. Aikaisemmin hän ei ollut välittänyt esimerkiksi älä tapa käskystä, vaan hyväksyi tappamisia. Kun Paavali tuli uskovaiseksi hän käsitti käskyjen olevan Jumalan antamia ihmistä varten ja otti ne sydämeensä ja suuhunsa ja ajatuksiinsa.

Äänestä
  • * Miten niin, hänhän "kuoli" laille? Ja elämä alkoi Kristuksessa, koska ymmrsi vihdoin, että ei koskaan selviä lainvaatimuksista, ja siksi turvasi Kristuksen vereen ja pyhitykseen Kristuksen ruumiin uhrin ja veren kautta. Heb.10:10. Kertakaikkiaan !

    * Sinulla menee vissiin hyvin, ja olet onnistunut täyttämään joitakin käskyjä kymmenestä kirjaimellisesti, ja antaa sinulle onnistumisen hyvän tunteen. Sinun usko on tunteissa, ja pettävällä pohjalla, Paavali tajusin sen, ja siirtyi Kristus kalliolle !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kertokaa!!! kirjoitti:

viisaat. Mitä tarkoittaa tämä:
Gal 2:19-20 "Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu