Hoitajat avautuvat vanhusten kotihoidosta: "Mikä on heitteillejättöä ja mikä ei"
Tiistai 1.2.2011 klo 14.11
Suomen lähi- ja perushoitajienliitto Super teki selvityksen laitospaikkojen vähentämisen vaikutuksista. Hoitajien antama palaute on karua luettavaa.
Vanhusten kotihoito on retuperällä, toteavat hoitajat. Kuvan vanhus ei liity uutiseen. (JENNI GÄSTGIVAR)Suomen lähi- ja perushoitajien liiton tekemän selvityksen mukaan vanhusten kotihoito on todellisessa kriisissä. Kimmokkeen selvityksen teolle antoi huoli laitospaikojen vähentämisen vaikutuksista.
Superin mukaan kotihoitoon on resursoitu aivan liian niukasti henkilökuntaa. Ylikuormitetut työntekijät ovat katkeamispisteessä.
Yli kaksi kolmasosaa liiton kyselyyn vastanneista kokee työnsä kotihoidossa raskaaksi. Lisäksi 44 prosenttia epäilee työkykynsä olevan uhattuna jo seuraavan kahden vuoden aikana.
Jatkuvan kiireen alla työskentelevät hoitajat painivat päivittäin työnsä eettisyyden sekä omantuntonsa kanssa. Tämä tekee arjesta raskasta. Asiakkaan luona käytettävä aika on rajattu minimiin.
- Usein joutuu miettimään mikä on heitteillejättöä ja mikä ei, Super kuvaili tiedotteessaan hoitajien antamaa palautetta.
Lähi- ja perushoitajat kertovat kokevansa jopa päivittäin riittämättömyyttä ja häpeää joutuessaan tinkimään eettisistä periaatteistaan. Monet kantavat huolta asiakkaistaan myös vapaa-ajalla. Lähes puolet kyselyyn vastanneista paljasti, ettei sairastuneen tilalle yleensä oteta tai saada sijaista.
Liitto korostaa, että samaan aikaan kun valtakunnallisen tavoitteen mukaisesti laitospaikkoja vähennetään, kotihoitoon ohjautuu yhä haasteellisempia ja huonokuntoisempia asiakkaita.
Tästä huolimatta laki ei ota kantaa hoitohenkilökunnan määrään ja Super vaatiikin asiaan pikaista muutosta.
HEIDI LINDEWALL
[email protected]
Sinun näkemyksesi?
19
754
Vastaukset
- l-a......
ihan sama, kuin mielenterveyspotilaidenkin kanssa? Avohoto, eli heitteillejättö?
Mistä ihmeestä oli ennen, vaikkapa 1970-luvulla yhteiskunnalla varaa pitää lukemattomia kotiavustajia, jotka auttoivat vanhuksia monta kertaa viikossa lähes ilmaiseksi.
Missä on se hyvinvointi, jolla ylpeillään?
Vanhan sanonnan mukaan yhteiskunta on niin hyvä, kuin miten se pitää huolta vähäväkisimmistään.
Pitääkö se nyt? Ei, minun mielestäni.Seitkytluvulla elettiin nousukautta. Silloin oli työntekijöiden markkinat, työntekijät määräsivät työehtosopimuksien sisällön, siinä hässäkässä tehtiin työnantajille myöhemmin liian kalliiksi tulleita sopimuksia. Nyt niitä on purettu ja puretaan ja tulos on mitä on.
- l-a...............
korpikirjailija kirjoitti:
Seitkytluvulla elettiin nousukautta. Silloin oli työntekijöiden markkinat, työntekijät määräsivät työehtosopimuksien sisällön, siinä hässäkässä tehtiin työnantajille myöhemmin liian kalliiksi tulleita sopimuksia. Nyt niitä on purettu ja puretaan ja tulos on mitä on.
se on kiinni, ei yhtään mistään muusta.
- 32
korpikirjailija kirjoitti:
Seitkytluvulla elettiin nousukautta. Silloin oli työntekijöiden markkinat, työntekijät määräsivät työehtosopimuksien sisällön, siinä hässäkässä tehtiin työnantajille myöhemmin liian kalliiksi tulleita sopimuksia. Nyt niitä on purettu ja puretaan ja tulos on mitä on.
Elämisen taso on noussut kaikilla mittareilla, mutta ei vain ole halua huolehtia ihmisestä. Minulle-kaikki-nyt-heti. Halusta on puute, ei rahasta. Ei ole varaa, kun rikkaiden pitää saada lisää.
- l-a............
korpikirjailija kirjoitti:
Seitkytluvulla elettiin nousukautta. Silloin oli työntekijöiden markkinat, työntekijät määräsivät työehtosopimuksien sisällön, siinä hässäkässä tehtiin työnantajille myöhemmin liian kalliiksi tulleita sopimuksia. Nyt niitä on purettu ja puretaan ja tulos on mitä on.
kotiavustajat olivat kunnan työntekijöitä, joilla tuskin oli mätään sanottavaa työehtosopimuksiinsa.
Tuntityöläisiä, sivutoimisia.
Omaa äitiä "hoitaessani". Asuimme eri ositteissa mutta ihan lähekkäin näin kyllä mitä se saattoi olla.
Oli sovittu että äidillä käy "kauppatyttö" kaksi kertaa viikossa. Alussa he siivosivatkin siellä mutta se palvelu lopetettiin. Joten sain äitini asunnon siivouksen lisäksi erään toisen samassa talossa asuvan vanhemman rouvan kodin siivouksen.
Tein silloin pätkätöitä joten se sopi mainiosti
Kauppatytön käynnit "unohtuivat" muutaman kerran. Tämän takia otin yhteyttä ihan johtoportaaseen kun pari huomautusta ei auttanut.
Sanoin siellä että mun äidillä olen minä joka käy kyllä katsomassa että kaikki on hyvin mutta kuinka on yksinäisten vanhusten kohdalla.
No kivoja tyttöjä ne oli kuitenkin käydessään ihan asiallisia.
Silloin vaan huomasin että ei kaikki sillä ole ihan helppoa. Puolustajia pitäisi yksinäisillä vanhuksilla olla.
Kaikilla vaan ei ole
Äitihän oli siinä kunnossa keuhkojen takia ettei pystynyt liikkumaan pitkiä matkoja, vaan ihan kotona.
Kävin hänelle päivittäin tekemässä kahvit ja ruoat ja tietysti seuraakin samalla.
Se oli raskasta aikaa mutta tänä päivänä olen kiitollinen siitä että sain kaiken tehdä.Poikieni mummia hoitanut lääkäri oli soittanut tänään esikoiselleni. Poikani oli pyytänyt tietoja mummin terveydentilasta. Mummilla on alkava Alzheimerin tauti. Lääkäri oli huolissaan mummin selviämisestä pitkällä aika välillä. Hän oli myös kertonut, että hoitolaitoksissa ei ole tilaa ja hoidon laatukin siellä on arvelluttavaa joten olisi syytä, että joku omainen alkaisi huolehtimaan, että perushoito tehdään suunnitelmien mukaan. Päivittäin mummoa käy katsomassa kaksi kodinhoitajaa yksi aamulla ja toinen illalla. Tytär kertoi käyneensä lähes päivittäin, mutta kun se tytär ei ole ruudinkeksijä niin yksinkertaisimmatkin asiat jää hoitamatta.
Näin raadollista tämä elämä on. Nyt minulla olisi aikaa huolehtia, mutta viisi vuotta sitten minulle iskettiin nenän edestä ovi kiinni siihen sukuun. Olen yrittänyt auttaa ja olen auttanutkin, mummihan ei enää muista noita viiden vuoden takaisia juttuja silleen kuin ne meni. Minun pitäisi kantaa kaunaa, mutta en voi, joten aijon käydä tällä viikollakin katsomassa, että ruokaa on jääkaapissa ja hoito pelaa. Viimeksi jouluna ei ruokaa juurikaan ollut, poikani kävivät täyttämässä jääkaapin ja minä lähetin jouluruokia. Hän on laihtunut ei kaiketi syö ja en tiedä pitävätkä kodinhoitajat siitä huolta syökö vanhukset kotona.
Tällaisia asioita tuli mieleeni aloituksestasi.- ?
ihmeen kodinhoitajat? Kotisairaanhoitajia he ovat.
Miksi arvostelet tytärtä? Tarvitseeko siitä täällä puhua, naamallaan?
Jääkö kukaan ihminen maailmassa arvostelematta? Aliarvioimatta?
Nälkä olisi jo monesti tullut, jos ei olisi joulun jälkeen syönyt. - meeriamanda
Josko lämmitätte yhdessä sen ruoan ja sen syöttekin yhdessä...sillain hissuksiin. Tiedän et kotipalvelu vie kolmenpäivän ruoat asiakkaalle, ja kun kotihoitaja avaa jääkaapin siellä on liki homeessa olevia ruoka-annoksia, kas kun jää syömätä tai ei muista syödä.
Toki teet niinkuin omatuntosi sanoo, mut mä menisin kyllä ja syöpöttelisin yhedessä, hitot menneistä.
Poikasi varmasti arvostavat tekoasi, tietäväthän he koko stoodin joka ei palstalle kuulu, jos vain itte jaksat ja haluat? Ihailen anteeksi antoasi, minen siihen kykene. meeriamanda kirjoitti:
Josko lämmitätte yhdessä sen ruoan ja sen syöttekin yhdessä...sillain hissuksiin. Tiedän et kotipalvelu vie kolmenpäivän ruoat asiakkaalle, ja kun kotihoitaja avaa jääkaapin siellä on liki homeessa olevia ruoka-annoksia, kas kun jää syömätä tai ei muista syödä.
Toki teet niinkuin omatuntosi sanoo, mut mä menisin kyllä ja syöpöttelisin yhedessä, hitot menneistä.
Poikasi varmasti arvostavat tekoasi, tietäväthän he koko stoodin joka ei palstalle kuulu, jos vain itte jaksat ja haluat? Ihailen anteeksi antoasi, minen siihen kykene.Jouluna tein juuri noin, istuin viereen rupateltiin niitä näitä ja mummi söi koko annoksen ja leipäpalalla nuoli lautaselle jääneen kastikkeen. Sain hyvän mielen auttaessani vaikka tiukkaa se tekee aina välillä, täytyy myöntää.
- olematonon oskariko?
? kirjoitti:
ihmeen kodinhoitajat? Kotisairaanhoitajia he ovat.
Miksi arvostelet tytärtä? Tarvitseeko siitä täällä puhua, naamallaan?
Jääkö kukaan ihminen maailmassa arvostelematta? Aliarvioimatta?
Nälkä olisi jo monesti tullut, jos ei olisi joulun jälkeen syönyt.Jaa mitkä ihmeen kotihoitajat? Olemme todella saaneet kurssimuodossa myös ns. lähihoitajayoitteli, ja sie on oolrait, mutta olemme kotihoitajia. Puhut sairaanhoitajasta joka kiertää samaa reittiä, joo- o se onkin sit hänen työtään. Otahan nyt itse selville kuin asiat kulkee, täällä isohkossa kaupungissa menee näin!
- ?
olematonon oskariko? kirjoitti:
Jaa mitkä ihmeen kotihoitajat? Olemme todella saaneet kurssimuodossa myös ns. lähihoitajayoitteli, ja sie on oolrait, mutta olemme kotihoitajia. Puhut sairaanhoitajasta joka kiertää samaa reittiä, joo- o se onkin sit hänen työtään. Otahan nyt itse selville kuin asiat kulkee, täällä isohkossa kaupungissa menee näin!
sinullakin lukihäiriö, vai aiheuttaako myöhäinen ajankohta sen.
Sanoin kodinhoitaja, en kotihoitaja. - voi mooses..........
? kirjoitti:
sinullakin lukihäiriö, vai aiheuttaako myöhäinen ajankohta sen.
Sanoin kodinhoitaja, en kotihoitaja.Niihän sie sanoit, vaan kun kodinhoitaja-nimikettä---ammattia ei vaan ole olemassakaan!n He ovat kotihoitajia, ja vasta sitten selviää minkä koulutuksen käyneitä!
Huomaan kirjoituksestasi kärsimättömyyden, omahyväisyyden, ja typeryyden!
Päivitä tietosi ennenkuin alat jutskaan sitä työtä tekevien kanssa, kiitos. - ?
voi mooses.......... kirjoitti:
Niihän sie sanoit, vaan kun kodinhoitaja-nimikettä---ammattia ei vaan ole olemassakaan!n He ovat kotihoitajia, ja vasta sitten selviää minkä koulutuksen käyneitä!
Huomaan kirjoituksestasi kärsimättömyyden, omahyväisyyden, ja typeryyden!
Päivitä tietosi ennenkuin alat jutskaan sitä työtä tekevien kanssa, kiitos.Mooseksella, mene perille juuri se, mistä itse puhut?
Ei ole kodinhoitajia, joista puhui hän, jolle kirjoitin.
Sinusta tuoksuu lyhytjännitteneisyys, ja halu puhua pahaa. :))
Nunnanninnunnunnanninnun.
Äitini kävi aikoinaan kotisisaropistoa, toisella koko Suomen kurssilla.
Silloin oli kodinhoitajiakin, joka oli oma ammattikuntansa.
Hyvät Yöt, toivon vanhuksille hyvää hoitoa, joka ei tällä kakkapalstalla turpajuhlissa toteudu. - mihin mennään nauram
? kirjoitti:
Mooseksella, mene perille juuri se, mistä itse puhut?
Ei ole kodinhoitajia, joista puhui hän, jolle kirjoitin.
Sinusta tuoksuu lyhytjännitteneisyys, ja halu puhua pahaa. :))
Nunnanninnunnunnanninnun.
Äitini kävi aikoinaan kotisisaropistoa, toisella koko Suomen kurssilla.
Silloin oli kodinhoitajiakin, joka oli oma ammattikuntansa.
Hyvät Yöt, toivon vanhuksille hyvää hoitoa, joka ei tällä kakkapalstalla turpajuhlissa toteudu.Ihan sama minulle mitä tuoksuu...mä sanon ja hiirut on hiljaa! Mene koloosi, niin kävi äitinikin H:gissä. Nimeltään oppilaitos oli Kotisisaropisto, oliko joku Viherlaakso , koulutus kesti 23 kk, sen alle oli pitänyt käydä talous - tai emäntäkoulu.
Ja ihan totta, mua ärsyttää suunnattomasti tietäjät jotka eivät tiedä mitään.
Pitää kelata...mitäs muuta siinä luki, no ei naurata edes tuo, Harjakainen sinun sanomasi. Kun tiedän jonkun asian , ihan turha tulla päivittelemään minun tietojani, piste, - ?:)
mihin mennään nauram kirjoitti:
Ihan sama minulle mitä tuoksuu...mä sanon ja hiirut on hiljaa! Mene koloosi, niin kävi äitinikin H:gissä. Nimeltään oppilaitos oli Kotisisaropisto, oliko joku Viherlaakso , koulutus kesti 23 kk, sen alle oli pitänyt käydä talous - tai emäntäkoulu.
Ja ihan totta, mua ärsyttää suunnattomasti tietäjät jotka eivät tiedä mitään.
Pitää kelata...mitäs muuta siinä luki, no ei naurata edes tuo, Harjakainen sinun sanomasi. Kun tiedän jonkun asian , ihan turha tulla päivittelemään minun tietojani, piste,saa hepulia.
Väestöliiton kotisisaropistosta minä puhuin, en ole mikään itämaan tietäjä.
Ryömitään molemmat, minä ryömin kultani kainaloon. :))
http://www.vaestoliitto.fi/vaestoliitto/mika_vaestoliitto_on/historia/kotisisarkoulutus/ - oloo
korpikirjailija kirjoitti:
Jouluna tein juuri noin, istuin viereen rupateltiin niitä näitä ja mummi söi koko annoksen ja leipäpalalla nuoli lautaselle jääneen kastikkeen. Sain hyvän mielen auttaessani vaikka tiukkaa se tekee aina välillä, täytyy myöntää.
että vanhukset ovat heitteillä.
Kun lukee ketjun ei voi kun ihmetellä 60 itsekkäitä ja todella lapsellisia kirjoituksia. oloo kirjoitti:
että vanhukset ovat heitteillä.
Kun lukee ketjun ei voi kun ihmetellä 60 itsekkäitä ja todella lapsellisia kirjoituksia.Olen usein saanut lukea -sitä saa mitä tilaa - joten nämä vanhuksetkin eivät ole olleet pulmusia ei ainakaan voimissaan ollessa. Olisi siis parenpi olla kommentoimatta tietämättä taustoja. Mutta kuitenkin kaikesta huolimatta menen tänään katsomassa mummia.
- kuti kuti kut
tulee sakkoja tai linnaa...
Ihmistä saa ensin ryöstää ei "hoidosta" ulosmitata omaisuuden ja eläkkeen.
kun on kuiviin pumpattu voi käydä sen verran että saa sen eläkkeen.
Tai vaipottaa muovi vaipoilla että saa sen viimeisen tulehduksen tai
Toivoa sitä vanhuksen parasta ystävää Keuhkokuumeta kuten asian on TV ilmaisut eräs lääkäri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001723- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4381104- 1701023
- 58811
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51708
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671