Miksi mover ???

Puolustelet somalia joka raiskaa suomalaisen perheentytön ???
Sinun jutuistasi saa sen käsityksen, ettei se nyt niin paha asia ole ollenkaan.
Minun mielestäni sellainen somppu tulisi heti laittaa koneeseen somaliaa kohti ja ikuinen porttikielto suomeen.
Millainen on sellainen ihminen, joka näitä hyyssää ???
Onko hän esim. oikeutettu valvomaan yleistä keskustelukanavaa ???
Maahanmuuttavien loiseläjien tekemät rikokset tulee olla puhdas nolla.
Muussatapauksessa koneeseen vaan ja pois ikuisesti täältä.

Perusteluiksi ei käy, että tekeehän suomalaisetkin rikoksia täällä.
Tämä on meidän kotimme ja tänne ei tarvitse ottaa yhtään lisää rikollisia.
30452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

montaa asiaa yht äkkiä,ei sen älyllinen kapasiteetti riitää vastaamaan !!

Äänestä

- puolustan ihmisoikeuksia.

Jokaisen, joka suhteeni väittää jotain muuta, tulee se näyttää.

Täysin oma keksimäsi on väite, että puolustaisin jotain rikosta - vieläpä sen perusteella, että sen on tehnyt myös joku toinenkin.

Toivon, että mietit hiljaa, mitä sanoit ja vedät oikeat johtopäätökset - mikä tällä palstalla tosin ei ole aivan tavallista.

Äänestä
  • Kuuluuko ns. "ihmisoikeuksiin" somaleilla, suomalaisten raiskaaminen ?

    Mistä tuollaisia "ihmisoikeuksia" oikein saa ?

    Äänestä

  • Omituista kirjoitti:

    Kuuluuko ns. "ihmisoikeuksiin" somaleilla, suomalaisten raiskaaminen ?

    JOKAISELLA ihmisellä on ihmisoikeudet. Myös rikollisilla. Ymmärrätkö ihmisoikeudet oikeutena tehdä rikoksia?

    Äänestä

  • Puolustat ihmisoikeuksia, muttet tervettä järkeä?

    Valtio maksaa pakolaisille, asunnot, ruuat ja laskut. Toiveena on että nämä sankarit palaavat kotimaahansa levottumuuksien päätyttyä tai he sulautuvat tähän yhteiskuntaan ja kehittävät sitä kantaväestön kanssa positiiviseen suuntaan.

    Mutta suurin osa näistä elää valtion rahoilla, kehittämättä yhteiskuntaa suuntaan tai toiseen. He saavat lapsia, jotka oppivat aikuisilta, että valtio maksaa kaiken, eikä mitään tarvitse tehdä.

    Nuorilla miehillä (miksei naisillakin, mutta heitä ei mediassa paljoa näy) sopeutumattomuus ongelmat johtavat häiriö käyttäytymiseen, kuten varkauksiin ja raiskauksiin. Nämä leimaa koko ryhmää muun kansan silmissä. Meininki varsinkin pääkaupunkiseudulla on alkanut menemään siihen suuntaan, että koko kulttuuri pakko mukautetaan tuotuihin kulttuureihin. Niin että jos on tullut muusta maasta, rangaistukset ovat lievemmät ja jopa kolmannella raiskaus kerralla vedotaan "ymmärrättömyyteen" ja "kulttuuri eroihin". Suomalainen mies tekee kerran rikoksen, hän pääsee ensimmäisellä kieroksella hieman vähemmällä, mutta toinen virhe, olipa mikä tahansa, johtaa koko potin istumiseen.

    Jos kantasuomalaisen rikollisen pystytäisiin lähettämään "kotimaahansa" hänet lähetettäisiin, alueen tilanteeseen katsomatta ja se olisi täysin hyväksyttävää, mutta pakolaista ei lähetetä oli kotimaansa tilanne kuinka hyvä tai huono tai sitten kuinka sopeutumaton yksilö tahansa.

    Ja tämä on sitä mitä sinä puolutat Mover. Epätasarvoa kantaväestön ja pakolaisten välillä.

    Äänestä

  • Omituista kirjoitti:

    Kuuluuko ns. "ihmisoikeuksiin" somaleilla, suomalaisten raiskaaminen ?

    Mistä tuollaisia "ihmisoikeuksia" oikein saa ?

    Missä olen väittänyt, että ihmisoikeuksiiin kuuluisi kenelläkään raiskaaminen?

    On aika ihmeellistä, että vaikka ihan sormella osoittaa ensin mielestäni aivan päivänselvän asian, niin ikään kuin sitä ei olisi luettu - ja kaiken kukkuraksi sama kysymys tule vielä eri muodossa... !!!!

    Tämä ei ole keskustelua, että heitellään perusteettomia syytteitä kuin pajazzosta.

    Äänestä

  • Taatero ZZ kirjoitti:

    Puolustat ihmisoikeuksia, muttet tervettä järkeä?

    Valtio maksaa pakolaisille, asunnot, ruuat ja laskut. Toiveena on että nämä sankarit palaavat kotimaahansa levottumuuksien päätyttyä tai he sulautuvat tähän yhteiskuntaan ja kehittävät sitä kantaväestön kanssa positiiviseen suuntaan.

    Mutta suurin osa näistä elää valtion rahoilla, kehittämättä yhteiskuntaa suuntaan tai toiseen. He saavat lapsia, jotka oppivat aikuisilta, että valtio maksaa kaiken, eikä mitään tarvitse tehdä.

    Nuorilla miehillä (miksei naisillakin, mutta heitä ei mediassa paljoa näy) sopeutumattomuus ongelmat johtavat häiriö käyttäytymiseen, kuten varkauksiin ja raiskauksiin. Nämä leimaa koko ryhmää muun kansan silmissä. Meininki varsinkin pääkaupunkiseudulla on alkanut menemään siihen suuntaan, että koko kulttuuri pakko mukautetaan tuotuihin kulttuureihin. Niin että jos on tullut muusta maasta, rangaistukset ovat lievemmät ja jopa kolmannella raiskaus kerralla vedotaan "ymmärrättömyyteen" ja "kulttuuri eroihin". Suomalainen mies tekee kerran rikoksen, hän pääsee ensimmäisellä kieroksella hieman vähemmällä, mutta toinen virhe, olipa mikä tahansa, johtaa koko potin istumiseen.

    Jos kantasuomalaisen rikollisen pystytäisiin lähettämään "kotimaahansa" hänet lähetettäisiin, alueen tilanteeseen katsomatta ja se olisi täysin hyväksyttävää, mutta pakolaista ei lähetetä oli kotimaansa tilanne kuinka hyvä tai huono tai sitten kuinka sopeutumaton yksilö tahansa.

    Ja tämä on sitä mitä sinä puolutat Mover. Epätasarvoa kantaväestön ja pakolaisten välillä.

    Minua syytettiin raiskaajien puolustamisesta. Roskaa.

    Ja eivätkö, hyvä Taatero, ihmisoikeudet ole tervettä järkeä!!!!!

    Maahanmuuttokeskustelu taas on maahanmuuttokeskustelua - suomalaisen "hyysärihallinnon" mahdolliset virheet eivät kuulu suomalaisiin rasistisiin ilmiöihin muutoin, kun että niitä, tyystin laittomuuden hyväksyen, täällä laitetaan sen syyksi!!! Jos olet kunnon kansalainen, niin menet keskustelemaan maahanmuuton parantamisesta Kehitysmaat palstalle, etkä täällä piehtaroi somaliraiskaajan kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Möveri hyvä pohdin vain miksi mamu raiskaa ja miksi sinä puolustat häntä. Ihmisoikeuksissa on tervettä järkeä, mutta pelkästään niitä yhdeltä kantilta katsominen ja sen mukaan tulkkaaminen, ei taas ole.

    Onko tullut mieleen, ettei kaikki kommenttiesi miinustajat ole "suomalaisia juntti rasisteja"?

    1001. kerta kun se täällä sanotaan. Rasismi ei synny tyhjästä allahin luomana. Se syntyy syyn ja seurauksen kautta.

    Esimerkki -> Somali sanoo lehdessä että ostimme just 12 hengen sohvan syyriasta = kansa hurraa ja taputtaa, verorahat hyötykäytössä. Vai?

    ps. muut täällä eivät edes fantasioissaan piehtaroi somaliraiskaajien kansssa.

    Missä minä puolustan raiskausta?

    Ei yhteiskunnalliset periaatteet ole näkökulmakysymyksiä. Ne ovat periaatteita, jotka johdetaan lainsäädäntöön. TÄHÄNKIN saat tuoda vasta-argumentin, mutta - taivaan vuohien tähden - tuo se ESIMERKKI.

    "Onko tullut mieleen, ettei kaikki kommenttiesi miinustajat ole "suomalaisia juntti rasisteja"?"

    Sinä et takulla ole noin tyhmä. Sen tiedän.

    Mutta mikä panee sinut keskustelupalstalla, jossa sen enempää valheista kuin totuuksistakaan ei makseta senttiäkään, puhumaan roskaa - tahallasi? Sitä en tiedä.

    Sillä kumpikin tiedämme, että nämä plussat ja miinukset mitä täällä jaetaan tulevat vähän samaan tapaan kuin äänet Egyptin vaaleissa.

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    - että rasistisuus on yksilön rikollinen valinta.

    Ja yksi kertakin yleensä ihmiselle viimeistään riittää tämän ymmärtämään.

    Mutta ne hellanteltut, jotka täällä rasistisuutta ymmärtävät, ovat vapaan yhteiskuntamme haitallinen sivuvaikutus.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - että rasistisuus on yksilön rikollinen valinta.

    Ja yksi kertakin yleensä ihmiselle viimeistään riittää tämän ymmärtämään.

    Mutta ne hellanteltut, jotka täällä rasistisuutta ymmärtävät, ovat vapaan yhteiskuntamme haitallinen sivuvaikutus.

    suoraan sydämmestäni ja vailla minkäänlaista halua vittuilla nimenomaan sinulle. SINÄ olet yhteiskuntamme haitallinen sivuvaikutus. Monet eivä edes ymmärrä kuinka haitallinen ennenkuin on jo liian myöhäistä. Juuri sinunkaltaistesi taivaanrannanmaalareiden takia tilanne on Euroopassa mikä on. Ja niin kauan, kuin kaltaistesi kettutyttöjen annetaan päättää asioista mikään ei muutu.

    Äänestäkää.

    Äänestä

  • tämän nyt kirjoitti:

    "Sivuvaikutus".

    Uusin lisä cv:een.

    Mutta sen sisältöä vain ei ole eritelty - ihan niin kuin muidenkin nimitysten suhteenkin.

    joka hyökkää netin pimennosta suomalaisia arvoja ja perinteitä vastaan.
    sivuvaikutus joka muukalaisten maahantuonnilla haluaa jakaa meitin pienituloisille opiskelijoille, vanhuksille kuuluvat varat somalien hyysämiseen .
    eipä ole ylpeilyn aihe eikä cveen lisä, vceen lisänä hourailusi kelpaavat.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - että rasistisuus on yksilön rikollinen valinta.

    Ja yksi kertakin yleensä ihmiselle viimeistään riittää tämän ymmärtämään.

    Mutta ne hellanteltut, jotka täällä rasistisuutta ymmärtävät, ovat vapaan yhteiskuntamme haitallinen sivuvaikutus.

    afrikkalaisista ovat teoriasi mukaan rikollisia , näillä kulmilla ei näköjään ole yhtään tellua joka rasismista jotain tietäisi tai ymmärtäisi.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Missä minä puolustan raiskausta?

    Ei yhteiskunnalliset periaatteet ole näkökulmakysymyksiä. Ne ovat periaatteita, jotka johdetaan lainsäädäntöön. TÄHÄNKIN saat tuoda vasta-argumentin, mutta - taivaan vuohien tähden - tuo se ESIMERKKI.

    "Onko tullut mieleen, ettei kaikki kommenttiesi miinustajat ole "suomalaisia juntti rasisteja"?"

    Sinä et takulla ole noin tyhmä. Sen tiedän.

    Mutta mikä panee sinut keskustelupalstalla, jossa sen enempää valheista kuin totuuksistakaan ei makseta senttiäkään, puhumaan roskaa - tahallasi? Sitä en tiedä.

    Sillä kumpikin tiedämme, että nämä plussat ja miinukset mitä täällä jaetaan tulevat vähän samaan tapaan kuin äänet Egyptin vaaleissa.

    "Sillä kumpikin tiedämme, että nämä plussat ja miinukset mitä täällä jaetaan tulevat vähän samaan tapaan kuin äänet Egyptin vaaleissa"

    Olipa rasistisesti sanottu.

    "Mutta mikä panee sinut keskustelupalstalla, jossa sen enempää valheista kuin totuuksistakaan ei makseta senttiäkään, puhumaan roskaa - tahallasi? Sitä en tiedä"

    Samaa voin kysyä sinulta. Mikä motivoi sinua heilumaan ja meuhkaamaan päivä toisensa jälkeen näillä palstoilla? Kenestäkään ei tule näiden väittelyiden jälkeen yhtään viisaampia ja kaikkia enemmänkin vituttaa. Käytökselläsi saatat jopa syventää kuilua rasistien ja hyysäreiden välillä. Tiedän että tämä ei ainakaan ole sinun tarkoitus.

    - EI HÖPÖTYSTÄ SIITÄ, MITÄ MEUHKAAMISENI AIHEUTTAA.

    Katso edellisen kommenttini vastine ja kommentoi sitä.

    Raistisesti sanottu, että Egyptin vaalit eivät olleet ihan sitä, mitä niiden tulokset kertoivat...?!! Oletko eri mieltä?

    Äänestä

  • tämän nyt kirjoitti:

    suoraan sydämmestäni ja vailla minkäänlaista halua vittuilla nimenomaan sinulle. SINÄ olet yhteiskuntamme haitallinen sivuvaikutus. Monet eivä edes ymmärrä kuinka haitallinen ennenkuin on jo liian myöhäistä. Juuri sinunkaltaistesi taivaanrannanmaalareiden takia tilanne on Euroopassa mikä on. Ja niin kauan, kuin kaltaistesi kettutyttöjen annetaan päättää asioista mikään ei muutu.

    Äänestäkää.

    ota rasismipalstalla kantaa rasistisuuteen, eikä maahanmuuttopolitiikkaan - jossa, minunkin mielestäni, on korjattavaa.

    Rasismi EI KOSKAAN ole ratkaisu.

    Äänestä

  • on ihmisoikeudet pitäisikö ihmisoikeuksia rajoittaa tai poistaa ?

    Äänestä

  • jokaisella ihmisellä kirjoitti:

    on ihmisoikeudet pitäisikö ihmisoikeuksia rajoittaa tai poistaa ?

    Mielestäni sitä edeltää kysymys: Voiko ihmisoikeuksia rajoittaa ilman, että niitä vielä kutsuttaisiin ihmisoikeuksiksi.

    Ja jos ihmisoikeudet haluttaisiin poistaa, niin - fine.

    Mikäs siinä. Ihmisoikeudet ovat vain yksi tapa järjestää yhteisön normit.

    Mutta onko se, loppujen lopuksi, kenenkään etu? Kenen etu on, että kunkin perusturvallisuus ei ole itsestään selvyys - vaan riippuvainen joistakin, välttämättä lainkaan yksilön tahdosta riippuvaisista asioista?

    Jos joskus hyväksytään esimerkiksi se, että muslimius on vaarallisena tuomittavaa, niin kuka sanoo, ettei huomenna kristinusko fobioida samoin perustein?

    Kysymys pohjimmiltaan, vain ja ainoastaan on siinä, luovutaanko siitä useimmille ihmisille kaikkein "pyhimmästä", omasta perusturvasta.

    Oletko sinä siitä valmis luopumaan?

    ja lait kuuluvat vain siihen kuuluville, ei turisteille ja muille seikkailijoille.

    OK?

    Äänestä

  • Yhteisön normit kirjoitti:

    ja lait kuuluvat vain siihen kuuluville, ei turisteille ja muille seikkailijoille.

    OK?

    Lait koskevat kaikkia niitä ihmisiä, joita valtakunnan maaperää kulloinkin tallaa - marginaalisin poikkeuksin diplomaattien kohdalla - sekä tietysti oleskeluluvalla maassa olevien, joiden kohdalla se on piirun tiukempi.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Lait koskevat kaikkia niitä ihmisiä, joita valtakunnan maaperää kulloinkin tallaa - marginaalisin poikkeuksin diplomaattien kohdalla - sekä tietysti oleskeluluvalla maassa olevien, joiden kohdalla se on piirun tiukempi.

    menee.

    Turistin tulee noudattaa esim. tieliikennelakia, mutta turha hänen on lakiin vedoten hakea toimeentuloturvaa tai kansaneläkettä.

    OK?

    Äänestä

  • väärin.. kirjoitti:

    menee.

    Turistin tulee noudattaa esim. tieliikennelakia, mutta turha hänen on lakiin vedoten hakea toimeentuloturvaa tai kansaneläkettä.

    OK?

    Mietinkin asiaa enempi täällä esillä olleen rikoslain kannalta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Missä olen väittänyt, että ihmisoikeuksiiin kuuluisi kenelläkään raiskaaminen?

    On aika ihmeellistä, että vaikka ihan sormella osoittaa ensin mielestäni aivan päivänselvän asian, niin ikään kuin sitä ei olisi luettu - ja kaiken kukkuraksi sama kysymys tule vielä eri muodossa... !!!!

    Tämä ei ole keskustelua, että heitellään perusteettomia syytteitä kuin pajazzosta.

    Meidän kulttuurissamme se on kielletty.
    Koska kaukomaista tulleet elävät edelleen omissa kulttuuriympyröissään ja maailmoissaan, syyllistytään raiskauksiin. He eivät tiedosta sitä, miten täällä pitää elää koska kaikki lähtee selkäytimestä. Siksikään he eivät sovellu Suomen asukkaiksi.

    Äänestä

  • liikaa mamuja kirjoitti:

    Tiedätkö, että somalikulttuurissa raiskaus on VÄHINTÄÄN yhtä paheksuttua kuin omassamme?

    Et voi kirjoittaa yhteiskunnallisella palstalla mutu-tuntumalla juttuja, joista et tiedä mitään.

    Ok?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - EI HÖPÖTYSTÄ SIITÄ, MITÄ MEUHKAAMISENI AIHEUTTAA.

    Katso edellisen kommenttini vastine ja kommentoi sitä.

    Raistisesti sanottu, että Egyptin vaalit eivät olleet ihan sitä, mitä niiden tulokset kertoivat...?!! Oletko eri mieltä?

    Jos yrittää edes näytellä ettei meuhkaa.

    Voisit vaihteeksi vastata meikäläisen kysymykseen suoraan, ilman kiertelyä ja ilman sitä sanojen tunkemista suuhun, ennen kuin vaadit turhia.

    Sitä paitsi tasa-arvoinen Demokratia ei koskaan tule toimimaan jossain lähi-idässä, eihän se toimi täälläkään. Tästä taas joku viherpiipertäjä saa herneen nenäänsä ja näin ollen olen automaattisesti rasisti.

    Koska täällä ei ole mahdollista kursivoida tekstiä, isolla kirjoittamisen olen ainoana keksinyt korostamaan sanoja. Se ei tarkoita sitä, että sillä tapetoitaisiin nämä sivut.

    Ole hyvä ja vastaa kommenttiini.

    Äänestä

  • - mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänelle annetaan lain yli oman käden oikeus.

    Vaikka tuossa ei edes niin ollut toimittu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Miksi puolustat ??? kirjoitti:

Puolustelet somalia joka raiskaa suomalaisen perheentytön ???
Sinun jutuistasi saa sen käsityksen, ettei se nyt niin paha asia ole ollenkaan.
Minun mielestäni sellainen somppu tulisi heti laittaa koneeseen somaliaa kohti ja ikuinen porttikielto suomeen.
Millainen on sellainen ihminen, joka näitä hyyssää ???
Onko hän esim. oikeutettu valvomaan yleistä keskustelukanavaa ???
Maahanmuuttavien loiseläjien tekemät rikokset tulee olla puhdas nolla.
Muussatapauksessa koneeseen vaan ja pois ikuisesti täältä.

Perusteluiksi ei käy, että tekeehän suomalaisetkin rikoksia täällä.
Tämä on meidän kotimme ja tänne ei tarvitse ottaa yhtään lisää rikollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu