Netistä hyötyä ja hupia koko perheelle?

Äiti42

Meillä on 9-vuotias poika ja hän pelaa paljon erilaisia pelejä sekä kotona että kaveriporukassa. Haluaisimme mieheni kanssa kannustaa poikaamme kayttämään tietokonetta ja nettiä monipuolisemmin, jotta tietokoneen käyttö ei olisi pelkkää pelaamista. Skypetämme säännöllisesti kauempana asuvien isovanhempien kanssa, mutta mitä muuta voisimme tehdä yhdessä perheenä?

10

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nettiviisas

      Meidän perheessä katseltiin eilen 4-vuotiaan pojan kanssa youtubesta NASA:n videoita. Poika kun on Barbapapa-kirjan luettuaan innostunut raketeista ja avaruudesta. Katapultteja meillä on myös rakenneltu youtuben videoiden ohjeistamana. Elikkä erilaisen viihteen ohella netistä löytyy varmasti tietoa ja esityksiä mistä kiinnostuksen kohteesta tahansa. Koululaisten kanssa voisi varmaan katsella netistä esim. läksyihin liittyvää aineistoa.

      Petri Yllö / DNA

      • Cruzan

        Yhdessä tekemistä voisi olla esimerkiksi maapallon tutkiminen Google Earthin avulla, siitä meillä ainakin pojat ovat pitäneet. Samoin vanhempi poika on pitänyt Wikipedian päivittämisestä, hänellä kun sattuu olemaan paljon tietoa muutamilta alueilta jotka Wikipediassa olivat huonosti esitetty. Edellä mainitut Nasan videot ovat olleet myös esillä, samoin kuin National Geographicin videot. YouTubesta olemme katselleet monasti hupivideoita yhdessä.

        Läksyihin haemme tietoa viikottain ja muutakin tietoa milloin mistäkin, esim. viimeksi haimme ohjeita iglun rakentamiseen; saas nähdä syntyykö sellainen vielä pihalle näillä lumilla :-)

        --
        Olli Haukkovaara


      • Cruzan kirjoitti:

        Yhdessä tekemistä voisi olla esimerkiksi maapallon tutkiminen Google Earthin avulla, siitä meillä ainakin pojat ovat pitäneet. Samoin vanhempi poika on pitänyt Wikipedian päivittämisestä, hänellä kun sattuu olemaan paljon tietoa muutamilta alueilta jotka Wikipediassa olivat huonosti esitetty. Edellä mainitut Nasan videot ovat olleet myös esillä, samoin kuin National Geographicin videot. YouTubesta olemme katselleet monasti hupivideoita yhdessä.

        Läksyihin haemme tietoa viikottain ja muutakin tietoa milloin mistäkin, esim. viimeksi haimme ohjeita iglun rakentamiseen; saas nähdä syntyykö sellainen vielä pihalle näillä lumilla :-)

        --
        Olli Haukkovaara

        Kohan poika vielä kasvaa, niin hänelle kannattaa opettaa enemmän tietokoneen käytöstä ja sen päivittämisestä. Myös netin vaaroista kannattaa kertoa.


      • lohityyne
        vapunen kirjoitti:

        Kohan poika vielä kasvaa, niin hänelle kannattaa opettaa enemmän tietokoneen käytöstä ja sen päivittämisestä. Myös netin vaaroista kannattaa kertoa.

        paljon yhteisöjä. Ensin voi aloittaa jostain ihan ohjelmoinnin perusteista ja sitten vaikka siirtyä tekemään jotain simppeliä peliä yhdessä.

        Erilaisten kodin vekottimien sielunelämästä löytyy sivustoja ja miten se Hooverin tyhmä vedettävä imuri muutetaan robotti-imuriksi.

        Porukalla voidaan tehdä ruokaa ja netistä hakea joku ohje, jota ei ainakaan isi vielä osaa.

        Ilmaisia kursseja löytyy kitaratunneista kieliin.

        Sitä kannattaa painottaa lapsille, että netin anonyymiys tuo mukanaan myös kaikki mahdolliset lieveilmiöt.

        Heti ollaan haistattelemassa ja aukomassa päätä, kun sen voi anonyymisti tehdä. Voidaan sanoa todella ilkeästikin ja sitä ei ainakaan pienimmät välttämättä ymmärrä. Habbo-hotellin tunnnukset kun annat vieraalle, niin seuraavana päivänä oli kaikki tavarat varastettu. World of Warcraftissa avulias henkilö vei rahat ja tavarat.

        Jos tuntuu siltä ettei ekaluokkalaiselle tarvitse vielä mistään pedofiileistä puhua, niin mieluummin itse silti kertoo kun että se karkkisetä näyttää.


    • Turvallinen Netty

      Pakko tuoda yks näkökulma tähän eli lapsukaisten ei ole syytä istuskella pelkästään tietokoneen ääressä vaan ulos leikkimään ja etsimään reaalimaailman elämyksiä ja kavereita.

      9-vuotias ei vielä tarvitse muuta opastusta kuin opettaa käyttämään hakukonetta. Pointti on tässä vaan se, että jos poikaa kiinnostaa esim. urheilu tai tiede tai mikähyvänsä niin opettaa poikaa etsimään tietoa. Ja suodatusasetukset "kaakkoon" ettei hyvi silmille mitään järkyttävää.

    • nettiviisas

      Hienoa, että mietit poikasi netinkäyttötapoja ja haluat opastaa häntä fiksuun netin käyttöön. Kuten sinulle tulleista kivoista vastauksista voi päätellä, netissä voi tehdä paljon hauskaa ja hyödyllistä. Viihtyminen netissä on täysin ok, mutta toki koko elämän ei ole hyvä olla pelkkää pelaamista.

      On hyvä, jos juttelette yhdessä siitä, mitä perheen muut jäsenet tekevät netissä ja mihin kaikkeen poikasi voi tietokonetta hyödyntää. Kuten Turvallinen Nettykin toteaa myös muita harrastuksia kuin pelaaminen tai nettailu on hyvä olla.

      Kannustan tekemään teidän perheen netin käytön pelisäännöt, joissa voi määritellä esim. päivittäisen tai viikottaisen ajan pelaamiselle ja muulle käytölle. Säännöissä on hyvä myös sopia siitä, millaisille sivuille poikasi saa kirjautua (esim Habbo Hotel tms.), saako hän osallistua kilpailuihin netissä, että kiusaaminen netissä on kielletty ja mitä pitää tehdä, jos törmää netissä johonkin ikävään.

      Kannattaa tutustua www.tietoturvakoulu.fi-sivuston Vanhemmille-osiosta löytyviin materiaaleihin. Myös Mannereheimin Lastensuojeluliiton sivuilta löytyy paljon hyvää asiaa lasten vanhemmille nettikasvatuksesta.

      Heli Alanko, Viestintävirasto
      Viestintävirasto koordinoi Tietoturvapäivä-hanketta, joka edistää turvallista ja fiksua netin käyttöä

      • Kommetti "nettiviisaan" esimerkkiin: Habbo Hotelli on yli 13 vuotiaille... Sinne ei pääse rekisteröitymään jos on 9 vuotias.


      • nettiviisas
        vapunen kirjoitti:

        Kommetti "nettiviisaan" esimerkkiin: Habbo Hotelli on yli 13 vuotiaille... Sinne ei pääse rekisteröitymään jos on 9 vuotias.

        Kiitos Vapunen huomatuksesta! Huomasin vasta itsekin puutteelisen ilmaisuni tuossa kohdassa. Tarkoitukseni oli sanoa, että sosiaalisen median palvelujen kohdalla vanhemmat voisivat nimenomaan kertoa, että tietyille sivustoille ei voi kirjautua ikärajojen takia. Tämä koskee mm. Habboa, IRC-Galleriaa ja Facebookia. Sittenkin kun lapsi on riittävän vanha ja haluaa liittyä sosiaalisen median palveluhin, on se hyvä tehdä yhdessä vanhempien kanssa. Rekisteröitymishetkellä voidaan jutella tarkemmin siitä, mitä tietoja palveluun annetaan yms.

        Heli Alanko, Viestintävirasto
        Viestintävirasto koordinoi Tietoturvapäivä-hanketta, joka edistää turvallista ja fiksua netin käyttöä


    • asadfggtyj
    • nettiviisas

      Hienoa ”Äiti42”, että mietit poikasi tapoja käyttää nettiä ja haluat opastaa häntä liikkumaan fiksusti netissä. Mediankäyttö on perheen yhteinen asia.

      Pelit ovat hauskaa ja sosiaalista ajanvietettä. Ne myös kehittävät monia hyödyllisiä taitoja (kuten kielitaitoa ja ongelmanratkaisukykyä). Myös opetukselliset pelit voivat olla kätevä tapa hyödyntää lapsen jo olemassa olevaa kiinnostusta ja motivoida häntä oppimaan. Median parissa vietetyn ajan olisi hyvä olla tasapainossa muun arjen puuhailun kanssa, sillä myös ystävien kanssa puuhailu, harrastukset, ulkoilu ja leikki ovat tärkeä osa arkea. Perheen yhteinen aika on lapselle tärkeää.

      Kotona mediakasvatusta voi toteuttaa monipuolisesti. Mediasisällöistä keskusteleminen on tehokas tapa opettaa lapselle turvallista ja vastuullista netin käyttöä. Ei tarvitse itse olla mediataituri, vaan tärkeintä on olla läsnä ja käytettävissä, jos lapsi tarvitsee tukea. Yksi tapa olla selvillä lapsen mediankäytöstä on sijoittaa tietokone perheen yhteiseen tilaan. Vanhempana on hyvä myös olla kiinnostunut lapsen mediankäytöstä, kysellä ja oppia tätä kautta paljon. Netissä voi opetella liikkumaan ensin yhdessä surffailemalla ja etsimällä lapselle sopivia sivustoja.

      Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainnetin (www.mll.fi/vanhempainnetti) sivustolla on tarjolla vinkkejä perheiden mediankäytön pelisäännöille (Huomaathan kyseisen linkin aukaistessasi myös sivun oikeassa laidassa olevat perheen yhteiset sopimukset: ”Median hallinnan muistilista”, ”Minä ja Internet”-sopimus lapselle, sekä ”Minä ja lapseni Internetin käyttö”-sopimus):

      http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/lapset_ja_media/pelisaannot_median_kaytolle/

      Lapsi tarvitsee pelisääntöjä, jotta hän voi käyttää tietokonetta turvallisesti. Sovitut rajat on hyvä perustella lapselle selkeästi. Sääntöjä laadittaessa on myös tärkeää ottaa huomioon lapsen ikä ja kiinnostuksen kohteet. Vanhempana hyötyy tutustumalla lapsen tapoihin käyttää tietokonetta, niin kuin ”Äiti42” olet tehnytkin. Tiedon avulla on helpompaa laatia pelisääntöjä.

      Ohessa myös linkki Mediakasvatuksen työkirjaan, jossa on hyviä vinkkejä koko perheen yhteiseen mediankäyttöön ja mediataitojen opetteluun:

      http://mll-fi-bin.directo.fi/@Bin/90850e557a4b2e3e3e6b0fac43d587d9/1297948827/application/pdf/11644135/JKK_MediaTK_pieni.pdf

      Toivotan teille ja kaikille muillekin perheen yhteisiä, monipuolisia mediahetkiä!

      Laura Määttä
      Mannerheimin Lastensuojeluliitto on mukana Tietoturvapäivä -kampanjassa, joka edistää turvallista ja fiksua netin käyttöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      237
      4185
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      113
      2643
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2392
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1436
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      946
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe