Hallitus on töpeksinyt pahasti, pahasti, pahasti....

Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2009 joulukuussa työllisiä oli 86 000 vähemmän kuin edellisvuoden joulukuussa.
Työttömien määrä lisääntyi 44 000:lla ja työttömyysaste kasvoi 1,8 prosenttiyksikköä vuodentakaisesta. Työvoiman ulkopuolella oli joulukuussa 62 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Vuoden 2009 työttömyysasteen vuosikeskiarvo oli 8,2 prosenttia, lähes kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuoden 2008 työttömyysaste, joka oli 6,4 prosenttiyksikköä.

Mitä hallitus lupasi äänestäjille vaalien jälkeen?

Hallitus lupasi:
- 80.000 - 100.000 uutta työpaikkaa
- työllisyysaste nousee 72 %:iin
- vahvaa yrittäjyyttä (ei konkurssiaaltoa ja tuotannon siirtoa ulkomaille)
- työttömyyden panamista kestävästi 5 %:n alle
- ylijäämää noin 1 % bruttokansantuotteesta (ei alijäämää, joka oli vuonna 2009 jo 5 %)

Ulkomaan velkaa hallitus on ottanut runsain mitoin lisää. Ulkomaan velkaa on tällä hetkellä jo 75 miljardia euroa ja lisää tulee tänä vuonna 8 miljardia euroa. Mihin miljardit ovat menneet, kun samaan aikaan Suomeen on saatu uurkurjalisto ja leipäjnot pidentyneet entisestään. Kirkko on paljon enemmän huolissaan suomalaisista köyhistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle jätetyistä kuin hallitus.

Hallitus sai hyvät lähtökohdat. Elvytyshallitusten jäljiltä talous oli kunnossa ja ulkomaan velkaa piti ryhtyä vähentämään. Mutta kuinkas kävikään. Optimiset odotukset hautautuivat hyvin pian - globaalin laman iskiessä Suomeen täysillä. Valtiovarainministeri kertoili bkt-satuja.... Suomessa on niin hyvä tilanne, ettei lama tule Suomeen ollenkaan... Lamaan ei varauduttu millään. Hallitusohjelmaa ei tarkistettu laman edellyttämällä tavalla ja niin lama iski ja iskee yhä...

Hallitus on kuitenkin huolehtinut omista intressiryhmistään. Laman aikana ei 3 miljardin euron maataloustukiaisia tarkistettu - enemmän tarveharkintaisiksi.
Laman aikana ei yritysten miljarditukiaisia tarkistettu - enemmän tarveharkintaisiksi ja sitoviksi, jotta työllistämisvaikutus ja tuotannon pysyminen Suomessa olisi ollut edellytys.

Laman aikana hallitus jatkoi entisen lamahallituksen (Esko Ahon) rikkaita suosivaa veropolitiikkaa:
- osinkotulojen nollaveroja tai noin 20 %:n verotusta ei korotettu
- pääomatulojen tasaveroa (28 %) ei korotettu - joten rikkaat voivat muuntaa ansiotulonsa pääomatuloksi
- työnantajien kela-maksut poistettiin ja näin saatiin 1,1 miljardin euron lovi sosiaaliturvaan

Suomessa on EU-maiden heikoimpiin kuuluva ostovoima johtuen pienistä palkoista, suurista veroista (progressiivinen verotus palkkatuloista, eläkkeistä ja sosiaalietuuksista) ja suurista asumiskustannuksista.
Suomessa on 700.000 köyhyysrajan alapuolella olevaa, joilla ei ole ostovoimaa, joten kotimarkkinat eivät ole laman aikana vetäneet ja työttömyys on kasvanut.

Suomessa on 201 verotukea, joiden yhteismäärä on 17,6 miljardia euroa. Verotuet kohdistuvat hyvätuloisille, köyhillä kun ei ole verotettavia tuloja eikä siis verotukia.

Epäoikeudenmukainen verotus, jossa veronkannon kriteerinä ei ole veronmaksukyky, on aiheuttanut Suomeen voimakkaan eriarvoisuuden kasvun. Köyhät on jätetty ongelmineen yksin.
Tilastojen mukaan huono-osaisuus periytyy köyhien lapsille sukupolvesta toiseen. Köyhien perheiden lapsilla ei ole mahdollisuutta kouluttautua eikä saada kouluttamattomana työtä.
THL:n tutkimuksen mukaan kouluttamattomuuden ongelma on paljon luultua syvempi.
Vuonna 198 syntyneistä nuorista oli 21-vuotiaina yhä peruskoulun varassa noin 10.000 eli joka kuudes.
Tilastojen mukaan heistä 4.000 kärsi mielenterveysongelmista. Vuonna 1987 syntyneiden ikäluokkaan kuuluvista joka viides oli saanut 21-vuotiaaksi vartuttuaan hoitoa mielenterveyden ongelmiin.

Onko Suomella varaa jättää joka kuudes nuori vaille ammattiin johtavaa koulutusta - syrjäytymään työelämästä?

Lupasiko kokoomus vaalipuheissaan "mahdollisuuksien tasa-arvoa" myös näille kymmenille tuhansille nuorille jotka syrjäytyvät yhteiskunnasta kouluttamattomuuden vuoksi?
Päähallituspuolueena kokoomus leikkasi juuri näiden mielenterveysongelmaisten toimeentulotukea, jotka eivät pääse töihin eivätkä koulutukseen...
6227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä hallitus ja sen hallintoalat ovat kyllä töpeksineet aivan uskomattoman lahjakkaasti - ei kyllä tarvitse ihmetellä miksi Perussuomalaisten kannatus nousee. Tuntuu että tällä hallituksella on oikea Midaksen kosketus - kaikki mihin puuttuvat, muuttuu paskaksi. Tässä joitakin asioita:
-jätevesiasetus
-sikainfluenssarokotukset
-95E10-bensiinin käyttöönotto nopealla aikataululla
-maahanmuuttopolitiikka perheenyhdistämisineen
-energiaverotus
-Irlannin ja Kreikan tukipaketit

Toivottavasti tämän hallituksen tampioita ei tarvitse nähdä enää hallituksessa - tuntuu kyllä että tämä on turha toive kävi vaaleissa kuinka tahansa.

Äänestä

Silläkö se sitten selviää.
Vähän ihmeellisiä käsityksiä vasemmistolla.
Nuoret opettaa työtekoon eikä paasata siihen kuinka ihanaa olla työttömänä.

SAK voitaisiin lopettaa tarpeettomana. Sitä myötä Ay pankkiiri pukuiset myös oikeaan työhön.
Taas mm Finnairilta lähtee puolensataa ihmistä, kun Ay punikit niin asian ajoi.

Äänestä
  • Mitähän Suomen presidentin vaaliraha kuuluu siihen, että hallitus on huonosti hoitanut kansantaloutta ottanut ulkomailta mahtavan velan, antanut PIIGS-maille avoimen velkatakuupiikin, saanut Suomeen luokkayhteiskunnan.

    Suomessa jää peruskoulun varaan tuhansia nuoria vuosittain. Näiden kouluttamattomien nuorten työnsaatimahdollisuudet ovat huonot ja mielenterveysongelmat suuret, mikä ei näytä huolestuttavan kokoomuslaista opetusministeriä. Myös köyhien perheiden ja yksinhuoltajaperheiden lapsille pitää mahdollistaa ammattikoulu tai ainakin lukiotasoinen koulutus. Nyt niin ei tapahdu. Köyhien lapset jäävät peruskoulun varaan.

    Finnairin miljoonatuloinen johtaja päätti ottaa ulkomaista halpatyövoimaa suomalaisten stuerttien ja lentoemäntien tilalle. Tähän lentoemännät eivät suostuneet ja jäivät lakkoon. Toistaiseksi ulkomaista halpatyövoimaa ei lentoemäntien tilalle voi palkata.

    Finnair ulkoisti yksityisille firmoille matkalaukkutyöt, ja siitä johtuivat lakot. Valtionomistajavastuu-ministeri Häkämies ei ole osannut tehdä yhtään mitään yhdessäkään valtion omistamassa tai osa-omisteisessa yhtiössä - ei ole osannut tai halunnut tehdä yhtään mitään sen enempää kuin työministeri Sinnemäkikään.

    Finnair sanoo irti teknisen puolen työntekijöitä, koska uudet koneet eivät tarvitse niin paljon huoltotyötä kuin vanhat.

    Järjestäytyneet Finnairin työntekijät ovat ponnistelleet saadakseen pidettyä edes ne edut, joista on aikaisemmin sovittu. Työntekijöiden etuja nykyinen Finnairin johto on halunnut heikentää, heikentää, heikentää monin eri tavoin. Mutta Finnairin johtajien palkkiot ovat samaan aikaan nousseet, nousseet, nousseet...

    Äänestä

  • Mieti vähän kirjoitti:

    Mitähän Suomen presidentin vaaliraha kuuluu siihen, että hallitus on huonosti hoitanut kansantaloutta ottanut ulkomailta mahtavan velan, antanut PIIGS-maille avoimen velkatakuupiikin, saanut Suomeen luokkayhteiskunnan.

    Suomessa jää peruskoulun varaan tuhansia nuoria vuosittain. Näiden kouluttamattomien nuorten työnsaatimahdollisuudet ovat huonot ja mielenterveysongelmat suuret, mikä ei näytä huolestuttavan kokoomuslaista opetusministeriä. Myös köyhien perheiden ja yksinhuoltajaperheiden lapsille pitää mahdollistaa ammattikoulu tai ainakin lukiotasoinen koulutus. Nyt niin ei tapahdu. Köyhien lapset jäävät peruskoulun varaan.

    Finnairin miljoonatuloinen johtaja päätti ottaa ulkomaista halpatyövoimaa suomalaisten stuerttien ja lentoemäntien tilalle. Tähän lentoemännät eivät suostuneet ja jäivät lakkoon. Toistaiseksi ulkomaista halpatyövoimaa ei lentoemäntien tilalle voi palkata.

    Finnair ulkoisti yksityisille firmoille matkalaukkutyöt, ja siitä johtuivat lakot. Valtionomistajavastuu-ministeri Häkämies ei ole osannut tehdä yhtään mitään yhdessäkään valtion omistamassa tai osa-omisteisessa yhtiössä - ei ole osannut tai halunnut tehdä yhtään mitään sen enempää kuin työministeri Sinnemäkikään.

    Finnair sanoo irti teknisen puolen työntekijöitä, koska uudet koneet eivät tarvitse niin paljon huoltotyötä kuin vanhat.

    Järjestäytyneet Finnairin työntekijät ovat ponnistelleet saadakseen pidettyä edes ne edut, joista on aikaisemmin sovittu. Työntekijöiden etuja nykyinen Finnairin johto on halunnut heikentää, heikentää, heikentää monin eri tavoin. Mutta Finnairin johtajien palkkiot ovat samaan aikaan nousseet, nousseet, nousseet...

    Finnair palkkaa sittenkin korealaisia lentoemäntiä

    Lentoyhtiö Finnairin uudelle Soulin-reitille saadaan sittenkin korealaista matkustamohenkilökuntaa. Yhtiö kertoi tänään, että 13 korealaisen työsopimuksia koskeneet väärinkäsitykset on selvitetty.

    Päivää aiemmin Finnair kertoi rekrytoinnin menneen kiville, ja korealaisten piti olla saman tien lähdössä kotiin.

    Soppaa hämmensi myös Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY, joka poikkeuksellisen kovasanaisessa tiedotteessa sanoi Finnairin houkutelleen korealaiset Suomeen katteettomilla lupauksilla. Heille oli liiton mukaan luvattu enemmän palkkaa ja paremmat työehdot kuin oli tarjolla.

    (MTV3 uutiset 2008)

    Äänestä

  • Valtionyhtiö mallina kirjoitti:

    Finnairin johtajan, Mika Vehviläinen, vuosipalkka on 550 000 euroa ja eläkeikä 63 vuotta.
    Montakohan ulkomaista lentoemäntää pitää palkata suomalaisten tilalle tai montako työntekijää irtisanoa, että saadaan Mika Vehviläinen palkattua irtisanomaan ja heikentämään Finnairin työntekijöiden työehtoja.

    Taitaa Vehviläinen ottaa 150 lentoemännän tai teknikon palkan verran kuukaudessa.
    Kaipa työpanoksensa on sitten 150 koulutetun ammatti-ihmisen työpanoksen veroinen?

    Mikähän lienee Finnairin johtajan ylisuuri eläke? Kuinka monen lentoemännän ja kuinka monen teknikon kuukausipalkan veroinen?

    Äänestä

500e

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vastuutonta kirjoitti:

Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2009 joulukuussa työllisiä oli 86 000 vähemmän kuin edellisvuoden joulukuussa.
Työttömien määrä lisääntyi 44 000:lla ja työttömyysaste kasvoi 1,8 prosenttiyksikköä vuodentakaisesta. Työvoiman ulkopuolella oli joulukuussa 62 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Vuoden 2009 työttömyysasteen vuosikeskiarvo oli 8,2 prosenttia, lähes kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuoden 2008 työttömyysaste, joka oli 6,4 prosenttiyksikköä.

Mitä hallitus lupasi äänestäjille vaalien jälkeen?

Hallitus lupasi:
- 80.000 - 100.000 uutta työpaikkaa
- työllisyysaste nousee 72 %:iin
- vahvaa yrittäjyyttä (ei konkurssiaaltoa ja tuotannon siirtoa ulkomaille)
- työttömyyden panamista kestävästi 5 %:n alle
- ylijäämää noin 1 % bruttokansantuotteesta (ei alijäämää, joka oli vuonna 2009 jo 5 %)

Ulkomaan velkaa hallitus on ottanut runsain mitoin lisää. Ulkomaan velkaa on tällä hetkellä jo 75 miljardia euroa ja lisää tulee tänä vuonna 8 miljardia euroa. Mihin miljardit ovat menneet, kun samaan aikaan Suomeen on saatu uurkurjalisto ja leipäjnot pidentyneet entisestään. Kirkko on paljon enemmän huolissaan suomalaisista köyhistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle jätetyistä kuin hallitus.

Hallitus sai hyvät lähtökohdat. Elvytyshallitusten jäljiltä talous oli kunnossa ja ulkomaan velkaa piti ryhtyä vähentämään. Mutta kuinkas kävikään. Optimiset odotukset hautautuivat hyvin pian - globaalin laman iskiessä Suomeen täysillä. Valtiovarainministeri kertoili bkt-satuja.... Suomessa on niin hyvä tilanne, ettei lama tule Suomeen ollenkaan... Lamaan ei varauduttu millään. Hallitusohjelmaa ei tarkistettu laman edellyttämällä tavalla ja niin lama iski ja iskee yhä...

Hallitus on kuitenkin huolehtinut omista intressiryhmistään. Laman aikana ei 3 miljardin euron maataloustukiaisia tarkistettu - enemmän tarveharkintaisiksi.
Laman aikana ei yritysten miljarditukiaisia tarkistettu - enemmän tarveharkintaisiksi ja sitoviksi, jotta työllistämisvaikutus ja tuotannon pysyminen Suomessa olisi ollut edellytys.

Laman aikana hallitus jatkoi entisen lamahallituksen (Esko Ahon) rikkaita suosivaa veropolitiikkaa:
- osinkotulojen nollaveroja tai noin 20 %:n verotusta ei korotettu
- pääomatulojen tasaveroa (28 %) ei korotettu - joten rikkaat voivat muuntaa ansiotulonsa pääomatuloksi
- työnantajien kela-maksut poistettiin ja näin saatiin 1,1 miljardin euron lovi sosiaaliturvaan

Suomessa on EU-maiden heikoimpiin kuuluva ostovoima johtuen pienistä palkoista, suurista veroista (progressiivinen verotus palkkatuloista, eläkkeistä ja sosiaalietuuksista) ja suurista asumiskustannuksista.
Suomessa on 700.000 köyhyysrajan alapuolella olevaa, joilla ei ole ostovoimaa, joten kotimarkkinat eivät ole laman aikana vetäneet ja työttömyys on kasvanut.

Suomessa on 201 verotukea, joiden yhteismäärä on 17,6 miljardia euroa. Verotuet kohdistuvat hyvätuloisille, köyhillä kun ei ole verotettavia tuloja eikä siis verotukia.

Epäoikeudenmukainen verotus, jossa veronkannon kriteerinä ei ole veronmaksukyky, on aiheuttanut Suomeen voimakkaan eriarvoisuuden kasvun. Köyhät on jätetty ongelmineen yksin.
Tilastojen mukaan huono-osaisuus periytyy köyhien lapsille sukupolvesta toiseen. Köyhien perheiden lapsilla ei ole mahdollisuutta kouluttautua eikä saada kouluttamattomana työtä.
THL:n tutkimuksen mukaan kouluttamattomuuden ongelma on paljon luultua syvempi.
Vuonna 198 syntyneistä nuorista oli 21-vuotiaina yhä peruskoulun varassa noin 10.000 eli joka kuudes.
Tilastojen mukaan heistä 4.000 kärsi mielenterveysongelmista. Vuonna 1987 syntyneiden ikäluokkaan kuuluvista joka viides oli saanut 21-vuotiaaksi vartuttuaan hoitoa mielenterveyden ongelmiin.

Onko Suomella varaa jättää joka kuudes nuori vaille ammattiin johtavaa koulutusta - syrjäytymään työelämästä?

Lupasiko kokoomus vaalipuheissaan "mahdollisuuksien tasa-arvoa" myös näille kymmenille tuhansille nuorille jotka syrjäytyvät yhteiskunnasta kouluttamattomuuden vuoksi?
Päähallituspuolueena kokoomus leikkasi juuri näiden mielenterveysongelmaisten toimeentulotukea, jotka eivät pääse töihin eivätkä koulutukseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu