Ahneen

ahneella on paskaanen loppu. Olipa kerrranki lehdistö asialla ja tänään Ilkas kerrottiin että pöntisellä ei ole oikeuksia vihtori-paitaan eikä raitaan. Merkkisuoja sensijaan on tuollaaseen 10 senttiä leviään merkkiin. Pitäköön sen, mutta ei enempää.

Nyt sais joku vielä selvittää sen, että pari vuotta sitte kylän pojat teetti paitoja vanhalla lapuan liikkeen karhu-logolla, mutta pöntinen uhkaili niin, että poikien piti lopettaa. Ei voi olla merkkisuojaa logoon vuodelta 1929!

Museonpitäjä vaihtoon ja äkkiä!
521965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Kovin on ristiriiras puheet ja teot omanerun tavoittelusta Pöndellä.
Muistaakseni tällä IKL:n Järviharjulla ole oikeuret karhulogoon. http://fi.wikipedia.org/wiki/Isänmaallinen_Kansanliike_(1993)

Liike olis kyllä joutanu logoineen ikuusehen kialtohon, niin kuin Ruotsis Natsiille on tehty, vaikka ne ei Ruotsin lappia eres polttanukkaan.

Äänestä
  • Myös Suomen laki kieltää natsilogojen käytön.

    Äänestä

Tämä on nyt sitä Pöntisen, eduskuntavaaliehdokkaan, oikeaa oikeudenmukaisuutta: muut ei saa myydä villapaitoja. kaikesta huolimatta otan mieluimmin ilmaiset perunat.

Äänestä
  • Olihan se ihan surkuhupaista lukea tämän päivän Ilkkaa 4.2. Ensin oli Pöntisen vaalimainos oikeudenmukaisuudella ja seuraavalla sivulla iso juttu miten epäoikeudemukaisesti hän (tai vaimo) on lähetellyt kirjeitä ja ominut itselleen oikeutta lapuan liikkeen vihtoripaitaan... näin ymmärsin.

    Pelottavaa oli myös se, että kirjoituksesta tuli ilmi, ETTEI ko. ASIAA kauppiaat YMMÄRTÄNEET!

    Mulle ainakin on ihan selvyys se, ettei kukaan voi tässä maassa omia historiallisia ja kulttuurillisia logoja. Esimerkiksi joku ottaisi omakseen vaikkapa suomen leijona, ja sanois että se on mun...ja vain mun paidois.

    Onneksi selviää, millaisia ehdokkaita on tarjolla. Tulee epäluotettava tunne siitä, että Ihan perusläksyt on tainnut jäädä lukematta!!

    Äänestä

  • vs. oman edun tavoit kirjoitti:

    Olihan se ihan surkuhupaista lukea tämän päivän Ilkkaa 4.2. Ensin oli Pöntisen vaalimainos oikeudenmukaisuudella ja seuraavalla sivulla iso juttu miten epäoikeudemukaisesti hän (tai vaimo) on lähetellyt kirjeitä ja ominut itselleen oikeutta lapuan liikkeen vihtoripaitaan... näin ymmärsin.

    Jos on muitakin epäselvyyksiä - kaikki esille. Äänestäjillä on oikeus tietää totuus ehdokkaista ja heidän menettelytavoistaan!

    Äänestä

  • vs. oman edun tavoit kirjoitti:

    Olihan se ihan surkuhupaista lukea tämän päivän Ilkkaa 4.2. Ensin oli Pöntisen vaalimainos oikeudenmukaisuudella ja seuraavalla sivulla iso juttu miten epäoikeudemukaisesti hän (tai vaimo) on lähetellyt kirjeitä ja ominut itselleen oikeutta lapuan liikkeen vihtoripaitaan... näin ymmärsin.

    Pelottavaa oli myös se, että kirjoituksesta tuli ilmi, ETTEI ko. ASIAA kauppiaat YMMÄRTÄNEET!

    Mulle ainakin on ihan selvyys se, ettei kukaan voi tässä maassa omia historiallisia ja kulttuurillisia logoja. Esimerkiksi joku ottaisi omakseen vaikkapa suomen leijona, ja sanois että se on mun...ja vain mun paidois.

    Onneksi selviää, millaisia ehdokkaita on tarjolla. Tulee epäluotettava tunne siitä, että Ihan perusläksyt on tainnut jäädä lukematta!!

    oli hämmentävää. Kuvitellaan ensin, että Vihtori-paidan design on omittavissa (persoonan tietäen ymmärtää tämän) ja sitten kun saadaan asiaan liittyvä kirje viranomaiselta, yrittäjä ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa.

    Äänestäjät, pankaa muistiin.

    Äänestä

Jo on taas peräkamarin pojat asialla. Yrittäjä T.Pöntinen ei ole ehdokkaana. Pöntisen perheessä taitaa vallita tasa-arvo, josta ei peräkamariin ole vielä ehtinyt tihkua hajuakaan.

Äänestä
  • damage control olisi pitänyt tehdä kauan sitten. ehdokas on jo jättänyt sensortin jäljen, ettei puhtaaksi pesu onnistu.

    Äänestä

  • alamäki alkaa kirjoitti:

    damage control olisi pitänyt tehdä kauan sitten. ehdokas on jo jättänyt sensortin jäljen, ettei puhtaaksi pesu onnistu.

    Lapualla on ihan turha yrittää vesittää sitä, ettei herra Pöntinen tietäisi rouva Pöntisen bisnesasioista.

    Ihan erikoinen yritys on se, jos kaikki syy kaadetaan Tuula Pöntisen harteille. Se pahentaa tilannetta entisestään!

    Kansa kyllä tajuaa. Ei kansa tyhmää ole. Mutta kansa haluaa oikeudenmukaisuutta! Ja joka oikeudenmukaisuuden puolesta pyrkii puhumaan, hänen varsinkin on oltava tosi puhdas! Varsinkin näinä päivinä.

    Kansanedustajan on oltava luottamuksen arvoinen. Nyt mielestäni luottamus Pöntiseen huojuu pahan kerran.

    Mutta hyvä kun asiat tulevat julki. Kaikki otsikoihin!!!

    Äänestä

  • vaikka heikoolle jäille. Se siitä tasa-arvosta.

    Äänestä

  • Olen nähnyt kyseisen kirjeen, jolla avoin yhtiö Lapuan Liike kieltää Vihtori-paitojen myynnin.

    Kirjeen ovat allekirjoittaneet yhtiömiehet Olli Lahdensuo ja Kai Pöntinen.

    Äänestä

  • Lainaan tähän viestin alempaa.

    "Olen nähnyt kyseisen kirjeen, jolla avoin yhtiö Lapuan Liike kieltää Vihtori-paitojen myynnin.

    Kirjeen ovat allekirjoittaneet yhtiömiehet Olli Lahdensuo ja Kai Pöntinen."

    Äänestä

  • pyh! kirjoitti:

    vaikka heikoolle jäille. Se siitä tasa-arvosta.

    satraapit eivät ymmärrä tasa-arvosta yhtään mitään.

    Äänestä

  • ohos ohos kirjoitti:

    Kävin katsomassa kuvan. Onko Lahdensuon Ollikin mukana?

    Eikö Kai ja Olli istu kunnanhallituksessakin ja elinkeinotoimikunnassa? Ainakin molemmat on kokoomuksen valtuutettuja.

    kaupunginhallituksessa, toinen on kaupunkisuunnittelutoimikunnassa. Kumpikin on varapuheenjohtaja, toinen hallituksen, toinen valtuston. Että valtaa on haalittu roppakaupalla.

    Äänestä

pitäisi saada esiin valtakunnan lehdistössäkin, koska paidan myymisen kieltäviä kirjeitä on Pöntisen liike lähetellyt muuallekin Suomessa? Arat yrittäjät voisivat hyvällä omallatunolla jatkaa Vihtori-paitojensa myymistä.

Äänestä
  • valtakunnalliseen jakeluun!

    Äänestä

kirveensä kiveen. Ikävää on että tällä järjellä ja menttaliteetilla hoidetaan myös kaupugin asioita aitiopaikalta.

Äänestä
  • Kukahan oli tua hömelö lakimiäs, joka oli antanu väärää tiatua... Kauhiaa, että lakimiästen sanahankaan ei voi luattaa. Tai että lakimiäs ei ittekään ymmärtäny mihin se tavaramerkki on saatu. Hyvää mainosta sille asianhoitajalle.

    Äänestä

  • ihime pölvästejä kirjoitti:

    Kukahan oli tua hömelö lakimiäs, joka oli antanu väärää tiatua... Kauhiaa, että lakimiästen sanahankaan ei voi luattaa. Tai että lakimiäs ei ittekään ymmärtäny mihin se tavaramerkki on saatu. Hyvää mainosta sille asianhoitajalle.

    että hätäpäissään Pöntinen ottaa lakimiehensä suojakilveksi. Ilkan jutun mukaan patentti-ja rekisterihallituksen neuvontalakimies Myllymäki näpyttää koneltaan tiedon ja sanoo: "Se on kuvamerkki, jossa on kaksi väriä. Tämä ei kerro, että olisi yksinoikeus valmistaa villapaitaa."

    Muutakin lakimies sanoo, mutta lukekaa päivän lehdestä loput. Juttu kokonaisuudessaan on kiinnostava.

    Äänestä

  • yllätys, yllätys kirjoitti:

    Nolo juttu joka sijoittuu pönden vaalikampanjan avuspäiviin.

    Mutta nyt on se aika,jolloin kaikki epäselvyydet ja diktaattorimaiset jutut on nostettavan kansan tietoisuuteen..

    Onhan se kauhiaa jos annetaan valtaan sellaisille jotka ei sitä kykene hoitamaan.
    Tarkoitan eduskuntaakin.

    PELOTTAVAA!

    Äänestä

  • ja just vaalikamppan kirjoitti:

    Nolo juttu joka sijoittuu pönden vaalikampanjan avuspäiviin.

    Mutta nyt on se aika,jolloin kaikki epäselvyydet ja diktaattorimaiset jutut on nostettavan kansan tietoisuuteen..

    Onhan se kauhiaa jos annetaan valtaan sellaisille jotka ei sitä kykene hoitamaan.
    Tarkoitan eduskuntaakin.

    PELOTTAVAA!

    Ihmiset rohkeasti barrikadeille puolustamaan oiikeaa oikeudenmukaisuutta. Pelleilylle on tultava tässä kaupungissa loppu!

    Äänestä

  • puolustamaan kirjoitti:

    Kukahan lakimies on pöntisen asioita hoitanut?
    Ja mitähän lakimies on sanonut?

    Tuntuu melkoisen uskomattomalta, että lakimies antaa noin vääriä neuvoja

    Äänestä

  • puolustamaan kirjoitti:

    Ihmiset rohkeasti barrikadeille puolustamaan oiikeaa oikeudenmukaisuutta. Pelleilylle on tultava tässä kaupungissa loppu!

    Ehdokkaina on kaksi keskeisintä diktaattorin irvikuvaa.

    Itse äänestän Lahtista.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Jos miettii kuka on paras, sitähän helena lahtinen ei mielestäni todellakaan ole. Hänestäkin puhutaan kaikenlaista, ja lapualaiset taitavat hänet perin juurin tuntea, eikä suosio kovin korkealle nouse, eikä ole noussut!
    Olisihan Helena jo edellisissä vaaleissa mennyt jo läpi!!! Kauempana olevia voi aina huiputtaa, mutta ei omia.

    Mun mielestä kolmesta huonosta vaihtoehdosta paras on Paavo.Hän on ollut pitkään kaupungin johtajanamme, ja kyllä me se pois oltaisiin potkittu, jos se ihan paska olisi ollut. Me tunnetaan Paavo, sen huonot ja hyvät puolet, ja siksi me pökätään se eduskuntaan.

    Paavo on näistä kolmesta luotettavin!

    Äänestä

  • kuka on paras kirjoitti:

    Kyllä Paavo on luotettavin, mutta onhan sillä jo ikää. Se on miinus.

    Toisaalta joku sanoi, että eduskunnassa on jo niin monta tytöntypykkää ja pojankoltiaista, että on se hyvä että siellä olisi kokemustakin!

    Äänestä

  • se on totta kirjoitti:

    Kyllä Paavo on luotettavin, mutta onhan sillä jo ikää. Se on miinus.

    Toisaalta joku sanoi, että eduskunnassa on jo niin monta tytöntypykkää ja pojankoltiaista, että on se hyvä että siellä olisi kokemustakin!

    Kaitsu ainakin nyt menetti ääniään. Kenelle ne sitten siirtyy jää nähtäväksi.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Ehdokkaina on kaksi keskeisintä diktaattorin irvikuvaa.

    Itse äänestän Lahtista.

    "Kallis arvostelee Hbl:ssä Räsästä: Homokeskustelu oli virhe"

    http://www.iltalehti.fi/viihde/2011020513135768_vi.shtml

    Kallis on uskottava kristillisten edustaja. Kalliksen piti olla vieä ehdolla, mutta yllättäen hän nyt ei asetukaan enää ehdolle. Koska ei hyväksy Räsäsen fundamentalismia. Helena Lahtinen pitää huolen siitä, että istuu yhtä aikaa monella tuolilla eikä varmasti ilmaise omia kantojaan muuta kuin ympäripyöreästi. Sellaiseen ihmiseen en todellakaan luota.

    Äänestä

  • ei-ääni kirjoitti:

    Kyseisestä artikkelista ei käy ilmi Kalliksen kantaa koko aiheeseen. Rivien välistä voi lukea, että Kallis ei ota millään tavalla kantaa ja ohjaa keskustelun kasvaviin tuloeroihin. Voiko oman kantansa ilmaista enemmän ympäripyöreästi? Ei tarvitse olla viiden kauden kansanedustaja tajutakseen, että keskustelu joka kaksinkertaisti kirkosta eronneiden määrän oli kirkon kannalta virhe. Kantansa voi tuoda ilmi hieman maltillisemmilla otsikoilla.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Auttaa ymmärrystä, jos muistaa joitakin tapahtumia, puheita, kannanottoja tms.
    Kallis pani itsensä likoon lähes ainoana puolustaessaan avarakatseista Tarja Tallqvistia, kun Tallqvist ei meinannut kelvata puolueensa ehdokkaaksi mielipiteittensä takia.

    "En ihmettele yhtään, että Tarja Tallqvist on joutunut puolueessaan syrjityksi. Hän on ainoa KD-ryhmässä, jolla on empatiakykyä ja järkeä päässä. Ja hän lienee myös kaikkein lähimpänä luterilaisen kirkon kantoja - siis aito kristitty, joka ei lue Raamattua kuten fundamentalistipiru lähimmäisiään sortaen, vaan pyrkien kunnioittamaan kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. KD-puolueen epädemokraattisuus näkyy tässäkin karmaisevalla tavalla, kun se pyrkii vainoamaan ainoaa hyväsydämistä kansanedustajaansa."

    Viesti kolumniin liittyvässä keskustelussa
    http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52552-kd-uudenmaan-piirista-ehdolle-arvovarmempiakin-ehdokkaita-kuin-tarja-tallqvist

    "Principen är att man inte ska blanda religion i politiken. Det finns alltför många avskräckande exempel. Drar jag på de kristna värderingarna för att få röster, få egen vinning, då missbrukar jag Guds ord."

    Lainaus on Kalliksen haastattelusta HBL:ssa, joka on Iltalehden referaatin alkuperäislähde. Kertoo paljon hyvää Kalliksen laadusta poliitikkona.

    Äänestä

  • menetti ääniään kirjoitti:

    Kaitsu ainakin nyt menetti ääniään. Kenelle ne sitten siirtyy jää nähtäväksi.

    Kylläpäs Lapuan yksi ehdokas on aloittanut aikaisin tienvierimainonnan. Eilen kerrottiin moneen otteeseen mediassa, että vasta kuukauden kuluttua saa aloittaan mainosten laittamisen...Onkos lapualaisilla omat säännöt???

    Äänestä

  • varmasti. kirjoitti:

    Auttaa ymmärrystä, jos muistaa joitakin tapahtumia, puheita, kannanottoja tms.
    Kallis pani itsensä likoon lähes ainoana puolustaessaan avarakatseista Tarja Tallqvistia, kun Tallqvist ei meinannut kelvata puolueensa ehdokkaaksi mielipiteittensä takia.

    "En ihmettele yhtään, että Tarja Tallqvist on joutunut puolueessaan syrjityksi. Hän on ainoa KD-ryhmässä, jolla on empatiakykyä ja järkeä päässä. Ja hän lienee myös kaikkein lähimpänä luterilaisen kirkon kantoja - siis aito kristitty, joka ei lue Raamattua kuten fundamentalistipiru lähimmäisiään sortaen, vaan pyrkien kunnioittamaan kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. KD-puolueen epädemokraattisuus näkyy tässäkin karmaisevalla tavalla, kun se pyrkii vainoamaan ainoaa hyväsydämistä kansanedustajaansa."

    Viesti kolumniin liittyvässä keskustelussa
    http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52552-kd-uudenmaan-piirista-ehdolle-arvovarmempiakin-ehdokkaita-kuin-tarja-tallqvist

    "Principen är att man inte ska blanda religion i politiken. Det finns alltför många avskräckande exempel. Drar jag på de kristna värderingarna för att få röster, få egen vinning, då missbrukar jag Guds ord."

    Lainaus on Kalliksen haastattelusta HBL:ssa, joka on Iltalehden referaatin alkuperäislähde. Kertoo paljon hyvää Kalliksen laadusta poliitikkona.

    Viestiketju ahneen lopusta muuttuikin kalliksen ylistykseksi.
    Mitä yhteistä on Pöndellä ja Kalliksella?

    Äänestä

  • ahneen lopusta kirjoitti:

    Viestiketju ahneen lopusta muuttuikin kalliksen ylistykseksi.
    Mitä yhteistä on Pöndellä ja Kalliksella?

    että siinä välissä oli Paavo ja Helena Lahtinen? Mitä yhteistä on näillä neljällä? Kaikki ovat poliitikkoja ja meiltä jotakin vailla. (Kallis tosin lakkaa olemasta.)

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Ehdokkaina on kaksi keskeisintä diktaattorin irvikuvaa.

    Itse äänestän Lahtista.

    jos olis miästä myäntää, että kyllä, olen ajanut omaa etuani röyhkeästi ollessani päättävällä paikalla Lapuan politiikas ja aion ajaa vastakin, jos pääsen eduskuntaan. Rohkenen kuitenkin epäällä, että sitä MIÄSTÄ ei löyry!

    Äänestä

  • Kaitsulle ääni kirjoitti:

    jos olis miästä myäntää, että kyllä, olen ajanut omaa etuani röyhkeästi ollessani päättävällä paikalla Lapuan politiikas ja aion ajaa vastakin, jos pääsen eduskuntaan. Rohkenen kuitenkin epäällä, että sitä MIÄSTÄ ei löyry!

    En myöskään usko, että näin tulisi käymään. (Vaikka varteenotettava ehdotus kylläkin!) Eipä taida pojat (sekä itse pillipiipari että marakatti) uskaltaa tekojansa myöntää edes pakon edessä...

    Äänestä

  • varmasti. kirjoitti:

    Auttaa ymmärrystä, jos muistaa joitakin tapahtumia, puheita, kannanottoja tms.
    Kallis pani itsensä likoon lähes ainoana puolustaessaan avarakatseista Tarja Tallqvistia, kun Tallqvist ei meinannut kelvata puolueensa ehdokkaaksi mielipiteittensä takia.

    "En ihmettele yhtään, että Tarja Tallqvist on joutunut puolueessaan syrjityksi. Hän on ainoa KD-ryhmässä, jolla on empatiakykyä ja järkeä päässä. Ja hän lienee myös kaikkein lähimpänä luterilaisen kirkon kantoja - siis aito kristitty, joka ei lue Raamattua kuten fundamentalistipiru lähimmäisiään sortaen, vaan pyrkien kunnioittamaan kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. KD-puolueen epädemokraattisuus näkyy tässäkin karmaisevalla tavalla, kun se pyrkii vainoamaan ainoaa hyväsydämistä kansanedustajaansa."

    Viesti kolumniin liittyvässä keskustelussa
    http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52552-kd-uudenmaan-piirista-ehdolle-arvovarmempiakin-ehdokkaita-kuin-tarja-tallqvist

    "Principen är att man inte ska blanda religion i politiken. Det finns alltför många avskräckande exempel. Drar jag på de kristna värderingarna för att få röster, få egen vinning, då missbrukar jag Guds ord."

    Lainaus on Kalliksen haastattelusta HBL:ssa, joka on Iltalehden referaatin alkuperäislähde. Kertoo paljon hyvää Kalliksen laadusta poliitikkona.

    mutta se onkin Ilkan toimittaja, joka sen on tänään tehnyt. Asiat on samoja, joita olen tuonut esiin, ihan loppukaneettia myöten. Tarkoitan viittausta Helena Lahtiseen, joka istuu niin tukevasti kahdella tuolilla yhtä aikaa, ettei vaan tipu eikä näytä kenellekään takapuolta. Ottakaa nyt tästäkin lausumasta selvä.

    "Piirijohtaja Helena Lahtinen taitaa jakaa miesten ajatukset, kun hän puhuu uskonnon ja politiikan suhteesta: uskonto on kuin multa, josta kasvi nousee ilman, että lehdet likaantuvat." http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=565971

    Toimittaja käyttää sanaa "taitaa", joka kertoo, ettei hän ole varma, mitä piirinjohtaja todella tarkoittaa. Pyydän kirjoittajilta tulkintoja siitä, mitä lause koettaa sanoa uskonnon ja politiikan suhteesta.

    Äänestä

  • Ilkkaan kirjoitti:

    Kielen käytön tajuaminen johtaa asioiden selkeytymiseen ja ymmärtämiseen. Ongelmia syntyy, jos emme huomioi kielen normaaleja käyttöyhteyksiä vaan pyrimme sanomaan keinotekoisesti asioista ns. "syvempiä totuuksia". »Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava»

    Äänestä

  • Ilkkaan kirjoitti:

    mutta se onkin Ilkan toimittaja, joka sen on tänään tehnyt. Asiat on samoja, joita olen tuonut esiin, ihan loppukaneettia myöten. Tarkoitan viittausta Helena Lahtiseen, joka istuu niin tukevasti kahdella tuolilla yhtä aikaa, ettei vaan tipu eikä näytä kenellekään takapuolta. Ottakaa nyt tästäkin lausumasta selvä.

    "Piirijohtaja Helena Lahtinen taitaa jakaa miesten ajatukset, kun hän puhuu uskonnon ja politiikan suhteesta: uskonto on kuin multa, josta kasvi nousee ilman, että lehdet likaantuvat." http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=565971

    Toimittaja käyttää sanaa "taitaa", joka kertoo, ettei hän ole varma, mitä piirinjohtaja todella tarkoittaa. Pyydän kirjoittajilta tulkintoja siitä, mitä lause koettaa sanoa uskonnon ja politiikan suhteesta.

    Toimittajahan sanoo kyseisellä "taitaa"-lauseella Lahtisen olevan samoilla linjoilla Kalliksen ja Kärkkäisen kanssa. "Riippumatta omista uskoista kaikilla pitäisi olla tasavertainen asema" puhuu yleisen suvaitsevuuden puolesta eikä ota kantaa Räsäsen mediasirkukseen. Täysin samalla linjalla Kalliksen kanssa. Yhdessäkään yhteydessä Kallis ei ole ilmoittanut suoraan kantaansa Räsäsen nostattamaan mediakeskusteluun. Kallis on ilmoittanut olevansa tyytymätön Räsäsen huomionhakuun. Niin kuin artikkelista käy ilmi "Kallista harmittaa, ettei puoluejohtaja puhu oikeista ongelmista, kuten kasvavista tuloeroista vaan käyttää aikansa ja energiansa sukupuolineutraalien avioliittojen tuomitsemiseen."

    Äänestä

  • asdfasd kirjoitti:

    Ilmaisu "taitaa jakaa" ei kerro mitään varmaa kantaa. Se merkitsee samaa kuin "saattaa olla niin, että jakaa", "arvelen että jakaa", "luulen että jakaa". Eli toimittaja ei tiedä varmasti, mitä laussunnon antaja kryptisellä ilmaisullaan tarkoittaa, mutta OMANA tulkintanaan kallistuu sille kannalle, että "taitaa jakaa".

    Nimimerkki kirjoittaa: "Yhdessäkään yhteydessä Kallis ei ole ilmoittanut suoraan kantaansa Räsäsen nostattamaan mediakeskusteluun."

    Kallis meinasi asettua ehdolle tulevissa vaaleissa, mutta myöhemmin yllätti puolueensa perumalla puheensa "... mutta antoi pian ratkaisun jälkeen julkaistussa Hufvudstadsbladetin haastattelussa ymmärtää, ettei kyse ehkä ollutkaan vain iästä ja kokemuksesta (Hbl 4/2). Viestin kärki oli suunnattu Päivi Räsäseen." (Ilkan kolumni)

    On pilkun viilaamista sanoa, että Kallis ei suoraan ottanut kantaa Räsäsen nostattamaan mediakeskusteluun. Hyvä ihminen, siitähän kaikki sai alkunsakin! Muutamien, lehdissäkin dokumentoitujen välikuvioitten jälkeen Kallis teki johtopäätöksensä. Teko puhuu puolestaan. Oikein HUUTAA ymmärtäville sieluille. Ecce homo.

    Äänestä

  • pilkunviilaajalle kirjoitti:

    Räsänen kohautti teeveessä ottamalla jyrkän EI-kannan homoparien avioliitoille. Kallis arvostelee Räsästä hänen puheistaan ja sanoo koko keskustelun olleen virhe. Totta, että Kallis ottaa kantaa oliko keskustelu menestys vai virhe, mutta hän ei ilmaise kantaansa keskustelussa olleeseen aiheeseen, eli homoparien avioliittoihin, vaan sanoo, että kristillisdemokraatit eivät saisi osallistua tällaisiin keskusteluihin ja tuomitsee Räsäsen puheet.
    http://www.hbl.fi/text/inrikes/2011/2/5/w58587.php
    Voiko tästä sitten päätellä, että Kallis on sukupuolineutraalin avioliittolain kannalla?

    Äänestä

  • selvälukijalle kirjoitti:

    en tarkoita, että se kuuluu lukea 'katso homoa'. En ole liion missään ottanut kantaa Kalliksen käsityksiin sukupuolineutraalista avioliitosta, enkä piittaa ottaa nytkään, koska pointtini ei ole siinä.

    Ecce homo - katso ihmistä. Siinä on kysymys koko skaalasta; rakkaudesta, ihmisoikeuksista ja toisen ihmisen hyväksymisestä ihmisenä. Ainoina puolueessaan Kallis, kuten myös Kari Kärkkäinen, puolustivat Tarja Tallqvistin oikeutta puolustaa sukupuolineutraalia avioliittoa.

    Politiikasta ymmärrän sen verran, että poliittisen sisäsiisteyden vuoksi Kallis ilmaisee paheksuntansa Räsäsen toimiin politiikan, ei uskonnon, kautta. Räsänen on vienyt puoluetta uskontopuolueen suuntaan ja on lujaa kyyttiä hävittämässä Kalliksen kauden perintöä. Kallis teki ratkaisevan johtopäätöksen, samoin Kari Kärkkäinen. Teot sanovat sen, mitä poliittisen hygienian vuoksi jätetään sanomatta.

    Räsäsen yli-innokas moralisointi ja Raamatulla päähän lyöminen pitää puolueen poissa vallan kammareista.

    Äänestä

  • Toivo jää kirjoitti:

    En myöskään usko, että näin tulisi käymään. (Vaikka varteenotettava ehdotus kylläkin!) Eipä taida pojat (sekä itse pillipiipari että marakatti) uskaltaa tekojansa myöntää edes pakon edessä...

    luen,ettei ole kokoomuksen kantelusivuilla itkemässä.Kovempi nahka,kuin Paulalla.

    Äänestä

  • kristilliset arvot kirjoitti:

    en tarkoita, että se kuuluu lukea 'katso homoa'. En ole liion missään ottanut kantaa Kalliksen käsityksiin sukupuolineutraalista avioliitosta, enkä piittaa ottaa nytkään, koska pointtini ei ole siinä.

    Ecce homo - katso ihmistä. Siinä on kysymys koko skaalasta; rakkaudesta, ihmisoikeuksista ja toisen ihmisen hyväksymisestä ihmisenä. Ainoina puolueessaan Kallis, kuten myös Kari Kärkkäinen, puolustivat Tarja Tallqvistin oikeutta puolustaa sukupuolineutraalia avioliittoa.

    Politiikasta ymmärrän sen verran, että poliittisen sisäsiisteyden vuoksi Kallis ilmaisee paheksuntansa Räsäsen toimiin politiikan, ei uskonnon, kautta. Räsänen on vienyt puoluetta uskontopuolueen suuntaan ja on lujaa kyyttiä hävittämässä Kalliksen kauden perintöä. Kallis teki ratkaisevan johtopäätöksen, samoin Kari Kärkkäinen. Teot sanovat sen, mitä poliittisen hygienian vuoksi jätetään sanomatta.

    Räsäsen yli-innokas moralisointi ja Raamatulla päähän lyöminen pitää puolueen poissa vallan kammareista.

    Nyt pääsemmekin kehäpäätelmämme lopputuloksee: Politiikan maailmas istuvat kansanedustajat saavat olla poliittisesti sisäsiistejä ja jättää asioita sanomatta tekojensa vastapainoksi, poliittisen hygienian vuoksi. Kansanedustajiksi pyrkivät eivät?

    Äänestä

  • hölömistynyt kirjoitti:

    Nyt pääsemmekin kehäpäätelmämme lopputuloksee: Politiikan maailmas istuvat kansanedustajat saavat olla poliittisesti sisäsiistejä ja jättää asioita sanomatta tekojensa vastapainoksi, poliittisen hygienian vuoksi. Kansanedustajiksi pyrkivät eivät?

    Sanojensa kanssa kannattaa olla tarkka. EN sanonut, että SAAVAT olla. Sanoin YMMÄRTÄVÄNI, että ovat. Varsinkin ymmärrän entisen puolueenjohtajan poliittisen korrektiuden nykyistä puolueenjohtajaa kohtaan. Mutta älä ohita tätä viestiä: Kallis jätti sanoilla sanomomatta, mutta lopputilin ottamalla alleviivasi mielipiteensä.

    Kansanedustajiksi pyrkiville on pantava niin korkeat vaatimukset, että saadaan sellaista porukkaa, että kansa alkaa arvostaa ja kunnioittaa kansanedustajia. Minä haluan ehdokkaiksi rehellisiä ihmisiä, jotka eivät koko ajan laskelmoi ja mielistele joka suunnalle ja varmistele seuraavia askelmiaan. Ja 100 kappaletta on ihan riittävä määrä eduskunnan kooksi. Ehkä siten saataisiin laadukkaampaa väkeäkin taloon.

    Äänestä

  • hölmistyneelle kirjoitti:

    Sunhan ne lait pitäisi säätää kun ymmärrys on kaukana muiden yläpuolella. Yksikin kansanedustaja riittää, kun vaan löydetään se kaikkein viisain.

    Äänestä

  • kunniaksi kirjoitti:

    luen,ettei ole kokoomuksen kantelusivuilla itkemässä.Kovempi nahka,kuin Paulalla.

    Kun kokoomus romahtaa, muutkin voi vielä itkeä kuin Paula. Sehän on tulossa. Kokoomuksen kunnon alamäki. Jo yli 6 prossaa tultu alas, ja siitä se lasku jatkuu.
    Paula toki pääsee eduskuntaan. Ja se Vaasan mies, poliisi Mäntymaa. Siihen ne paikat sitten loppuukin. Kolmannen paikan vie persut. Vaikka ne ei tee mitään, vaikka ne ei osaisi mitään, ne saa ääniä silti. Kansa boikotoi.
    Kepua vähän pelastaa kohti suosionsa huippua nouseva Mari.

    Äänestä

  • kyyneleet odottaa kirjoitti:

    huipulta purota.Tekemättömyyskin huomataan,ei kaikkea voi siirtää seuraavalle hallitukselle.Olis vaan Paolakin hotanu sen siiterin lain.Panimoteollisuus vissihi pani vastahan.

    Äänestä

  • kerkiää kirjoitti:

    huipulta purota.Tekemättömyyskin huomataan,ei kaikkea voi siirtää seuraavalle hallitukselle.Olis vaan Paolakin hotanu sen siiterin lain.Panimoteollisuus vissihi pani vastahan.

    Kuka haluaa pääministerin, joka ei saa selvää sanaa suustaan.

    Äänestä

  • kaunistaa kirjoitti:

    Sunhan ne lait pitäisi säätää kun ymmärrys on kaukana muiden yläpuolella. Yksikin kansanedustaja riittää, kun vaan löydetään se kaikkein viisain.

    allekirjoitan äskeisen kirjoituksen täysin.

    Äänestä

  • kaunistaa kirjoitti:

    Sunhan ne lait pitäisi säätää kun ymmärrys on kaukana muiden yläpuolella. Yksikin kansanedustaja riittää, kun vaan löydetään se kaikkein viisain.

    käydään kiinni henkilöön. Katsotaan sormea eikä kuuta, jota sormi osoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loppu? kirjoitti:

ahneella on paskaanen loppu. Olipa kerrranki lehdistö asialla ja tänään Ilkas kerrottiin että pöntisellä ei ole oikeuksia vihtori-paitaan eikä raitaan. Merkkisuoja sensijaan on tuollaaseen 10 senttiä leviään merkkiin. Pitäköön sen, mutta ei enempää.

Nyt sais joku vielä selvittää sen, että pari vuotta sitte kylän pojat teetti paitoja vanhalla lapuan liikkeen karhu-logolla, mutta pöntinen uhkaili niin, että poikien piti lopettaa. Ei voi olla merkkisuojaa logoon vuodelta 1929!

Museonpitäjä vaihtoon ja äkkiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu