Kun roomalainen sadanpäämies näki Jeesuksen kuollessa tulevan aivan pimeetä, maan tärisevän, kuolleiden nousevan haudastoin ja kävelevän kaduilla sekä temppelin esiripun repeävän keskeltä niin hän sanoi hämmästyneenä että tämä mies totisesti oli väkevä Jumala ja ihmeellinen neuvonantaja. Ei ollut tässä miehessä syntiä vaan hän syntyi Neitsyt Mariasta joka ei miehestä tiennyt mitään eikä sikissyt Joosefista -kuten luultiin-.Tämän Jumalan juutalaiset tänään tappoivat, eikä Pontius Pilatuskaan mahtanut sille yhtään mitään. Tämä mies on vielä heräävä kuolleista muutaman päivän päästä, tempaisee itsensä taivaaseen ja on tuleva sieltä tuomitsemaan sekä kuolleita että eläviä. Alussa oli sana ja se sana muuttui täksi juutalaisten tappamaksi mieheksi jonka tänään ristiinnaulitsivat. Voi voi kun en minäkään ehtinyt ajoissa Jumalan apuun ja yrittää edes estää tätä juutalaisten julmaa tekoa. Ei ollut tämä mies profeetta kotikaupungissaan mutta voi voi Jerusalem joka tapat omat profeettasi kuten tämänkin Jeesuksen Nasareistä.
Näin mutisi sadanpäämies murheissaan ja oli järkyttynyt päivän tapahtumista mutta iloitsi kuitenkin siitä että Jeesuksesta tuli esikoinen kuoloon nukkuneista ihmisistä ja Kristusruumiin pää joka hänen kanssaan nousi kuolleista taivaaseen Jumalaksi. Roomalainen sadanpäämies lähti raskain askelin laahustamaan kasarmiaan kohti, veisaten samalla kovalla äänellä virttä 68: "Ristinpuussa Golgatalla salamoivan vihan alla ..." Kaikki vastaan tulijat väistivät kaukaa synkämielistä, virsiä veisaavaa, sadanpäämiestä. Jopa haudoistaan nousseet kuolleetkin kiersivät peloissaan hänet kaukaa. Kun Juudas Iskariot kuuli tämän virrenveisuun, päätti hän mennä ja vetää itsensä hirteen. Köysikimppu olallaan roikkuen marssi hän kohti lähintä korpea, veisaten samalla virttä 606: "Jo joutuu lähtöhetki ja alkaa viime retki, jää turha maailma..."

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nikin lainaajalle sen verran kommenttia, että - huvinsa kullakin.
Kun jeesus heräsikuolleista hän epäilemättä poistui haudasta,lähtiessään jätti käärinliinan ja hikiliinan.
Lapsena tarina kammoksutti ja muistan kuinka pohdiskelin,miksi ei kietoutunut niihin kankaisiin vaan
kuljeskeli ilkosillaan.
Ketään silminnäkijää haudasta ulostulemiselle ei Raamatussa mainita,Jeesuksen kerrotaan ilmestyneen
erihahmoisena ja pukeutuneena,haudan ulkopuolella.
Taikoiko hän vaatteet itselleen vai oliko hänellä varavaatteet jemmassa?
onko Usko Toivonen jonkun ikioma rekisteröity nikki? Jos ei niin mikset rekisteröidy.Siksikö kun sinä olet jo rekisteröitynyt toisella nikillä.Miksi et rekisteröyidy Usko Toivoseksi kun peesaajana ilmestyt kuitenkin vähän väliä Usko Toivosena.Minäkin voin vaikka nyt leikkiä Usko Toivosta.Kirjoitanpa...
>> onko Usko Toivonen jonkun ikioma rekisteröity nikki? >>
Usko Toivonen on käyttämäni rekisteröimätön nikki.
>> Jos ei niin mikset rekisteröidy. >>
Yritin siinä vaiheessa, kun ensimmäiset " nikin lainaukset " ilmenivät, mutta tuossa muodossa olevaa tunnusta
ei voi rekisteröidä.
>> Siksikö kun sinä olet jo rekisteröitynyt toisella nikillä >>
En ole rekisteröitynyt millään nikillä ja se, että rekisteröidynkö, on minun oma asiani.
>> .Miksi et rekisteröyidy Usko Toivoseksi >>
Kuten edellä jo mainitsin, ei onnistu tässä muodossa.
>> kun peesaajana ilmestyt kuitenkin vähän väliä Usko Toivosena >>
Ja ketähän minä täällä peesailen, toki annan tunnustusta, tosin liian harvoin, hyvistä kommenteista.
Jos kirjoittelen mielestäsi liian usein, niin voithan jättää vaikka lukematta kommenttini, niin sillä tavoin en
sinua niin paljoa häiritsisi.
>> .Minäkin voin vaikka nyt leikkiä Usko Toivosta.Kirjoitanpa. >>
Jos se aiheuttaa sinulle vilpitöntä iloa, niin ole hyvä vaan, enhän sitä muutenkaan voi estää.