Perussuomalaisten ongelma on siinä, että puolueen puheenjohtaja Timo Soini on samalla puolueen myyvin kärkihahmo. Puolueesta löytyisi Soinin pallille paljon pätevimpiäkin istujia mutta myyntikäyrä osoittaa ylöspäin nimenomaan Soinin takia.
Ja ostajina toimivat Perusjuntit.
Mutta keitä nämä perusjuntit sitten oikein ovat? Yksinkertaisesti perusjuntteja ovat sinä ja minä, siis koko se osa suomen kansasta joka antaa äänensä perussuomalaisille.
Erotus on vain siinä, kuka antaa äänensä Soinin myyvän hahmon takia, kuka sen tähden että todella uskoo (tai edes toivoo) että persut saisivat valtaan päästessään aikaan muutoksen nykymenoon.
Itse lukeudun skeptisiin juntteihin, siis niihin, joihin ei ole uponnut Soinin "kansaan menevät ilmaukset" eikä mikään muukaan Timo Soinissa.
Itseasiassa pidän Timo Soinia eräänlaisena yleistiedon ja taidon perusseppänä joka osaa ilmaista asiansa kansaanmenevällä tavalla juuri siksi että EI OSAA ilmaista asioita millään muullakaan tavalla.
Perussuomalaiset näkyvät rakentaneen koko menestysteologiansa täsmälleen tämän oljenkorren varaan.
Ja se toimii.
Sen sijaan, suurta huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttä ja jopa suoranaista junttiutta osoitti "ilmasto-ohjelman" plagioiminen.
On ymmärrettävää että tämä oli pakko tehdä kun oli selvää että a) Soinin omat rahkeet eivät riittäneet kyseisen mallin luomiseen ja/tai b) Putkosen malli oli valmiiksi jo niin hyvä, että siihen ei paljoa ollut lisättävää.
Epäilemättä "siirto" Soinin nimiin tehtiin mallin osalta hyvässä ja yhteisessä hengessä, koko puolueen ja koko Suomen kansan hyväksi mutta se olisi täytynyt tehdä niin kovin paljon fiksummin.
Valitettavasti näin ei tällä kertaa tapahtunut.
Siitä huolimatta, koska edelleen näen kulissien taakse ja ymmärrän mainiosti missä mennään, annan ääneni persuille.
Se on nimittäin jo nähty, mihin ollaan menty ja mihin päästy, kun t o s i j u n t i t ovat äänestäneet nykyiset valtaapitävät paikoilleen.
Ja ostajina toimivat Perusjuntit.
Mutta keitä nämä perusjuntit sitten oikein ovat? Yksinkertaisesti perusjuntteja ovat sinä ja minä, siis koko se osa suomen kansasta joka antaa äänensä perussuomalaisille.
Erotus on vain siinä, kuka antaa äänensä Soinin myyvän hahmon takia, kuka sen tähden että todella uskoo (tai edes toivoo) että persut saisivat valtaan päästessään aikaan muutoksen nykymenoon.
Itse lukeudun skeptisiin juntteihin, siis niihin, joihin ei ole uponnut Soinin "kansaan menevät ilmaukset" eikä mikään muukaan Timo Soinissa.
Itseasiassa pidän Timo Soinia eräänlaisena yleistiedon ja taidon perusseppänä joka osaa ilmaista asiansa kansaanmenevällä tavalla juuri siksi että EI OSAA ilmaista asioita millään muullakaan tavalla.
Perussuomalaiset näkyvät rakentaneen koko menestysteologiansa täsmälleen tämän oljenkorren varaan.
Ja se toimii.
Sen sijaan, suurta huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttä ja jopa suoranaista junttiutta osoitti "ilmasto-ohjelman" plagioiminen.
On ymmärrettävää että tämä oli pakko tehdä kun oli selvää että a) Soinin omat rahkeet eivät riittäneet kyseisen mallin luomiseen ja/tai b) Putkosen malli oli valmiiksi jo niin hyvä, että siihen ei paljoa ollut lisättävää.
Epäilemättä "siirto" Soinin nimiin tehtiin mallin osalta hyvässä ja yhteisessä hengessä, koko puolueen ja koko Suomen kansan hyväksi mutta se olisi täytynyt tehdä niin kovin paljon fiksummin.
Valitettavasti näin ei tällä kertaa tapahtunut.
Siitä huolimatta, koska edelleen näen kulissien taakse ja ymmärrän mainiosti missä mennään, annan ääneni persuille.
Se on nimittäin jo nähty, mihin ollaan menty ja mihin päästy, kun t o s i j u n t i t ovat äänestäneet nykyiset valtaapitävät paikoilleen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nostan viestiä sen verran että saan kirjoittaa pienen pohdinnan tähän yhteyteen; Kun peukut sojottavat viestini kohdalla alaspäin, niin johtuuko se siitä että;
a) Viestini kielellinen ulkoasu ja ilmaisutapani ei miellyttänyt sivistynyttä lukijaa?
b) Viestin sisältämä ajatus perusjunteista ei miellyttänyt äänestäjää itseään?
c) Viestin sisältämä huomio tosijunteista ei miellyttänyt tosijuntteja itseään?
Kesti hetken mutta oivalsin viimein miksi viestini ei kerää huomiota ja miinuksiakin vain muutaman. Se on tämä nykyinen FACEBOOK sukupolvi joka on mieltänyt kommentoinnin merkityksen helpoimmalla mahdollisella tavalla; TYKKÄÄ tai EI TYKKÄÄ.
Siksi siis on helpompi painaa viestini kohdalla "dislike" nappia kuin vaivautua kohtaamaan realiteetit ja punnertamaan väkisin tekstiä syöttöruutuun.
Ymmärrän hyvin.
Ajatteleminen on jo sellaisenaan vaikeaa, saati sitten ajatustensa purkaminen kirjalliseen muotoon ja sen julkaiseminen edes suppeassa mittakaavassa.
Ainoa asia jota enää pohdin, on se, onko joku oikeasti myös lukenut tekstini, ennen napin painamista?
Olisin melkein valmis olettamaan että ei ole.
Perustan olettamukseni siihen tosiasiaan että viestissäni oli merkkejä enemmän kuin 160 kappaletta.
Kiitos ja näkemiin ;)
Näkemiin Halla-aho!
.. kun vahvistit teoriani oikeaksi. Vaikkakin olit ensimmäinen joka kommentoi viestiäni, sisälsi oma kommenttisi tarkalleen yhdeksäntoista (19) merkkiä, välilyönnit mukaanlukien ja tämä tosiaan vahvistaa olettamustani siitä, että viestejäni lukee (ainakin tähän aikaan päivästä) lyhytjännitteinen facebook-sukupolvi jonka sietokyky ei ole mitoitettu yli sadankuudenkymmenen(160) merkkijonon kaltaisten viestien lukemiseen.
Toisaalta, vaikka viestisi oli lyhyt, se sisälsi samalla sellaisenaan terävän huomion joka ei voinut syntyä muuta kautta kuin että itseasiassa kykenit lukemaan ainakin vähintään aloitusviestini koko mitassaan.
Tästä onnittelut sinulle "j00pa" :)
Silti, on todettava että en ole tarkoittamasi henkilö, mutta vertaus oli omalla tavallaan kuitenkin mairitteleva, joten kiitokset siitäkin.
Oli myös hauska havaita että palkitsit tekstini peukulla alaspäin ja omasi peukulla ylöspäin. ;)
Ja vielä kiitos, sillä luettuani lyhyen mutta ytimekkään viestisi, nauroin ääneen.
Kiitos siis sekä kommentista että hyvistä nauruista! :D
http://mina.suomi24.fi/hotlipsi
No kyllä sinä olit aijemmin enemminkin esillä.
että olin aiemmin enemmän esillä. Päätin kuitenkin kirjoitteluni tuohon Inkisen tapaukseen sillä ymmärsin sillä nimenomaisella hetkellä kun Matti Inkinen löytyi kuolleena, että edustin tavallaan sitä samaa likasankojournalismia jota itse niin syvästi halveksin.
Tuolloin tulin siihen tulokseen että jos minulla ei ole sen enempää annettavaa kenellekään kuin mitä on vaikka iltapäivälehdistöllä (saatika seiskalla tmv) niin sitten saa kyllä olla.
En halunnut olla osa julkisuushakuista oravanpyörää jossa kirjoituksilla pyritään paitsi vaikuttamaan ihmisiin ja heidän mielipiteisiinsä, myös saavuttamaan huomiota ja mahdollisia muita etuja.
En halunnut enää myydä persettäni sellaisen formaatin kautta joka lopulta on vain loputon ketju viestejä, vailla todellista vaikuttamista, vailla aitoa sosiaalista vuorovaikutusta.
Enkä edelleenkään halua.
Silti, koska olen tässä nyt pitänyt liki kaksi vuotta taukoa kaikesta nettikirjoittelusta, koin tänään hetkellisen, spontaanin halun kirjoittaa muutama sananen aiheesta jolla tämän ketjun avasin.
Halusin myös nähdä, olenko jo tyystin kuivettunut vai vieläkö näppini ovat vakaat ja kykenisin suoltamaan tekstiä entiseen malliin.
Olen ehkä jäävi arvioimaan itse itseäni mutta jotenkin vaikuttaisi että ei tuo pitkähkö tauko ole ainakaan aivojani näivettänyt.
Sen sijaan, olenko tässä välissä ihmisenä onnistunut kasvamaan rippuakaan, sitä ikäväkseni rohkenen epäillä.
Se on osa-alue jossa minulla olisi edelleen huomattavasti kasvamisen varaa ja se näkyy kyllä kirjoituksistani ja niiden sisällöstä. (olkootkin että en ole täällä ihmisiä pyrkinyt linttaamaan vaan huomioni lienee enimmäkseen keskittynyt yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen yms.)
Joka tapauksessa, kiitos Sinulle "j00pa", huomiostasi. Olin kylläkin täysin varma että minua ei menneiltä ajoilta muistaisi enää kukaan mutta näemmä erehdyin. =)
PS. Kipaisin myös sivuillasi - upea prinsessa olet! =)
Hän ei sinulle kirjoittanut :-))
Mainostin vaan, kun tyrkyllä ovat.
Kauniit naiset ovat aina ilo silmälle ;D
sen verran että suoritin kohdallasi pienimuotoisen sellaisen; Vaikka kirjoitit lyhyesti, ulkoasu oli kuitenkin viimeisemmissä (ÄO-koe) selkeästi huolitellumpi kuin tässä "No kyllä sinä olit aijemmin enemminkin esillä." Lyhyet lauseet olivat kieliopillisesti vähemmän murteellisia kuin tuo lainaamani.
Myös aiempi "Näkemiin Halla-aho!" kaikessa lyhyydessään natsaa viimeisimmän viestisi ulkoasuun ja kokonaistyyliin.
Niinpä kysymys kuuluukin, miksi kirjoitit kevyellä murteella tuon keskimmäisen viestin johon liitit mukaan "galleria"linkin?
Vastauksia on jokunen;
1. Koska et itseasiassa ollut nimenomainen linkittäjä, vaikka olitkin kahden muun viestin takana
2. Olit myös nimenomaisen keskimmäisen viestin takana ja kyseistä linkkiviestiä kirjoittaessasi, tarkkaavaisuutesi herpaantui. Olit rentoutuneessa ja mukavassa olotilassa ja kirjoitit omimmalla tyylilläsi, unohtaen hetkellisesti vetää roolia jotka ovat voimassa ensimmäisessä ja kolmannessa viestissäsi.
3. Olet linkin takaa löytyvä nainen mutta tulit katumapäälle ja päätit esittää että et olekaan.
Hienoa, jos nyt oletetaan että sisäinen minäsi heijastui aidoimmin keskimmäisestä viestistäsi jää avoin kysymys siitä, miksi kaksi muuta viestiä piti kirjoittaa "fiksummin".
Oliko tarpeesi päteä vaiko hämätä?
Ja sitten siihen oletko nainen vaiko mies; noin 80% todennäköisyydellä olet nainen, iältäsi 20-50 vuotta, seksuaalisesti turhautunut, yksinäinen ja tunnevammainen.
Miksi tunnevammainen?
Koska AIKUISET eivät pelleile näillä palstoilla kuin teinit.
Miksi et voisi olla teini?
Koska TEINIT eivät kirjoita kyllin aikuismaisesti.
Miksi yksinäinen?
Kuka tietää, minä en.
Miksi seksuaalisesti turhautunut?
Useimmat naiset ovat ja se prosentuaalinen vähemmistö joka ei ole, ei myöskään leiki näillä palstoilla vuosikausia.
Vuosikausia?
Niin, muistithan minutkin liki kahden vuoden takaa ja olit kärppänä kommentoimassa viestiäni kun aivan sattumalta juuri tänään, liki mainitun kahden vuoden jälkeen hetkeksi piipahdin palstalle. Tämä siis tarkoittaa että päivystät täällä myös parhaaseen työaikaan, joten mikäli et ole kolmivuorotyössä, olet joko työtön tai lomalla ja koska lomansa tai jopa työttömyysaikansa voi muutenkin käyttää kuin roikkumalla täällä, se tarkoittaa että olet täällä lähes tai täysin päivittäin.
Miksi tunnevammainen?
No, olet arvioni mukaan aikuinen nainen ja silti keksit pelleillä täällä kustannuksellani. Lapsenmielisyys on eri asia kuin pelleily, joten paras oletukseni on, että kärsit tunnevammasta joka todennäköisesti johtuu pettymyksistä ihmissuhteissa.
Mutta hei, elämä on ja toivotan sinulle parasta mahdollista jatkoa! :)
Hymyilen sinulle, ehkä hieman säälien. Älä ryhdy profiloimaan. Jouduin itse tekemään sitä joskus työkseni. Työni oli joskus todella mielenkiintoista. Luulen, ettei kaltaisesi olisi ollut siinä omalla alallaan. Käikella ystävyydellä kuitenkin ja toivon, että et masennu. Samaa puoluetta me ainakin äänestämme ja meillä lienee paljolti samankaltainen arvomaailma, luulen.
Jouduinhan laatimaan profiilini sinusta seuraavien viestinpätkien perusteella;
1. "Näkemiin Halla-aho!"
2. "No kyllä sinä olit aijemmin enemminkin esillä."
3. "Hän ei sinulle kirjoittanut :-)) Mainostin vaan, kun tyrkyllä ovat."
Ylläolevaan nähden, pärjäsin mielestäni verraten hyvin. Jos en muuten, niin ainakin mielikuvitukseni puolesta.
Mutta, nythän minulla on enemmän materiaalia käytössäni joten mitäpä jos nyt kuitenkin tarkistaisin olemassaolevaa profilointiani sinusta, vielä kertaalleen?
. Samaa puoluetta me ainakin äänestämme ja meillä lienee paljolti samankaltainen arvomaailma, luulen."
Katsotaanpas sitten. Nostan arvioni siitä, että olet nainen, 95 prosenttiin. Nostan lisäksi ikärajaa niin että sanon sinun nyt olevan siinä 40-65 ikävuoden välimaastossa ja olet todennäköisesti (mikäli olet vielä työiässä) sairaseläkkeellä, muutoin kansaneläkkeellä.
Meillä saattaa olla samansuuntainen arvomaailma (joka tässä tapauksessa on vain ja ainoastaan positiivista) mutta olemme mitä ilmeisemmin omaksuneet arvomaailmamme aivan eri syistä.
Oletuksena; Olet tehnyt työtä joka on saattanut sinut näkemään asioita vinkkelistä jota et ole voinut hyväksyä. Olet työn ja ihmiskohtaloiden kautta tullut havaitsemaan miten järjestelmä toimii etkä ole voinut hyväksyä sitä.
"Hymyilen sinulle, ehkä hieman säälien. Älä ryhdy profiloimaan. Jouduin itse tekemään sitä joskus työkseni. Työni oli joskus todella mielenkiintoista. Luulen, ettei kaltaisesi olisi ollut siinä omalla alallaan. Käikella ystävyydellä kuitenkin ja toivon, että et masennu"
Mielenkiintoinen kohta. Tuo tekstinpätkä kertoo sinusta eniten. "Hymyilen sinulle, ehkä hieman säälien." Aavistuksen alentuva suhtautuminen, ikäänkuin katselisit touhujani korkeammalta ja samalla tietäisit hallitsevasi asiat minua paremmin. Ehkä tiedätkin mutta muistetaan mistä määrästä anonyymiä tekstiä minä jouduin profiilini tekemään. Jouduitko itse työssäsi milloinkaan yhtä tyhjän päälle?
"Älä ryhdy profiloimaan" pelkäätkö että pääsen ihollesi? Vai haluatko vain lämpimästi ohjata minut muualle ihan vain hyvyyttäsi koska olet jo lukemasi perusteella profiloinut minut ja lyönyt leiman kansioon; toivoton tapaus! :D
Älä pelkää, en minä masennu. Olisin aika heikolla itsetunnolla varustettu ihminen jos masentuisin näistä hiekkalaatikkoleikeistä joita kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä täällä nyt parhaillaan leikkivät.
Enemmän olen huolissani sinusta. Ethän Sinä masennu? Sano vain, jos olen mielestäsi liian itsetietoinen, itsevarma ja kukaties jopa itseriittoinen?
Ystävällisesti, -R-
i like ur dislike´s! gimme more!
miinus neljään. Olen yllättynyt. Ihan kuin joku täällä painaisi jopa "tykkää" nappia viestini luettuaan? :D
Tottakai ylimielisen, röyhkeän ja ahneen poliittis/taloudellisen elitin toiminta on tullut jonkin tien päähän. Aivan liian paljon korruptiota, kähmintää ja muuta rikollista toimintaa on paljastunut, jota rahvas ei voi enää sulattaa.Tämä nähdään Arabimaissa ja aivan takuulla myös koto-Suomessa. Tässä muutoksessa ovat etulinjassa persu. Vanha, ummehtunut kolmikko, joka on pitänyt valtaansa ikuisena ja kiveen hakattuna voipi yllättyä ikävästi.Vanhoja puolueita ei taida enää auttaa, epätoivoisesti haalitut nuoret keulakuvat, koska sisältö on edelleen sama.
Olipa helvetin hyvä kirjoitus! Ja aivan asian ytimeen! *kumartaa*
Ihankuin puhuisit liian paljon, kun asiat saa sanottua yksneljäsosassakin, sillä me ymmärrämme joutuimmin, kuin sinä puhut.
Et kait vai aio ehdokkaaksi, jos aiot, niin Perus suomalaiset puolue menettää heti 500 äänestäjää.
Missään tapauksessa en tekisi mitään mikä vahingoittaa puoluetta, siis en pyri ehdokkaaksi. :D
Tavallaan odotukset lentävät pilvissä, jo ennenkun vaaleja on pidettykään ja kaikki mitä vähänkin voidaan käyttää Pe-Su:ja vastaan myös käytetään.
Jokainen tekee virheitä, tai niiksi sillä hetkellä kuviteltuja, mikä ei suinkaan tarkoita alkuperäisen tavoitteen kadottamista. Tavoite mielestäni on edelleen maahanmuuton radikaali vähentäminen ykkösenä ja seuraavaksi talouden tervehdyttäminen sellaiseksi ettemme tarvitse enää yhtään lisää ulkomaista velkaa.
Se velka luo sidonnaisuuksia tavalla, tai toisella, joten sitä välttäkäämme kaikin neuvoin.
Protestilla luomme uutta, kuten tapahtuu lähi-idässä ja muuallakin jatkuvasti, vaikkakin eri tavoin.
Valmius kansannousuun kehittyy meilläkin joten toivokaamme sen ratkeamista demokraattisin keinoin, ennenkun...
hassu-1! Kiitos viestistäsi ja mukava havaita että ajattelevia ihmisiä on vielä tähän aikaan yöstä hereillä.. :)
miinus kolmeen. ystävällistä. kiitos. :)
ja kyllä, turha nosto mutta jos tämän yhden kerran vielä kuitenkin :D