"Gnostilaisuuden tunnusomaiset piirteet
Seuraavat käsitykset ovat olleet tunnusomaisia gnostilaisuudelle, joskaan kaikki mainitut eivät ole esiintyneet kaikissa gnostilaisissa suuntauksissa:
Yksi Jumala
*
kaikkeuden alkuna ja hallitsijana on yksi korkein olento – "Jumala" – josta käytetään joskus myös nimitystä "Todellinen Jumala";
*
Jumala on ollut olemassa jo ennen aikojen alkua ja ennen olevaisen luomista;
*
kun maailmankaikkeus loppuu, kaikki palaa taas takaisin siihen yhteen, josta kaikki alkoi;
*
Jumala käsitetään universaalin rakkauden lähteeksi, joka rakkaudellaan kutsuu ihmisiä luokseen.
Kaksijakoinen maailmankuva
*
olevainen koostuu aineellisesta maailmankaikkeudesta ja aineettomasta Valon maailmasta;
*
Jumala loi ensin Valon maailman valo-olentoineen; yksi valo-olennoista oli "Luojajumala" (demiurgi), joka loi aineellisen maailman ja lopuksi ihmisen;
*
Vanhassa testamentissa Jumala ja demiurgi käsitetään samaksi olennoksi, josta käytetään nimityksiä Herra, Jumala, Jahve tai Luoja, Uudessa testamentissa demiurgista käytetään nimityksiä Jeesus Kristus tai Poika (esim. 1. Kor. 8:6 ja Hepr. 1:2).
Maailmankaikkeuden yhteenkuuluvuus
*
maailmankaukkeuden harmonista kehitystä ohjaa universaali tietoisuus – "kaikkeuden mieli";
*
ihmisillä on rukousyhteys Valon maailmaan; rukous tuo avun;
*
ihmiset pääsevät osallisiksi Valon maailman siunauksesta ja kaitselmuksesta; Valon maailman olennot opastavat ihmisiä rakkauden tekoihin.
Sielun kuolemattomuus
*
ihmissielu on lähtöisin Valon maailmasta, muodostaa ihmisen todellisen olemuksen ja on kuolematon;
*
ihmiskeho on sielun asunto elämän aikana;
*
ihmisen kuoltua sielu palaa Valon maailmaan, joka on sen todellinen koti;
*
kuoleman jälkeen ruumis jää aineen maailmaan, jossa sen alkuaneet palaavat aineen kiertokulkuun.
Gnosis
*
ihmiselämän aikana sielu heijastaa Valon maailmaa ja toimii ihmisen omanatuntona yrittäen ohjata ihmistä hyvään ja rakkauden tekoihin sekä opastaa välttämään pahuutta ja huonoa elämää; ihmiskehon mielihalut houkuttelevat kuitenkin ihmistä, ja usein ihminen noudattaa enemmän aineellisen maailman kutsuja kuin sielunsa ohjausta;
*
kun ihminen on tullut tietoiseksi sielunsa jumalallisesta alkuperästä, hänen sanotaan saavuttaneet gnosiksen;
*
gnosis on muttunut tietoisuuden tila, jossa ihminen suuntautuu kohti todellista valoa ja rakkauden tekoja.
Pelastuskäsitys
*
rakkaus on elämän tarkoitus ja täyttymys ("Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille");
*
ihmisen teot vaikuttavat siihen, mitä sielulle tapahtuu kuoleman jälkeen ("Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää"); jos ihminen ei ole tehnyt rakkauden tekoja, hän joutuu syntymään uuteen ihmiskehoon oppiakseen elämään oikein; joskus tämä vaatii monta jälleensyntymää;
*
kun sielu lopulta on oppinut elämään oikein, sen sanotaan saavuttaneen täydellisyyden, minkä jälkeen sielu saa jäädä Valon maailmaan, täydelliseen onnellisuuteen;
*
Valon maailman inhimillinen vastine on "Jumalan valtakunta", joka ei kuitenkaan ole tietty paikka jossain ylhäällä, vaan olotila, jonka voi saavuttaa jo tässä maailmassa; ("Jumalan valtakunta on täällä teidän keskellänne, sisäisesti teidän sydämissänne")"
http://www.gnosis.fi/gnostilaisuus/mita_on_gnostilaisuus/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jouduttuaa karkoitetuksi Läntisen Kirkon alueelta, Markion siirtyi Lähi Itään mm. Palestiinaan ja perusti sinne lukuisia gnostilaisia seurakuntia, joissa oli tuo Markionin julistama oppi käytössä. Voisi kuvata sanonnalla, Evankeliumia ilman Vanhaa Testamenttia, eli opinharhojensa kanssa.
Markiolaisuus oli vain yksi gnostilaisuuden lukuisista haaroista.
Mielenkiintoista.
ja missahan Raamatukohdassa tuokin on sanottu?
tuo jalleensyntyma nimittain......on tainnut ARMO unohtua pois kokonaan..
///ihminen kylvää, sitä hän myös niittää"); jos ihminen ei ole tehnyt rakkauden tekoja, hän joutuu syntymään uuteen ihmiskehoon oppiakseen elämään oikein; joskus tämä vaatii monta jälleensyntymää;////
eli teoilla ansaitaan,,,,ei ole Kristinuskon mukaista.sorry