Keisarin kirkko

"Yksi Itä-Rooman kirkon peruspiirteistä oli sen läheinen poliittis-aatteellinen suhde keisarin maalliseen valtaan. 300-luvulla kehittynyt valtiollinen ideologia ankkuroitui roomalais-hellenistisiin poliittisiin käsityksiin ja kristilliseen teologiaan."

"Konstantinus I Suuren ajoista lähtien keisarit olivat vaikuttaneet sekä kirkkopolitiikassa että teologisissa kysymyksissä, ja 500-luvulla Iustinianuksen kauteen tultaessa myös keisarikunnan lainsäädäntö oli kytkenyt valtion ja kirkon tiiviisti yhteen."

bizou ja moni muukin voisi lukea John Haldonin kirjan: BYSANTIN HISTORIA
Lainaukset ovat tästä kirjasta.
7209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on kuulunut ja Raamattukin on ihmisen kirjoittama ja jokaisessa pyhässä kirjassa näkyy ihmisen kädenjälki..poliittiset vaikutukset..kulttuuri ym.Kyllä minä olen sen aivan hyvin käsittänyt.

Mutta jos sanon näin minua pidetään täysin uskottomana, kerettiläisenä yms.

Silti minäkin tarvitsen hengellisen kodin ja Raamattu on osa sopimusta.Monessa uskonnossa vanhassa uskonnossa nimenomaan seuraa perässä myöskin perinteet ja traditiot.Jokainen uskonto on muokannut omat traditionsa.

Mutta kysymys kuuluukin täytyykö uskonnossa olla poliittisia vaikuttimia ja missä määrin ne olisivat tarpeellisia ja missä tapauksessa eivät ehdottomasti olisi?

Ihmisethän menevät virran mukana.Samoin instituutiotkin ajan mittaan ovathan ne ihmisen mestaroimia.
No voin minä lukea miksi ei ainahan sellainen kiinnostavaa on.

http://www.youtube.com/watch?v=3SRigfr9QeI

En silti kannata valtiollista kirkkoa vaikkei poliittisia vaikutteita kirkkoon voikaan poisulkea niillä on vaikutuksia vaikkei kirkko itsessäänkään olisi valtionkirkko ja kiinni valtion tuesta.On hyvää ja huonoa silti minusta enemmän huonoa.Riippuen taas ja edelleenkin lähtökohdista joista asiaa tarkastellaan.Osittain suojaa osittain sitoo moderniin trendeihin ja lainsäädäntöön.Täten modernisoinnilta ei voi välttyä eikä maallistumiselta.

Hyvänä esimerkkinä papin virka. Minne jäivät papit joilla ei ollut työaikoja vaan pelkkä kutsumus.

Äänestä
  • kun ei ollut virkaa. ei työaikoja eikä näinollen palkkaakaan...
    Mitä tuommoisia kyselet, kyllä papilla - etenkin ortodoksiseksi papiksi opiskelevalla - täytyy olla vahva kutsumus. Ja mitä se sinua liikuttaa, ethän ole ortodoksi!

    Äänestä

  • lätinöihinkyllästyny kirjoitti:

    kun ei ollut virkaa. ei työaikoja eikä näinollen palkkaakaan...
    Mitä tuommoisia kyselet, kyllä papilla - etenkin ortodoksiseksi papiksi opiskelevalla - täytyy olla vahva kutsumus. Ja mitä se sinua liikuttaa, ethän ole ortodoksi!

    sulle imbesilli häirikkö :)

    Äänestä

Keisari on maallisen vallan johtaja, mutta maallinen valta on alisteista jumalalliselle vallalle, sillä jumalallinen on maallista korkeampi.

Näin siis keisarikin on alisteinen jumalallista valtaa käyttävälle kirkolle, vaikka Bysantissa asia olikin huonolla mallilla ja siellä keisari käytti kirkon ylintä valtaa.

Paavi voi kuitenkin erottaa keisarin ja vapauttaa alamaiset uskollisuudenvalasta julistamalla keisarin pannaan.

Äänestä
  • mutta kuinka ajattelevat poliitikot sitten?

    Varsinkin säätäessään lakeja ja lausunnoissaan kun suositellaan määrärahoja.

    Äänestä

  • sitä ja tätä. Joopa joo. Millä vuosisadalla elät? Kuka on se keisari, jonka paavi seuraavaksi julistaa pannaan? Taitaisi tuommoinen pannaanjulistus nykyään käydä vitsistä?

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    sitä ja tätä. Joopa joo. Millä vuosisadalla elät? Kuka on se keisari, jonka paavi seuraavaksi julistaa pannaan? Taitaisi tuommoinen pannaanjulistus nykyään käydä vitsistä?

    ortodokseilla ei ole paavia mutta mielestäni koko eduskunnan voisi asettaa pannaan lipposen ihan ensimmäisten joukossa.. moinen lepertelijä.Vai alkuperäiset paperit.. hehe mikä vitsi.Ei se varmaankaan poista sitä tosiasiaa jos meni laulamaan nuotin vierestä.Heheh noloa.

    Papeilta ja eduskunnan ihmisiltä palkka pois ja työ harrastuksen ja vakaumuksen periaatteella vapaaehtoistyönä.Ja ilmainen julkisen puolen kulkuväline korvaus.Saavat vaikka sitten kauppamatkansankin hoitaa bussilla. Hih.. ihana skenaario.Vähän makua miten normaalit ihmiset elävät, sitten minäkin uskoisin jopa heihin.Piispoille ja paaveille kanssa sama juttu ja avustajiksi vain vakaumukselliset luostari elävät eikä mitään pelkästään hallinnollisilla aatteilla valaistuneita maallikkoja.Yliopistoteologit hallinto-oikeuden pappeusvihkimyksellä.. hmm.. ei oikein ole uskottavuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Historia mukaan kirjoitti:

"Yksi Itä-Rooman kirkon peruspiirteistä oli sen läheinen poliittis-aatteellinen suhde keisarin maalliseen valtaan. 300-luvulla kehittynyt valtiollinen ideologia ankkuroitui roomalais-hellenistisiin poliittisiin käsityksiin ja kristilliseen teologiaan."

"Konstantinus I Suuren ajoista lähtien keisarit olivat vaikuttaneet sekä kirkkopolitiikassa että teologisissa kysymyksissä, ja 500-luvulla Iustinianuksen kauteen tultaessa myös keisarikunnan lainsäädäntö oli kytkenyt valtion ja kirkon tiiviisti yhteen."

bizou ja moni muukin voisi lukea John Haldonin kirjan: BYSANTIN HISTORIA
Lainaukset ovat tästä kirjasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu