Olen tutkiskellut lähihistoriaa ja ei voi välttyä II maailmansodan tutkimiselta silloin.
Ihmettelen miksi Saksa oikeastaan hävisi?
Itse olen tullut päätelmään;
- Saksan Werhmact oli hyökkäysarmeija, joka lannistui joutuessaan puolustukseen vuoden -43 jälkeen (Kursk).
- Saksalla ei ollut idän facismin tavoin mahdollisuutta nostaa esim. panssareiden tuotantoa samalla tavalla, vaan se (Saksa) tilasi sotatarvikkeensa toimivilta yhtiöiltä (Krup, Porshe jne.), joka piti tuotannon määrän alempana kuin idän facismissa.
- Saksan armeijan komentajat eivät halunneet käydä sotaa "viimeiseen mieheen", koska katsoivat myös tulevaisuuteen.
- Saksan komentajat halusivat antautua ennen lopullista tappiota, koska näkivät jatkamisen turhaksi ja voiton menneen -43 yrityksessä iäksi.
Kuka päätti tai ajatteli jättää hermokaasut käyttämättä idässä?
Ainoastaan Saksalla oli sitä valtavat varastot, muilla I maailmansodan aikaista sinappikaasua, jonka teho oli mitätön hermokaasuun nähden.
Tokihan Saksa pelkäsi vastaiskua kaasun käytön jälkeen, mutta eikö se tiennyt itsellään olevan maailman paras arsenaali maailmassa vai miksi Saksa ei ko. asetta käyttänyt?
Ihmettelen miksi Saksa oikeastaan hävisi?
Itse olen tullut päätelmään;
- Saksan Werhmact oli hyökkäysarmeija, joka lannistui joutuessaan puolustukseen vuoden -43 jälkeen (Kursk).
- Saksalla ei ollut idän facismin tavoin mahdollisuutta nostaa esim. panssareiden tuotantoa samalla tavalla, vaan se (Saksa) tilasi sotatarvikkeensa toimivilta yhtiöiltä (Krup, Porshe jne.), joka piti tuotannon määrän alempana kuin idän facismissa.
- Saksan armeijan komentajat eivät halunneet käydä sotaa "viimeiseen mieheen", koska katsoivat myös tulevaisuuteen.
- Saksan komentajat halusivat antautua ennen lopullista tappiota, koska näkivät jatkamisen turhaksi ja voiton menneen -43 yrityksessä iäksi.
Kuka päätti tai ajatteli jättää hermokaasut käyttämättä idässä?
Ainoastaan Saksalla oli sitä valtavat varastot, muilla I maailmansodan aikaista sinappikaasua, jonka teho oli mitätön hermokaasuun nähden.
Tokihan Saksa pelkäsi vastaiskua kaasun käytön jälkeen, mutta eikö se tiennyt itsellään olevan maailman paras arsenaali maailmassa vai miksi Saksa ei ko. asetta käyttänyt?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niih tai voi olla etteivät osanneet talvella sotia.
"Saksaa ei ole varustettu käymään sotaa talvella" taisi Aatukin sanoa. On siinä perkele kun jopa savolaisella Syvärillä oli karvalakki päässä mutta jänkä-jussilla Berliinistä ei.
Jopa ryssä perkele tajusi talvisodan jälkeen vaihtaa Budenovkat karvalakkiin. Ryssä naista onkin mukava naida kun sillä ei ole turkiksen lisäksi muuta päällä kuin karvalakki. Pimppakin on hyvin karvainen ja tiukka sekä märkä.
Strategisen suunnittelun lyhytjänteisyys. Sitä ei itse asiasa ollut lainkaan. Siksi tehtiin virhe toisensa perään.
Ei uskottu länsimaiden sodanjulistukseen.
Ei ollut valmiutta Englannin lyömiseen.
Hyökkäys itään ja NL:n romahdukseen perustui toiveajatteluun.
Lopullinen järjettömyys oli sodanjulistus USA:lle.
Saksaa vastassa oleva liittokunta oli vahvuudeltaan moninkertainen. Itä tarjosi ihmismassat ja länsi materiaalin.
Sodan alussa pärjää se, jolla on aloite ja laadukkaampi armeija. Sodadn lopussa se, jolla on enemmän ihmisiä ja rahaa.
Kovasti nuo sitä Lontoota silti sai pommitetuksi ja melkein sukellusveneillä Englannin ja Yhdysvaltojen välisen yhteyden katkaistuksi.
sodan syttymisen jälkeen. Ranska piti ensin vallata ja kun ei tiedetty mitä tehdä, alettiin ilmahyökkäykset Englantiin. Valmiita suunnitelmia ei tähänkään ollut.
Saksa hävisi, koska Hitler sekaantui sodan johtamiseen, vuoden 1942 jälkeen Hitler alkoi itse johtaa kaikkia sotatoimia ja se oli lopullinen niitti Saksan asevoimille.
Sotiminen vaatii vahvaa ennakkosuunnittelua ja valmistatumista, kukaan ei pysty sitä telepaattisesti päättelemään, mitä tommonen suuri nero seuraavaksi saa päähänsä, joten kaikki suunnittelu ja valmistautuminne jää kokonaan pois, se tarkoittaa sitä että silloin ei ole olemassa minkäänlaista strategiaa siitä, miten sota voitetaan.
Kukaan ei silloin tiedä, mitä tarvikkeita pitää valmistaa, paljonko tarvitaan polttoainetta, miten on kuljetuskalustoa, edes juna-aikatauluja ei pystytä tekemään.
Ettei vain olisi liiallinen liittoutuneiden ylivoima laadussa ja määrässä aiheuttaneet häviötä.
"Korkkari historia" jääköön omaan arvoonsa.
Se on voittajien katkeruuden purkausta.
Hitleriä on helppo arvostella, mutta siinäpä onkin yksiä muttia.
Tutkimus jonka piti todistaa natsit typeryksiksi sodan jälkeen, pidettiin salassa -60 luvulle, koska;
Kolme tutkituista ylitti mensan rajan ja 11 ylitti keskiverrron (yli 100).
Lähde: http://www.ts.fi/online/ulkomaat/173355.html?forumid=11&topicid=53114&parentid=0&docid=173355&topicsortorder=0&topicpage=1&commentsortorder=0&commentpage=9&commentpagesize=4&action=0
Lukemat ovat muististani (en jaksanut tarkistaa), mutta tutkijoita (USA) nolotti liikaa, jotta tulosta olisi voinut julkistaa heti II maailmansodan jälkeisessä maailmassa.
Hitleri ei luonnollisesti osallistunut ko. tutkimukseen, mutta hänestä oli saatavissa aiempi aineisto, ennen valtaan nousuaan ja sotia.
Sen mukaan Hitler oli mensaan pääsyn ylittävällä älykkyydellä varustettu 142.
Typeryydestä minusta voidaan puhua vain kansakuntien kansalaisista puhuttaessa.
Nykyisinkin ihmiset saadaan aivan minkä asian taakse tahansa, kunhan tarpeeksi puhutaan soopaa ja perustellaan.
Lue vähän kritiikkiä "älykkyysteisteille" joita juutalaiset tollot pitävät kaiken mittarina. Jos olivat niin älykkäitä niin miksi hävisivät sodan? Miksi esimerkiksi AATELISMIES Leeb ei pärjännyt Meretskoville? Eikai nälkäiset ja sairaat pietarilaiset terveitä älykkäitä arjalaisia parempia olleet.
Tämäkin on tavallaan Hitlerin syytä, sillä Hitler keskeytti kaikki uusien aseiden kehittelyohjelmat 1937, kun se keskitti kaikki voimat varustautumiseen, ne käynnistettiin uudestaan vasta 1942, kun sotaa ei saatu entisillä aseilla ratkaistua, länsimaat saivat tuona aikana Saksan teknisen etumatkan kiinni, eikä Saksa ehtinyt sitten saada uusia aseita tuotantoon ennen sodan loppumista.
Tämä viiden vuoden viivästys aiheutti sen, että liittoutuneet saivat teknisen etumatkan, jota ei sitten saatu enää kiinni.
Ei kansakunnan kaikkien asukkaiden tarvitse olla älykkäitä, riittä kun älyä on niillä jotka asioista päättää, eikä niidenkään kaikkien tarvi olla mitään yli-ihmisiä.
ei varmaan päde toiseen maailmansotaaan vaan jossain sodassa on käynyt niin, että huonompi on hävinnyt. sinänsä se on sääli kun tiedämme että saksa oli paras vaan silti sai turpiinsa.
tämän palstan parhaat sotaurhot pena tervo ja steigleigs pystyvät laittamaan vielä tilastoja.
vituttaa ja vieläkin on vaikea aamulla herätä.
Englantilla oli meriasioissa noin 400 vuoden etumatka. Nyt voitkin kertoa mitä ryssien Pohjoinen tai Itämeren laivasto teki sodan aikana. Tyynenmeren laivastoahan ei ollut ja Mustanmeren laivasto oli perseestä.
Jäänmurtaja oli ehkä ainut etu mikä karvalakki ryssällä oli. Ja niistäkin suurin osa Englannissa rakennettuja.
tässäkin asiassa me sakut oltiin parempia, voi vittu kun vielä hävittiin
Ei ainakaan U-veneet uponneet omasta torpedosta kuten Kursk! Perkele!
Günther Prien miehistöineen kuoli ilmeisesti harhautuneeseen omaan torpedoon. Epätodennäköisempi hänen U-veneensä tuhoutumissyy on ajomiina.
matematiikan käyttö oikein. Aatu ei osannut laskea, ei yhteen- eikä vähennyslaskua.
70 miljoonaa saksalaista on kykenevä hallitsemaan neljää miljardia muun maailman ihmistä vaikka sen hetkisen maailman suurimman imperiumin Britannian siirtomaa-imperiumin väkilukukaan ei ollut kuin 531 miljoonaa eikä sekään kunnolla pysynnyt hallinnassa.
Aatu oli melkonen spiderman joka oli kumipäänä Uralille menossa. Mannerheimille oli kuulemma tarkoitus jumalauta rakentaa Vorkutaan kesämökki jossa olisivat yhdessä kanteletta Göringin kanssa soittaneet. Himmler ja Grönhagen olisi joidenkin tietojen mukaan kutsuttu Mussolinin kanssa myös mökille.
Talvelalle oli luvattu kartano Smolenskista.
Saksa pärjäsi loppujen lopuksi niin pitkään Italian avulla. Tämän palstan parhaat 2 maailmansodan tutkijat Pena Tervo ja Stiegliz ovat monta kertaa todistaneet sen historoitsija Mosierin tilastojen avulla.Sota ratkaistiin nimenomaan Italian rintamalla.