Voisitko kertoa kumman uskot olevan enemmän oikeassa, evoluutioteorian vai painovoimateorian, ja mistä syystä uskot kyseisen teorian olevan oikeassa?
hyvä a.
jep jep
501420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Painovoimateorian voi jokainen todeta kokeellisesti, joten se on tiedon asia, evoluutioteoria yhteisestä esi-isästä on sen sijaan kokeellisen koetuksen ulkopuolella, joten se on usko asia.
Tarkoittaako tämä siis sitä, että se on myös uskon asia että etäisyys maasta aurinkoon on noin 150 miljoonaa km? Sitähän ei voi suoraan mittanauhalla mitata.
Uskotko vai et, että tuo luku pitää paikkaansa?
""Painovoimateorian voi jokainen todeta kokeellisesti, joten se on tiedon asia, evoluutioteoria yhteisestä esi-isästä on sen sijaan kokeellisen koetuksen ulkopuolella, joten se on usko asia.""
Painovoimateoriaa ei voi kukaan testata joka paikassa ja joka hetki, sitä voidaan testata vain omassa ympäristössämme. Evoluutioteorian mukaista yhteistä kantamuotoa voidaan testata paitsi fossiiliaineistosta, myös DNA:sta. Voit mennä tekemään testit itsestäsi ja kaikista muista apinoista ja päädyt samaan tulokseen kuin tiede:
http://www.nature.com/nature/journal/v469/n7331/fig_tab/nature09687_F1.html
Teit selvästi juuri tyypillisen kreationisti virheen, ja luulet että painovoimateoria=painovoima ja evoluutioteoria=evoluutio, vaikka asia ei ole näin...
Huomaa hyvin ne viestit joissa evokeille on laitettu jauhot suuhun; vastausten ketju päättyy silloin.
Valehtelu ja typeryys ei ole "jauhojen suuhun laittamista". Mutta kun te ilmapäiset jeesuspellet ette muuhun kykene.
eikä a. ole vieläkään vastannut...
Eihän painovoiman perusteesta ole oikeastaan olemassa mitään teoriaa!
Nyt nielasit kakkaa.
Painivoimasta on havaintoja vaikkakaan sitä ei voida kuulemma määritellä.
Kuitenkin esim. maan ja kuun painovoimaerot voidaan määritellä.
Joten koska meillä on painovoimasta jotain konkreettista näyttöä niin hyväksyn painovoiman olemassaolon.
Mutta koska sen määrittelemisestä ollaan hyvin erimielisiä tiedemiesten parissa, niin esitänkin sitten ihan oman ja varmasti paikkansapitävän määritelmän sille. Se on tämä: Painovoima on olemassa.
http://www.wakkanet.fi/~fields/finnish1.htm
"Evoluutioteorialta puuttuvat kaikki havainnot."
Kerro minkälaista havaintoa kaipaat, niin ehkä voimme auttaa sinua löytmään se.
Mikään mielikuvituksen tuote ei käy.
Eihän ole paljoa vaadittu.
Joten alahan näpytellä.
Yksikäsitteinen taksonomia.
Eikä se anna sukulaisuuksista 100 %:sti varmaa tietoa. (Vrt, norsu ja tamaani, tai valas ja virtahepo.) Jäkimmäisestä luin äskettäin jostakin että virtahepoa ollaan jättämässä pois tuosta valaan sukupuusta. Kaikki eivät näköjään sitä sinne hyväksy. Nämä epäilijät ovat ihan varmasti oikeilla jäljillä.
Että tieteen maailmassa Evoluutioteoria on paremmassa asemassa kuin painovoimateoria, koska painovoimateoria ei pysty selittään kunnolla kaikkea sitä mitä painovoimasta on havaittu, toisin on asia evoluutioteorialla, joka taas on pystynyt selitään evoluutiossa havaittuja asioita...
"Painivoimasta on havaintoja vaikkakaan sitä ei voida kuulemma määritellä."
"Joten koska meillä on painovoimasta jotain konkreettista näyttöä niin hyväksyn painovoiman olemassaolon. "
Ok... hyväksyt painovoiman olemassa olon... mutta kyse oli painovoimaTEORIASTA, uskotko siihen, ne eivät ole yks ja sama asia.
En vaan voi käsittää tätä ajattelutapaa, vaikka kuinka yrittäisin.
a., vaikka löytäisit kuinka paljon esimerkkejä siitä, miten paljon epäilet evoluutioteoriaa, niin se ei kuitenkaan todista jumalan olemassaolosta yhtään mitään.
Vaikka huomenna huomattais että evoluutioteoria ei ole totta, niin se ei tee luomiskertomuksesta yhtään sen todennäköisempää.
Kannattaa huomata yksi merkittävä seikka jos 'opetuksen' tässä vaiheessa a. ei nyt kerta kaikkiaan ymmärrä ilmiön ja ilmiötä selittävän teorian eroa. Hänelle pitää selittää asiat aivan alkeiden kautta ja yksinkertaisesti. Muuten kaikki vaiva menee aivan hukkaan.
a.:lle;
Ilmiö ja selitys ilmiölle ovat kaksi eri asiaa. Selvennän sitä muutamalla esimerkillä.
Ilmiö on esimerkiksi sellainen havainto, että pallo on punainen. Selitys eli teoria pyrkii kertomaan mahdollisimman yksinkertaisesti MIKSI pallo on punainen. Näitä selityksiä voi olla useita.
Eräs voi olla sellainen, että pallo on väriltään punainen, koska sen pinta on maalattu punaiseksi.
Edelleen... se näyttää punaiselta siksi, että pallon pinnassa oleva maali imee kaikkia muita värejä paitsi punaista.
Toinen selitys voi olla se, että pallo on valkoinen ja läpikuultava, mutta sen sisällä on punainen lamppu.
Edelleen... punainen lamppu näyttää punaiselta, koska se voi olla pinnoitettu värillä, joka ei läpäise muita värejä kuin punaisen tai valonlähde on sellainen, että se ei säteile muita kuin punaista väriä.
Kolmas voi olla sellainen, että pallo on valkoinen, mutta huoneen tai pallon valaistus on punainen.
Lisäksi kannattaa tutkia kaikkein näiden edellä mainittujen yhdistelmät.
Painovoimasta vielä erikseen. Se on olemassa oleva ilmiö ja sen voi jokainen havaita maan pinnalla. Siitä ei ole kuitenkaan kyse, kun puhutaan painovoimateoriasta. Painovoimateoria pyrkii selittämään sen MIKÄ aiheuttaa painovoiman kahden kappaleen välille eli MIKSI kappaleet vetävät toisiaan puoleensa. Ajattele esimerkiksi kahta tonnin painoista kappaletta avaruudessa. MIKSI ne vetävät toisiaan puoleensa?
Yksi selitys on kaareutuva avaruus, mutta se ei ole koko totuus asiasta. Mikä saa avaruuden kaareutumaan?
kuvitella, mutta todistahan tieteellisesti ja vastaansanomattoman varmasti että evoluutio on totta.
Näytä edes yksi vakuuttava todiste joka todistaa evoluutiota tapahtuneen.
Akkamainen Evo-mieskään ei sellaista tiedä vaikka uhoaakin tuossa kuin joku hullu Iso-Antti.
kanssa. Sinä et todellisuudessa tiedä yhtään mitään sellaista tieteen tunnustamaa tutkittua faktaa joka sotisi Genesistä vastaan. Luulet tietäväsi, sehän on nähty. Mutta menehän nyt reilusti yksityiskohtiin niin huomaat että kassisi ovatkin tyhjät.
Toki luomisen puolesta on tieteellisiä todisteita maapallo täynnä.
Tieteessä pätee sellainen perussääntö että mitä monimutkaisempi laite, niin sen pätevämpi on sen suunnittelija ja valmistaja. Luonto on aivan täynnä biologisia rakenteita joiden tekniikka ylittää huimasti ihmisen älylliset suunnittelijan ja valmistajan kyvyt. Kuka ne on tehnyt? Joku ihmistä tyhmempikö? Joku täysin vailla älyä olevako? Todellinen tiede hyväksyy oman logiikkansa mukaisesti todeksi sen että ihmistä älykkäämpi kaiken on luonut.
Evolutionistit vain eivät halua tätä tieteellistä faktaa tunnustaa koska heillä on omat evo-uskonnolliset syynsä inttää näitä selvyyksiä vastaan koska ne ovat heille vastenmielisiä. Huuhaatiede eli evoluutioteoria sanookin kaiken muun tieteen hyväksymän logiikan vastaisesti että ihmistä huomattaavasti typerämpi, siis täysin vaillä minkäänlaista älyä ja suunnittelukykyä ja päämäärätietoisuutta vailla oleva toimimaton sattuma kaiken teki mitä suurimmalla ja ihailtavimmalla nerokkuudella.
Esimerkiksi tuo hyvä tsägä valmisti silmille näkymättömän viherhiukkasenkin tuottamaan ravintoa kaikelle elolliselle kasaamalla sattumalta ja vailla tarkkoitusta alkuliemestä atomit sellaiseen järjestykseen että ne olivatkin sitten sopivalla hetkellä valmiita muodostamaan parituhatta kemiallista lähe samanaikaista prosessia joiden ansioista se kykeni valmistamaan sokeria kahviin, ja teki vielä senkin tempun että muodosti valtavan kasvuston erilaisia kasveja joita kaikki eläimistö voi käyttää sattumalta hyvin sopivasti ravinnokseen. Minullakin on juuri omena suussa, ja hyvää on.
Oletko tosissasi että minun pitäisi uskoa sokean ja vailla älyä ja päämäärätietoista tarkoitusta olevan sattuman tehneen tämän kaiken???
Herätys vanha gubbe, avaahan silmäsi reaalimaailman puolelle ja havaitse että sinua on petetty.
Ja sitä ei voi kukaan kiistää. En spekuloi joutavia, vaan uskon tuohon omaan teoriaani. Siis kerron tuon oman teoriani vielä uudelleen, se on tämä: Painovoima on olemassa.
Koska tiedemiehet siis ovat hyvinkin erimielisiä asiasta ja kukin rakentelee omia teorioitaan, niin päätin sitten pysyä vain siinä mitä asiasta varmasti tiedetään. Tätä periaatettahan minä noudatan muunkin tieteen suhteen, oletkos huomannut sen. Faktat , ja vain faktat kelpaavat, mielikuvitusjutut eivät kelpaa.
Toki sallin spekuloinnin mutta vain korvamerkittynä. En hyväksy sitä että evoluutioteoriassa on tapana esittää spekulointeja tosiasioina.
Mitenkähän tuota voisi soveltaa evoluutioteoriaan, sillä eihän siitä ole ensinkään empiirisiä havaintoja, joten kaikki evoluutioon liittyvä selittely on tyhjän veroista suun pieksentää. Vai mitä?
Ja kerroin jo tuossa vieressä oman käsitykseni painovoimateoriasta ja esitin jopa omani joka on toistaiseksi täsmällisin laatuaan. Luehan se sieltä.
Jos sinulla nyt sattuisikin olemaan lapsia, niin vastaansanomaton todiste evoluutiosta on se, että sinun lapsillasi on eri kokoelma geenialleeleista kuin sinulla on.
Tai ainakin se, että sinulla on eri kokoelma geenialleeleista kuin sinun vanhemmillasi on/oli.
Evoluutio katsos näet on perimän muutosta sukupolvelta toiselle.
Jos taas halusit sanoa jotain evoluutiohistoriasta, olisit varmaan hoksannut muotoilla kysymyksesi/vaateesi hiukan toisin, etkö vain?
Vai oletko pihalla koko asiasta kuin lumiukko - taas kerran?
Et ymmärtänyt näköjään mitään edellisestä viestistäni.
Kerroit, että painovoima voidaan havaita. - Selvä. Mitä sitten. - Sitä voidaan mitata. Juuri niin.
Mutta et kertonut mitä painovoima on. Mikä sen aiheuttaa? Vastaa siihen.
Siitä on kysymys painovoimateoriassa.
Kuten esimerkiksi Joosuan aurinkotempun kanssa, muistatko?
Kertoiko äitisi muuten sinulle koskaan, että olet patologinen valehtelija, vai oliko hän myöskin kaltaisesi patologinen valehtelija?
"Siis kerron tuon oman teoriani vielä uudelleen, se on tämä: Painovoima on olemassa."
'Painovoima on olemassa.' ei ole teoria. Se on toteamus.
Painovoiman aiheuttaa hiukkanen nimeltä gravitoni. - Tämä on teoria. Tai oikeastaan hypoteesi.
Painovoiman aiheuttaa avaruuden käyristyminen. - Tässä toinen teoria.
Mikä aiheuttaa avaruuden käyristymisen. - Jälleen yksi hypoteesi.
Ennuste: Avaruuden käyristymsen painovoiman vaikutuksesta pitäisi vaikuttaa valon kulkuun kuin linssi.
Ja todellakin. Tämä on havaittu ilmiö astronomiassa.
"Koska tiedemiehet siis ovat hyvinkin erimielisiä asiasta ja kukin rakentelee omia teorioitaan, niin päätin sitten pysyä vain siinä mitä asiasta varmasti tiedetään. Tätä periaatettahan minä noudatan muunkin tieteen suhteen, oletkos huomannut sen. Faktat , ja vain faktat kelpaavat, mielikuvitusjutut eivät kelpaa. "
Kenen havaitsemista faktoista on kyse? Et hyväksy evoluutiota, vaikka se on ollut tieteessä jo lähes 100 vuotta fakta, yhtä lailla fakta kuin painovoimakin, näitä kahta asiaa koetetaan selittää niiden omilla teorioillaan, joista evoluutioteoria on tähän asti hoitanut hommansa paremmin kuin painovoimateoria.
Tiedeyhteisöllä ei ole mitään epäselvää siinä tukeeko tieteen tulokset evoluutioteoriaa vai ei. Jokainen merkittävä yliopisto pitää evoluutioteoriaa ainoana kattavana, toimivana ja havaintoihin sopivana selityksenä maapallon biodiversiteetin synnylle.
Jorinasi "tosi tieteestä" on silkkaa sumutusta. "Tosi tiede" on samanlainen termi kuin "kansandemokratia". Kun "demokratian" eteen laitettiin etuliite hävisi sen sisältö kokonaan. Aivan samoin sinun "tosi tiede" on sovittamattomassa ristiriidassa tieteen kanssa.
Homo erectus soloensis
Homo erectus palaeojavanicus
Homo floresiensis
Homo antecessor
Homo heidelbergensis
Homo neanderthalensis
Homo sapiens
Homo rhodesiensis
Homo cepranen
Homo sapiens sapiens
"Toki luomisen puolesta on tieteellisiä todisteita maapallo täynnä.
Tieteessä pätee sellainen perussääntö että mitä monimutkaisempi laite, niin sen pätevämpi on sen suunnittelija ja valmistaja. Luonto on aivan täynnä biologisia rakenteita joiden tekniikka ylittää huimasti ihmisen älylliset suunnittelijan ja valmistajan kyvyt. Kuka ne on tehnyt? Joku ihmistä tyhmempikö? Joku täysin vailla älyä olevako? Todellinen tiede hyväksyy oman logiikkansa mukaisesti todeksi sen että ihmistä älykkäämpi kaiken on luonut."
jos jumala loi ihmisen kuka loi Jumalan? ja kuka loi jumalan luojan luojan jne jne .....?
Ei mene läpi.
Ei lajin sisäistä muuntelua lasketa evoluutioksi. Tai jospas laskettaisiinkin, niin silloinhan olisi vieläkin selvempää ettei evoluutio luo mitään muuta kuin lajin sisäisiä rotuja.
Edes evolutionisti itse eivät väitä ainoatakaan noista listasi "homoista" olevan suoranainen ihmisen esi-isä.
Olet aika luova määrittelemään käsitteitä uusiksi.
Kyllä vain kaikki perimän muutos sukupolvelta toiselle on evoluutiota. Jos nyt kaikki eliöt ovat sukua keskenään, niin käytännössä kaikki nykyiset lajit ovat "lajin sisäisiä rotuja".
tapahtuu asioita joita se ei voi nyt heti ja tässä selittää tai ymmärtää.
Jos viisituhatta silminnäkijää näkee jonkun oudon tapahtuman, niin eipäs se enää olekaan rehellistä tiedettä jos tiede sanoisi että ette te mitään nähneet.
Todellinen tiede on nöyrä ja myöntää faktat. Tiede voi tunnustaa Joosuan auringon siihen saakka että moni kertoi havainnoineensa auringon olleen paikallaan kaksi päivänkoiton aikaa peräkkäin.
Jos tiede ei osaa tapauksen kulkua selittää, niin se jättää sen selittämättä, eikä tee niinkuin epätiede joka alkaakin kuvitella asialle selityksiä. Ja parhaassa tapauksessa ihan ilman omia todisteita alkaa vain väittää silminnäkijätodistajia vastaan sanoen ettei aurinko pysynyt paikallaan.
Siis kumpi on luotettavampi väittäjä. sekö joka näki tapahtuman ja kirjasi sen muistiin, vai sekö joka 3000 v. myöhemmin sanoi että hän näki väärin?
Apolla on vahva usko todistajia vaila oleviin asioihin kuten evokeilla yleensä. Eihän evoluutiostakaan ole ainuttakaan silminnäkijähavaintoa.
todellisia älykköjä jotka ymmärtävät pitäytyä tosi tieteessä, siis tieteen tunnustamissa faktoissa, ja he ovat malttaneet mielensä eivätkä ole syöksyneet evoluuioteorian mielikuvitysmaailmaan kuten suurin osa massasta. He tietävät kyllä aivan hyvin että faktatiede tukee hyvin usein Genesistä.
"Ja parhaassa tapauksessa ihan ilman omia todisteita alkaa vain väittää silminnäkijätodistajia vastaan sanoen ettei aurinko pysynyt paikallaan.
Siis kumpi on luotettavampi väittäjä. sekö joka näki tapahtuman ja kirjasi sen muistiin, vai sekö joka 3000 v. myöhemmin sanoi että hän näki väärin?"
Tieteellisenä olettamuksena se, että jokin aiheutti kollektiivisen näköharhan viidelletuhannelle henkilölle, on huomattavasti uskottavampi kuin se, että maapallon pyörimisliike kertalaakista pysähtyi ja käynnistyi uudelleen vuorokauden päästä. Mutta eihän siitä tässä ole edes kysymys.
Kolmetuhatta vuotta vanhassa kirjoituksessa oleva tarina voi nimittäin ihmisjoukon näköharhan raporttia paljon todennäköisemmin olla suusta suuhun kiertäessään parantunut tarina, uskonnollisen hurmoksen aiheuttama yhden ihmisen aistiharha, vertauskuva jostakin aivan muusta tai kertomuksen väriksi keksitty tahallinen lisäys. Tai jotakin muuta yhtä kaukana aidosta silminnäkijätodisteesta olevaa.
Samat Behet, Leisolat ja Puolimatkat sieltä aina ovat putkahtaneet valmiiksi omaksuttu fundisusko tieteellisen maineensa rasitteena.
Valitettavasti olet kykenemätön nimeämään ainoatakaan moista "älykköä", valehteleva vajakki kun kerran olet.
en tiedä suoranaisesta. Mutta esimerkiksi homo sapiens ja Homo neanderthalensis ovat lisääntyneet keskenään. Siksi esimerkiksi meillä suomalaisella on samoja geenejä kuin Homo neanderthalensis:lla. Mutta Homo neanderthalensis kuoli sukupuuttoon n. 25000 vuotta sitten.
jokaisessa solunjakautumisessa. Tämä on ymmärrettävää ikäisellesi miehellä oka ei ole koko elämänsä aikana nähnyt merkkiäkään todellisesta evoluutiosta.
Täytyyhän sitä viimeistään kuolinvuoteella alkaa nähdä jotain näkyjä jotta saisi eletyn elämänsä näyttämään joltain muulta kuin ihan hukkaan heitetyltä.
Tämä nyt oli vain kaukana eräässä idän yliopistossa nuorena oppimani viisaus joka tuntuu pätevän kaltaistesi kohdalla aivan mainiosti.
Muista myös se että maailmassa ihmismieliin historian kaikkein vaikuttavin voima tulee myös Aasiasta. Tosin sen täyden voiman kohtaavat vain äärimmäisen harvat, siis ne jotka ottavat siitä täyden selon hinalla millä hyvänsä. He hyötyvät siitä. Muut vältämättä eivät.
Karsiutuipas listasi yllättävä nopeasti varsin lyhyeksi. Heh.
Vielä kun keksit sen että miten neanderthalilaiset ajoitettiin luotettavasti noinkin lähelle nykyihmistä niin olet oikein hyvä.
totta kai valon liike voi käyristyä avaruuden mittasuhteiden skaalalla.
Ja se on sikäli ikävä asia että emme mitenkään voi ikinä päästä kurkistamaan kovin kauaksi avaruuteen nähdäksemme selvästi että mitä siellä oikeasti on. Tämä valon eri etäisyyksien kohdalla eri suuntiin kaareutumisten mahdollisuus on näet loputon.
Olen pohtinut tätä asiaa navetassani poikimisia valvoessani ainakin yhden pienen Nobelin edestä valmiiksi oppineempien puolesta.
Sama homma nytkin menossa. Ei sovi nukahtaa.
Sekin on ihmeellistä että ehkä 95 % poikimisista onnistuisi ihan ilman kenenkään apua, mutta karjan jalostus on kierouttanut homman niin että joskus hyvin erikoisten lajin sisäistenkin risteymien tuotosten on todella vaikea poikia. Ilman ihmisen apua kuolisivat sekä poikiva että syntyvä.
En pidä siitä että luontoa sormeillaan liikaa. En oikein hyväksy sitäkään että naudat jalostetaan väkisin labroissa sellaisiksi että ne eivät selviä ilman utareliivejä. Minusta sekin on sairasta. Siksi meillä ei ole monia satatonnareita.
ja ihan tieteen keinoin, mutta karu todellisuus on se että ainoatakaan tieteellistesti vahvistettua todistetta sen puolesta ei todellakaan ole olemassa.
Sano sinä nyt ensimmäisenä ihmisenä maailmankaikkeudessa että mikä todistaa evoluuton todella taahtuneeksi.
Saat siitä varmasti Nobelin.
Ei, en näe evoluutiota jokaisessa solunjakautumisessa, vaan kuten evoluution määritelmä sanoo: evoluutio on perimän muuntumista ajan myötä sukupolvelta toiselle. Ja kuten luonnostakin havaitset, sinun geenialleelikokoelmasi on eri kuin vanhempiesi tai lapsiesi, toisin sanoen perimä muuntuu ajan myötä sukupolvelta toiselle.
Sinä vaan et tunnut oikein pystyvän ymmärtämään määritelmiä tai et vain välitä määritelmistä.
Turha sinun on vetää tähän mitään jorinoita sieltä Shanghain kirkkoyliopistosta, valepukki kun olet. Mitä lie kuvittelit/kuvittelet taas.
Mihin se lista nyt karsiutui? Mutta siitä iän maarityksesta voit lukea vaikka wikipediasta. http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Fossiili?wasRedirected=true tai jos et luotaa wikiin niin käy talkorigins.org . Siellä on paljon asiaa jos kinnostaa miten evoluutio toimii oikeesti
"Tyhmä. Evoluutioteoriaa on tutkittu yli sata vuotta, ja ihan tieteen keinoin, mutta karu todellisuus on se että ainoatakaan tieteellistesti vahvistettua todistetta sen puolesta ei todellakaan ole olemassa. "
Niinhän sitä onkin, painovoimateoriaa vielä kauemmin. Ja mitä tulee todisteisiin,vielä ei ole löytynyt todisteita jotka uhkaisivat evoluutioteoriaa vaan ovat enemmän vahvistaneet sen asemaa, sinä et vain koskaan ole hyväksynyt niitä. Mutta on runsaasti todisteita jotka uhkaavat painovoimateoriaa sen verran että suurin osa tiedemiehistä ovat varmoja siitä että siinä on jotain pielessä.
Mutta minä puhuin nyt evoluution ja painovoiman olevan yhtä lailla faktoja tieteessä, lopussa vain mainitsin miten evoluutioTEORIA ja painovoimaTEORIA ovat hommansa hoitaneet näiden kahden faktan selityksessä.
"Sano sinä nyt ensimmäisenä ihmisenä maailmankaikkeudessa että mikä todistaa evoluuton todella taahtuneeksi."
En usko että olen edes ensimmäisen miljoonan joukossa, mutta sanonpa nyt nämä ainakin:
-kivikaudella susia kesytettiin ja niiden jälkeläisistä on jalostettu kaikki maailman koira rodut, tämä on evoluutiota, jossa ihminen on toiminut luonnonvalitsijana.
-Villibanaanista on jalostettu kaupoissa myytävää banaania, tämäkin on evoluutiota, jossa ihminen toimi luonnonvalitsijana.
Fossiili aineisto osoittaa, että ennen elämän muodot oli alkeellisempia, eikä niissä ole mukana nyky eläin lajeja. Nyky lajeja muistuttavia eläimiä löytyy tuoreemmista kerroksista, mikä tämän olisi aiheuttanut ellei evoluutio. Tuskinpa vain mikään näistäkään kelpaa todistukseksi sinulle.
"Saat siitä varmasti Nobelin."
En usko että evoluution todistamisesta (ties kuinkahan monetta kertaa) enää viitsitä tarjota nobelia... Siitä että evoluutioteoria, tai jopa evoluutio onnistuttaisiin kumoamaan jollain todisteella, voisi jo saadakin nobelin ja nimensä historian kirjoihin, mikset sinä koettaisi tätä? Tuhannet tiedemiehet sitä koettavat kaiken aikaa, löytämillään todisteilla, jos ne sattuisivat olemaan niitä jotka kumoavat evoluutioteorian, mutta ne yleensä johtavat vain sen vahvistumiseen
Hyväksyy "rusinat pullasta" periaatteella mitä vai, myös microevoluution tietämättä että sekin kuuluu evoluutioon. Aivan samoin hän on hväksyvinään painovoiman olemassa olon, mutta kun mennään painovoiman vaikutuksiin maailman ja universumin synnyssä häneltä katoaa ymmärrys, puhumattakkaan tulvan mahdottomuudesta.
Evoluutiota vastaan hänellä ei koskaan tule olemaan muuta asetta kuin valheellinen lässytys
Et ehkä imbesilliydestäsi johtuen ymmärrä mitä fysiikan lakeja joudut tässäkin esimerkissäsi kieltämään. Muistuuko mieleen gravitaatio tai kineettinen energia tärkeimmät mainitakseni.
Katuiko Isäsi useinkin millaisen tomppelin hän juovuspäissään siitti maailmaan.
vai onko a. keksinyt jonkin uuden nimityksen älykkäälle pudottajalle? Jos olet, niin määrittele miten se toimii. Keskustelun jatkumisen kannalta olisi suotavaa että edes määritelmät olivat myös muiden keskustelijoiden tiedossa, ettei kävisi niin kuin puhuttaessa evoluutiosta sinä puhutkin omasta "evo-opistasi" jota sinä opetat lähipiirisi höyrypäille.
Joudut myös määrittelemään liikeopin uusiksi ja määrittelemään miten liikkeen jatkuvuus selitetään siten kuin sinä sen ymmärrät.
Imbesillydestä johtuva tomppeliutesi saa sinut paljastamaan täydellisen tietämättömyytesi fotonien käyttäytymisestä painovoimakentissä. Imbesillistä tomppeliutta edesauttaa myös täydellinen tietämättömyys siitä miten massa kaareuttaa avaruutta.