Apostolien opetus (Didache)
"Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ennen kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta" (Apostoliset isät: Apostolien opetus 7:1- 4, ss. 153-154)
Apostoliset säännöt
"Tyytykää te samoin yksinomaan yhteen kasteeseen, siihen, joka on Herran kuolemaan (Room. 6: 3; Kol 2: 12-13) .... Hänet, joka ylenkatseesta ei tahdo, että hänet kastetaan, tullaan tuomitseman kuten epäuskoinen ja nuhtelemaan kiittämättömänä ja houkkamaisena.
Sillä Herra sanoo: "Ellei ihmistä kasteta vedestä ja Hengestä, hän ei millään tavoin voi päästä taivasten valtakuntaan". Ja taas : "Hän joka uskoo ja kastetaan, on pelastuva, mutta hän, joka ei usko, tullaan tuomitsemaan (Mk. 16: 16)" (Apostolic Constitutions 6: 3: 15)
Kysymys käyttääkö MAP kirkko kasteessaan juoksevaa vettä? Ellei juoksevaa vettä ole käytettävissä kaste voidaan suorittaa kolmasti päätä valelemalla. Ainoastaan apostolisen ohjeen mukaista kastetta voidaan pitää oikeana. Vai mitä?
"Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ennen kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta" (Apostoliset isät: Apostolien opetus 7:1- 4, ss. 153-154)
Apostoliset säännöt
"Tyytykää te samoin yksinomaan yhteen kasteeseen, siihen, joka on Herran kuolemaan (Room. 6: 3; Kol 2: 12-13) .... Hänet, joka ylenkatseesta ei tahdo, että hänet kastetaan, tullaan tuomitseman kuten epäuskoinen ja nuhtelemaan kiittämättömänä ja houkkamaisena.
Sillä Herra sanoo: "Ellei ihmistä kasteta vedestä ja Hengestä, hän ei millään tavoin voi päästä taivasten valtakuntaan". Ja taas : "Hän joka uskoo ja kastetaan, on pelastuva, mutta hän, joka ei usko, tullaan tuomitsemaan (Mk. 16: 16)" (Apostolic Constitutions 6: 3: 15)
Kysymys käyttääkö MAP kirkko kasteessaan juoksevaa vettä? Ellei juoksevaa vettä ole käytettävissä kaste voidaan suorittaa kolmasti päätä valelemalla. Ainoastaan apostolisen ohjeen mukaista kastetta voidaan pitää oikeana. Vai mitä?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Alkuperäinen kaste oli upotuskaste. Mikään muu tapa ei sisällä vanhan ihmisen hautaamisen vertauskuvaa. Juoksevasta vedestä ei Raamatussa puhuta mitään, mutta onhan se hygianiasyistä parempi, jos kastettavia on samalla kertaa useita.
Ensimmäinen valelelemalla tehty kaste tehtiin luultavasti Novatukselle. Hän halusi lykätä kastetta voidakseen elää synnillistä elämää. Luultiin näet, että kasteessa yksinään saadaan synnit anteeksi. Tuohon aikaan apostolinen johto oli jo hävinnyt. Kun Novatus äkillisesti sairastui niin, ettei upotuskastetta voitu tehdä, hänen päälleen valeltiin vettä.(Eusebiuksen kirkkohistoria, kuudes kirja, kohta 43)
MAP-kirkossa kastetaan vain upottamalla. Ei ole väliä missä kastetaan kunhan vettä on tarpeeksi. Hygieniasta huolehditaan. Yleensä seurakuntakeskuksessa on kasteallas.
Kasteen kirkkohistoriaa tarkemmin
Ensimmäisen lapsikasteen hylkäävän ryhmän historia tuntee vasta 1100 -luvun alussa. Myöskään kastetavasta ei kiistelty, ennenkuin vasta oikeastaan 1600 -luvulla jolloin syntyi liikkeitä jotka kielsivät lapsikasteen ja vaativat upotuskastetta.
Kasteesta ovat lausuneet tunnetut varhaiskristityt ja kirkkoisät kirjoituksissaan seuraavasti:
DIDAKHE (Apostolien opetus, Herran oppi pakanoille kahdentoista apostolin kautta, kirjoitettu v. 70-100)
Didakhessa kirjoitetaan: "Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti: Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, KASTAKAA Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmään veteen kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Mitään ehdotonta kastemenetelmää ei siis ollut, vaan sai toimia olosuhteiden kukaan.
IGNATIOS (kirjoitettu v.100 tienoilla)
Ignatios kirjoittaa kirjeessään: "Olkoon kaste teille kuin pysyvä aseistus, usko kypärinä, rakkaus keihäänä, kärsivällisyys asevarustuksena".
POLYKARPOS (eli v. 70-156/157)
Polykarpos oli Smyrnan piispa ja Johanneksen oppilas. Kun Polykarpos tuotiin petojen eteen Roomassa häntä kehotettiin pilkkaamaan Kristusta henkensä säästämiseksi. Tähän Polykarpos vastasi: "Jo kahdeksankymmentä kyysi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut."
Tuossa 86 vuotias Polykarpos ilmoittaa siis syntymästään saakka palvelleensa Kristusta, eli hänet oli kastettu siis vauvana v 67/68. Kastamaton oli tuohon aikaan pakana. Kun Johannes kuoli noin v 100, niin Polykarpos ehti olla hänen oppilaanaan yli kaksikymmentä vuotta. Johannesta muuten pidetään piispanviran perustajana.
BARNABAAN KIRJE (kirj. 117-135)
"Tutkikaamme nyt onko Herra huolenpidossaan antanut ilmoitusta myös vedestä ja rististä. Vedestä onkin kirjoitettuna Israelia koskeva sana, koska he eivät tule ottamaan vastaan kastetta, joka tuo SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEN, vaan rakentuvat omaan varaansa"
JUSTINUS MARTTYYRI (100-165)
Hän kirjoittaa: "Sitten me johdamme heidät paikkaan jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymisen tavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä. Meidän joukossamme on monia 60-70 vuotiaita miehiä ja naisia, jotka jo lapsena on tehty opetuslapsiksi" Nuo 60-70 vuotiaat olivat siis kastettu vuosien 80-90 välillä, eli aikana jolloin Johannes vielä eli.
KLEEMENSIN KIRJE
Kleemens oli Rooman piispa n. vuosina 92-101 (tai 88-97). Hänestä lausutaan: "Matkoillaan Klemens tapasi sellaisia miehiä jotka olivat säilyttäneet oikean perimätiedon autuaallisesta opista, joka oli kulkenut isiltä pojalle aina Pietarin, Jaakobin ja Paavalin ajoista asti." Klemens kehottaa pitämään kasteen puhtaana ja tahrattomana. Kasteella oli siis keskeinen merkitys jo alussa apostolisena aikana.
IRENEUS (140-202)
Hän oli Polykarpoksen oppilas, joka taasen oli Johanneksen oppilas. Ireneus kirjoittaa: "Kristus tuli pelastamaan kaikkia itsensä kautta, kaikkia jotka hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle. Rintalapsia, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia"
Hän viittaa kastekäskyyn Mt 28:18-20. Ireneus oli arvostettu teologi- lähetyssaarnaaja ja opettaja. Hän puhuu lapsikasteesta täysin luonnollisena asiana, eikä tiedä mitään lapsikasteen vastustamisesta.
TERTULLIANUS (160-225)
Tertullianuksen kasteenuusijatkin hyväksyvät, sillä hän ainoa kirkkoisä, joka vastusti silloin yleistä lapsikastetta. Miksi muuten olisi vastustanut ellei lapsikaste olisi ollut yleinen tapa? On huomattava, että Tertullianus hyväksyi kyllä aivan pienten lasten kasteen tapauksessa jossa pelättiin lapsen kuolevan, silloin hänen mukaansa rintalapsikin oli kastettava. Hän kannatti siis hätäkastetta.
Hän kirjoittaa kastetta käsittelevässä kirjassaan v 203: "On hyödyllistä viivyttää kastetta varsinkin pienten lasten suhteen. Sillä miksi tarvitsee kastaa pieniä, ellei välttämättä tahdota saattaa kummeja vaaraan" (kummijärjestelmä oli siis jo tuolloin käytössä). "Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEEN? Yhtä suurella syyllä myös vaimattomien henkilöiden kaste on syytä jättää tuonnemmaksi ,sillä he ovat kiusauksille alttiita kunnes he ovat joko naidut tai tulleet niin voimakkaiksi että voivat hillitä itsensä".
Jos lapsikastetta ei siis tuolloin olisi pidetty apostolisena tapana, niin Tertullianuksen olisi ollut helppo vedota siihen, että se ei olisi ollut apostolinen tapa. Apostolista tapaa kastaa lapsia hän ei kuitenkaan epäillyt eikä kumonnut. Huomattavaa on, että Tertullianus opetti, että kasteessa saadaan synnit anteeksi.
Hän opetti myöskin, että lapsi on kastehetkeen saakka Aadamissa, perisynnin saastuttama. Siksi hengenvaarassa oleva lapsi oli hänen mukaansa kastettava välittömästi.
HIPPOLYTOS (170-236)
Hippolytos kirjoitti Rooman seurakunnan kastejuhlasta jotka tapa vallitsi toisen vuosisadan puolivälissä: "Ensin tulee kastaa lapset. Kaikkien jotka voivat puhua puolestaan, on puhuttava, mutta niiden puolesta, jotka eivät voi puhua, on heidän vanhempansa tai jonkun perheeseen kuuluvan puhua "(huomaa kummijärjestelmä jo tuolloin). Lapsikastetta ei tarvinnut puolustaa, vaan se oli selviö.
ORIGENES (185-254)
Origenes kastettiin vauvana v 185. Myöskin Origeneksen äiti ja isoisä oli kastettu lapsena. Origeneksen isoisä oli siis elänyt aikana jolloin Johannes eli. Origenes lausuu: "Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pienet lapset. Kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä pois veden ja Hengen kautta. Ei kukaan ole synnitön, vaikka olisi vain yhden päivän ikäinen.
Koska synnynnäinen saasta pestään pois kasteen kautta, pienetkin lapset tulee kastaa. Sillä joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
CYPRIANUS (200-258)
Cyprianus oli Karthagon piispa. Hänen johdollaan pidettiin kirkolliskokous v. 253. Syy siihen oli aika kummallinen ja lapsikastetta kuvaavaa. Nimittäin oli piispa nimeltä Fidus joka noudatti pilkuntarkasti Raamatun ohjetta tervehtiä toista kristittyä pyhällä suudelmalla.
Fidus ei kuitenkaan jostain syystä voinut suudella vastasyntynyttä lasta. Siksi hän kyseli, että pitääkö lapsi kastaa heti syntymän jälkeen, vai voidaanko kaste lykätä kahdeksaan päivään asti, kuten ympärileikkauskin. Tämän asian ratkaisemiseksi Cyprianus kutsui koolle 67 seurakunnan johtajaa Kokous ei ollenkaan käsitellyt sitä tuleeko lapsia kastaa vai ei, vaan kaikki 67 piispaa olivat yksimielisiä siitä, että lapset oli kastettava ja että se oli apostolien alkuperää.
Kokous päätti yksimielisesti, että lapset on kastettava heti syntymän jälkeen, viimeistään toisena tai kolmantena päivänä.
AUGUSTINUS (354-430)
Augustinus on kirjoittanut: "Kirkko on aina pitänyt kiinni lapsikasteesta. Lapsikaste ei olisi uskottava ellei se olisi apostolien tapa." Sekä Augustinus että hänen vastustajansa Pelagius ovat sanoneet, etteivät ole kuulleet yhdestäkään, joka olisi niin harhaoppinen, että hylkäisi pikkulasten kasteen.
Minusta näyttää MAP kirkon teologien ymmärtäneen väärin koko kasteasian. Luulen itseni tulleen kuitenkin oikein kastetuksi, jota ei tule enää uusia.
Minäkin olen lukenut Dekateen. Siinä "juoksevassa vedessä" tarkoittaa kastamista joessa. En tiedä,miksi siinä puhutaan "kylmästä tai lämpimästä vedestä",mutta siitä käy ilmi,että upotuskastetta pidettiin vielä ensisijaisena tapana ja valelemista toisijaisena. Se,että siihen aikaan valelemista käytettiin vaihtoehtoisena tapana, ei todista, että se olisi apostolinen. On hyvä muistaa, että 100-300-livulla jKr. kirjoitettiin kaikenlaista apostolien nimissä.
Toinen seika, joka olisi hyvä muista lapsen kastamisesta, on se, että kaikissa kulttuureissa alle 12-vuotiasta on pidetty aina lapsena. Sen vuoksi ei ole sanottua, että joku lapsena kastettu olisi kastettu vauvana. Ne on voitu kastaa esim. 8-vuotiaana tai myöhemmin.
Pelkäsin jo karkoittaneeni sinut. Käsittääkseni Dekatee on kirjoitettu 70-100 luvulla. Siinä kyllä jossakin kohtaa puhutaan muutaman päivän ikäisten lasten kastamisesta.
Itse olen siinä käsityksessä, että usko kuitenkin on tärkein. En myöskään pyri mitenkään solvaamaan MAP kirkkoa. Tämä aihepiiri vaan on melkoisen mielenkiintoinen.
Olen kovasti kiitollinen saadessani tietää enemmän MAP kirkon mielipiteestä.
Raamatunkohtia, joissa mainitaan kristillinen kaste
Jeesus asettaa lähetyskäskyssä kristillisen kasteen (Matt.28:18-20): Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Markuksen versio lähetyskäskystä (Mark. 16:15-16): "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Pietarin herätyspuhe (Ap.t. 2:37-41): Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." Pietari jatkoi vielä puhettaan. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana." Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.
Filippos samariassa (Ap.t. 8:12-13): Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Jopa Simon itse uskoi, ja hänet kastettiin. Hän pysytteli sitten Filippoksen seurassa, ja nähdessään ne suuret ihmeet ja voimateot, joita Filippos teki, hän oli hämmästyksestä suunniltaan.
Filippos kastaa hoviherran (Ap.t. 8:36-38): Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
Paavali kastetaan (Ap.t. 9:17-18)(myös Ap.t.22:16): Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen.
Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin.
Lyydian ja hänen perhekuntansa kaste (Ap.t. 16:14-15): Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia, jumalaapelkäävä nainen, joka oli kotoisin Tyatirasta ja kävi kauppaa purppurakankailla. Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin.
Vanginvartija ja hänen perhekuntansa kaste (Ap.t. 16:32-33): He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle. Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.
Synagogan esimiehen Crispuksen, hänen perhekuntansa ja monien muiden korinttilaisten kaste (Ap.t. 18:8): Kuitenkin synagogan esimies Crispus tuli uskoon, ja myös koko hänen perhekuntansa uskoi Herraan. Monet muutkin korinttilaiset, jotka kuuntelivat Paavalia, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin.
Paavali kastoi Stefanaan perhekunnan (1. Kor 1:16): Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut
Johanneksen kaste ei ollut sama kuin kristillinen kaste (Ap.t.18:25 ja Ap.t. 19:3-5): Hänelle oli opetettu Herran tie, ja pyhää intoa hehkuen hän julisti sanaa ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta hän tunsi vain Johanneksen kasteen..."Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali.
He vastasivat: "Johanneksen kasteella." Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen...
Kaste ja uusi elämä (Room. 6:3-4): Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Meidät on kastettu yhdeksi ruumiiksi (1. Kor. 12:13): Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Kasteessa meidät on puettu Kristukseen (Gal. 3:27): Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.
Yksi kaste (Ef. 4:5): Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Kaste ja sana "pesevät", ovat pyhityksen välikappaleita (Ef. 5:26): Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä.
Kasteessa meidät haudataan ja herätetään (uudestisyntyminen) (Kol. 2:12): Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista.
Kaste pelastaa (1. Piet. 3:21): Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton.
Uudestisyntymiseen liittyy vesi (kaste) (Joh. 3:5-7): Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.'
Mielestäni noissa Raamatun kohdissa ei läheskään kaikissa ns. upotuskaste näytä mahdolliselta. En tietenkään pidä upotuskastetta vääränä, mutta en välttämättömänäkään.
"Alkuperäinen kaste oli upotuskaste. Mikään muu tapa ei sisällä vanhan ihmisen hautaamisen vertauskuvaa." Kirjoittanut: Tapani, 18.5.2004 klo 07.56
Mietihän vähän pitemmälle, kun oletat, että veden alle hautaaminen on kasteen "vertauskuva".
Jeesustakaan ei haudattu upottamalla ruumista mihinkään maan pinnan alapuolelle tai vesirajan alapuolelle? Vai oletko erimieltä Jeesuksen hautaamistavasta ja esimerkistä ja vertauskuvasta kasteelle, eihän se ole mikään upotuskasteen vertauskuva. Ei suinkaan. Jeesuksen haudassa, joka rikkaan miehen rakentama kalliohauta, oli maan pinnan yläpuolella, ainakin enkelit ja ihmiset sopivat olemaan siellä sisällä, joten paremminhan se vertauskuvana muistuttaa kotia, jossa pientä lasta kastetaan kristittyjen kasteella nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
ettei Novatukselle annettu kaste ei riittänyt tai oli virheelinen. Olisikohan Novatuksen uskossakin ollut puutteita?
Tarkoitatko muuten samaa Novatus Thamigadalaista joka sanoi Karthagon seitsemännessä kirkolliskokouksessa Kyprianoksen aikana mm. seuraavaa:
"Vaikka tiedämme, että kaikki kirjoitukset antavat pelastavaa kastetta koskevan todistuksen, edelleenkin meidän on tarpeen julistaa uskoamme, että harhaoppiset ja skismaatikot, jotka tulevat Kirkkoon ja ilmenevät väärin kastetuiksi, tulee kastaa ikuisessa lähteessä; ja senvuoksi kirjoitusten todistuksen mukaan ja virkaveljiemme, kaikkein pyhimmän muiston miesten, arvoasteen mukaan, kaikki skismaatikot ja harhaoppiset, jotka ovat kääntyneet Kirkkoon täytyy kastaa; ja vielä, että ne,joista käy ilmi, että heidät on vihitty, täytyy ottaa vastaan maallikoiden joukkoon".
(The Seventh Council of Carthage Under Cyprian, ANF,Vol.V,s. 565)
Voi hyvä Sylvi Tapani, sinun kanssasi joutuu ponnistelemaan tositarkoituksella;)
Minä tahdon jo seota omaan näppäryyteeni kun kieltämättä olen hieman tähän erikseen valmentautunut.
Vai etkö tunne Raamatun tekstejä? - Raamatussa verrataan kastetta hautaamiseen. Se ei siis ole minun keksintöäni. Kalliohauden ominaisuuksilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä.
Room. 6:4, Kol. 2:12
Liekö sama vai ei. Mainitsemaani Novatusta sanotaan kerettiläiseksi, joka pyysi kastetta arvellessaan kuoleman olevan lähellä. Hän perusti harhaopin. Lähteessäni mainitaan, että niinkin arvovaltainen henki kuin Cyprianus, Karthagon oppinut piispa kannatti pirskottelun sopivuutta, kun oli kysymyksessä ruumillsesti heikoista. (James .E. Talmage, "Suuri lumus", Suomi 1984, s. 125)
Haudattiinko Jeesus "upottamalla" jonnekin?
Muutoinhan Jeesuksen hautaamisesta kalliohautaan et saa millään esimerkkiä kastetavalle, nimeltään "upottaminen".
Kasteessa ihminen liitetään Jeesuksen pelastavan kuoleman, kuolleista heräämisen ja ylösnousemuksen yhteyteen(Room 6:3-5)
Toki Raamatusta löytyy "upottaminen" ainakin Egyptiläisten yhteydessä, kun he yrittivät matkia Israelin kansan kastetta ja Punaisen meren ylitystä (1.Kor.10:1-4)
Matt.18
6. Mutta joka viettelee (esim.estämällä lasten kastamisen) yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet UPOTETTAISIIN meren syvyyteen.
ja lisäilet omiasi Raamatun sanojen väliin!
On kirjattu noin 100 luvulla.
Apostolien surmaamisen jälkeen ei onnistuttu tai huomattu palata tuohon alkuperäiseen järjestykseen, jonka Kristus oli asettanut ja millä kirkkoa tuli johtaa. Kirkko siis luopui. Tuo luopuminen oli täydellistä hetimiten toisen vuosisadan alussa.
"Lapsikste oli kahdella ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen jälkeen täysin tuntematon.... Tapa kastaa lapsia ei alkanut ennen kuin kolmas sukupolvi Kristuksen jälkeen oli syntynyt. Edellisten sukupolvien ajalta siitä ei ole mitään merkkiä, ja se otettiin käyttöön ilman Kristuksen käskyä" (Curcullaeus)
"Antakaa heidän sen vuoksi tulla kristityiksi, kun he ovat täysikasvuisia - kun he pystyvät ymmärtämään - kun heille opetetaan, minne heidän on tultava. Antakaa heidän tulla kristityiksi, kun he kykenevät tuntemaan Kristuksen" (Tertullianus, eli 150 - 220 jKr). Tertullianus vastusti kiihkeästi lapsikastetta.
Minulla on muitakin tietoja kasteen alkuperäisestä muodosta ja iästä, joka vadittiin.
ei hävinnyt mihinkään apostolien kuoleman takia. Kun Jeesus itse asetti seurakunnan, ei hän ole antanut sen "hävitä epähuomiossa" tuhansiksi vuosiksi. Kyllä Hän itse on valvonut sanansa toteuttamisen ja valvoo edelleen. kun väität tuollaista, vähättelet Jumalan sanan voimaa.
Kasteen kirkkohistoriaa tarkemmin
Ensimmäisen lapsikasteen hylkäävän ryhmän historia tuntee vasta 1100 -luvun alussa. Myöskään kastetavasta ei kiistelty, ennenkuin vasta oikeastaan 1600 -luvulla jolloin syntyi liikkeitä jotka kielsivät lapsikasteen ja vaativat upotuskastetta.
Kasteesta ovat lausuneet tunnetut varhaiskristityt ja kirkkoisät kirjoituksissaan seuraavasti:
DIDAKHE (Apostolien opetus, Herran oppi pakanoille kahdentoista apostolin kautta, kirjoitettu v. 70-100)
Didakhessa kirjoitetaan: "Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti: Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, KASTAKAA Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen.
Jos et voi kastaa kylmään veteen kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Mitään ehdotonta kastemenetelmää ei siis ollut, vaan sai toimia olosuhteiden kukaan.
IGNATIOS (kirjoitettu v.100 tienoilla)
Ignatios kirjoittaa kirjeessään: "Olkoon kaste teille kuin pysyvä aseistus, usko kypärinä, rakkaus keihäänä, kärsivällisyys asevarustuksena".
POLYKARPOS (eli v. 70-156/157)
Polykarpos oli Smyrnan piispa ja Johanneksen oppilas. Kun Polykarpos tuotiin petojen eteen Roomassa häntä kehotettiin pilkkaamaan Kristusta henkensä säästämiseksi. Tähän Polykarpos vastasi: "Jo kahdeksankymmentä kyysi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa.
Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut." Tuossa 86 vuotias Polykarpos ilmoittaa siis syntymästään saakka palvelleensa Kristusta, eli hänet oli kastettu siis vauvana v 67/68. Kastamaton oli tuohon aikaan pakana. Kun Johannes kuoli noin v 100, niin Polykarpos ehti olla hänen oppilaanaan yli kaksikymmentä vuotta. Johannesta muuten pidetään piispanviran perustajana.
BARNABAAN KIRJE (kirj. 117-135)
"Tutkikaamme nyt onko Herra huolenpidossaan antanut ilmoitusta myös vedestä ja rististä. Vedestä onkin kirjoitettuna Israelia koskeva sana, koska he eivät tule ottamaan vastaan kastetta, joka tuo SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEN, vaan rakentuvat omaan varaansa"
JUSTINUS MARTTYYRI (100-165)
Hän kirjoittaa: "Sitten me johdamme heidät paikkaan jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymisen tavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä. Meidän joukossamme on monia 60-70 vuotiaita miehiä ja naisia, jotka jo lapsena on tehty opetuslapsiksi" Nuo 60-70 vuotiaat olivat siis kastettu vuosien 80-90 välillä, eli aikana jolloin Johannes vielä eli.
KLEEMENSIN KIRJE
Kleemens oli Rooman piispa n. vuosina 92-101 (tai 88-97). Hänestä lausutaan: "Matkoillaan Klemens tapasi sellaisia miehiä jotka olivat säilyttäneet oikean perimätiedon autuaallisesta opista, joka oli kulkenut isiltä pojalle aina Pietarin, Jaakobin ja Paavalin ajoista asti." Klemens kehottaa pitämään kasteen puhtaana ja tahrattomana. Kasteella oli siis keskeinen merkitys jo alussa apostolisena aikana.
IRENEUS (140-202)
Hän oli Polykarpoksen oppilas, joka taasen oli Johanneksen oppilas. Ireneus kirjoittaa: "Kristus tuli pelastamaan kaikkia itsensä kautta, kaikkia jotka hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle. Rintalapsia, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia" Hän viittaa kastekäskyyn Mt 28:18-20. Ireneus oli arvostettu teologi- lähetyssaarnaaja ja opettaja. Hän puhuu lapsikasteesta täysin luonnollisena asiana, eikä tiedä mitään lapsikasteen vastustamisesta.
TERTULLIANUS (160-225)
Tertullianuksen kasteenuusijatkin hyväksyvät, sillä hän ainoa kirkkoisä, joka vastusti silloin yleistä lapsikastetta. Miksi muuten olisi vastustanut ellei lapsikaste olisi ollut yleinen tapa? On huomattava, että Tertullianus hyväksyi kyllä aivan pienten lasten kasteen tapauksessa jossa pelättiin lapsen kuolevan, silloin hänen mukaansa rintalapsikin oli kastettava. Hän kannatti siis hätäkastetta.
Hän kirjoittaa kastetta käsittelevässä kirjassaan v 203: "On hyödyllistä viivyttää kastetta varsinkin pienten lasten suhteen. Sillä miksi tarvitsee kastaa pieniä, ellei välttämättä tahdota saattaa kummeja vaaraan" (kummijärjestelmä oli siis jo tuolloin käytössä). "Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEEN?
Yhtä suurella syyllä myös vaimattomien henkilöiden kaste on syytä jättää tuonnemmaksi ,sillä he ovat kiusauksille alttiita kunnes he ovat joko naidut tai tulleet niin voimakkaiksi että voivat hillitä itsensä".
Jos lapsikastetta ei siis tuolloin olisi pidetty apostolisena tapana, niin Tertullianuksen olisi ollut helppo vedota siihen, että se ei olisi ollut apostolinen tapa. Apostolista tapaa kastaa lapsia hän ei kuitenkaan epäillyt eikä kumonnut. Huomattavaa on, että Tertullianus opetti, että kasteessa saadaan synnit anteeksi.
Hän opetti myöskin, että lapsi on kastehetkeen saakka Aadamissa, perisynnin saastuttama. Siksi hengenvaarassa oleva lapsi oli hänen mukaansa kastettava välittömästi.
HIPPOLYTOS (170-236)
Hippolytos kirjoitti Rooman seurakunnan kastejuhlasta jotka tapa vallitsi toisen vuosisadan puolivälissä: "Ensin tulee kastaa lapset. Kaikkien jotka voivat puhua puolestaan, on puhuttava, mutta niiden puolesta, jotka eivät voi puhua, on heidän vanhempansa tai jonkun perheeseen kuuluvan puhua "(huomaa kummijärjestelmä jo tuolloin). Lapsikastetta ei tarvinnut puolustaa, vaan se oli selviö.
ORIGENES (185-254)
Origenes kastettiin vauvana v 185. Myöskin Origeneksen äiti ja isoisä oli kastettu lapsena. Origeneksen isoisä oli siis elänyt aikana jolloin Johannes eli. Origenes lausuu: "Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pienet lapset. Kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä pois veden ja Hengen kautta. Ei kukaan ole synnitön, vaikka olisi vain yhden päivän ikäinen. Koska synnynnäinen saasta pestään pois kasteen kautta, pienetkin lapset tulee kastaa. Sillä joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
CYPRIANUS (200-258)
Cyprianus oli Karthagon piispa. Hänen johdollaan pidettiin kirkolliskokous v. 253. Syy siihen oli aika kummallinen ja lapsikastetta kuvaavaa. Nimittäin oli piispa nimeltä Fidus joka noudatti pilkuntarkasti Raamatun ohjetta tervehtiä toista kristittyä pyhällä suudelmalla. Fidus ei kuitenkaan jostain syystä voinut suudella vastasyntynyttä lasta. Siksi hän kyseli, että pitääkö lapsi kastaa heti syntymän jälkeen, vai voidaanko kaste lykätä kahdeksaan päivään asti, kuten ympärileikkauskin. Tämän asian ratkaisemiseksi Cyprianus kutsui koolle 67 seurakunnan johtajaa Kokous ei ollenkaan käsitellyt sitä tuleeko lapsia kastaa vai ei, vaan kaikki 67 piispaa olivat yksimielisiä siitä, että lapset oli kastettava ja että se oli apostolien alkuperää. Kokous päätti yksimielisesti, että lapset on kastettava heti syntymän jälkeen, viimeistään toisena tai kolmantena päivänä.
AUGUSTINUS (354-430)
Augustinus on kirjoittanut: "Kirkko on aina pitänyt kiinni lapsikasteesta. Lapsikaste ei olisi uskottava ellei se olisi apostolien tapa." Sekä Augustinus että hänen vastustajansa Pelagius ovat sanoneet, etteivät ole kuulleet yhdestäkään, joka olisi niin harhaoppinen, että hylkäisi pikkulasten kasteen.
Kyllä sinun tässä upotuskaste asiassa pitäisi olla Tapanin puolesta minua vastaan;)
mutta ihmiset hylkäävät helposti totuuden. Jumala ei pakota meitä noudattamaan käskyjään. Ilman apostolista johtoa tapahtui hajaannus. Opit ja evankeliumin toimitukset muuttuivat. Sinä helluntailaisena hyväksyt upotuskasteen. Se on oikein. Entä muut kastamistavat ja kasteikä? Tarvitaan myös valtuus kastaa. Kristuksen kirkossa vallitsee järjestys. Mikä niistä eri suunnista on oikea, jotka kastavat upottamalla? Kaikki eivät voi olla.
on tiedossa: se, mitä Jeesus teki golgatalla puolestamme, on tärkeintä. ei se, oletko kastettavana makuu-asennossa vaiko seisotko omilla jaloillasi.
ja suuntausta näissä uskonnoissa. Vain yksi vie perille.
Valelemallakin voi kastaa.
Kreikan kielen verbi baptizo tarkoittaa mm. upottamista, mutta se tarkoittaa myös valelemista, pirskottamista ja vedellä pesemistä, kaikenlaista vedellä koskettamista.
Sanat baptidzoo = "kastaa" ja baptisma = "kaste" merkitsevät myös UT:ssa varsinaisen kasteen lisäksi "peseytymistä", "käsien ja jalkojen pesemistä", "sumupilvestä kostumista" jne. Baptidzoo -sana merkitsee Uudessa testamentissa kaikenlaista vedellä koskettamista.
Baptidzoo -sana ei vielä itsessään kerro, millä tavalla kosketus tapahtuu. Uudessa testamentissa ei ole yhtään kohtaa, jonka perusteella voitaisiin osoittaa, että baptidzoo merkitsee ainoastaan upottamista.
Uuden testamentin sanonnat "hän nousi heti vedestä" (Matt. 3:16), "astuivat veteen", "Kun he olivat nousseet vedestä" (Apt. 8:38s.) eivät nekään sinänsä sisällä ajatusta "upottamisesta". Nämä sanonnat tarkoittavat eri syvyyksiin veteen menemisestä ja siitä nousemisesta, myös vain nilkkoihin tai polviin asti menemisestä ja nousemisesta.
On erehdys väittää, että ne sinänsä viittaisivat upotuskasteeseen. Kastajan ja kastettavan täytyi astua veteen, koska se aivan rannassa on tavallisesti liejuista ja roskaista. Kun evankeliumeissa käytetään tätä sanaa astioiden, pöytien ym. pesemisestä, on selvää, ettei se voi tarkoittaa yksinomaan upottamista. Kun puhutaan Pyhällä Hengellä kastamisesta (Luuk.3:16; Apt. 1:5) olisi luonnotonta sanoa, että se oli Pyhään Henkeen upottamista.
Gazan lähettyvillä, missä Filippos kastoi etiopialaisen hoviherran (Apt. 8:36-38), saattoi korkeintaan olla pieni kevätpuro, joka kesäisin oli melkein kuiva. Kun Ananias kastoi Sauluksen Damaskoksessa, Juudaksen talossa, on uskaliasta väittää, että siellä olisi ollut amme upottamista varten.
Kun Filippin vanginvartija otti Paavalin ja Silaan kotiinsa "samalla yön tunnilla", ja kun "hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti" (Apt. 16:33), niin on ilmeistä, että sitä ei voitu tehdä upottamalla. Kun joku otti sanan vastaan, hänet kastettiin heti, vaikka keskellä yötä, kuten Filippin vanginvartijakin perhekuntineen.
Kuulijakunnalla ei tietenkään ollut kastepukuja mukanaan - eihän köyhillä ihmisillä edes ollut muuta vaatepartta, kuin päällä oleva. Siihen kääriytyneenä mentiin nukkumaankin. Myöskään alastomana ei voitu esiintyä, sillä toimitusta seurasi yleisöjoukko.
Jeesuksen kastetta esittävät varhaiskristilliset maalaukset paljastavat, että valelu on todennäköisesti ollut alkukirkon yleinen kastetapa: kastettava seisoi vedessä ja kastaja valeli vedellä hänen päänsä ja olkapäänsä.
Tällainen Rooman katakombissa Pyhän Calixtuksen kastekappelissa säilynyt vanhin Jeesuksen kastamista esittävä kuva on syntynyt heti ensimmäisen vuosisadan jälkeen, joten sen todistusvoima on suuri.
Samoin Apostolien opetus (7:3) n. vuodelta 100 kertoo myös valelemalla kastamisesta ("valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen").
Ilmeisesti alkuseurakunta käytti useita eri kastetapoja, tilanteesta riippuen. Kasteen muoto on siis siinä mielessä vapaa, että se voidaan tehdä joko upottamalla, valelemalla tai pirskottelemalla (vihmomalla).
Veden määrä ei vaikuta kasteen "tehokkuuteen", mikä johtuu kasteen olemuksesta: se ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan yhdistettyä vettä. Ef 5:26. Vesihän ei sinänsä vaikuta kasteen lahjaa, vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa, ja usko, joka uskoo veteen yhdistettyyn Jumalan sanaan.
On tarpeetonta kiivailla vain kasteen muodollisen toimittamistavan puolesta, varsinkin jos hylätään kasteen ydin, kasteen armo ja Jumalan sana, joka kasteessa on.
Raamatusta on todella vaikeaa löytää aukonta perustetta ainostaan upotuskasteelle, tai lapsikasteelle.
Kyllä sinun pitää mennä samaan veneeseen tässä asiassa Toden kanssa. Minä voin tuoda lisää ämpäreitä. Nimittäin nyt yhteinen veneenne vuotaa. Ja pahasti:) Paloruiskulla voi aivan hyvin suorittaa kasteen.
ne alkuseurakunnan kastajat olisivat sen paloruiskun saaneet? palo-autostako?
Mikäli Helluntailaiset ja MAP kirkko jatkavat kasteitaan nykyiseen tapaan, saamme piankin itsekukin alkaa juomaan muutamaan kertaan käytettyä kastevettä. Miten se on Raamatun mukaista?
Tämän vuoksi, nykyisin kun paloruiskuja on käytettävissä miksi jukuripäisesti kieltäydytte niitä käyttämästä. Kyllä hyvässäkin uskossa on ekologia huomioitava ennemmin tai myöhemmin. Varsinkin jos ahkerasti työskennellään lähetystyössä kuivilla alueilla. Luulisin ajatukseni lopultakin sopivan myös Raamattuun. Kyllä meidän on sopeuduttava elmään vaihtelevien olosuhteiden mukaan.
Maapallolla on jo nyt suuria alueita jossa ei vettä kertakaikkiaan voida käyttää yltäkylläisesti.
Mielestäni kaste tulisi hätätilassa voida suorittaa esimerkiksi hiekalla.
Minä suoritan oman kutsumukseni mukaista ekumeenista osuuttani yrittämällä saada teidät samaan kirkkoveneeseen. Hyväntahtoisesti.
Muistaakseni ainakin katolilaisessa kirkossa tunnetaan ajatus, jonka mukaan kaste voidaan suorittaa nimenomaan hiekalla, mikäli vettä ei todellakaan ole saatavissa ja kastetta ei voida lykätä. Toisaalta katolilaisuudessa on myös ajatus n.k. halukasteesta, jonka mukaan kastamattoman ihmisen voimakas halu tulla kastetuksi korvaisi kasteen, jota ei jostain syystä ole voitu suorittaa (mikäli kastettava esim. on menehtynyt ennen kastetta).
kyllä ihmiset osaavat niitä keksiä. Raamatun mukaan on vain yksi kastamistapa.
erikseen kielletty on sallittua. Ei Raamattu estä normaalia kehitystä. Kunhan lähetystyö saadaan kuunolla liikkeelle Pohjois- Afrikan alueella, kastamista voidaan nopeuttaa hiekkapuhalluksella.
Älä sinä Tapani rupea asettamaan kehitykselle esteitä.
En todellakaan halua estää kehitystä. Ideasi on erinomainen. Hiekkapuhallus poistaa piintynyttä maalia - miksipä se ei voisi puhdistaa helmasynneistäkin. Liiat meikit ja tatuoinnitkin voisivat saada kyytiä. Synnit voisi sen jälkeen puhaltaa pois näkyvistä lehtipuhaltimella.
toistaiseksi varastoida tämän "erinomaisen" idean myöhenpää mahdollista käyttöä varten, kun vettäkin vielä kuitenkin on ainakin toistaiseksi saatavilla. Kyllähän MAP kirkolla on kauniit kasteseremoniat jotka osaltaan auttanevat kasteen merkityksen ymmärtämistä.
En halua liittyä uskontojen pilkkaajien riviin. Tässä nyt taas kerran tuli ammuttua melkoisesti yli pahoittelen jos olen jotakuta loukannut. Ymmärrän kasteen erityisen merkityksen mormooneille.
Minä joudun aina sillointällöin vetämään takaisin näitä "erinomaisia ideoitani".
Eikö kaste ole vain rituaali...?? Eikö Jumalalle riitä, että teet liiton hänen kanssaan sydämessäsi? Eihän kyseessä ole mikään maanpäällä konkreettisesti tehtävä sopimus, josta pitää paperi vääntää... eiköhän se sopimus tehdä sydämessä... näin ainakin itse näen asian.
Sitä tulee edeltää usko ja parannus. Kaste on evankeliumiin kuuluva toimitus, jossa tehdään liitto, että henkilö lupaa elää hyvää elämää kaikin puolin ja myös todistaa Jumalasta.
Mielen muutos on tietenkin tärkeintä, mutta kaste on myös ainoa portti josta tullaan Kristuksen kirkon jäseneksi. Kastetta seuraa kätten päällepano Pyhän Hengen vastanottamiseksi ja konfirmoimiseksi kirkon jäseneksi.
Hätätilassa, voisihan se niinkin, valeluna olla.
Sellaista ei ole kastamiseen nähden. Hätäkaste on merkityksetön eikä kaste yksinään ketään pelasta. Ei ryövärin päällekään viskattu vettä, vaikka hän osoittautui kelvolliseksi kastettavaksi. Ryövärin ja muiden puolesta tehdään sijaiskaste, elleivät he voi saada oikeaa upotuskastetta eläessään.