Miesten

On järkyttävää kuulla joskus sivusta mitä lasten suusta kuuluu.

Eilen kaksi noin 7 vuotiasta tyttöä arvioivat erään miehen "homoutta" siis 7 vuotiaat tytöt.

On insestirikos puhua lasten kuullen aikiuisten intiimiaasioita. Lainsäätäjä haluaa- ja katsoo moisen toimivan yllykkeenä josta lapsen kehitykselle haittaa.

Tänä aamulla kaksi tyttöä toinen noin 7 ja toinen saattoi olla jo 10 vuotias aikuinen miettivät miesten runkkuasioita.älkeee

Onneksi en ole puhunut lapsille aikuisten asioita koskaan.

Ihmiset erehtyvät elämässään monin tavoin- menneet jäävät menneiksi, asiat venhenevat vakavatkin erehdykset, tulevat sovitetuiksikin ja kadutuiksi. Sen jälkeen sitten ei ole ristin sielullakaan oikeuksia lausua tuomioita eli ilkeät ihmisten erilaiset nimittelyt merkitsevät ihmisen suusta lausuttuna tuomioita ja Jumalan anteeksianto ei ole niin halpa asia ettäkö ihminen voisi muutttaa sitä kaduttujen syntien suhteen joista on parannus tehty tai vankilatuomiota jonka teko on kaduttu, sovitettu ja parannus tehty.

Jumalan paikalle ja korkeammalle astuvia ihmisiä tapaa aina päivittäin kuitenkin jotka eivät koskaan erehdy elämässään.

"Esimiehiä" ilman rahapalkkaa ja työsopimuksia autoritaarisen vallan maussa ilman mitään vuorovaikutusta asiassa mummojen lisäksi.

Jumala kehotti minua iloitsemaan ja luottamaan taivallisiin, nk varmasti joka ihmistä haluaa vedota.

Henkien puhetta on monnenlasta, minullekin monenlaiset henget puhuneet elämäni varrella.
Itse saatana langenneeen enkelijoukkonsa kanssa voi puhua ihmiselle selvää suomenkieltä korvaan, mutta myös
Jumalan lähettiläs toimia samoin ihmisen hyväksi selvällä suomen kielellä ihmisen hyväksi vaikka ei olisi ihminen uskossakaan. Hebr 1:14.
Enkelit ovat siis palvelevia henkiä, Jumalan lähettiläitä, mutta on olemassa myös langenneiden enkeleiden joukko, Juud 6. Kutsutaan demoneiksi.

Henkien erottamisen lahja on armolahja lahjojen joukossa, ja Jumala itse katsoo mitä lahjoja antaa ja nuo lahjat ovat aina seurakunnan hyväksi että myös ihmisen omat uskonsa rakennukseksi joskus.
Minä näin näkyjä ja yliluonnollisia asioita oman uskoni vuoksi. Jumala varheli henkeni moneen kertaan vaikka en ollut edes uskossa erilaisin ko ilmiöin.Kyseessä ei ollut profteian lahja, ja asiat koskivat vain minua, siis minun oman uskoni vuoksi koko lysti moinen.

Kerran kun lähdin kapakkaan joskus 30 vuotiaana, sanoi ääni ovella selvällä suomenkielellä" Älä mene"
Löysin naisen jonka mukana meni työura seurauksineen. Ei ollut hänen syytä kuitenkaan.

Kerran jokunen vuosi myöhemmin sanoi ääni ovella: "älä mene"
Seuraus oli vakava.

Lapsena kerran ääni sanoi minulle: "Älä tule enää tänne" Katselin seinäkelloa. Ääni lisäsi:
Sen saat, et muuta. Seinäkello on seinälläni ja arvo 1500 euroa.
Jumala ei halunnut että vietän aikani ko paikassa pikkupoikana viinalasin kanssa tupakka hampaissa.
Ensimmäisen kerran humalassa jo etteivät jalat ylettyneet sohvalta lattialle.
Aikuiset eivät aina juhliessaan tunne rajoja.

jari
9181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tänä aamuna on kuunnellut pienten juttuja, vai oliko joku toinen päivä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Liikun ulkona siis kylällä.

    jari

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Liikun ulkona siis kylällä.

    jari

    Olet kertonut aiemmin haluavasi tutustua lähemmin parikymppisiin tyttöihin (20-30 v skaalalla) ja kerroit haluavasi pariutua ja testata että sopiiko sinulle heilaksi ja eikä haittaa jos on vaikka jehovan todistaja kunhan on nuori ja nätti?
    Adventtikirkossa on yli 70 % naisia joten mene sinne koettamaan naisten metsästysonneasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kukkuva seinäkello kirjoitti:

    Kiitos

    Minä olen kokeillut jo.

    Olin kirkossa yksin kuin nalli kalliolla.

    Minä en halua jehovantodustajavaimoa. Joutuisin loppuikäni väittelemään risteistä ja paaluista.
    Kyllä heissä hyviä vaimoja on omilleen ja eivät hekään maailman miehiä ja muiden seurakuntien miehiä haluja.
    Jos ovat aviossa tulleet uskoon ovat olleet edelleenkin hyviä ja entistä parempia vaimoja joka asia pätee muissakin seurakunnissa toki.

    Minä olen ukkoontunut viimeisen vuoden aikana, ja olen rakkauteni unohtanut jo, tulee vastaan jos on tullaksensa joskus, mutta poikamiehen elämässä on oma rikkautensa jota joka ukkomies kadehtii.

    Olen päätellyt että miehen ei kannata vaivata päätään naisilla jos ei rakastu ja rakasta, ja minun rakkauteni ovat ohitse, en ole niistä puhunut mitään kuin korkeintaan nimettömänä eikä ovipuhuhelimeni, ovikelloni tai postini ole minun suuntaa tloiminut koskaan ko kysymyksissä vaikka kai ihmisillä aina omat räkätykset ja mahdolliset naittajaiset.

    Jos on joskus ollutkin mahdollisesti minun naittajaisista kyse ovat unohtaneet kokonaan potentiaalisen sulhasen että minun kanssani olisi jokunen sana vaihdettu tai helemat paukkunehet hetken minunkin seurassani.

    Minulla on harrastuksia taas niin paljon ettei aikani riitä ja lisää en voi ottaa.

    Luulisin aikani kuluvan korkeakoulututkinnoissa, monimuotoisessa liikunnassa, teologiassa, laulussa ja kuvataiteisssa sekä kotielämästä' nauttien lopun elämäni hyvinkin.
    En minä ymmärrä mihin rakoon akan sujauttaisin, 1 tunti nukkumaan mennessä, ei kai muuta ja kysellä onko pyykki valmista ja sapuskat tehty.

    Olen ravintotalouiskeittäjälinjaa ammattikoulussa joskus käynyt ja hallitsen ko kysymysket paremmin kuin naiset, olen elämäni harrastanut asiaa tuotakin ja en tarvitse keittiöpiikaa kuitenkaan eli ihan tommonen love story olisi ollut, ei muu kyseeseen olisi tullut.

    Voin kuitenkin olla rauhallisella mielellä asiassa muiden suhteen jos jollakin olisi ollut vaikuttimia minuun luulisi antant asian ilmi minulle että myös perheensä kanssa kilauttanut ovikelloani ja kysellyt mahdollisia mielihalujani rakentaa yhteistä perheidylliä kanssaan ja/tai kysellyt ottaisinko vastaan jos annetaan jotakin hyvää-

    Voin siis rauhassa jatkaa elämääni.

    Itämailla Jeesuksen aikaan avioikä oli 50 miehillä ja naisilla 20, ikä ei sen pidempi ollut, ehtivät kaiken ja kyllästyäkin joissakin asioissa.
    Nykyajan meininki on toinen, airasamulinit ovat neitoja 20 iässä ja seurakunnissa neidot naitetaan ikäisilleen.
    Jälljelle jäävät mummot ja lesket.
    Etonneet eivät ole noin vain otettavissa, riippuu millä perusteella ovat eronneet Matt 5:22 mm.
    henkiset haavat ovat naisilla ja joskus miehillä syvät etteivät enää rakastu ja ilman rakkautta ei ole mitään mahdollisuuksia.

    Rakkauksien väliin tahtovat aina muut myös sanoa sanansa ja olla esteenä.

    Adventtikirkossa saa jokainen naida mitä tahtoo. Joka seurakunnassa vanhemmilla on iso valta lapsiinsa vaikka lapset olisivatkin aikuisiässä. Viisas vanhempi katsoo että rakkautta on, niin tehtiin aina jos oli kyse rakkaudesta ja nainakaupoista, vanhemmat eivät naittaneet vastentahtoisia nuoria, tottakai kaikkea oli, mutta sitten muuta kuin kristillistä olivat.

    En ole kirjoilla kirkoissa enkä hengellisissä yhdistyksissä. Metsän lintujen kanssa.

    Minulla on olemassa ja ollut yksilötasolla ystäviä kaikissa mahdollisissa raamattua lukevissa piireissä, minä en ole kirjoihin odoteltavissa enkä ole tehnyt aviositoumuksia kun en seurustele tai seurustellut.

    Ystävyyksiä ollut on minullakin elämässä ja naisia monenlaisessa merkityksessä, kuulen selkäni takaa mitä minun naida pitäisi, vastenmielisiä naisia minulle monet usein, eivät siis rakkauksia enkä haluaisi edes tilapäisiä homoja tyydyttää kanssaan, en haluaisi samaan sänkyyn, oksennus useon lentäisi monien spekulaatioista, olivat hyviä ystäviä mutta ei ystäviä pitää saa etteivät ihmiset ala paapattamaan naimajuttujaan yms. Miesystävieni kanssa taas olen joidenkin mukaan aina homo. Ei ole koskaan ollut vielä muuta kuin pelkkää ystävyyttä minun kaverisuhteissani elämässäni.
    Jokainen vanha kaveri noin 100-1000 voi tämän todistaa. Minulla on ollut hyvin läheisiä miesystäviä, ei intiimiä koskaan.

    Jehovantodistajilla ei pitä olla mitään tekemistä moisissa.

    Lisäyksessä lisää ei mahtunut............................

    Äänestä

  • Aloittaja

    kukkuva seinäkello kirjoitti:

    Olet kertonut aiemmin haluavasi tutustua lähemmin parikymppisiin tyttöihin (20-30 v skaalalla) ja kerroit haluavasi pariutua ja testata että sopiiko sinulle heilaksi ja eikä haittaa jos on vaikka jehovan todistaja kunhan on nuori ja nätti?
    Adventtikirkossa on yli 70 % naisia joten mene sinne koettamaan naisten metsästysonneasi.

    Olen kuulemma rakastunut omaan tyttäreenikin joskus, heh, minä en voi mahdollisista vahinklapsistani tietää, voihan niitä olla puoli tusinaa reissumiehellä.
    Olihan niitä naisia tuolla tavoin minulla alle 30 vee noin 60 henkilöä, en ole esoitellyt enkä puhunut naisista jotka eivät liiku seurassani koskaan mitään puhunut kuin korkeintaan nimettömänä.

    Olen ollut 20 vuotta yksin ja menneet menneitä ja kai Jumala itse yritti tuoda minulle, voipa tuoda vielä.
    Vi ska titta på den saker.

    Saatan jäädä poikkamieheksi. Minun naimiset on kaiketi naitu. Niinkin olla voi. Elän harratuksissani.

    Jumalan ja minun välit minun ja Hänen asia.

    Kysykää Jumalalta jos jotain juoruaa, ei Jumala juoruakka ole kuin en minäkään eli ei puhu ihmisten kiusauksia ja syntejä muille.

    Jotkut ovat kaiketi kuvitelleet minua jehovantodistajaksi tai odottavat sellaiseksi, ei ole mahdollista sellainen minulle.

    Haluan toistaiseksi olla sitoutumaton seurakuntiin.

    Kotisivujeni kanssa teen varmaan puuhaa seuraavat 15 vuotta ovat kehitteillä jo uudet, kuhan aikaseksi saadaan. Niihin tulee edelleenkin vain Raamatun asioita- ei seurakuntien arvostelua ole ollut eikä tule-.

    Kaikissa Raamattua lukevissa piireissä on Jumalan lapisia yksiläinä sen tiedän määrän mukaan vilpittömiä ihmisiä minkä verran valoa omistavat. ja vastaavat vain siitä. Siis jos lusikalla, ei kauhalla- ja jos kauhalla niin ei lusikalla- tietysti.

    Minä en ole tuomari kenellekään koskaan. -ollutkaan enkä hengellisessä työssäkään koskaan mennyt henkilökohtaisuuksiin.

    Sinä on laaja kokemus varmasti adventistinaisten tasosta mutta onhan sinulla ollut jehovan todistaja kavereitakin.
    Miksi tarvitsee väitellä paalusta ja rististä?
    Mielestäni jehovan todistajissa on paljon vetävän näköisiä ja kivoja naisia joiden kanssa voi keskustella Raamatusta ja henkilökohtaisista asioista. Valikoima jehovantodistaja tytöissä on varmasti runsaampi. Ota huomioon että nuoret tytöt ovat enemmän vapautuneempia monessa asiassa ja eikä naimisissa kuin adventistinaiset.
    Minulla vanhaan hyvään oli adventistinainen naiskaverina ja hän houkutteli minua harjoittamaan seksiä ennen sapattikokousta.
    Emme käyttääneet yhteistä aikaa sapattitutkiskeluun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    hyvää sinulle :) kirjoitti:

    Tunnen jehovantodistajien mentaliteetin hyvin.

    Olen isoissa konventeissa istunut lapsena paljon, Helsingissäkin joskus 70 luvulla oli koko stadion täynnä koko Suomea käsittävä konventti.
    Lapsukaisden aika tuli pitkäksi aamusta iltaan stadionin penkillä mut penkit päälle.
    Olen käynyt läpi kirjantutkistelut ja kokoukset ja lehdet tulivat vuosikausia. Vieläkin tulee "Herätkää" postiluukusta. Katselen mielelläni käytännön läheiset artikkelit.

    Mormonilähetyssaarnaajien kanssa olen viettänyt monet hetket ja heidänkin kirjat kaikki lukenut, mormoneilla ole kuin 2 Raamattu. "Kallisarvoinen Helmi" Mormonin kirja ja Raamattu.

    Olen rakastanut näissäkin piireissä monia ihmisiä yksilötasolla enkä ole koskaan tahtonut pahaa kenellekään, en Adventtikirkonkaan kenellekään jonka jokaisen myös tunnen kuin omat taskuni edellisten lisäksi.
    Lurterilaisissa piireissä olin kirjoilla, kävin kirkossa joka sunnuntai ja kansanlähetyksen kokouksissa illalla vielä. Siellä ovat jotkut yhtä lailla vielä ystäviä, eivät ole pahoillaan vaikka siirryin Adventtikirkon kirjoille. En ole muualla kirjoilla ollut ja en enää missään kirjoilla.
    Kyll' minä opit tunnen kaikkien, olen etsikkoaikana joskus käynyt pikkuseurakuntien kokouksissa, sain joihinkin jäsenyysoikeudetkin viikon valmennuksilla ja vapaissa suunnissa ei sitten isoja eroja olekaan.
    Helluntaipiiri ehkä korostaa jotakin karisman ilmiöitä ja joskus edellyttävät niitä jossakin määrin.

    Kyllä ihminen saa voimakkaasti reagoida, ei siinä pahaa ole.
    Erilaisten ilmiöiden hurmosilmiöiden hakemalla hakeminen taas on ja kuuluu alkuasuakasmenoihin, ei kristinuskoon.
    Kristinuskon kaikki vaatimukset löytyvät kahdesta jakeesta, näissä on kaikki tyynni: Ilm 14:12, Hebr 12:14.

    Kaikissa- niin jehovantodistajissa- adventtikirkossa- mormonikirkossa on Jumalan lapsia yksilöinä, aitoja pyhittyneitä kristittyjä sen tiedon määrän mukaan minkä omistavat. En ole kenenkään uskoa tuominnut eikä minulla sielua ja valtuuksia tuomita ihmisiä helvetin lieskoihin.

    Todellakinin joutuisin loppuelämäni änkkäämään onko Jeesus naulattu ristiin vai paaluun. Asiasta ei voi päästä yli eikä ympäri koska "järjestö" sanoo että "paaluun", sitä sanaa ei muuta aviomies eikä mikään mahti maailmassa mitä järjestö sanoo.

    Kerran vastaani tuli juuri jehovantodistajapariskunta. Sanoivat toisilleen:
    "Ei se leiki meidän uskolla."

    Jumala varmaan itse sanoi heille. Olin tyytyväinen, mies katsoi minuun lämpimästi.
    En todellakaan ole leikkinyt kenenkään uskolla enkä ollut tuomarina enkä tule leikkimäänkään kenenkään uskolla sen enempää järjestöillä'kään ja heissä kuin minäkin on ihmisiä jotka rakastavat lähimmäisiään.

    Tämä kaikki mitä tässäkin sanon on ihan yksilöasia.

    MInäen vaan yksinkertaisesti ole ryhtynyt tuomariksi kun ei ihmisellä valtuuksia kenenkään hengelliseksi tuomariksi.
    Vanhemmiston sana toimii joskus vahvistuksena ihmisen omille tai vanhemmiston ratkaisuille jos joku toimii vastoin yleistä ohjelmaa. Pitää olla seurakunnan penkillä aktiivisena silloin jos heilläkään mahdollisuuksia vahviistella mitään ja olla vuorivaikutuksessa asiassa puolin ja toisin.

    samoin syntejä ei voii ihminen antaa anteeksi. Ihmisen katumuksen ja kääntymyksen voi ihminen vahvistaa, siiis vain vahvistaa tai päätöksen luopua.
    Ihmisen ei pidä tunnustaa syntejään ihmiselle, ainoastaan sen verran ketä vastaan on rikkonut sopiakseen. Kaikki papit ja seurakunnan vanhimmat ovat vain ihmisiä jotka katsovat oman elämän kokemuksensa silmälasien läpi ja voit saada loppuelämäni antipatian joltakin ihmiseltä jos syntisi on hänelle vastenmielinen. Vanhapiika esim. ei siis välttämättä ymmärrä poikamiehen menoja ja voi kiertää Sinut loppuelämäni kaukaa jos menet kertoilemaan poikamiehet menot kaikki.

    Pumpulissa kasvanut kristillisestä kodista lähtenyt pappi jok ayö vaimonsa kainalossa ei ymmärrä kaikkia poikamiehen menojasi hänkään koskaan. Ihmisella on taipumus leimata loppuiäksi. Haukkua uudesti syntyneet kristityt mm. homoiksi uudessa persoonallisuudessaan ja "minässään."

    You know. On viisasta olla naimisissa jos haluaa olla aikuinen iästä riippumatta.

    Siispä tyydyn harrastksiini ja odottelen 70 ikää jos silloin joku erehtyisi luulemaan minuakin aikuiseksi.

    Olet mielestäni komean näköinen ja todella nuorekas viriili mies ja kyllä tuollaiselle urholle ja kokeneelle miehelle varmasti vaimo löytyy adventistipiireistä ja älä haikaile kaksikymmpisten perään koska ovat liian nuoria sinulle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ystävällisiä! kirjoitti:

    Olet mielestäni komean näköinen ja todella nuorekas viriili mies ja kyllä tuollaiselle urholle ja kokeneelle miehelle varmasti vaimo löytyy adventistipiireistä ja älä haikaile kaksikymmpisten perään koska ovat liian nuoria sinulle.

    Hyi olkoon, olen kutistunut ukko viimeisen vuoden aikana koska olen voinut huonosti monista inhimillisistä syistä johtuen.
    Olisin kai 3 vuotta sitten kelvannut vielä gigoloksikin mutta en ole semmosiin hommiinkaan ryhtynyt.

    Minua ei kiinnosta yleensä ikäiseni evp pyöristyneet rouvat, ja pitää olla pienikokoinen kainaloon mahtuva perusnaistyyppi,painojndeksiltään optimaalinen, ei rääväsuinen-ö jos minulla alkaa hormonit alkaisivat hyrrätä eli siis kihelmöidä mistään päin koskaan ikinä.

    jari

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

On järkyttävää kuulla joskus sivusta mitä lasten suusta kuuluu.

Eilen kaksi noin 7 vuotiasta tyttöä arvioivat erään miehen "homoutta" siis 7 vuotiaat tytöt.

On insestirikos puhua lasten kuullen aikiuisten intiimiaasioita. Lainsäätäjä haluaa- ja katsoo moisen toimivan yllykkeenä josta lapsen kehitykselle haittaa.

Tänä aamulla kaksi tyttöä toinen noin 7 ja toinen saattoi olla jo 10 vuotias aikuinen miettivät miesten runkkuasioita.älkeee

Onneksi en ole puhunut lapsille aikuisten asioita koskaan.

Ihmiset erehtyvät elämässään monin tavoin- menneet jäävät menneiksi, asiat venhenevat vakavatkin erehdykset, tulevat sovitetuiksikin ja kadutuiksi. Sen jälkeen sitten ei ole ristin sielullakaan oikeuksia lausua tuomioita eli ilkeät ihmisten erilaiset nimittelyt merkitsevät ihmisen suusta lausuttuna tuomioita ja Jumalan anteeksianto ei ole niin halpa asia ettäkö ihminen voisi muutttaa sitä kaduttujen syntien suhteen joista on parannus tehty tai vankilatuomiota jonka teko on kaduttu, sovitettu ja parannus tehty.

Jumalan paikalle ja korkeammalle astuvia ihmisiä tapaa aina päivittäin kuitenkin jotka eivät koskaan erehdy elämässään.

"Esimiehiä" ilman rahapalkkaa ja työsopimuksia autoritaarisen vallan maussa ilman mitään vuorovaikutusta asiassa mummojen lisäksi.

Jumala kehotti minua iloitsemaan ja luottamaan taivallisiin, nk varmasti joka ihmistä haluaa vedota.

Henkien puhetta on monnenlasta, minullekin monenlaiset henget puhuneet elämäni varrella.
Itse saatana langenneeen enkelijoukkonsa kanssa voi puhua ihmiselle selvää suomenkieltä korvaan, mutta myös
Jumalan lähettiläs toimia samoin ihmisen hyväksi selvällä suomen kielellä ihmisen hyväksi vaikka ei olisi ihminen uskossakaan. Hebr 1:14.
Enkelit ovat siis palvelevia henkiä, Jumalan lähettiläitä, mutta on olemassa myös langenneiden enkeleiden joukko, Juud 6. Kutsutaan demoneiksi.

Henkien erottamisen lahja on armolahja lahjojen joukossa, ja Jumala itse katsoo mitä lahjoja antaa ja nuo lahjat ovat aina seurakunnan hyväksi että myös ihmisen omat uskonsa rakennukseksi joskus.
Minä näin näkyjä ja yliluonnollisia asioita oman uskoni vuoksi. Jumala varheli henkeni moneen kertaan vaikka en ollut edes uskossa erilaisin ko ilmiöin.Kyseessä ei ollut profteian lahja, ja asiat koskivat vain minua, siis minun oman uskoni vuoksi koko lysti moinen.

Kerran kun lähdin kapakkaan joskus 30 vuotiaana, sanoi ääni ovella selvällä suomenkielellä" Älä mene"
Löysin naisen jonka mukana meni työura seurauksineen. Ei ollut hänen syytä kuitenkaan.

Kerran jokunen vuosi myöhemmin sanoi ääni ovella: "älä mene"
Seuraus oli vakava.

Lapsena kerran ääni sanoi minulle: "Älä tule enää tänne" Katselin seinäkelloa. Ääni lisäsi:
Sen saat, et muuta. Seinäkello on seinälläni ja arvo 1500 euroa.
Jumala ei halunnut että vietän aikani ko paikassa pikkupoikana viinalasin kanssa tupakka hampaissa.
Ensimmäisen kerran humalassa jo etteivät jalat ylettyneet sohvalta lattialle.
Aikuiset eivät aina juhliessaan tunne rajoja.

jari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu