Meidän edesmenneellä mummulla joka oli pesunkestävä kommunisti oli minun lapsuus/nuoruusaikanani Ladoja. Mummoni viimeisen Ladan aikaan Ladan omistaminen alkoi olemaan yleinen vitsi. Sen muistan ettei siihen viimeiseen tarvinnut tehdä muita takuutöitä kuin ruiskunboxi vaihdettiin plus pari pienempää takuukorjausta jotka olivat niin vähäpätöisiä etteivät ole jääneet edes mieleeni.
Jälkeläisillä eli minun tätieni perheillä on nykyään lähinnä noita saksassa valmistettuja autoja(lähinnä volkkareita), tuntuu että hyvänä vuonna käydään kolme kertaa korjaamolla eikä autoa siitä huolimatta saada kuntoon. Tämäkö nyt on sitä kehitystä? Seuraava sukupolvi ajaa varmaan mersuilla ja ramppaa vielä enemmän korjaamolla.
Volkkarinkin tarvitsisi ottaa mallia Ladasta, sen minkä tekee niin tekee edes sen kunnolla ja jossei osaa niin jätetään se muille.
PS. Pitäkää ladahenki yllä, vaikka vittuillaksenne jossette muuten
Jälkeläisillä eli minun tätieni perheillä on nykyään lähinnä noita saksassa valmistettuja autoja(lähinnä volkkareita), tuntuu että hyvänä vuonna käydään kolme kertaa korjaamolla eikä autoa siitä huolimatta saada kuntoon. Tämäkö nyt on sitä kehitystä? Seuraava sukupolvi ajaa varmaan mersuilla ja ramppaa vielä enemmän korjaamolla.
Volkkarinkin tarvitsisi ottaa mallia Ladasta, sen minkä tekee niin tekee edes sen kunnolla ja jossei osaa niin jätetään se muille.
PS. Pitäkää ladahenki yllä, vaikka vittuillaksenne jossette muuten
Vastaukset 80
Vanhimmat
:D Vai että mallia ladasta...tehdään testi, aja sinä sillä ladalla 50km/h betoniseinään, niin mie ajan volkkarilla. Ai ei käy vai?
Ymmärsit väärin, itselläni ei ole Ladaa
Minä en uskalla
Tänään on ollut erityisen vaikea päivä ladisteille kun viimeisetkin Ladat ovat levinneet pitkin teitä. Siitä tämä katkeruus.
aloittajan kanssa. Itsellä ollut vm. 2000-2005 sekä C että E sarjan mersuja ja kaikki järjestään pahoja vika härveleitä ... aivan liian yliarvostettuja ainakin. Kaikki pikkuviat mitä ikinä kuvitella saattaa ja vaarallisimmillaan E sarjan moottorin pysähtyminen äkillisesti ja säännöllisesti kerran pari päivän aikana.Mitään ei kuulema voida tehdä ( vaihteiston ohjaus vika ?? oli automaatti ) ... ikinä en sillä uskaltanut ohituskaistalle mennä ... olisi saattanut olla hengenmeno lähellä. Huoltojen hinnat taivaissa. Nykyinen Passat pelaa hiukan paremmin mutta mitään ylistyssanoja en siitäkään rupea jakamaan kun ei kerran mennyt ekasta katsastuksestakaan läpi ( päästöt ). Joten se Lada ois nyt vaan ..... ehkä parempi ... ainakin helv... halvempi. Ps. en suosittele ajamaan sillä volkkarilla betoniseinään ... tulee turhan tyyriiksi ja pahimmillaan ruumiita ... ainakin vaikeita vammoja.
A-katsastuksen mukaan Passateista 95.8% menee läpi ensimmäisestä katsastuksesta ja kilometrejä on takana keskimäärin 90tkm. Hylkäyksen syinä olivat lähinnä väljät koiranluut sekä kuluneet renkaat.
Olipa sattuma, että sinulle ladistina tuli yksi näistä poikkeusyksilöistä. Lisäksi sinun poikkeusyksilössäsi oli vielä poikkeuksien poikkeus vikakin.
Provoista voisi saada uskottaviakin pienellä taustatyöllä. Ilman taustatyötä käy kuten sinulle: saa vain paskanpuhujan maineen, joka ladisteilla on jo valmiiksi muutenkin.
hel...in taustatyötä ? Kerroin omia kokemuksia ja ei niihin mitään taustatyötä tarvitse tehdä. Oletko mahdollisesti sekaisin ? Ja kilometrejä oli takana niinkin paljon kuin 60tkm ... mutta sekin näköjään liikaa. Eikä muuten ollut poikkeuksien poikkeus ... ystäväni Golfilla oli ajettu suurin piirtein sama määrä ja edessä koneen avaus. Syynä liian karstoittunut kone ja jatkuvat käyntihäiriöt. Mutta niinkuin sanoin Passat on pelannut nyt jotenkuten mutta yli 100tkm sillä tuskin pystyy ajamaan. Ps. Ja huolsin muuten Passatin juuri ennen katsastusta merkkiliikkeesä ... siksi sainkin jälkitarkatuksen ilmaiseksi mutta kertoo karua kieltä myös VAG:n huollon tasosta.
Turha kärvistellä kun on jo housuissa. Tällä kertaa näin ja ota vinkistä vaari seuraavaan provoosi.
Autoissa on vähän muitakin vikoja kuin katsastukseen vaikuttavia. Nyt kun tilastotietoa aloit kaivamaan niin katsoppas piruuttasi samalla minkä vuotinen Passat tarvitsee olla kun melkein 40% ei mene mene enää läpi, mielestäni ei kovinkaan vanha.
Mutta ymmärrän että kateellisuuttasi toivoisit sellaisen olevan. Ladallahan tämä puolet läpi - puolet hylättyjä tulisi äkkiä vastaan, elleivät ne poistuisi liikenteestä jo muutaman vuoden iässä.
Paitsi jos moittii Ladaa.
tavallaan ymmärettävää ... on maksettu paljon rahaa volsukoslasta, joka on vikaherkkä ja kuitenkin pitää omaan kaaliin rummuttaa että tein hyvät kaupat. Volkkari on mainettaan huomattavasti huonompi ... ikävä kyllä. Se miksi nämä huijatut ovat täällä ladapalstalla on minulle mysteeri ... ehkä volkkaripalstalla valheiden läpiajo ei mene enää läpi ja täältä löytyy se viimeinen toivo ? Änkyrän tunnusmerkit totetuvat aina kun aletaan puhua provoilusta ... se on se helpoin tapa todistella itselleen että muut ovat väärässä ja itse aina oikessa vaikka mitään todistetta asiasta ei kutenkaan ole eikä tule.
Herkästi saa provoilijan leiman kun ladisti kateuksissaan yrittää provoilla oikeista autoista. Mutta aiheesta se tulee. Erityisesti Toyota ja VW näyttävät aiheuttavan suurinta kateutta.
lukea koko ketjua läpi vai oisko luetun ymmärtämisessä petrattavaa ?
Onko omassa ymmärryksessäsi toivomisen varaa vai mitä ihmettä tarkoitat.
http://www.a-katsastus.fi/Autolija-info/Documents/A-Katsastus_vikatilasto_2009.pdf
Käy nyt kattomassa tuolta, itse katsoin nopeasti ja totesin ettei taida olla sellaista vuosimallia etteikö volkkarilta löytyisi joku huonompi kuin Lada.
Sitten kun ottaa sen huomioon että Ladoista ei motti leivo pikku kondensiovedestä ja vaihteistotkin on aika pomminvarmoja niin pysyn kyllä edelleen kannassani sen suhteen että sen mitä Lada tekee, tekee se ainakin sen kunnolla ...volkkarista ei voi sanoa samaa.
tarkoitin.Et siis ymmärtänyt yhtikäs mitään.
Ehkä vanhempasikin voivat auttaa.
Ja kun huomioi Ladan kaikkein pienimmät ajomäärät heti mopoautojen jälkeen, ei voi kuin nauraa. Ja näilläkin vähillä kilometreillä ei Ladalla viattomia päiviä juuri ole. Korjaamista päivästä toiseen mutta silti aina rikki. Ei ihme että autoa oikeasti tarvitsevat ihmiset ostavat Volkkareita ja muita laatuautoja, jotka kestävät kilometrejä.
Onhan niillä eri kohderyhmätkin. Volkswagenilla varakkaat, laatutietoiset ihmiset ja Ladalla köyhät kommunistivanhukset.
menevää tojotaa pitäisi Ladan omistajan kadehtia.
Et kyllä taida autojen päälle ymmärtää yhtään mitään, noin vähillä kilometreillä jarruja pitääkin vähän herkistellä ne katos jämähtää missä tahansa autossa jossei niitä käytetä. Ladan toinen heikkous päästöt on kiinni samasta asiasta, moottori nokeentuu lyhyessä ajossa, tämä sama pätee missä tahansa autossa. No katalysaattori on Ladoissa paska joka tietysti vaikuttaa myös päästöihin mutta sekin korjaantuu paremmalla tarvikekatalysaattorilla.
Että volkkarilla on kyllä vähän petrattavaa, ohittaisi nyt vaikka ensimmäisenä Ladan laadussa.
Joku pitää jopa Ladaa autona.
Siinä kai se pääsyy on sille, miksi ladistit kadehtivat maailman huippuautoja.
sinä maailman huippuautoksi mm. tojotaa, jolla on laadun kanssa jatkuvia ongelmia ( takaisinkutsuja ) ? Minusta se kuullostaa oudolta ja änkyrämäiseltä.
Olet ymmärtänyt aivan oikein. Oliko ensimmäinen kerta.
Mikset sinä et ymmärrä että me tiedämme Ladan olevan hyvän, varman ja hinnaltaan edullisen auton jonka huollot ovat edullisia. Esim. yhden ilmastointi huollon hinnalla pystyy Ladan omistaja teettään pari huoltoa autoonsa. Mitä muita hilipatin pippan härveleitä niitä löytyy muista autoista joita Ladassa ei ole eikä tarvita, niiden huollot ja korjaukset maksavat maltaita ja kun siihen vielä lisätään auton omistajan taivasosuuden menetykset noitumisten takia, niin kalliiksi tulee muun merkin omistus.
Lauseesi "Oliko ensimmäinen kerta." viittaa kysymykseen mutta siinä ei ole kysymysmerkkiä. Näinollen ko. lauseella en koe olevan minkäälaista merkitystä vaan se on jonkinlainen sohaisu, joka ei kuulunut muuten niin arvokkaaseen viestiisi. Kuitenkin olen siis ymmärtänyt aivan oiken että olet änkyrä ja outojen mielipiteiden esittäjä eli asia tuli selväksi. Kiitos ja hei !
Sinun antisi jäikin niin alakoulutasolle ettei ikävä tule.
Kantohan se sieltä on taas sienikuurinsa jälkeen palannut lähes elävien kirjoihin. Ja aivan yhtä sekaisin kuin ennenkin.
Juu niin pitää, volkkariin nähden
So What!
Minä en ole minkään sortin kommari, mutta olen omistanut Samara-malleja. Jouduin vaihtamaan viimeisen 112-auton farmari-Corollaan, koska on hankalaa päästä matalalle. Nykyään huristelen RAV4:llä.
pituus on kohta pistesijoilla. Ihmiset ovat aidon kiinnostuneita Ladan hyvistä ominaisuuksista ja aiheellisesti huolestuneita oman länsipoloisen kohtalosta tulevaisuudessa. Hyvä niin. Jatkamme Ladan ja sen legendaarisen luojan eli AvtoVaz konsernin meille tuomaa iloa jatkossakin iloisin mielin kuitenkaan unohtamatta samalla valistaa lännessä nopeasti turattujen nk. "autojen" vaaroista.
Sinulla nuo huumeiden aiheuttamat harhat sen kuin vaan pahenevat. Tässäkin ketjussa on keskusteltu vain Ladan huonoudesta.
Samara ois ihan kiva, jos mun kunto vaan kestäis.
Huono tai ei niin suomalaisten katsastustilastojen mukaan ei sellaista Ladaa etteikö huonompaa volkkaria samasta vuosimallista.
Suurin osa Volkkareista on kärjessä. Joku taksi-Transporteri saattaa olla jonain vuonna Ladan takanakin. Mutta katsopa mitä niillä on ajettu. Ladalla ei juuri mitään ja Transporterilla yötä päivää.
Volkkarin Transuauto on aivan hirvee tekele. Kilinä ja kolina alkaa alta 100tkm. Ei kiitos ! Mulle mieluummin Lada !
kohdalla enää pahoissa unissasi kun harvalla ajetaan koskaan yli 50tkm
minulla on ja kyllä se sinun 50 000km on naurettava väite.
on tietoa että transuvolsu todellakin kilisee ja kolisee 100tkm ajettuna. Siksi Lada on minusta parempi vaihtoehto ja huomattavasti tyylikäämpikin. Sillä ajelee huolettomia kilometrejä huomattavasti pienemmillä kustannuksilla ja naapuritkin sillä saa kateellisiksi ... aivan kuiten täälläkin ... joka päivä. Lada ajaa huomispäivään ... varmasti !
Moottoritiellä kamalan tuuliherkkä. Lada 112:ssa on pienempi ilmanvastu, kuin monessa Volkkarissa.
Yö uneni ovat hyvin rauhallisia, mitä nyt nuista muista autoista näkee painajais unia joskus. Ne ovat onneksi jo harvenemaan päin. Tämä nykyinen Lada on toinen Lada minulla, siinä välillä oli muutama ns. länsilaatu auto, voi että minä sanon teille että se oli painajais aikaa se kun reistasin niillä kulkea töissä. Ainainen huoli miten ne lähtee käyntiin ja millä tuulella ne kulloinkin ovat. Ei niin pahaa ihmistä maalimassa ole että minä toivoisin sellaista olo tilaa kellekkään. Onneksi ne ajat ovat takana päin, minulla on nyt hyvä auto Lujaa Laatua Lada.
Minulla on Lada 112 hb. Entä sinulla, Kanto?
Poikkeuksellisen paljon ajetusta Ladastasi voitaisiin tehdä juttu Konelan Viestiin. Eihän tuollaista joka vuosi vastaan tule. Myös Mielenterveysseura voisi olla kiinnostunut psyykkisestä tilastasi noiden kilometrien ja niiden aiheuttamien suunnattomien kärsimysten takia puhumattakaan itsellesi ja sukulaisille aiheutuneesta häpeästä.
ei tuo kilometrimäärä ole vielä mitään Ladalle. Transupoloiselle sen sijaan auttamattomasti liikaa. Volsuviestiin voisi muuten poimia yhden volsutekeleen, joka meni ensimmäisellä kerralla katsastuksen läpi ... ois suhteellisen harvinainen tapaus.Tässä koko ketjussa volsutransupoloiset ovat hakeneet jonkinlaista rauhaa sielulleen mutta eivät ole sitä saaneet, koska olemme heille raakaa faktaa heitäneet takaisin. Tarkoitus ei ollut heittää hiekkaa silmille vaan kertoa paljas totuus länsimaissa turatuista hengenvaarallisista räpellyksistä. AvtoVaz tekee lähivuosina parasta tulostaan ikinä ja me täällä odotamme milloin saisimme heidän meille tekemää herkkua taas maistella. Olemme odottavalla kannalla ja uskon että pian meille taas ilon päivät koittaa ! Lada on avaruustekniikan riemuvoitto ja me Lada ihmiset muodostamme suuren perheen tämän suurenmoisen konsernin ympärille tukemalla heitä autovalintojemme kautta.
Ei kukaan oikeasti suko noin älyttömään ajomäärään Ladalla. Tiedän monta ladistia jotka ovat päätyneet mielisairaalaan jo puolesxsa välissä tuota ajomäärää. Autot vietiin suoraan paaliin, ettei kärsimys jatkuisi.
Kanto on näemmä päässyt välillä avohoitoon. Hävittäisit Ladasi niin voisit vielä ehtiä normaalien joukkoon vanhoilla päivilläsi.
!
viestejä huomaa heti kuka on avohoidossa tai mielisairaalassa. Sinun on paha olla jostain syystä, tuskin johtunee vaikkapa minun omistamasta automerkistä taikka naapurin autosta. Neuvoisin sinua hakemaan apua vaivaasi esim. kiropatkikolta joka vääntelis sulta niskat paikoilleen olosi helpottaisi varmaan heti.
että juuri sinä tunnet paljon mielisairaalapotilaita. Ehkä siihen vaikuttaa se että et pääse valitsemaan ystäviäsi, koska olet yksi heistä. Minä en tunne ainoatakaan mutta en silti ala sinua moittimaan, koska me Ladailijat olemme ymmärtäväistä ja auttavaista porukkaa. Ladalla ajavat herrasmiehet tyylikkäästi ja arvonsa tuntien AvtoVaz tehtaan suomilla valtavilla mahdollisuuksilla. Olemme eliittiporukkaa ja tiedämme autoista paljon.Siksi valintamme osuu aina parhaimpaan ... LADAAN !
Ja useimmat ovat mielisairaita. Lada on murheellinen ostos kaikin tavoin.
Ei ole kennelläkään epäselvyyttä kumpi meistä on mielisairas. Toinen kirjoittaa tosiasioita ja toinen satuilee Ladastaan mitä mielikuvituksellisempia tarinoita.
olisi kiva kuulla enemmän elämästäsi mielisairaalassa ja siellä majailevista ystävistäsi mutta tämä ei ole oikea paikka siihen. Täällä on tarkoitus puhua Ladan korkeasta laadusta ja sen ylivoimaisuudesta läntisiä kotkotuksia vastaan. Täällä huomaa kuinka vähävikainen Lada loppujen lopuksi on. On puhuttu aivan perushuolloista joita Ladaan joskus joutuu tekemään ... samalla on kerrottu aitoja kokemuksia kuinka Lada kestää pitkiä ajokilometrejä ilman huolen häivää. Länsipolois puolella taas erilaisten vikojen kirjo on valtava. Miksi siis valita kallis länsivikariesa kun halvemmalla saa laatua ? Olen varma että kyseessä on jonkinlainen "änkyryys" ja tosiasioiden hahmottamisen puute jos aina vaan lyödään päätä seinään ja valitaan toisessa maailmansodassa hävinneen maan tuotteita. Ladassa on tulevaisuutta ja korkeaa teknologiaa, josta muut autonvalmistajat voivat ottaa oppia. Ladan koko laaja tuoteperhe kestää kaiken kritiikin ja selviää aina voittajana.
Mielisairaalatahan ovat sinulle tuttuja paikkoja. Minä kuulen niistä vain ladisteilta, jotka usein ovat siellä hoidossa. Mutta keskitytään täällä vain totuuksien kertomiseen Ladasta, etteivät enää uudet sukupolvet joudu uhraamaan elämäänsä sen kanssa taistellessa. Alle 65-vuotiaita ladisteja ei enää ole näkynyt kymmeneen vuoteen ja se on hyvä suuntaus. Otan osan kunniasta itselleni.
Samarasta tuttu tekniikka. Tosin, minun mallissani moottoria on kasvatettu 1,6 litraiseksi. Kyllä se 1 desilitra tuntui heti.
Montako Ladaa tarvitaan jos aiotaan ajaa yhtä paljon kuin Transportereilla keskimäärin eli 700-800tkm?
Aika monta. Oma Ladani oli korjauskelvottomassa kunnossa kuuden vuoden ja 72 tkm jälkeen. Olisihan sitä vielä voinut korjata mutta rahaa paloi jo niin paljon ettei ollut mitään järkeä. Monet Ladat viedään Kuusakoskelle jo aiemmin. Siis ainakin kymmenen Ladaa. Enpä Ladan omistajana paljoa leukojani loksuttaisi Transportereista.
Uudet Transporterit ovat muuten sata kertaa parempia ajaa kuin uudet Ladat vaikka pakuja ovatkin.
Mitä se kiropatkikko teki sulle kun nuin aloit ylvästelemään. Höpötit jotain että et ole nähnyt alle 65 vuotiasta Ladailijaa, mee hyvä ihminen optikolla käymään niin saat paremman näön.
vaikka voissa paistais :) Kovia lukemia heitit transistorista. Voi olla että joku Topi10 on voinut noihin lukemiin päästä mutta .... se on jo edelyttänyt useita koneen/vaihteiston vaihtoja ja monta vuotta peräkkäin lupauksia katsastusmiehelle että ensi vuonna en enää transuile. Totuus kuitenkin on että transuilut yli 100tkm jälkeen on yhtä helvettiä. Puslat lotkottaa, kone puskee öljyä joka tiivisteestä, jarrulevyjä on mennyt tiuhaan tahtiin jne. Minulle kelpaisi mieluummin varmatoiminen ja tyylikäs Lada kuin jatkuvaa huoltoa kaipaava saksanihme. Transulle voisi kyllä antaa nimen export, jolloin se kuvaisi paremmin sen matkaa kohti Kuusakoski Oy:ä :)
Turha Transportereita on täällä kadehtia. Yhdelläkään Ladan omistajalla ei ole varaa selaista koskaan hankkia.
Olen samaa mieltä. Ei alle kuusvitosia Ladan puikoissa enää ole. Ei yhtäkään. Tiedätkö muuten mikä on kiropraktikko?
Lopuilla Suomen Ladoilla ei ajeta enää yhden uuden Transporterin kilsoja. Ladat siirtyvät Kuusakoskelle kiihtyvään tahtiin ja kuskit manan majoille. Kumpiakaan ei uusia tule.
Daciaa aletaan myydä Ladan nimellä. Ehkä Ladat eivät lopukaan. Paitsi ne huonolaatuiset neuvostoladat joita myytiin viime vuoteen asti.
SKP:n puoluekokouspäivänä ajetaan maamme Ladoilla kerralla tuhansia kilometrejä.
Nähdään siellä !
Paljon on Ladasta kaikenlaista herjaa mutta ikinä en ole missään niin huonosta Ladasta kuullut kuin se Volkswagen joka taannoin oli Kuningaskuluttajassa. Jossen väärin muista niin yli 20 kertaa korjaamolla kahden vuoden aikana. Sitä ennen Kuningaskuluttajassa oli juttua TDI-moottoreista jotka eivät kestä Suomen ilmastoa.
Kaiken lisäksi tämä volkkarimiesten ylpeys DSG-vaihteisto on osoittautunut paskaksi.
Hajosi Tekniikanmaailman ja Auto Zeitung lehtien kestotesteissä, täyden 100% "onnistuminen" niissä testeissä jotka minä olen nähnyt, pistäkää volkkarimiehet ihmeessä viestiä jos se pääsee ehjänä jonkun kestotestin loppuun asti.
Ihmisten kokemuksia ->
http://www.youtube.com/results?search_query=dsg+problem&aq=f
Siinäpä oli huono yksilö. Lähes yhtä huono kuin Ladat ovat yleensä. Muutenhan Volkkarit toimivat kuin sveitsiläinen kello kymmeniä vuosia. Huonolla käytöllä asaa rikki vaikka rautakangen.
Minä olen alle 30-vuotias ja ajettelin hommata ladan seuraavaksi. Eli ilmeisesti olen mielisairas. Mutta mieluummin mielisairas kuin Tylsä, Tavis, mitäänsanomaton volkkarikuski.
Kyse ei ollut yksikövioista, kyseinen ohjelman kaveri väittää löytäneensä jo kaksi muuta vastaavaa tapausta jossa oikein mikään uudessa Transporterissa ei pelaa. Ilmeisesti muutkin volkkarimiehet ovat Kuningaskuluttajan perusteella ryömineet koloistaan vaatimaan oikeuksiaan.
ei saa sanoa totuutta volsuista ... volsutransupoloiset ovat arkaa porukkaa, jotka inhoavat totuutta kun se osuu omaan nilkkaan. Joo niillä ajetaan miljoonia ilman huoltoja ja käyvät kuin Sveitsin kellot ... että sillä lailla ... ja lehmät ne lentää näin talvisinkin etelän lämpöön. Mitäs muuta ...
Oman kokemuksieni perusteella yhtään noin hyvin toimivaa Ladaa ei ole koskaan tehty.
syntymävuotta ja olet siis 81 v. Lada sopii sinulle ihan hyvin. Keskimäärin ladistit ovat kylläkin 70-v.
Kyllä nämä keskustelut jo kertovat kuinka huonosti volkkarilla menee. Volkkari-ihmisten täytyy tulla lada palstalle kertomaan kuinka hyviä volkkarit on verrattuna ladaan!
Menkää vertailemaan niitä volkkareitanne saman hintaisiin autoihin.
Mikähän mahtoi olla se halutuin ja ostetuin auto viime kuussakin? Laatu maksaa mutta siitä huolimatta varakkaat ihmiset ostavat Volkkareita. Köyhät eläkeläiskommunistit ajavat haisevilla ja saastuttavilla Ladoillaan ja kadehtivat rikkaita.
Miten tämä nyt liittyy mihinkään mikä on ostetuin ja halutuin? :D
Nyt puhutaan siitä että volkkareita ja ladoja ei voi verrata. Jos lada maksaisi uutena yhtä paljon kuin vw niin sitten.
Aika säälittävää on omistaa "laatu auto" ja tulla sitä vertailemaan ladaan :D
menkää keskustelemaan tojota heppujen kanssa. Sehän taitaa olla vw:n ykkös kilpailija, ei suinkaan lada
Siihen eivät varani riitä. Ladaa taas en huolisi vaikka ilmaiseksi saisin.
Ladat oli ensin kestäviä, vuoteen 1975 asti, sen jälkeen italiaanot läksi latuskan tehtaalta neuvoa antamasta ja laatu heikkeni. Meillä oli kotona tuo 1975 1200:n ja hyvin pelitti (sen ajan autoksi), sitten ostin itse 1979 mallin, eipä ollu niin vahva ja silloin kuulin tuon tarinan noista paremmista ladoista. Latuskan jälkeen on ollut monta oikeaakin autoa ja kyllä noilla japseilla, volkkareilla, mersuilla ym. on PALJON mielyttävämpi ollut matkaa taittaa ja paljon vähemmän on ollut "huollettavaakin".
Ladalla ajetaan vaikka hampaat irvessä. Ja "huollot" tehdään kaikessa hiljaisuudessa muilta salassa.
Paras autoni on ollut Lada 1200 L punainen.Maksoin 1450 mk, myytyäni sain 2030 mk.Pidin 2 vuotta 3kuukautta.Toisaalta oman auton jälkeen "Mersu" on paras.