"Erääseen Uuden Englannin kaupunkiin, jossa vallitsi suuri sotainnostus oli komennettu joukko vastaleivottuja upseereita, joihin minäkin kuuluin. Meitä imarteli se, että kaupungin arvohenkilöt kutsuivat meitä koteihinsa ja saivat meidät tuntemaan itsemme sankareiksi.
Meitä kehuttiin ja ihasteltiin, oli sota ja tunnelma oli korkealla ja hilpeä. Olin vihdoinkin elämässä mukana, ja kaiken innostuksen keskellä löysin alkoholin. Unohdin perheeni vakavat varoitukset ja kielteisen asenteen alkoholiin. Aikanaan matkustimme "sinne jonnekin". Olin hyvin yksinäinen ja turvauduin jälleen alkoholiin.
Saavuimme Englantiin. Siellä kävin Winchesterin tuomiokirkossa. Kuljeskelin liikuttuneena kirkkomaalla ja huomioni kiintyi ontuvaan runosäkeeseen, joka oli hakattu erääseen hautakiveen:
"Krenatööri makaa tässä
jonka tuoni korjasi
oltta litkimässä.
Unhoitu ei sotamies
jos hänet kaatoi luoti
taikka tuoppi kukaties."
Pahaenteinen varoitus, josta en ottanut opikseni. Olin kahdenkymmenenkahden ja jo sotaveteraani, kun palasin kotiin. Pidin itseäni suurena johtajana, olivathan patterini miehet antaneet minulle lahjan arvonantonsa merkiksi. Arvelin, että tämä johtamisen kyky veisi minut suurten hankkeiden kärkimieheksi, että selviytyisin helposti vaativistakin tehtävistä.
Opiskelin iltaisin lakia ja sain paikan erään luottopalvelun tutkijana. Olin kunnianhimoinen. Osoittaisin maailmalle, että minusta olisi johonkin. Työni kautta jouduin tekemisiin Wall Streetin kanssa ja rahamarkkinat alkoivat kiinnostaa minua. Monet menettivät siellä rahansa, mutta monet myös rikastuivat huimasti. Miksi en siis minä?
Aloin opiskella lain lisäksi liiketaloutta ja kansantaloutta. Koska olin jo alkoholistinalku, olin vähällä reputtaa lakikurssini. Yhdessä loppukokeessa olin niin humalassa, etten pystynyt ajattelemaan enkä kirjoittamaan. En vielä juonut jatkuvasti, mutta juomiseni huolestutti vaimoani. Me kävimme pitkiä keskusteluja ja minä rauhoittelin häntä kertomalla, että nerokkaat ihmiset saavat parhaat ideansa humalassa, että filosofian häikäisevimmät rakennelmat ovat humalan innoittamia..."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos lainaa toisen henkilön tekstiä noinkin paljon, kannattaisi mainita lähde!! Pelkkä BW ei kerro paljoa.