Tapahtui Helsingin Liikennepoliisimieskerhon pikkujouluissa:
Illan ohjelmassa oli tanssiesitys, jota ikuistamassa paikalla oli videokuvaaja. Viritteli kameran paikoilleen ja poistui hetkeksi takahuoneeseen. Sinne tuli kohta seuran sihteeri kainosti ilmoittamaan, että ”…se kamera pitäis varmaan suunnata uudestaan…” Kuvaaja meni suuntamaan kameraa uudestaan ja havaitsi tämän repsottavan vinksallaan jalustalla ja etsimeen ilmaantuneen ruman kolhun. Kun yritettiin selvittää, mitä on tapahtunut, kukaan ei ollut yllättäen nähnyt mitään, kuullut mitään eikä muutenkaan tiennyt mistään mitään. Ei edes sihteeri, joka asiasta oli tullut ilmoittamaan. Kahvia yritettiin kyllä tarjota hyvitykseksi tapahtuneesta.
Poliisit lupasivat korvata pilalle menneen etsimen, ja muuta vikaa kamerassa ei näyttänyt vielä olevan.
Jonkin ajan kuluttua tuli sitten häiriöitä, ja laite piti viedä huoltoon. kustannusarvio: lähes 300 e. Takuu ei ollut enää voimassa syntyneen kolhun takia, muuten melko uudessa kamerassa. Kuvaaja kysyi poliiseilta, kuka maksaa huollon. Nämä totesivat tyynesti, että asia ei kuulu enää heille, kun korvasivat jo vahingon.
Näin meillä Helsingissä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jaksoit sitten taas elvyttää vanhan stoorisi......
Oma moka
Tämä on jo kuultu.