anteeksi antamisesta

Anteeksi antaminen vapauttaa ihmisen, eikä silloin tarvitse kantaa vihan taakkaa omilla hartioillansa. Raamatussa lukee, että rukoilkaa vainoajienne puolesta, sillä Jumalan on kosto.
Eräs hyvä lause on: Älä anna auringon laskea riidan ylle.
Kun kertoo toiselle rehellisesti miltä tuntuu, ja on päättänyt mielessään että tästä tulee nyt keskustelu vaikka toinen sanoisikin jotakin typerää, ei itse tarvitse lähteä sellaiseen mukaan. Koska keskustelemallahan ne asiat selviää, ja ristiriidoilla on ainakin hyvät mahdollisuudet selvittää itsensä pois olemasta edes olemassa.
Koska monet niistä ihmisistä jotka ovat eronneet toisistaan ja löytäneet taas takaisin, sanovat: Ehkä ero olisi voitu välttää, jos minä tämänkin olisin voinut tietää.
3156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Annamme anteeksi raiskaajille ja sarjamurhaajille, jotta he voisivat raiskata ja murhata lisää.

Äänestä
  • "annamme anteeksi raiskaajille ja sarjamurhaajille, jotta he voivat raiskata ja murhata lisää"

    Eikö tuo ole aika musta-valkoista ajattelua? Kyllähän nämä ihmiset rangaistuksen ansaitsevat. Mutta se ei tarkoita, etteikö heille voi antaa anteeksi. En itse sellaiseesn tekoon pystyisi, mutta aina voi rukoilla Jumalaa antamaan heille anteeksi..silloinkin kui ei itse pysty.

    Äänestä

--------------------------

Lucis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskossa kirjoitti:

Anteeksi antaminen vapauttaa ihmisen, eikä silloin tarvitse kantaa vihan taakkaa omilla hartioillansa. Raamatussa lukee, että rukoilkaa vainoajienne puolesta, sillä Jumalan on kosto.
Eräs hyvä lause on: Älä anna auringon laskea riidan ylle.
Kun kertoo toiselle rehellisesti miltä tuntuu, ja on päättänyt mielessään että tästä tulee nyt keskustelu vaikka toinen sanoisikin jotakin typerää, ei itse tarvitse lähteä sellaiseen mukaan. Koska keskustelemallahan ne asiat selviää, ja ristiriidoilla on ainakin hyvät mahdollisuudet selvittää itsensä pois olemasta edes olemassa.
Koska monet niistä ihmisistä jotka ovat eronneet toisistaan ja löytäneet taas takaisin, sanovat: Ehkä ero olisi voitu välttää, jos minä tämänkin olisin voinut tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu