Hämärä juttu

Palstan feministit ovat usein todenneet, että avokämmen (ns. litsari) on ihan eri asia kuin väkivalta yleensä, etenkin naisen käyttämänä. Nyt oikeus on mennyt tuomitsemaan sellaisesta sakkoja!

"Lahtelaisen kihlaparin syyskuinen toistensa pahoinpitely alkoi miehen läimäytettyä avokämmenellä kihlattuaan kasvoihin.
Meno jatkui hieman myöhemmin seinänaapurin luona monta astetta rajumpana ja morsian upotti 15-senttisen veitsen sulhasensa maksaan.
Miehen hengenlähtökin oli lähellä kun terä repi maksaan ison haavan. Mies hoippui ulos kerrostalosta. Hänet ehdittiin pelastaa talon pihalta riittävän ajoissa leikkauspöydälle.
Vuonna 1962 syntynyt nainen tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen tapon yrityksestä.
Mies selvisi avokämmenen käytöstä sakoilla. Kolme vuotta morsiantaan vanhempi mies sai maksettavaa 180 euroa. Hänet tuomittiin pahoinpitelystä.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi tuomiot tänään.
Pariskunta on kasvanut syksyisten tapahtumien jälkeen erilleen.
0119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kasvaneet erilleen kirjoitti:

Palstan feministit ovat usein todenneet, että avokämmen (ns. litsari) on ihan eri asia kuin väkivalta yleensä, etenkin naisen käyttämänä. Nyt oikeus on mennyt tuomitsemaan sellaisesta sakkoja!

"Lahtelaisen kihlaparin syyskuinen toistensa pahoinpitely alkoi miehen läimäytettyä avokämmenellä kihlattuaan kasvoihin.
Meno jatkui hieman myöhemmin seinänaapurin luona monta astetta rajumpana ja morsian upotti 15-senttisen veitsen sulhasensa maksaan.
Miehen hengenlähtökin oli lähellä kun terä repi maksaan ison haavan. Mies hoippui ulos kerrostalosta. Hänet ehdittiin pelastaa talon pihalta riittävän ajoissa leikkauspöydälle.
Vuonna 1962 syntynyt nainen tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen tapon yrityksestä.
Mies selvisi avokämmenen käytöstä sakoilla. Kolme vuotta morsiantaan vanhempi mies sai maksettavaa 180 euroa. Hänet tuomittiin pahoinpitelystä.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi tuomiot tänään.
Pariskunta on kasvanut syksyisten tapahtumien jälkeen erilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu