Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Poikaystäväni ei tahdo leluja mukaan seksiin?

Hei,

mistä mahtaa johtua, että poikaystäväni ei YHTÄÄN lämpeä ajatukselle, että ottaisimme seksiin mukaan jonkin seksilelun? Olen sanonut, että minusta se olisi ihanaa ja jännittävää ja että tahtoisin kokeilla. Meillä on AIVAN upeaa seksiä tälläkin hetkellä, tiedämme sen kummatkin, eikä kyse ole siitä, ettenkö nauttisi seksistä tällä hetkellä. Tahtoisin vain kokeilla jotain jännittävää - ja myös pidää hauskaa rakkaani kanssa!

Hän ei kuitenkaan tahdo mitään leluja makuuhuoneeseen. Ei hänelle itselleen, ei minulle (vibraattoria tai dildoa tai mitään), ei mitään. Olen sitten kysynyt, että pitäisikö hän sidonnasta tai vastaavasta, ja se kyllä sai hänet puolestaan innokkaaksi.

Hän ei ole ujo, vaan hyvin sosiaalinen ja pirteä ja kokeilunhaluinen muuten elämässä. Myöskään seksissä hän ei ikinä ujostele, vaan osaa kyllä rentoutua ja nauttia täysillä.

Mistä siis syy lelujen inhoamiselle? En ole saanut häneltä mitään kunnon syytä, hän vain torjuu ehdotukseni jollain epämääräisellä syyllä/mutinalla :D

Kiitos, jos joku voisi kertoa, jos olette kokeneet vastaavaa.
1446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En haluaisi minäkään, ja olen nainen. Voit joko kunnioittaa hänen toivettaan tai kerran kokeilla salakuljettaa jonkin mieltäsi kutkuttavan lelun makuukamariin. Jos meni pieleen, unohda koko juttu ja nauttikaa luomuna! Kun kerran homma toimii hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...... kirjoitti:

Hei,

mistä mahtaa johtua, että poikaystäväni ei YHTÄÄN lämpeä ajatukselle, että ottaisimme seksiin mukaan jonkin seksilelun? Olen sanonut, että minusta se olisi ihanaa ja jännittävää ja että tahtoisin kokeilla. Meillä on AIVAN upeaa seksiä tälläkin hetkellä, tiedämme sen kummatkin, eikä kyse ole siitä, ettenkö nauttisi seksistä tällä hetkellä. Tahtoisin vain kokeilla jotain jännittävää - ja myös pidää hauskaa rakkaani kanssa!

Hän ei kuitenkaan tahdo mitään leluja makuuhuoneeseen. Ei hänelle itselleen, ei minulle (vibraattoria tai dildoa tai mitään), ei mitään. Olen sitten kysynyt, että pitäisikö hän sidonnasta tai vastaavasta, ja se kyllä sai hänet puolestaan innokkaaksi.

Hän ei ole ujo, vaan hyvin sosiaalinen ja pirteä ja kokeilunhaluinen muuten elämässä. Myöskään seksissä hän ei ikinä ujostele, vaan osaa kyllä rentoutua ja nauttia täysillä.

Mistä siis syy lelujen inhoamiselle? En ole saanut häneltä mitään kunnon syytä, hän vain torjuu ehdotukseni jollain epämääräisellä syyllä/mutinalla :D

Kiitos, jos joku voisi kertoa, jos olette kokeneet vastaavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu