Hallintolain (6.6.2003/434) 1 §:n mukaan tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lain tarkoituksena on myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta. Tämän lain 2 §:n 2 momentin mukaan tätä lakia sovelletaan valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa ja itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa sekä eduskunnan virastoissa ja tasavallan presidentin kansliassa (viranomainen).
Hallintolain 6. luvussa on säädetty asian selvittämisestä ja asianosaisen kuulemisesta, - 31 § Selvittämisvelvollisuus – 42 § Tietojen kirjaaminen.
Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.
Hallintolain 41 §:n mukaan, jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta.
Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla. Asian vireilläolosta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, jos se vaarantaa ratkaisun tarkoituksen toteutumisen tai aiheuttaa muuta merkittävää haittaa taikka jos se on ilmeisen tarpeetonta.
Kun kaupungin ammattiryhmien pääluottamusmiehet ovat jo elokuussa 2009 ottaneet asiassa yhteyttä valtuustoryhminen puheenjohtajiin, ja kaupungin yt-neuvottelujen johdosta on tarvittavat toimielimet perustettu, niin ehdottomasti kaupunginhallituksen olisi ennen kyseessä olevaa palkankorotuspäätöstä 20.12.2010 tullut hankkia näiden elinten lausunnot. Ohi esityslistan asiaa ei hallintolain mukaan voinut kaupunginhallituksen päätettäväksi tuoda.
Myös Kotkan kaupunginvaltuustossa 12.12.2003 hyväsytyn (muutettu 12.3.2007) hallintosäännön 4 §:n ”Kokouksen koollekutsuminen” mukaan ”Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat”.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.