Ja nytkö sitte olemme tyytyväisiä ja kaikki hyvin, kun ympäristöministerimme ei ollut saanut sisäpiiritietoa Talvivaaran uraaani-kaivostoiminnan aloittamisesta. Mitä häh täh! Jos nyt ollaan oikein objektiivisia niin eikö ympäristöministerimme jäävännyt itsensä ulos ympäristöministerin toimestaan moisilla toimillaan. Nauraahan tuolla nyt jo naurismaan aidatkin. Uraanin rikastamisjätökset kaikessa hiljaisuudessa sinne vain ja minne lie, mutta kauhea huuto mummojen kakkapökäleistä ja jostain diibadaapasta. Ovelasti kyllä meitä suomalaisia ohjataan tuijottamaan finniin kun paiseet senkun kasvaa. Ois aika katsastella uutta ympäristöministeriä ja jättää Lehtomäen perhe kasvattelemaan osakesalkkuaan. Harvoin sitä nähdään kokoomuslaisia moisessa virassakaan ensinnäkään. Oisko pikkasen luontevampaa, että vihreiden puolelta tulis joku hoitelemaan nämä tällaiset asiat. Ja asiasta kolmanteen, miten sen Pekkarisen osakesalkun kanssa mahtanee olla, olis kiva kurkata sinne ja oikein kunnolla. Äijjähän on kuin kameljontti joskus ihan vihree ja hetkessä jo ihan sininen, jopa niin, että on vihreesininen ja sitte taas aivan kaiken kansan rakastama multiainen. Miten se mieli niin muuttuukaan? Olisko muhkealla euro-tukolla osuutta asiaan ja kun se puoli oli hoidettu onkin sitte taas vuorossa koko kansan etu!?
Koko pelle-lauman saa tuolta pois vain äänestämällä tyhjää!
Koko pelle-lauman saa tuolta pois vain äänestämällä tyhjää!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.