PALAAKO NOKIA

Nokialla meni aikoinaan hyvin, rahaa tuli joka tuutista ja paistateltiin maailmanlaajuisessa julkisuudessa.
Kävikö tässä mahdollisesti niin, että kun rahantulolle ei näkynyt loppua, johtajiston ahneus heräsi, optioita ja muita voittoja haalittiin ja palkkioita maksettiin ja elettiin siinä uskossa, että tämä jatkuu ikuisesti.
Kuitenkin rahan huumassa unohdettiin se tärkein, eli laitteitten kehittäminen ja pysyminen koko ajan kehityksen huipulla. Ei huomattu, että kilpailija vaanii nurkan takana ja on valmis iskemään heti, kun rahanhimoon päässeitten nokialaisten yrittäminen herpaantuu.
Vähän saman tapaiseen ilmiöön voisi verrata valtion talouden kehitystä. Valtiolla meni joskus hyvin eikä tällaisia nykyisen kaltaisia velkoja osattu pitää mahdollisina.
Mutta kuinka kävikään. Poliitikot alkoivat omaa suosiotaan kasvattakseen jakaa rahaa joka taholle ja alentaa omien kannattajiensa veroja ajattelematta lainkaan mitä siitä kokonaisuudessa valtiontaloudelle seuraa.
Tätäkin voidaan pitää jonkinlaisena ahneutena, eli jyvien keräämisenä omaan laariin veronmaksajajien rahojen kustannuksella.
Ei nämä kaksi esimerkkiä ole varmaan ainoita ahneuden tuomasta rappiosta.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jo tuhansia vuosia sitten on ymmärretty se, että lihavina vuosina pitää säästää pahanpäivän varalle, mutta ahneus on niin vahva vietti, ettei sitä voi vastustaa.
Onhan meillä viisaat sananlaskut, mutta ei niitäkään osata hyödyntää: Ahneella on paskanen loppu.

Äänestä

muuten mielenkiintoinen kysymys, että palaako Nokia takaisin ykköseksi, vai palaako se.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


havukka2 kirjoitti:

Nokialla meni aikoinaan hyvin, rahaa tuli joka tuutista ja paistateltiin maailmanlaajuisessa julkisuudessa.
Kävikö tässä mahdollisesti niin, että kun rahantulolle ei näkynyt loppua, johtajiston ahneus heräsi, optioita ja muita voittoja haalittiin ja palkkioita maksettiin ja elettiin siinä uskossa, että tämä jatkuu ikuisesti.
Kuitenkin rahan huumassa unohdettiin se tärkein, eli laitteitten kehittäminen ja pysyminen koko ajan kehityksen huipulla. Ei huomattu, että kilpailija vaanii nurkan takana ja on valmis iskemään heti, kun rahanhimoon päässeitten nokialaisten yrittäminen herpaantuu.
Vähän saman tapaiseen ilmiöön voisi verrata valtion talouden kehitystä. Valtiolla meni joskus hyvin eikä tällaisia nykyisen kaltaisia velkoja osattu pitää mahdollisina.
Mutta kuinka kävikään. Poliitikot alkoivat omaa suosiotaan kasvattakseen jakaa rahaa joka taholle ja alentaa omien kannattajiensa veroja ajattelematta lainkaan mitä siitä kokonaisuudessa valtiontaloudelle seuraa.
Tätäkin voidaan pitää jonkinlaisena ahneutena, eli jyvien keräämisenä omaan laariin veronmaksajajien rahojen kustannuksella.
Ei nämä kaksi esimerkkiä ole varmaan ainoita ahneuden tuomasta rappiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu