Seksuaalisuuden ja tarpeiden kuolettaminen on ongelma jt-seurassa. Ihminen on luonnostaan seksuaalinen. Se on terve ominaisuus. Se on luonnollinen koska meidän jokaisen olemassaolokin perustuu himoon ja haluun. Oikeuskomiteoissakin jt- vanhimmat herkuttelevat kysymyksillä jotka liittyvät seksiin. He kyselevät hyvin intiimeitä asioita koska he ovat tukahduttaneet oman seksuaalisuutensa. Samoin jt-seurassa on paljon pedofiilejä samasta syystä kuin katolisissakin. Syy on se, että kun ihmisen normaalista ominaisuudesta eli seksuaalisuudesta tehdään tabu ja kiellettyä, se purkautuu epäterveellä tavalla. Seksin ja masturboinnin on todettu lisäävän ihmisen terveyttä ja elinikää. Sekin kertoo siitä että kyseessä on normaali asia.
Seksuaalisuuden kuolettaminen= ongelma
Narpakk
6202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
siirtyy kovempaan ja aina vaan tekee mieli enemmän?
--seksiaddiktio on nykyaikaa.
Aina SE mielessä ja runkkaamassa?
Normaalia?
Ei käydä kokouksissa vaan jäädään kotiin runkkaamaan?
Mihin keskittyy,se kasvaa, ja tekee mieli aina lisää.
Pahaan keskittyminen tuottaa huonot hedelmät.
onko se pahaa että paneskelee kuudesti viikossa rakkaan tyttöystävänsä kanssa?
Pettingiä on hankala harrastaa jos on esiliina mukana... Me ratkaistiin ongelma sillä että oli toinen nuoripari "esiliinana".... Sitten aina löytyi joku vaikkapa illalla kaksi toimistokiinteistön vessaa joihin sitten esiliinat sulkeutuivat toisiaan räpeltämään...
Mä onnistuin kuitenkin menemään neitsyenä naimisiin, 3 kk ennen 19vee-päivää. Apua handuhommissa olin toki saanut sekä päässyt nuoleskelemaan tulevan vaimoni rasiaa...
Moisesta sai puolisoni sitten aviossa hepulin, kun vartsikantutkistelussa kuuli ettei moista sais harrastaa edes avioliiton sisällä, meinas mennä tunnustamaan vanhimille kun omatunto kolkutti.
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=613&hilit=naimisiin&start=60
Että näin räiskyy JT-nuorilla...
Ihmiset maksaa lipuista ja lavalla runkataan?
Julkaistu: 11.02.2011 14:31
Rockbändin siveettömäksi epäillyn festivaalikeikan tutkinta on siirtymässä syyteharkintaan.
Poliisi on tutkinut kemiläisyhtye Multi Climexin viimekesäistä esiintymistä Iisalmessa epäiltynä sukupuolisiveellisyyden julkisena loukkaamisena.
Poliisi tutki jutun, koska Sandels Rock -tapahtuman esityksen epäiltiin herättäneen julkista pahennusta väitettyine masturbointeineen ja suuseksiakteineen. Poliisi kuuli tutkinnassa bändin jäseniä sekä lavalla olleita ulkopuolisia esiintyjiä.
Modernia psychobillya soittava kemiläisyhtye Multi Climex esiintyi iisalmelaistapahtumassa viime heinäkuun helteillä.
Poliisin esitutkinta on valmis, ja juttu siirtyy lähiaikoina syyttäjälle.
STT
Tässä hyvää keskustelua sivu kaupalla samasta asiasta:
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=613&hilit=naimisiin
"JT-lahkossa seksi laitetaan ihan omaan karsinaansa pois normaalin elämän osiosta. Se saa aikaan sen, että lahkolaiset ajattelevat suuren osan ajastaan seksiä. Rankka väite varmaan, mutta on minulla jonkinlainen perustelu."
"Lahkossa ainoastaan avioliiton sisäpuolella tapahtuva seksi on sallittua. Avioseksiäkin kuitenkin rajoitetaan kieltämällä kaikki "arveluttava" toiminta aviopuolisoilta. Tämä johtaa lopulta siihen, että sääntöjä seksistä löytyy melkein jokaiseen tilanteeseen mitä elämässä tulee eteen. "
"Ei tunnu nuo todistajien omasta mielestään niin ylevät moraalimittapuutkaan auttavan; oon nyt lyhyen ajan sisällä kuullut neljästä nuoresta JT-parista, jotka ovat päätyneet eroon."
"Voisko syy olla myös se, että ne raukat ei saa kunnolla tutustua toisiinsa ennen kuin jo naimisiin rynnätään. Mun tuttu nuori JT-pariskunta seurusteli harvinaisen pitkään (alle 2 vuotta) ennen naimisiin menoa, silloin rupesivat jo monet heitä painostamaan, että menisivät jo naimisiin etteivät päädy synnin teille. Monet epäilivät lisäksi ihan avoimesti, etteivät varmaan ihan puhtoisina menneet lopulta naimisiin. Sairasta, sairasta..."
"Monet epäilivät lisäksi ihan avoimesti, etteivät varmaan ihan puhtoisina menneet lopulta naimisiin. Sairasta, sairasta..."
onhan tuo sairasta touhua. ensinkään kun seurustelevan parin eikä muidenkaan seksi ei kuulu muille sitten lainkaan. se on yksityisasia. sairasta touhua tuo. sitten vielä erotetaan lahkosta jos ihminen oman kultansa kanssa harrastaa seksiä elleivät ole naimisissa vielä. syntiä ja syntiä..luontainen asia muka syntiä..eri asia on kokonaan oman kultansa kanssa olla kuin vaikka pettää tai huorata. sitten lahkolaiset vielä pitää itseään muita parempina. vain he pelastuvat. muut ovat paskoja maallistuneita