Mielestäni elämän laatu riippuu hyvin paljon siitä, miten ihmiset osaavat tarkastella itseään ja asioitaan toistensa näkökulmista. Tosin toista ei tietenkään pidä ymmärtää aivan loppuun asti, koska pieni salaperäiseksi jäävä alue antaa kuitenkin tutuillekin asioille mielen. Eli hyvänlaatuinen kanssakäyminen on sitä, että osataan asettua toisen asemaan niin, että toisen tuttuutta että hänen lievää "outouttaankin" kunnioitetaan.
Yhteiskunnan suurin uhkaaja on tosikkous. Tosikkous ei ole mikään satunnainen luonteenpiirre, vaan yhteiskunnan rakenteista syntyvä tendenssi. Tosikkous poikii aivan varmasti monelle ateistille haitallisia empatiahäiriöitä, ja voi se toisaalta johtaa jopa fatalismiin ja auktoriteettiuskontoon. Tosikko yleensä vähättelee lähipiirinsä ihmisiä ja toisinaan jopa itseään. Hänet on helppo yllyttää tiukaksi yksilösuorittajaksi (ahneeksi materialistiksi). Surkea paradoksi näkyy sitten siinä, että kaikki yksilösuorituksen aatteen tosissaan sisäistäneet ovat samanlaisia eli ovat kaikkea muuta kuin yksilöllisiä ihmisiä.
Tällaisilla materialisteilla on lisäksi valitettava taipumus sortua "osavaltaiseen elämäntapaan" eli "vajaasivistyneisyyteen". Taipumuksen taustalla on yksipuolinen pyrkimys hankkia vain rahaa ja aineellista menestystä/varakkuutta. Vaarana on tällöin, että henkisten ja jopa ruumiillisten kykyjen harjoitteleminen jää täysin taka-alalle, jolloin siis "elämyksellinen tieto" alkaa väistyä raha-, varakkuus -ja valtapyrkimystiedon tieltä. Tällöin elämäntunto lamaantuu, eikä enää synny halua eikä kykyä pysähtyä keskustelemaan niistä päämääristä, joita rahan perässä juoksemisella tavoiteltiin, koska ahneus ottaa täyden vallan --- eli ikäänkuin elämän tarkoitukseksi nousisi anomus, jolla sitten anotaan rahaa uuden anomuksen kirjoittamista varten, jne...jne..
Jos uskova sitten ottaa asiakseen uskonnollisten ajatusten ja periaatteiden ajamisen, hän saa kuulla, että ajatukset ovat ehkä kauniita ja omintakeisiakin. Niissä on vain se vika, että ne eivät ole realistisia eivätkä "tätä päivää". Maailma kuitenkin tulisi heti pikkuisen nykyistä paremmaksi ja rauhallisemmaksi paikaksi, jos materialistit lopettaisivat kilpajuoksunsa raha- ja kunniavirkoihin -- lopettaisivat "melskaamisensa", eikä heidän enää tavan tästä pitäisi tietoisesti etsiä rauhaa ja hiljaisuutta, vaan se olisikin jo uskon kautta valmiina omassa sisimmässä.
Yhteiskunnan suurin uhkaaja on tosikkous. Tosikkous ei ole mikään satunnainen luonteenpiirre, vaan yhteiskunnan rakenteista syntyvä tendenssi. Tosikkous poikii aivan varmasti monelle ateistille haitallisia empatiahäiriöitä, ja voi se toisaalta johtaa jopa fatalismiin ja auktoriteettiuskontoon. Tosikko yleensä vähättelee lähipiirinsä ihmisiä ja toisinaan jopa itseään. Hänet on helppo yllyttää tiukaksi yksilösuorittajaksi (ahneeksi materialistiksi). Surkea paradoksi näkyy sitten siinä, että kaikki yksilösuorituksen aatteen tosissaan sisäistäneet ovat samanlaisia eli ovat kaikkea muuta kuin yksilöllisiä ihmisiä.
Tällaisilla materialisteilla on lisäksi valitettava taipumus sortua "osavaltaiseen elämäntapaan" eli "vajaasivistyneisyyteen". Taipumuksen taustalla on yksipuolinen pyrkimys hankkia vain rahaa ja aineellista menestystä/varakkuutta. Vaarana on tällöin, että henkisten ja jopa ruumiillisten kykyjen harjoitteleminen jää täysin taka-alalle, jolloin siis "elämyksellinen tieto" alkaa väistyä raha-, varakkuus -ja valtapyrkimystiedon tieltä. Tällöin elämäntunto lamaantuu, eikä enää synny halua eikä kykyä pysähtyä keskustelemaan niistä päämääristä, joita rahan perässä juoksemisella tavoiteltiin, koska ahneus ottaa täyden vallan --- eli ikäänkuin elämän tarkoitukseksi nousisi anomus, jolla sitten anotaan rahaa uuden anomuksen kirjoittamista varten, jne...jne..
Jos uskova sitten ottaa asiakseen uskonnollisten ajatusten ja periaatteiden ajamisen, hän saa kuulla, että ajatukset ovat ehkä kauniita ja omintakeisiakin. Niissä on vain se vika, että ne eivät ole realistisia eivätkä "tätä päivää". Maailma kuitenkin tulisi heti pikkuisen nykyistä paremmaksi ja rauhallisemmaksi paikaksi, jos materialistit lopettaisivat kilpajuoksunsa raha- ja kunniavirkoihin -- lopettaisivat "melskaamisensa", eikä heidän enää tavan tästä pitäisi tietoisesti etsiä rauhaa ja hiljaisuutta, vaan se olisikin jo uskon kautta valmiina omassa sisimmässä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yritätkö sinä nyt sanoa, että vain ateistit ajavat materialistista ja kapitalistista maailmankuvaa eteenpäin.
Ja että vain uskovaiset ajavat pehmeämpiä ja henkisempiä arvoja?
Näinkö väität?
Suurinpiirtein.
Enkä väitä vaan tiedän.
on ihmeellinen tapa olla kiinnostuneita toisten ihmisten elämisestä, liittyi se sitten uskoon, työhön, vapaa-aikaan tai mihin tahansa. Ateistit ovat hyvin usein myös kateellisia ja katkeria ihmisiä. Epävarmuus omasta olemisesta ja ymmärtämättömyys miksi olemme täällä ja juuri nyt jäytää ateistin sielua.
Ei siinä sitten mitään...
:D
Hmm, saisiko vähän esimerkkejä miten mainitsemasi asiat ilmenevät?
Uskovaiset ei ole yhtään sen parempia ihmisiä kuin ateistitkaan.
Hmm...:D Onko näin perjantai iltana enemmän koomikkoja paikalla vai olenko laittanut sarkasmi anturani liian herkälle vaihteelle?
Jos nyt kuitenkin olet tosissasi, saanen suositella http://www.youtube.com/watch?v=hOLAGYmUQV0
Mikään mitä kritisoit ei liity minun elämääni ateistina. En ole hengellinen, mutta mihin hengellisyyttä edes tarvitsee kun on filosofia, estetiikka ja pohdinta.
Varmasti jotkut ovatkin.
Mutta uskovainen on kyllä ehdottomasti väärä henkilö sanomaan näin..