Yöllisenä aatoksena minulle tuli mieleen, että mitä jos kristinuskon paholaisella tarkoitetaan narsistia?
Perusteluna mietin, että jos kristinusko perustuu lähimmäisen rakkauteen, niin voisiko paholainen olla vertauskuva narsismille? Narsistiltahan puuttuu oikea lähimmäisen rakkaus täysin. En ole itse kristitty, mutta mietin tätä silti.
Narsisti valehtelee, piinaa, ei rakasta ketään (ei edes itseään, vaikka päällisin puolin niin luulisi) ja on kaikin tavoin itsekäs. Eikö nämä ole juuri niitä ominaisuuksia, joita pitäisi välttää kristinuskossa? Jos ajattelee oikein pitkälle mennyttä narsismia, psykopaattia, niin siinä vasta meillä onkin hyvä ehdokas paholaiseksi.
Tämä ajatus tuli minulle mieleen, kun exäni, selkeä narsisti otti tuossa yhteyttä ja kertoi ikäväivänsä minua. No, kysyin oliko hän selvin päin ja tulihan sieltä ilkikurinen ja naurava vastaus, että ei.... Voiko näin tunteetonta ihmistä okeasti olla olemassa? Ihmettelen, minkälaisia petoja jotkut ihmiset ovat. Siinä tuli mieleen, että paholaista ei tarvitse pelätä kuoleman jälkeen, niitä löytyy täältä meidän joukostamme.
Perusteluna mietin, että jos kristinusko perustuu lähimmäisen rakkauteen, niin voisiko paholainen olla vertauskuva narsismille? Narsistiltahan puuttuu oikea lähimmäisen rakkaus täysin. En ole itse kristitty, mutta mietin tätä silti.
Narsisti valehtelee, piinaa, ei rakasta ketään (ei edes itseään, vaikka päällisin puolin niin luulisi) ja on kaikin tavoin itsekäs. Eikö nämä ole juuri niitä ominaisuuksia, joita pitäisi välttää kristinuskossa? Jos ajattelee oikein pitkälle mennyttä narsismia, psykopaattia, niin siinä vasta meillä onkin hyvä ehdokas paholaiseksi.
Tämä ajatus tuli minulle mieleen, kun exäni, selkeä narsisti otti tuossa yhteyttä ja kertoi ikäväivänsä minua. No, kysyin oliko hän selvin päin ja tulihan sieltä ilkikurinen ja naurava vastaus, että ei.... Voiko näin tunteetonta ihmistä okeasti olla olemassa? Ihmettelen, minkälaisia petoja jotkut ihmiset ovat. Siinä tuli mieleen, että paholaista ei tarvitse pelätä kuoleman jälkeen, niitä löytyy täältä meidän joukostamme.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olet ihan oikeilla jäljillä. Kristinuskossa puhutaan pahuudesta joka on sisällämme; 'älkää antako valtaa Saatanalle'
'Sisäinen narsisti' on ihmisen pelottavin vastustaja. ;) Ole Hyvä!
Nyt höpötät yxexä.. Ei sisäinen narsisti voi olla pelottavin vastustajamme.. vai voiko.. mitä tarkoitat?? Apua, kesytä sisäinen narsistisi ja tee siitä kaveri?? Ei olisi määritelmää terve narsismi ja sinun asteikkoa 0-100 jos sisäinen narsismi olisi pelottavin vastustajamme.....??
*Seisoo ÖÖ:nä aapisen laidassa*
Tämä ei ollut minulle tarkoitettu, mutta vastaan silti.
Minä käsitin asian niin, että sairaalloinen narsismi on meidän pahin vastustaja. Pitäähän ihmisen myös rakastaa itseään, että voi rakastaa muita. Ehkä tässä piilee narsismin ydin. Ei rakasta itseään, joten kaikki on sallittua. Ainahan ihmiset peilaa maailmaa sen oman sisäisen mallin kautta. Kyllähän jokainen, joka on törmännyt tähän narsistiseen raivoon tietää, minkälainen ahdistus sieltä on aistittavissa.
Muistan kuulleeni joskus, että läheinen ihminen kohtelee sinua kuin kohtelisi itseään. Se on aikamoinen taito rakastaa itseään ja muita oikealla tavalla.
Mietin tätä kristinuskon vertauskuvaa.
Paholaisenhan sanotaan olevan hurmaava viettelijä, mutta kaiken ulkokuoren takana odottaa vaan suuri tyhjyys. Minä ainakin tunsin erittäin suuren tyhjyyden tämän narsisti exäni kanssa. Minusta se tunne sen ihmisen lähellä kuvaa hyvin kristinuskon paholaista.
Kyllä. Hieno selvennys :)
"Pitäähän ihmisen myös rakastaa itseään, että voi rakastaa muita. Ehkä tässä piilee narsismin ydin"
Hyvä ajatus. Jotta voi rakastaa ketään, pitää voida tehdä samaa itselle. Monethan ajattelevat narsistisuuden olevan OIKEAA itserakkautta, mutta tosi asiassahan narsisti ei todellakaan rakasta itseään. Siksihän hän tarvitsee peilejä, sille valeminälleen, joka haluaisi olla.
Hän saattaa ottaa kohteekseen ihmisen, jolla on juuri niitä ominaisuuksia, joihin hän ensin saimaistuu/liittyy mukaan, mutta oikeasti kyse on pelkästä kateudesta -lopulta.
Tämä koskee "uhrejakin" samalla tavalla. He ihailevat narsistisen ihmisen ominaisuuksia (valheellista itsevarmuutta, röyhkeyttä jne., mihin eivät ikinä itse pystyisi)ja ihastuvat sitten siihen kuplaan, jossa saavat elää todellisen minänsä vastakohtina - vahvempina, kokonaisempina.
Myös "uhri" silloin ihailee narsistia ja imee hänestä eliksiiriä itseensä. Kun suhde loppuu, jää tilalle vain karmaiseva tyhjyys. Kuka minä nyt sitten olen ? Ja tämä kysymys päässä soiden hän palaa kiusaajansa luokse...
Narsistinen haluaa myös elää siinä samanlaisessa kuplassa, uhrin ominaisuuksien (sellaisia joita hän toivoisi omaavansa...) mukaan. Sitten kun ei kestäkään sitä, että toinen onkin niin paljon "parempi" tai ettei hän saa sitä toisesta pois, itselleen imettyä, hän alkaa halveksimaan kohdettaan sietääkseen oloaan. Hyvästä tuleekin paha, hetkessä. Ehkä jopa tunnin sisään, niin kuin minullekin on monesti käynyt. Eli yhtäkkiä narsistin ihailemasta "uhrista" ja "uhrin" ihailemasta narsistista tuleekin hyvän sijasta paha. Se tietää ongelmia.
Narsistinen raivo kumpuaa hyvin paljon kateudesta. Se kumpuaa siitä raivosta, ettei saakaan sitä mitä haluaa, jonka vuoksi ainoa tapa pitää kulissit yllä on alkaa halveksunta. Uhri taas turhautuu siitä, että narsistinen lopettikin yhtäkkiä hänen "ylläpitonsa" ja kokee sen välinpitämättömyydeksi.
On sekin...
Eikö kateus olekin juuri tuota onnellisuuden tavoittelua? Mitä narsisti pohjimmiltaan kadehtii, toisen tyytyväisyyttä ja onnellisuutta, jota narsisti ei voi koskaan itse saavuttaa, ainakaan pysyvästi ehkä hetkittäin.
Itse narsisitin kanssa suhteessa olleena minusta se kateus on juuri sitä onnellisuuden tavoittelua. Myönnän itsekin omaavani narsistisia piirteitä ja siksi juuri olen tähän narsisti exään aikoinaan retkahtanut.
Itse ainakin huomaan sen, että keskinkertaisuutta on vaikea sietää. Ja vielä vaikeampaa on sietää ihmisiä, ketkä on ns. keskinkertaisia, koska ei itse siihen koskaan pystyisi. Kyllä oikean narsistin kanssa oppii paljon itsestään.
Mutta kyllä se on se rakkauden puute, joka narsistia vaivaa. Jos ihminen aidosti rakastaisi itseään, niin mitään itsetunnon kohottajaa ei tarvitsisi, koska olisi täydellinen juuri sellaisena kuin on itsensä mielestä. Silloin ei muidenkaan teot aiheuta kateutta, koska arvostaa ja rakastaa itseään. Ei tarvitse kadehtia mitään, koska olisi onnellinen.
Olen miettinyt voiko näitä oikeasti narsisteja koskaan parantaa. En itse esimerkiksi minun mielestä kärsi empatian puutteesta, mutta kuten sanoin minullakin on näitä piirteitä. Kateus on varmaan juuri yksi. Tämä exäni taas tuntuu olevan täysin kyvytön empatiaan ja myötätuntoon. Kaikki on sille sallittua. Ihmisiä voi käyttää hyväksi miten vaan. Jos ihminen ei kykene tuntemaan myötätuntoa eikä häpeää niin, miten sellainen voi koskaan muuttua? Ei varmaan mitenkään.
Tässä varmaan piilee se, miksi sanotaan, että Jumala rakastaa sinua. Jos ei itse rakasta itseään, niin se on varmaan joku sentään. Siis jos on kasvanut ympäristössä, missä sinun rajoja kokoajan rikotaan tai kukaan ei huolehdi sinusta. Voi turvautua Jumalaan ja tuntea Jumalan rakkauden, jos muuta ei ole. Ehkä tämä on yksi selitys uskontojen luomiseen. Tosin uskonnoissa välillä tuntuu, että perusidea on kadonnut ihmeellisten tulkintojen alle.
Kun kirjauduin sisään, 'Terveys--> Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys--> Narsismiin' niin huomasin (ekaa kertaa) että narsismi-palsta on aika suosittu, joka taas vahvistaa käsitystäni että 'narsismi' on perustavanlaatuinen ongelma sosiaalisessa kanssakäymisessä, ja saattaa jopa olla pohjana muille mielenterveysasioille.
Ehkä ongelma mitä pohdimme onkin juuri alkusyy häiriöille.
Jotkin tilastot: 1% sairastaa narsismia.
Mun tilasto: Ihan kaikki ollaan eriasteisia narsisteja.
Älä suotta seiso ÖÖ.nä, itse olen välillä terveesti narsistinen, välillä ilkeästi itserakas asteikolla 0-100 :)
Erittäin hyvä kysymys. Olen miettinyt tuota itsekin ja ajatellut, että "kuolemalla kuollut" ihminen saattaisi olla juuri tuo sisäisesti tunneälyltään ja empatiakyvyltään "kuollut" ihminen, joka ei kykene antamaan, tuntemaan ja vastaanottamaan rakkautta. Tyhjä sieluton ihminen esim. pskopaatti ja narsisti?
Taas on pakko siteerata raamattua. Raamatun alussa Jumala kieltää Aadamia ja Eevaa syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta. "Sillä, sinä päivänä jona te siitä puusta syötte te kuolemalla kuolette". Ihmisestä tuli itsekäs ja paha. Jumala tiesi, että ihminen ei kykenisi hallitsemaan pahaa itsessään siten kuin Jumala kykenee. Pahan tarkoituksena on toimia itsekkäästi ja sen päämäärä on itsekkyys. Tieto miten pahaa voidaan käyttää toista ihmistä vastaan saavuttaakseen omat itsekkäät päämääränsä tuli ihmiselle tärkeämpi tieto kuin hyvän tieto, jonka toimintatapa on epäitsekkyys.
Ehkä vähän sekavasti tuli, mutta noin pääpiirteittän ajatellen...pahuus voitaisiin perustella sellaisella itsekkyydellä, joka etsii omaa hyvää ja jättää kaiken muun ulkopuolelle..ääääähhh..
*aivot lomalla*
No kyllä se ihan selkeästi se ajatus sieltä esiin tuli :) Kuolemalla kuollut ihminen.. Kyllä. Itse olen käyttänyt sanoja sisäisesti kuollut. pystyyn kuollut. Ja tämän kirjoittamisesta tuli mieleen, että silmät ovat sielun peili.. Minulle on suurinpiirtein tuntematon sanonut kesken pahimman rimpuiluluovuttamistaistelun keskellä, että silmistäni näkyy ja että ne olivat hänen mielestään muuttuneet...
Ehkä siksi osa ei kestä katsoa silmiin?? Pelkää, että vahingossa paljastuu??
Noin kristinuskon kautta ajateltuna narsisti on vapaaehtoisesti luovuttanut ahneuksissaan sielunsa saatanalle.