LUKEKAA TÄMÄ!!!

poj86

Kerronpas nyt teille tarinan siitä kuinka minusta ja ystävästäni tuli ystäviä... Itseasiassa laitoin tämän saman viestin jo maaliskuussa parille palstalle, mutta ajattelin laittaa nyt kopion tännekin, kun löysin juuri tämän palstan ja vaikuttaa asiaan sopivalta.
Olin aloittanut uudessa koulussa kolmannen luokan. Oli itseasiassa toinen koulupäivä. Aurinko paistoi ja menin pihan kiikkuun suoraan auringonpaisteeseen. Siihen kiikkuun tuli sitten viereen tyttö samalta luokalta kuin minä ja kysyi minulta "Oletko sinä yksin" Vastasin myöntävästi, eihän minulla ollut vielä ystäviä ja minun kun oli niin vaikea niitä saada. Siihen hän sanoi "No, minun pikkuveljeni on myös yksinäinen. Haluatko tutustua häneen?" No, mikäs siinä sitten. Hän vei minut pikkuveljensä luo, joka oli tuolloin kakkosella. Hän löytyi pihalta seikkailemasta aika nopeasti... Minä ja tuo ystäväni menimme pihan suurelle kivelle istumaan ja aloimme jutella. Nauroimme toistemme jutuille ja meillä oli tosi hauskaa. Seuraavan tunnin alussa tuo tyttö sanoi minulle että "Teillä taisi olla tosi hauskaa"
Tämä oli siis ystävyytemme alku. Vaikka hän onkin luokka-astetta minua nuorempi, se ei haitannut. Hän pääsi samalle yläasteellekin kuin minä ja ystävyytemme jatkui. Nyt se alkaa jo tosin hiipua näin 7 vuoden jälkeen. Kuulin tytöltä että hän olisi menossa ammattikouluun.
Myös tämän tytönkin tunnen vielä. Hän oli samalla luokalla yläasteellakin ja nyt hän on samassa lukiossa kuin minä. Meidän välit ovat hyvät. Olen aina kiitollinen tälle tytölle siitä ystävyyden eleestä silloin elokuussa 1996.
Erityisen tärkeä teko oli, koska tuossa 1997-2001 minulla oli todella synkkä vaihe elämässä ja en olisi siitä selvinnyt ilman ystävää.

1

1146

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen

      Minullakin on joitakin tosi hyviä ystäviä ja ystävyytemme on kestänyt jo lähemmäksi 50 -vuotta. Tietty olen saanut elämäni varrella myös uusia ystäviä ja hekin ovat minulle hyvin tärkeitä. Tosi ystävän tuntee siitä, että kun koko muu maailma tuntuu menevän toisesta ovesta ulos, niin juuri silloin hän astuu toisesta ovesta sisään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe