Auttakaa nyt ihmeessä vartijoita, heidän työtaistelussaan ja tehkää keikkaa entistä enemmin. Konnat ovat tavallaan varijoiden työllistäjiä, joten olkaapa solidaarisia. Vartijat jatkavat ulosmarssejaan
julkaistu tänään klo 17:47, päivitetty tänään klo 17:52
Vartijat ovat jatkaneet jo toista päivää ulosmarssejaan työehtoneuvottelujen keskeydyttyä torstaina. Yrityksissä ulosmarssit näkyvät niin, että tehtäviä on hoidettu esimiesvoimin. Toistaiseksi sovitut tehtävät on kyetty hoitamaan, mutta "kiirettä on pitänyt", kerrotaan muun muassa Turvatiimi Oy:stä.
- Olemme yrittäneet esimiesvoimin huolehtia sovituista tehtävistä, mutta kyllä se on vaikeuttanut tilannetta, kun suuria joukkoja on poissa töistä, kertoo Turvatiimi Oy:n asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen.
Häytyksi ja taas häytyksiä, useampaan kohteeseen jne...
Myös Securitas Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen kertoo, että ulosmarssit ovat häirinneet normaalia toimintaa.
Petri Miettisen mukaan ulosmarssit ovat kohdistuneet lähinnä hälytyksiä tarkistaviin tehtäviin.
- Niitä on sitten tehty esimiesvoimin ja me olemme juosseet kovempaa. Olemme myös olleet yhteydessä asiakkaisiin ja kertoneet tilanteesta, Miettinen jatkaa.
Myös Securitas on tehnyt töitä esimiesvoimin.
- Ja sellaisten avulla, jotka eivät halua ulosmarsseihin osallistua, Mikkonen kertoo.
Miettisellä ei ole tietoa ulosmarssien mahdollisesta jatkumisesta.
- Työntekijäpuoli ei ole kertonut etukäteen mahdollisista ulosmarsseista tai niiden laajuudesta. Välillä tieto kulkee jotain muuta kautta, Miettinen jatkaa.
Ulosmarssit jatkuvat
Vartijat ovat jatkaneet ulosmarsseja myös tänään lauantaina. Ainakin Helsingissä ja Lappeenrannassa sekä Lohjalla osa Turvatiimin ja osa Securitaksen vartijoista poistui työpaikoiltaan.
Aiemmin ulosmarsseja on ollut ainakin Kouvolassa, Imatralla, Kajaanissa ja Oulussa sekä pääkaupunkiseudulla.
Ulosmarssit alkoivat sen jälkeen, kun työnantajien ja työntekijöiden välisissä neuvotteluissa ei päästy torstaina sopimukseen. Neuvottelujen jatkosta ei ole sovittu, mutta neuvotteluyhteyttäkään ei ole katkaistu.
Securitas Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen toivoo, että osapuolet pääsivät nopeasti kiistassa sopuun.
- Pallo on nyt liitoilla, mutta eivät nämä ulosmarssit helpota tilannetta yhtään, Mikkonen lausuu.
Vartiointialan työehtosopimus päättyi tammikuun lopussa. Sopimuksen piirissä on noin 7 000 työntekijää.
YLE Uutiset

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei auteta.