Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kävi Yhdysvaltain suurlähetystössä perustelemassa, miksi hänen puolueensa tuki hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa eduskunnassa kesäkuussa 2009. Oppositiossa oleva perussuomalaiset äänesti hallitusrintaman mukana ja hyväksyi selonteon.
Soini tapasi lähetystön poliittisen ja talouspoliittisen osaston päällikön maaliskuussa 2010, kertoo Wikileaksiin vuodettu raportti. Sähke on päivätty 17. kesäkuuta samana vuonna.
"Timo Soini sanoi, että huolimatta hänen puolueensa erimielisyydestä hallituskoalition kanssa – esimerkiksi Nato-jäsenyydestä – perussuomalaiset kannattavat yhdellä äänellä puhumista turvallisuusasioissa", kertoo asiainhoitaja Michael Butlerin allekirjoittama raportti.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun oma poliittinen etu on tärkeämpi kuin Suomen etu.
Timo Soini on samaa maanpetoksellista paskasakkia kuin kokoomuslaiset ja demarit.
VUOROIN VIERAISSA KÄYDÄÄN
MÄ TAIDANKIN MENNÄ SEURAAVAKSI SAKSAN SUURLÄHETYSTÖÖN
se on ainoa puolue, joka ei ole turvallaan maassa nuolemassa suurvaltojen persettä.
sillä se on ainoa isänmaallinen puolue ja ei ole heti nuolemassa suurvaltojen persettä ja raportoimassa jonkun lähetykseen.
Koska ja kuka vasemmistolainen on käynyt Venäjän lähetystössä lörpöttelemässä?
Eikös persut ole vasemmistolaisia kun puheenjohtaja kopioi puolueohjelmaan ammattyhdistyksen lausunnon? Mutta toisaalta Wikileaks paljastuksen mukaan sama puheenjohtaja kertoi keväällä 2010 USA:n suurlähtetystössä tukevansa oikeistohallitusta... Kaikkea kannattaa kannattaa ja tärkeintä on olla kaikkia vastaan.