Fundamentalismia ateisteilta

Kiinalainen toimittaja kärsii 15 vuoden rangaistusta kristillisen lehden julkaisemisesta

Li Ying on kiinalainen toimittajanainen, joka kärsii 15 vuoden vankeustuomiota Kiinassa kristillisen lehden julkaisemisesta. Hänet pidätettiin huhtikuussa 2001 yhdessä 16 muun Etelä-Kiinan Kirkon (South China Church) jäsenen kanssa. Hänet tuomittiin vankeuteen Hubein provinssin oikeudessa lokakuussa 2002.

Vankeuden aikana hänet pakotetaan tekemään 15 tunnin työpäiviä tehtaalla, joka valmistaa kiinalaisia vientituotteita.

Li Ying on pidätetty useita kertoja aiemminkin ja tuomittu vankeuteen myös vuonna 1996. Etelä-Kiinan kirkko on yksi nopeitten kasvavista kotikirkoista Kiinassa. Kiinan hallitus ei hyväksy kirkon toimintaa.

Kiinan hallinto on ateistinen ja päättäjien maailmankuva on ateistinen. Vallassa on yksi puolue, jonka maailmankuva on ateistinen.
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä oppeja ateismi sisältää?

Vastaamattomuus merkitsee ettei mitään, mutta se voi merkitä myös "oksenna ja katoa" viestintää.

Äänestä

Miten tämä liittyy ateismiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sigh! kirjoitti:

Kiinalainen toimittaja kärsii 15 vuoden rangaistusta kristillisen lehden julkaisemisesta

Li Ying on kiinalainen toimittajanainen, joka kärsii 15 vuoden vankeustuomiota Kiinassa kristillisen lehden julkaisemisesta. Hänet pidätettiin huhtikuussa 2001 yhdessä 16 muun Etelä-Kiinan Kirkon (South China Church) jäsenen kanssa. Hänet tuomittiin vankeuteen Hubein provinssin oikeudessa lokakuussa 2002.

Vankeuden aikana hänet pakotetaan tekemään 15 tunnin työpäiviä tehtaalla, joka valmistaa kiinalaisia vientituotteita.

Li Ying on pidätetty useita kertoja aiemminkin ja tuomittu vankeuteen myös vuonna 1996. Etelä-Kiinan kirkko on yksi nopeitten kasvavista kotikirkoista Kiinassa. Kiinan hallitus ei hyväksy kirkon toimintaa.

Kiinan hallinto on ateistinen ja päättäjien maailmankuva on ateistinen. Vallassa on yksi puolue, jonka maailmankuva on ateistinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu