vaikka minä

11. luku.

KANSA JA ROTU.



On olemassa totuuksia, jotka ovat niin ilmeisiä, että ne juuri sen vuoksi jäävät

tavalliselta maailmalta näkemättä tai ainakin huomaamatta. Maailma sivuuttaa

tuollaiset ylen tavalliset viisaudet monestikin kuin sokea ja on mitä

suurimmassa määrin hämmästynyt, jos äkkiä joku keksii sellaista, mikä sentään

kaikkien pitäisi tietää. Kolumbuksen munia on kyllä sadointuhansin, mutta

Kolumbuksia sen sijaan tapaa harvemmin. Niin siis ihmiset poikkeuksetta

vaeltelevat luonnon tarhassa, kuvittelevat mielessään tietävänsä ja tuntevansa

melkein kaiken ja kuitenkin sivuuttavat, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta,

kuin sokeat erään luonnon vallinnan kaikkein silmiinpistävimmän periaatteen:

jokaisen elävien olentojen lajin muodostaman sisäisen suljetun kokonaisuuden.



Jo pintapuolinenkin tarkastelu osoittaa luonnon elämisentahdon kaikkien

lukemattomien ilmenemismuotojen melkeinpä rautaiseksi peruslaiksi oman lajin

piiriin rajoittuneen lajinjatkumisen ja lisääntymisen. Jokainen eläin parittuu

ainoastaan toisen samaan lajiin kuuluvan kanssa. Tiainen hakee toverikseen

toisen tiaisen, peippo toisen peipon, kukko kanan, peltohiiri toisen

peltohiiren, kotihiiri kotihiiren, koirassusi naarassuden,jne. Tässä voi

tapahtua muutos ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa, ensi sijassa

vankeuden pakonalaisuudessa tai kun muuten on mahdoton parittua saman lajin

yksilöiden kesken.

Mutta silloin luonto ryhtyy kaikin keinoin sellaista vastustamaan, ja sen

näkyvimpänä vastalauseena on joko se, että se kieltää sekasikiöiltä

suvunjatkamiskyvyn, tai sitten se, että rajoittaa näiden myöhäisempien

jälkeläisten hedelmällisyyttä; mutta useimmissa tapauksissa se riistää niiltä

tautien tai vihollisten hyökkäysten vastustuskyvyn. Se on vain liiankin

luonnollista. Jos kaksi elävää olentoa, jotka eivät ole täysin yhtä korkealla

asteella risteytyvät, on tuloksena väliolento, joka on molempien vanhempien

tasojen väliltä. Se siis merkitsee sitä, että poikanen on ylemmällä tasolla kuin

vanhemmista rodullisesti alempi, mutta ei yhtä korkealla tasolla kuin heistä

ylempi. Niin ollen se myöhemmin joutuu taistelussa tuolla ylemmällä tasolla

olevia vastaan alakynteen. Mutta sellainen parittuminen on ristiriidassa luonnon

tahdon kanssa, joka ylipäänsä elämän jalostukseen pyrkii. Tämän edellytyksenä ei

ole ylempi‑ ja alempiarvoisen yhdistäminen keskenään, vaan edellisen ehdoton

voitolle pääsy. Vahvemman on hallittava, eikä sulauduttava heikompaan

uhratakseen sillä tavoin oman suuruutensa. Ainoastaan synnynnäisestä heikosta

raukasta tämä voi tuntua julmalta, mutta senpä vuoksi sellainen onkin heikko,

ahdasjärkinen ihminen; sillä jollei tämä laki olisi vallitsevana, silloinhan

olisi kaikkea elimellisten elävien olentojen kuviteltavissa olevaa edelleen

kehittymistä kerta kaikkiaan mahdoton ajatella.