Nimittäin tähän: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000035&posting=22000000003366803
"En ole pyrkinyt provokatioon tässä keskuteluketjussa, vaan pyrkimykseni oli keskustella neohumanismin ja fasismin/natsismin aatteiden suhteesta toisiinsa."
Ehkäpä, mutta "rasistien" provosointi ja asiattomuuksien laukominen on limittynyt kaikenlaiseen keskusteluusi kuin syöpä aivoihin. Noin omana mielipiteenäni.
"Väität minun olevan yhden ideologian sokaisema. Mikähän tuo yksi ideologia on?"
Fanaattinen poliittinen korrektius.
"Sinänsä mielenkiintoinen väite, koska olen nähnyt sinut ajamassa vain yhtä ideologiaa täällä."
Totta, mutta miten se liittyy väittämääni? Tervetuloa kerhoon.
Luulisin muuten olevani huomattavasti jyrkempi rikollisuuteen suhtautumisessa kuin sinä.
Esimerkkini solvauksistasi olivat melko laimeita, mutta joskus kyllä, varsinkin ns. yhden viestin kirjoittajia kohtaan tai kun olet ollut muuten vain göbbelsmäisellä päällä olemme lukeneet uskontunnustuksiasi rasismin sairaudesta ja mitä merkillisemmistä ominaisuuksista.
"Vai on seriffi kieltänyt sinua mainitsemasta häntä. Kerrot vielä, että hän "kiistää kaiken". Siis, minkä kaiken? Ja onko hänellä muka jotain kiistettävää? Luin kyllä hänen viestinsä. Se oli minusta hyvin asiallinen, mutta sinun erikoiset kommenttisi pistävät minut uudestaan ihmettelemään, mistä oikein on kyse?"
No, selitänpä viestin poistamisen uhallakin: Sheriffi kiistää urkkineensa IP:itä ja levittäneensä niitä muille, koska sellainen toiminta on sääntöjen vastaista. Selvisikö nyt?
"En ole pyrkinyt provokatioon tässä keskuteluketjussa, vaan pyrkimykseni oli keskustella neohumanismin ja fasismin/natsismin aatteiden suhteesta toisiinsa."
Ehkäpä, mutta "rasistien" provosointi ja asiattomuuksien laukominen on limittynyt kaikenlaiseen keskusteluusi kuin syöpä aivoihin. Noin omana mielipiteenäni.
"Väität minun olevan yhden ideologian sokaisema. Mikähän tuo yksi ideologia on?"
Fanaattinen poliittinen korrektius.
"Sinänsä mielenkiintoinen väite, koska olen nähnyt sinut ajamassa vain yhtä ideologiaa täällä."
Totta, mutta miten se liittyy väittämääni? Tervetuloa kerhoon.
Luulisin muuten olevani huomattavasti jyrkempi rikollisuuteen suhtautumisessa kuin sinä.
Esimerkkini solvauksistasi olivat melko laimeita, mutta joskus kyllä, varsinkin ns. yhden viestin kirjoittajia kohtaan tai kun olet ollut muuten vain göbbelsmäisellä päällä olemme lukeneet uskontunnustuksiasi rasismin sairaudesta ja mitä merkillisemmistä ominaisuuksista.
"Vai on seriffi kieltänyt sinua mainitsemasta häntä. Kerrot vielä, että hän "kiistää kaiken". Siis, minkä kaiken? Ja onko hänellä muka jotain kiistettävää? Luin kyllä hänen viestinsä. Se oli minusta hyvin asiallinen, mutta sinun erikoiset kommenttisi pistävät minut uudestaan ihmettelemään, mistä oikein on kyse?"
No, selitänpä viestin poistamisen uhallakin: Sheriffi kiistää urkkineensa IP:itä ja levittäneensä niitä muille, koska sellainen toiminta on sääntöjen vastaista. Selvisikö nyt?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä tähän voi vastata?
"Provosointi on kuin syöpä aivoissani."
Olen "fanaattisen poliittisen korrektiuden sokaisema". Suo anteeksi, mutta tuo oli liikuttavan korni ilmaus.
Samalla viivallako ollaan? Sinä ja muutama kymmenen koulupoikaa kannatatte oppi-isänne(?) Robespierren "neohumanismia, joka tottumattoman silmään näyttää selvältä uusnatsimilta tai uusfasismilta ja minä kannatan "poliittista korrektiutta". (En näköjään voi olla tarttumatta sinun aina uusiin huvittaviin termeihisi.)
En aio lähteä kanssasi kilpasille kumpi on jyrkempi suhtautumisessa rikollisuuteen. Itse asiassa epäilen sinun olevan, itse vastustan mm. kuolemantuomiota.
Olen vastannut joskus hyvinkin kovin sanoin mielestäni sikamaisiin kirjoituksiin. Inhoan joidenkin rasistien tyyliä puhua esimerkiksi somaleista kuin eläimistä. Näihin liittyen olen joko kääntänyt heidän tapansa suhtautua toisiin ihmisiin päälaelleen ja kohdistanut sen heihin itseensä. Tuloksena sain juuri sitä, mitä odotinkin, valtavaa valitusta, miten epäoikeudenmukaista on, kun rasisteista puhua noin ilkeästi. Kuitenkaan parodian kärki ei milloinkaan tavoittanut sinua.
Tuosta seriffiasiasta. Minä en aloittanut keskustelua hänestä, vaan SINÄ kerroit, että hän aikoo selittää minun ip-osoitettani, ellen vastaa kysymyksiisi. Uskoin sinun väitettäsi, koska jo aiemmin olet mainostanut, miten sinulla ja Kreivillä on läheinen suhde. Toisaalta tämä sama Kreivi oli aiemmin mielestäni käsittämättömästi hyökännyt valvojan ominaisuudessa mielipiteitäni vastaan. Kuten aiemmissa viesteissäni ilmoitin, uskoin seriffin sanaan, että hän ei selvittele uteliaisuuttaan kirjoittajien ip-osoitteita. Sinä kuitenkin jatkoit omituista vihlailuasi, joten siksi mainitsin asiasta viime viestissäni.
Yritin tuossa alkuperäisessä keskusteluketjussa virittää keskustelua, en itsestäni, vaan neohumanismista. Keskustelu kääntyi välittömästi neohumanistien taholta minun solvaamiseksi. Onko neohumanisminne niin pyhä aate, ettei sitä saa lähestyä kuin sellaiset, jotka ovat kokeneet valaistumisen. Ei millään aatteella ole mitään menestymisen mahdollisuutta, jos se ei kestä edes puolihuolimatonta kritiikiä.
Etkö ole huomannut miltä sinä ja Robespierre vaikutatte?
... satuin vilkaisemaan tätäkin keskusteluketjua enkä tietenkään malta pitää sormiani pois näppäimiltä.
Osa keskustelusta ei liity minun kiinnostukseni aiheisiin, joten jätän ne huomiotta, joskin toteaisin, että pikemminkin kuin omaa keskimääräistä suuremman poliittisen korrektiuden Factumilta puuttuu kumouksellinen näkemys ja sen mahdollistamat ajatusrakenteet. Tätä toteamusta ei ole pidettävä henkilöön menevänä loukkauksena.
Rikollisuudesta sen verran, että neohumanistisessa järjestyksessä on luotavissa yhteiskunta, jossa rikollisuus,huono-osaisuus ja työttömyys ovat marginaali-ilmiöitä!
Se, puhuuko joku meistä "rasisteista" ilkeästi on kysymyksenä EVVK. Pahojen puheiden tietenkin toivoisi perustuvan tosiasioihin. Noin ylipäätään Neohumanismi tai pikemminkin sen kannattajat kestävät kritiikkiä siinä kuin mikä tahansa muukin maailmankatsomus tai sen kannattajat.
Itse näen itseni ns. "vihaisena miehenä". Joku muu voi nähdä toisin. Iku-Turso vastannee omasta puolestaan.
No hyvä on, käännetään keskustelu neohumanismiin. Tällainen tietoinen päätös silloin tällöin tekee hyvää koska keskustelulla on pyrkimys ajautua henkilökohtaiseen syyttelyyn ja solvaamiseen.
"Syöpä aivoissa" tarkoitti, että provosointi on kietoutunut keskusteluusi kuin syöpä aivoihin. Anteeksi etten ilmaissut itseäni paremmin.
Kannattamasi ideologian nimi on liikuttavan korni ilmaisu? Ehkä asenteesi voivat vielä muuttua parempaan suuntaan, kun huomasit niiden liikuttavan korniuden itsekin.
Itse muuten en ole kuolemantuomion kannalla, kaikesta huolimatta. Elinikäisten pakkotyötuomioiden ja julkisten kiduttajaisten kannalla kuitenkin, tuleepa rikollisista vähän hyötyäkin.
Luulisin kyllä tajunneeni parodiasi kärkineen kaikkineen. Eri asia on, pidänkö sitä edes teoreettisesti hauskana (Ei tarkoita että olisin loukkaantunut niistä).
Näkisin että olet käsittänyt seriffiasian.
No, annappas tulla kysymyksiä koskien neohumanismia, tai edes puolihuolimatonta kritiikkiä. Voisin vaihteeksi vastailla.
Esitin tuolla tämän keskustelun alkuperäisessä alustuksessani näkemyksiäni jo neohumanismista. Niistä voin keskustella tai siitä, mitä sinulla on asiasta sanottavaa. Mitään kysyttävää "neohumanismistanne" en nyt tähän hätään keksi.
Muutama kommentti.
Minusta tuntuu, että otat kaiken provosointina, joka ei ole mielipiteittesi mukaista. Älä järkyty, mutta en ole valinnut mielipiteitäni sen mukaan miten provosovina niitä pidät.
Vai kannatat "julkisia kiduttajaisia" rikollisille, koska näin saadaan rikollisista hyötyä. Niin. itse en näe "kiduttajaisissa" mitään hyötyä. En haluaisi olla kovin ahdasmielinen, mutta tuollaiset "hyödyt" olen kyllä valmis kieltämään, vaikka siitä joillekin jotain iloa olisikin.
Kaikki parodia ei tosiaankaan ole kovin hauskaa. Ei varsinkaan, kun lähtökohtana on vaikka nytkin tuolla oleva "hauska" viesti ihmisen nahasta tehdyistä kengistä. Meillä on niin erilainen huumorintaju.
Tai ehkä kuitenkin yksi kysymys neohumanismista. Uskotko tosiaan, että tuolla aatteellanne on mitään menestymisen mahdollisuutta?
- Tuntuu että alunperin kommenttisi olivat tyyliin "Nh on natsismia! Et voi todistaa ettei se ole!".
"Julkisten kiduttajaisten" hyöty on samantapaista hyötyä mitä kuolemantuomioilla saavutetaan, eli kansan pelottelu. Luulisin tosin että eloonjättävän kidutuksen rikoksia ennaltaehkäisevä vaikutus on suurempi kuin teloitusten, sillä kidutettu levittää ympärilleen pelkoa rikoksia kohtaan.
Menetelmiä voisivat olla vaikkapa neulojen pistely kynsien alle, kuten se eräs kunniakas rasismin vihollinen ehdotti, tai perinteinen ruoskinta/kujanjuoksu ja erittäin törkeille tapauksille voidaan käyttää V. Huovisen kuvailemaa (ja keksimää?) rangaistusmetodia nimeltä kylpy.
Tämä nyt ei ole osoitus, että olisin erityisen sadistinen ihminen, millainen en haluaisikaan olla, vaan pientä selitystä edelliseen. Kidutuksen hyöty on varsin vähäinen verrattuna siihen mihin hyödyllä varsinaisesti viittasin, eli pakkotyöhön.
Jaa että onko menestymisen mahdollisuuksia. En ala mitään prosenttilukuja esittämään, sillä en todellakaan tiedä millaiseksi historia tulee käymään. Mahdollisuudet vaikuttavat pieniltä, mutta pienestä se NSDAPkin lähti (ja tämähän ei sitten ollut mikään neohumanistit natseihin rinnastava kommentti!)...
Tuli vaan mieleen...
Mitä asioita omissa aivoissasi ovat muodostuneet "syöviksi"?
Ja tuo "Fanaattinen poliittinen korrektius"..hmm
Muistan monet jankkaamiset Oikeista Termeistä natsismin ym. fas(C?)ismin ja ties minkä sanan oikeasta käytöstä historialuentoineen.
Fanaattista?
Noh, pidän turpani kiinni.