Kuka tekis leffan

valkoterroristit murhasivat vapunpäivänä 1918, kolmekymmentäkuusi punakaartilaista 15-23vuotiasta tehtaantyttöä, joita myös Valkeakosken naiskomppaniaksi kutsutaan, heidät pantiin kaivamaan oma hautansa.

Tässä murhapaikassa on jotain erilaista, tämä on kummallisen syrjässä, kirkollekkin matkaa yli 10kilometriä. Ammuttavat on kuljetettu yllättävän kauas tieltä, n.½kilometrin päähän.Aivan kuin murhaajien omaatuntoa olisi alkanut vihloa.

Koko luokkasodan ajan nämä työläisneitoset olivat liikkuneet yhdessä ja kerrotaan, että heillä oli kova aatteen palo ja luja usko paremman maailman voittoon. Muutamaa päivää ennen murhaansa Valkeakoskennaiskomppania vielä oli rynnistänyt joukkojen kärjessä Alvettulan sillan yli, pian sen jälkeen punaiset joutuivat Tuuloksessa kiivaaseen taisteluun saksalaisten joukkojen kanssa ja saksalaiset kokivat sodan pahimman tappionsa. Taistelun jälkeisessä kaaoksessa Valkeakosken naiskomppania jäi saksalaisten vangiksi 29 huhtikuuta 1918.

Seuraavana päivänä saksalaiset luovuttivat vangit suomalaisille valkoisille. Naisia ei kuitenkaan kuljetettu Valkeakoskelle tai muuhun isompaan taajamaan joihin punavankeja koottiin. Heidät vietiin syvälle metsään ja edessä oli synkkää korpea.

Matkalla vartijat ja naisvangit yöpyivät ladossa. Mitä yön aikana tapahtui? Kukapa sen tietää, mutta merkit ovat todella pahat, sillä on kerrottu tuskanhuudoista, joka ladolta kuuluvana täytti tuon yön.

Seuraavan päivän aamuna naiset tuotiin pellon reunaan ja heidät pantiin kaivamaan oma hautansa.Kaikki 36 teloitettiin ampumalla, ehkä jostain vielä löytyy se paperi, jossa paljastuu, kenelle saksalaiset luovuttivat naisvangit ja nämä valkoiset pyövelit saadaan tietoomme, mutta murha ei vanhene koskaan .

Suuri kiitos Valkeakosken naiskomppanian tytöille uhrauksistanne hyvinvointi yhteiskunnan eteen, jota taas valkoinen terrori polkee häikäilemättömästi alas."
7378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

koko maassa. Murhaajat armahdettiin mutta murhien uhrit ovat kirottuja vieläkin. Se on sitä porvarillista oikeudentuntoa se, että uhri on rikollinen.

Äänestä
  • Tai tosiasiassa olen erimieltä. Olen punanuttuinen tyhmä kommari ja kaikki tähänastiset kirjoitelmani ovat pelkää kommunisteille ominaista valhepropagandaa. Älyni ei riitä muuhun, kuin tähän typeriin valhellisuuksiini. Olen katkera, koska esikuvani Neuvostoliitto romahti. Minulla ei ole enää mitään muuta, kuin tämä suomi24 jossa voin pahoinvointini tuoda esille. Antakaa anteeksi. Me punikit emme anna anteeksi kenellekään. Vetoan teihin rehteihin oikeistolaisiin kunnon suomalaisiin.

    Äänestä

  • Puheet ns. oikeusvaltiosta ovat kokomus-kepu valheita....

    Äänestä

  • Korppi ! kirjoitti:

    Tai tosiasiassa olen erimieltä. Olen punanuttuinen tyhmä kommari ja kaikki tähänastiset kirjoitelmani ovat pelkää kommunisteille ominaista valhepropagandaa. Älyni ei riitä muuhun, kuin tähän typeriin valhellisuuksiini. Olen katkera, koska esikuvani Neuvostoliitto romahti. Minulla ei ole enää mitään muuta, kuin tämä suomi24 jossa voin pahoinvointini tuoda esille. Antakaa anteeksi. Me punikit emme anna anteeksi kenellekään. Vetoan teihin rehteihin oikeistolaisiin kunnon suomalaisiin.

    " Olen punanuttuinen tyhmä kommari ja kaikki tähänastiset kirjoitelmani ovat pelkää kommunisteille ominaista valhepropagandaa."

    Älä nyt Korppi masennu. Kaikista puutteistasi huolimatta sinulla on ainakin yksi hyve, REHELLISYYS.

    Äänestä

  • ei moraalia ! kirjoitti:

    Puheet ns. oikeusvaltiosta ovat kokomus-kepu valheita....

    Kuka tekisi vaikkapa seuraavista tapauksista leffan?

    Aloitetaan punaisten suurimmista terrorikeskuksista eli Akaan Toijalasta ja Kouvolasta.

    Akaan Toijalan punaisten terrorikeskusta johtivat Eino Rahja ja Tuomas W.Hyrskymurto,lempinimeltään Suinulan teurastaja.

    Akaan Toijalan punaisten lentävät osastot terrorisoivat Toijalan,Metsäkansan,Kylmäkosken ja Vesilahden alueilla suorittaen teloituksia ilman oikeudenkäyntejä.

    Keväällä 1918 Kuurilassa 23 Mustialan maatalousoppilaitoksen oppilasta ammuttiin junanvaunuun Suinulan teurastaja Tuomas W.Hyrskymurron käskystä.

    Toin asian esille myös siitä syystä,että juureni ovat Pirkanmaalla.

    Toinen tunnettu punaisten terrorikeskus oli Kouvola.Eräs kirjastosta löytyvä asiaa koskeva historiikki on nimeltään "Veripellot".

    Yrjö Sirola antoi ruotsalaiselle sosiaalidemokraatille G.Böhmerille helmi-maaliskuussa 1918 lausunnon,joka julkaistiin Dagens Nyheterissä 6.maaliskuuta 1918.Böhmer ilmoitti haastattelussa,että Ruotsiin oli tullut kauhistuttavia kuvauksia punaisten suorittamista väkivaltaisuuksista.

    Sirola ei halunnut kiistää,ettei olisi tapahtunut sellaista,mitä ei olisi saanut tapahtua.

    Hän kuitenkin lausui:" Mutta vallankumousta ei tehdä ilman verta,se veri,mikä vuodatetaan vapauden voitoksi,ei ole nin kallista kuin se veri,joka luovutetaan imperialismille ja taantumukselle".

    Noormarkussa murhattiin 10.päivä maaliskuuta 1918 16 vangiksi otettua Ahlströmin tehtaiden virkailijaa.Sosialistin toimittaja Hannes Uksila vaati Haapalaiselle ja Mannerille lähettämässään kirjeessä syyllisten rankaisemista.

    Työväestön pääneuvosto lähetti paikalle tutkijaryhmän.

    Ryhmän toiminta sai Porin punaisten rintamapäällikön kimpaantumaan ja kirjoittamaan kiukkuisen vastineen tutkijaryhmälle:
    "Minä johdan täällä tällä kertaa yleensä hapuilevia ja epävarmoja joukkoja joten jos vielä toisilla samansuuntaisilla lähestystöillä häiritään miehistön mielialaa,niin se on vallankumouksen tielle astumista ja pelkään joukkojen hajoavan ja silloin sekaantuu sisäinen asiamme.Minun käsitykseni mukaan ei ole mitään tuomittavaa teossa,mitä aiottiin tutkia."

    Tässä edellä oli tasapuolisuuden vuoksi myös punaista terroria Vapaussodan ajoilta.
    Olisiko aineksia leffaan vai ei?

    Äänestä

Varmaan joku kommari homo Ruotsista tai neo-stalinisti Venäjältä.

Äänestä

"Matkalla vartijat ja naisvangit yöpyivät ladossa"

Kyllä nyt on pahat vibat siitä, että jotain karmeaa on todella tapahtunut. Aivan selvää nimittäin on, ettei tuossa ladossa nukuttu kun kerta teloitusmatkalla oltiin: pyöveleiden omatunto ei olisi antanut unenpäästä kiinni ja poloiset tyttöset varmasti pelkäsivät kuollakseen eikä unesta olisi tullut mitään. Ja miksi ylipäätänsä olisi pitänyt yöpyä ennen murhaamista???? Miehethän ammuttiin oikopäätä, mutta liekö sitten ollut sillai että naisten kanssa piti saada vähän "huvitella" ensin.

Eli kyllä tuossa latokeikassa on ihan muut vaikuttimet takana ja todistajat eli uhrit on saatu kätevästi vielä hengiltä seuraavana päivänä, oikein "siunauksen" kanssa.

Hyi helvata mitä menoa. Suorastaan häpeän olla suomalainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tästä? kirjoitti:

valkoterroristit murhasivat vapunpäivänä 1918, kolmekymmentäkuusi punakaartilaista 15-23vuotiasta tehtaantyttöä, joita myös Valkeakosken naiskomppaniaksi kutsutaan, heidät pantiin kaivamaan oma hautansa.

Tässä murhapaikassa on jotain erilaista, tämä on kummallisen syrjässä, kirkollekkin matkaa yli 10kilometriä. Ammuttavat on kuljetettu yllättävän kauas tieltä, n.½kilometrin päähän.Aivan kuin murhaajien omaatuntoa olisi alkanut vihloa.

Koko luokkasodan ajan nämä työläisneitoset olivat liikkuneet yhdessä ja kerrotaan, että heillä oli kova aatteen palo ja luja usko paremman maailman voittoon. Muutamaa päivää ennen murhaansa Valkeakoskennaiskomppania vielä oli rynnistänyt joukkojen kärjessä Alvettulan sillan yli, pian sen jälkeen punaiset joutuivat Tuuloksessa kiivaaseen taisteluun saksalaisten joukkojen kanssa ja saksalaiset kokivat sodan pahimman tappionsa. Taistelun jälkeisessä kaaoksessa Valkeakosken naiskomppania jäi saksalaisten vangiksi 29 huhtikuuta 1918.

Seuraavana päivänä saksalaiset luovuttivat vangit suomalaisille valkoisille. Naisia ei kuitenkaan kuljetettu Valkeakoskelle tai muuhun isompaan taajamaan joihin punavankeja koottiin. Heidät vietiin syvälle metsään ja edessä oli synkkää korpea.

Matkalla vartijat ja naisvangit yöpyivät ladossa. Mitä yön aikana tapahtui? Kukapa sen tietää, mutta merkit ovat todella pahat, sillä on kerrottu tuskanhuudoista, joka ladolta kuuluvana täytti tuon yön.

Seuraavan päivän aamuna naiset tuotiin pellon reunaan ja heidät pantiin kaivamaan oma hautansa.Kaikki 36 teloitettiin ampumalla, ehkä jostain vielä löytyy se paperi, jossa paljastuu, kenelle saksalaiset luovuttivat naisvangit ja nämä valkoiset pyövelit saadaan tietoomme, mutta murha ei vanhene koskaan .

Suuri kiitos Valkeakosken naiskomppanian tytöille uhrauksistanne hyvinvointi yhteiskunnan eteen, jota taas valkoinen terrori polkee häikäilemättömästi alas."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu