valtaväestöjen kouluongelma syömisessä.

Juuri paikallisradio täällä haastaa ongelmista, kun pitäisi kasvispäivänä kerran viikossa syörä, niin yläluokkien pojat on ongelmallisia. Pistävät hanttiin, ettei kasvista suuhun.
Sitten toinen sota syntyi, että on kielletty omien eväitten tuonti kouluun viikolla ja se tarkoittaa sitä, että ei energiajuomia kouluun, koska se aiheuttaa ylimääräistä vilkkautta oppilaisiin.

Repikääs siellä Turuus siitä oppia, että ongelmia on muuallakin.

Sitten gbussit käyvät sotaan pientensä puolesta, pitäähän sitä läskiä saada, että syvän saadaan rasvaseksi ja poika on isänsä näkönen, vyö 130 senttiä.

Niin, saapi nährä, alko avoin soitto paikallisradioon, että mittee ne hauastoo.
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ruokaremontit ottavat aikaa ja motivaatio pitää olla itsellä.

On hyvin loukkaavaa arvostella toisen syömisiä, ei usko syömistä ja juomista ole.

Ihan terveysasioiden ymmärtämistä.

A-kirkossa on sekasyöjiä ja olen tavannut vain yhden vegaanin 5000 joukossa.
Aate onkin lähinnä nuorten eläinsuojeluun liittyvä.
Kasvisvoittoista syöntiä on semivegetaristi joka syö hiukan valkoista lihaakin + munat ja maitotuotteet, lakto-ovo-vegetaristi joka käyttää myös munia ja maitotuotteita.

Kyse ko kirkossa on terveyskasvatuksesta ja syy on yksin lopun ajan eläintaudit ja saasteet sekä terveys.
Karjala projekti jo totesi että Suomen urhot delaa sydiksiin kovien rasvojen vuoksi.

Kyllä kasvisruoasta tukevaa saa. kasvisöljy on 100% rasvaa eli energiaa ja sokerit päälle, hiilihudraatit muuttuvat rasvaksi kun ne ensin syö.
Valmistamalla saa tuftia ettei heiniä ja porkkanaa järsiä tarvitse koko ajan. Pulska poikakin siis sen kun vaan patvii, mutta on siirtynyt käyttämään terveellisiä rasvoja.

Jos kaveri innostuu sianihrasta porkkanaan ja heiniin niin hän itse hissunkissun motivoituu.
Ruokaremontti voi kestää monta vuotta.

Ei määräyksiä ole missään kirkosskaan.

Ravinto on iso asia ja laaja- en tässä enempää.

jari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mus, mus mussukka kirjoitti:

Juuri paikallisradio täällä haastaa ongelmista, kun pitäisi kasvispäivänä kerran viikossa syörä, niin yläluokkien pojat on ongelmallisia. Pistävät hanttiin, ettei kasvista suuhun.
Sitten toinen sota syntyi, että on kielletty omien eväitten tuonti kouluun viikolla ja se tarkoittaa sitä, että ei energiajuomia kouluun, koska se aiheuttaa ylimääräistä vilkkautta oppilaisiin.

Repikääs siellä Turuus siitä oppia, että ongelmia on muuallakin.

Sitten gbussit käyvät sotaan pientensä puolesta, pitäähän sitä läskiä saada, että syvän saadaan rasvaseksi ja poika on isänsä näkönen, vyö 130 senttiä.

Niin, saapi nährä, alko avoin soitto paikallisradioon, että mittee ne hauastoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu